Perhe-elämä
6.1.2017

FriYay! 

FriYay! 

Tämä on ihan hulvatonta! Naurattaa, enkä tiedä edes mikä. Hymy ei laskeudu. Enkä tätä millään muotoa haluakaan hillitä, miksi niin tekisin?

itsevarma_bloggaaja

Nyt olen parina aamuna vienyt Rubya kouluun, kun saimme tuon ihanuuden meille yöksi kouluviikolla. Vaikka olemme aikaisemmikin saaneet huolehtia Rubysta kouluviikkojen aikana, nyt se tuntui jotenkin erityisen spesiaalilta. Ehkä jouluviikkojen takia?

Juuri nyt istun naama ihmeellisellä virneellä tyhjässä olohuoneessa ja jammailen Spotifyn suoltamien sointujen tahtiin. Ihan itsekseen. Rauhassa. Blogaten! Heräsin vailla kuusi, lääkitsin vielä nukkuvan Elsan, kävin herättämässä Rubyn, tein aamukahvit ja sitten söimme Rubyn kanssa aamupalan yhdessä, vain minä ja hän. Juteltiin yllättävän syvällisiä näin aamutunneille, nimittäin tunteista ja eritoten ahdistuksesta. Mitä se on, miten sen tunnistaa, mikä ahdistuskohtaukseen auttaa, jos se tulla tupsahtaa vieraaksi. Mitä ahdistuksesta kärsivä saattaisi kaivata toiselta läsnäolevalta..

bloggaajalla_pokkaa

Kävin herättämässä naapurin pojan, ja pian starttasin autoa brittiläisessä pakkassäässä. Katselin, kun auton lämmitys sulatti yön aikana hennosti jäätyneet ikkunat. Teinien pakkautuessa autoon minä hyräilin musiikin tahtiin. Teinit vaipuivat aamukoomaan, hiljaisuuteen, minä en antanut sen häiritä. Nautin vain ajamisesta.

Tipautin lapsoset kouluun ja sitten se mania alkoi. Hyvänolontunne suorastaan räjähti sisälläni, heitin musiikin voluumit kattoon ja lauloin ihan täysillä yksinäni autossa. Tein tyypillistä istun-autossa-mutta-tanssituttaa – tanssia liikennevaloissa ja nauroin niin, että vatsanpohjassa alkoi kutittaa.

bloggaaja_ei_peita_finneja

Minulla on joku uusi teini-ikä menossa, finnejä tuppaa naamaan! Niinko kuvista näkyy, kun naamaan ei ole meikkiä tungettu..

En tiedä, kuinka kauan tätä ihanaa hyvänoloa kestää – mutta osaan sitä arvostaa. Tässä on ollut aikoja, jolloin olo on ollut lähemmäs turtaa tai alakuloinen. Kun kaikki on tuntunut hetkellisesti vaikeammalta. Sen vastakohtana tällainen pirskahdus positiivisuutta tuntuu kuin siltä ensimmäiseltä palalta suklaalta pitkän sokerikiellon jälkeen.

Kunhan nuo perheenjäseneni palaavat unimaailmoista seurakseni, niin lähdemme morjestamaan Kehityskeskuksen lääkäriämme ja sitten puistoilemaan! Mutta antaa heidän nyt nukkua. Kerran nukuttaa. Eihän se kello ole edes yhdeksää vielä!

aidin_silmapussit

Tämän PITI olla ”katso mun silmäpusseja kuitenkin” – kuva. No ei sitte.

Ihanaa viikonloppua tyypit teille kaikille!


This is absolutely hilarious! I’m laughing and I don’t even know why. My smile won’t go down, not that I’m even trying to do so. Why would I?

For the past couple of days I’ve taken Ruby to school as we had her staying overnight at ours. It’s not our first time, but it felt more precious and special this time around. Maybe because of the Christmas holidays?

At this precise moment I’m sitting on our red couch smiling like a nutcase and jamming away to the tunes from Spotify. Alone. In peace. And blogging! I did wake up before six this morning, I medicated sleeping Elsa, then woke Ruby up. I brewed some coffee for myself and had breakfast together with Ruby. I cannot find words how special it felt to have time only for her, without the distractions that are her sisters.

I made sure the neighbours boy was up and getting ready for school, and soon I started to warm up the car. It was frisky and frosty outside, so I watched how slowly water started to dripple on the car windows as the thin layer of ice started to melt off. Then the teenagers arrived and got to their seats in the car. They fell into silence, to that morning coma. It didn’t disturb me, I enjoyed driving.

I dropped them off to school. Our neighbours boy and Ruby do not go to the same school, but their schools are next to each other, so whenever I can I do give a lift to the neighbours boy too. As I waved goodbye to their backs I felt it burst inside me.

Uplifting good mood,  a sense of wellbeing, pure joy. I pushed the music volume up and I sang along alone in the car. I danced to the music in traffic lights without caring if anyone was looking. I laughed, laughed so much that it started to tickle in my tummy.

Again, I can appreciate this sudden good moment as recently I’ve had times when I’ve felt quite down. This all now feels like that first piece of chocolate after obeying a long sugar ban….

The rest of my family is still asleep, but I let them sleep. It’s not even 9am yet!

Happy Friday and weekend to you all, folks!

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Ihanaa! Nauti! 🤗

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.