Perhe-elämä
14.1.2017

Hädässä perhe pitää yhtä

Hädässä perhe pitää yhtä

Kävipä niin, että juttelin Skypessä vanhempieni kanssa. Tai siis isän, kun äiti oli sairaalassa heikossa hapessa. Keuhkokuume oli molempiin vanhempiini iskenyt, äitiini rajummin. Minä huolestuin molemmista, hurjasta isästä vielä oikein eritoten. Hän kun ei ollut jäänyt sairaalaan, niin hän oli kotona ja puulämmitteistä taloa itse lämmitteli ja lumet loi, keuhkokuumeisena. Minä olin jo tehnyt Facebookiin postauksen, jossa pyysin hänelle apuja, kun ei lähellä asuva siskoni voinut olla 24/7 isäämme vahtimassa. Hänelle olikin tullut avuntarjouksia, joista hän oli sitten kieltäytynyt.

Puhelun loputtua minä istuin huolesta ahdistuneena sohvalla, itku kurkussa. Dan katsoi sitä vain hetken ja sanoi sitten, että:

”Hei. Nyt varataan sulle ja Annalle lentoliput. Ei tästä muuten tule mitään. Sä sairastutat itsesi huolesta, kun et täältä käsin voi olla apuna.”
”Mutta ei meillä ole siihen varaa.”
”Otetaan laina. Kyllä me sinut sinne nyt saadaan.”

Minä soitin uudestaan isälle, ja he ostivat minulle ja Annalle lentoliput. Seuraavalle päivälle, alle 16 tunnin päähän varaushetkestä. Danin äidin paras ystävä maksoi meille kyydin Lontooseen lentokentälle. Illasta minä pakkasin käsimatkatavaroihin vaatetta minulle ja vauvalle sekä passit, hammasharjat ja tulostetut lentoliput.

Ennen kuin tajusinkaan, olimme lentokentällä ja koneessa. Minun ja Annan iso seikkailu yhdessä.

vauva_lentokoneessa

Olin heti lentolippujen varaamisen jälkeen hihkuillut tuolla Facebookin puolella, jos sattuisi joku löytymään, joka olisi Helsingistä Kuopioon menossa. Kun ei esimerkiksi Onnibussi lähtenyt meille sopivaan aikaan Kuopioon, ja minä halusin mahdollisimman nopeasti isän ja äidin luokse.

Pian sieltä minulle vastasikin toisen erityislapsen äiti, joka oli Kuopioon lähdössä torstaina. Hän meidät kävi noutamassa lentokentältä ja yhdessä vietimme iltaa heidän luonaan. Oli uskomattoman ihanaa viettää aikaa toisen erityislapsiperheen kanssa, joiden lapsella oli samankaltaisia ongelmia kuin esikoisellani! Eikä vain siksi, että heillä kävi samana iltana myös toinen erityislapsiperhe käymässä… Minulle ja Annalle se tarkoitti kielikylpyä, olivathan nämä toiset suomenruotsalaisia. Minä olin ylpeä itsestäni huomatessani, että ymmärsin melkeinpä kaiken, mitä he ruotsiksi sanoivat – eikä vain siksi, että sinne puheeseen sekoittui silloin tällöin suomenkielisiäkin sanoja.

lasten_leikkipaikalla

Seuraavana päivänä starttasimme kohti Kuopiota. Muutaman tunnin ajomatkan aikana ehdimme pysähtyä lounaalle tai pitää muuten vain pientä jaloittelutaukoa niin lasten kuin itsemme takia, ilman bussien minuuttiaikataulua. Juttelimme syntyjä syviä, erityisesti erityislapsiin ja vanhemmuuteen liittyen – ei olisi voinut paremmin tuo matka mennä, oikeasti, kun samalla sai sitä kallisarvoista vertaistukea toiselta erityisen äidiltä!

Kiitos teille vielä kerran kyydistä, majapaikasta ja ruoasta, olitte aivan uskomattomia. Teillä ollessa tuntui aivan kuin olisin tullut kotiin, ei tarvinnut olla vieraskorea. Kiitos. Toivottavasti minusta oli myös apua matkanteossa lisäkäsiparin muodossa!

vauva_ja_lentokone

Anna rakasti lentämistä! Lentoon nousu ja laskeutuminen olivat ihan parasta hupia.

Savossa minä olenkin sitten ollut torstaista lähtien. Olemme pari kertaa päivässä käyneet morjestamassa mummia sairaalalla ja kotona minä olen huolehtinut isästä, että hän varmasti lepäilee tarpeeksi. Minä olen luonut lumet, kokannut ja siivonnut sekä seurannut, miten Anna ihmettelee ukkia, mummia ja tätiä. Olen syönyt jokaisella aterialla ruisleipää, aamupalaksi maistellut maustamatonta jugurttia ja rupatellut vanhempieni kanssa niitä näitä.

Vaikka en mitään sen kummempaa voikaan tehdä esimerkiksi edelleen sairaalassa majailevan äitini eteen, tiedän, että minusta on apua. Tiedän, mitä sairaala-arki on. Tiedän, että joskus kaikkein eniten auttaa se, että on kuuntelemassa, läsnä, ja viemässä roskat sekä luomassa ne lumet pihalta. Tai kokkaamassa, kantamassa kahvia nokan eteen, ja niin edelleen. He voivat olla myös varmoja, että jos isä joutuu myös sairaalaan, on joku pitämässä mökkiä pystyssä.

Paluulippua en ole vielä Englantiin ostanut.. Koska katsellaan, milloin se tilanne täällä rauhoittuu.


I skyped my Dad and listened to his crackly voice. I got so worried, as my mother was already in a hospital with a nasty chest infection and Dad had exactly the same, only he was home doing all the housework. After ending the phone call I got extremely worried and anxious. I felt powerless. What could I do from here, England, for my parents in Finland?

Dan didn’t wait for long, he said we will get me and Anna to Finland as soon as possible.

”You will just worry more if you stay here, there’s no point, we will get you to Finland.”
”We can’t afford it,” I stressed even more.
”We will find a way. We will get a loan if nothing else.”

I phoned my Dad again and he bought us tickets. My mother-in-laws best friend paid for my lift to the airport in London. I packed in a haste, making sure I had passports, tickets and Anna’s birth certificate with me. Sooner than I realised I found myself at the airport, about the board the plane.

A bit after booking the flights I had asked on Facebook if there was anyone going to Kuopio from Helsinki, as there were none convenient busses or trains going after we’d landed. We were lucky as there was another mother of a special needs child going to Kuopio the following day, so we changed contact details. She came to pick me and Anna up from the airport. We spent the night at theirs, getting to know other families with children with cerebral palsy. It was magical.

The following morning we started our journey bright and early. We didn’t have any problems finding a subject to talk about as we both had children with cerebral palsy. We found strength in our conversations, it was so empowering comparing our stories and experiences, giving tips to one and another about stuff only special needs families know about. Like how it feels like when the child won’t move, if you leave the child somewhere that’s exactly where you will find him/her when you come back.

Thank you so much everyone for getting me here, it has meant a lot. More than you might realise.

Since Thursday I have been here at my parents. We’ve gone to see my Mum in the hospital couple of times a day every day and I’ve looked after my Dad at home. I’ve cleared the yard from the snow, made food, taken bins out, cleaned up, done every little bit I could to make it a bit easier for my parents. I know myself what it is like, to be going in and out of the hospital, so I can relate and do what I wished someone would do to us when we are in this situations.

Even if I cannot make it easier for my Mum or Dad to physically breathe, I can make sure they know they are not alone, and that they don’t have to worry about housework or anything like that while they are poorly. Thanks to everyone’s help, I’m here now to help them. As long as it takes (or as long as my children’s father can take it as he is alone with our special needs child at home), as I haven’t booked a return ticket yet.

So I haven’t only helped out here, but I’ve watched my youngest interacting with her aunty and uncle and her grandparents, I’ve seen her experience sauna, rye bread and snow for the first time and  I’ve eaten way too much rye bread myself.. Anna, my one-year-old, is exploring her Finnish side here now!

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Ihanaa että pääsit suomeen! Pikaista paranemista vanhemmillesi <3

Pikaista paranemista vanhemmillesi!

Onneksi pääsitte auttamaan vanhempiasi ja reissu järjestyi. Vaikka tilanne on mikä on niin muistakaa samalla nauttia Kuopion vierailusta 🙂

Voi hurja! Pikaista paranemista molemmille vanhemmillesi! Aivan ihanaa,että pääsit avuksi.

Paranemisia sinne! Ihana kun miehesikin oli sitä mieltä että sinun täytyy päästä suomeen ja mahdollisti matkan sinulle<3

<3 loistavaa että pääsit avuksi! Toivottavasti ihanat vanhempasi tulevat pian kuntoon. En yleensä kommentoi, mutta tästä niin liikutuin..

Voi kauheeta, toivottavasti molemmat paranevat pian! Ihanaa että pääsit sinne auttamaan ja näkemään, toi on niin ikävä tauti 🙁

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.