Perhe-elämä
2.12.2016

Luulin, etten näkisi tätä ikinä

Luulin, etten näkisi tätä ikinä

Meidän elämä on ottanut monen monta hyvää askelta eteenpäin. Jostain syystä kyyneleet kutittelisivat silmäkulmissani tätä kirjoittaessani.

Elsa on käynyt koulussa jo yli viikon verran. Koska edellisen kerran hän oli päiväkodissa maaliskuussa, ei hänellä ole minkäänlaista rutiinia koulumaiseen ympäristöön. Niinpä suunnittelimme opettajien ja muun henkilökunnan kanssa hitaasta totuttautumisesta kouluun. Suunnitelman mukaisesti Elsa on koulussa maanantai-, keskiviikko- ja perjantaiaamut. Ensimmäisenä koulupäivänä Dan meni Elsan mukana luokkaan auttaakseen henkilökuntaa alkuun.

Koska Elsan oli tarkoitus aloittaa koulussa syyskuussa, on kaikilla ammattilaisilla ollut aikaa lähettää raporttinsa koululle kuin myös käydä kertomassa siellä Elsasta. Huomioitavaa on myös, että Elsan koulu on nimenomaisesti erikoistunut liikuntavammaisiin lapsiin, joten siellä Elsa on kaltaistensa keskellä. Niinpä jo ensimmäisen koulupäivän jälkeen Elsan luokan henkilökunta totesi meille, että jos vain koemme että pystyisimme luottamaan heihin, ei meidän enää tarvitsisi tulla Elsan mukana luokkaan seuraavana koulupäivänä.

Repäistään laastari sitten kunnolla irti, kerranhan se vain kirpaisee.

Niin seuraavana koulupäivänä seurasimme, kun innostuneesti kikattavan Elsan nouti luokka-avustaja aulasta. Minua itketti. Olin niin onnellinen.

Tätä olemme odottaneet niin pitkään. Tämän eteen taisteltiin kuukausia, että tämä koulu saatiin Elsalle. Nyt se on tapahtumassa.

Elsa on koulussa.

Muutaman tunnin päästä haimme tyttöä takaisin. Meitä vastassa oli niin onnellinen ja iloinen Elsa, että minusta tuntui kuin sisälläni olisi räjähtänyt ilokaasupullo. Ihoni tuntui yhtäkkiä liian pieneltä enkä tiennyt miten päin olla. Meille raportoitiin, kuinka Elsa oli nauranut koko koulupäivän ajan, rakastanut satutuokiota, kikattanut soittimiin tutustuessaan… Koko kotimatkan hän nauroi.

erityislapsi_koulussa

Kotimatkalla koulusta. Kuvan (c) Dani Hanlon

Kotona hän rauhoittui pienille päiväunille, minkä jälkeen hän heräsi niin hyväntuulisena. Meitäkin nauratti, kun kuuntelimme Elsan hersyvän tarttuvaa kikatusta. Emme olleet kuulleet tätä samankaltaista riemua Elsalta.. Niin pitkään. Olihan hän nauranut, kikattanut, hymyillyt.. Mutta leikkauksesta toivuttuaan ja koulunaloitus on tuonut aivan eri tavalla esille meidän ihanan elämäniloisen tyttömme. Kuinka hän rakastaa elämäänsä, virnistelee meille, kikattaa kaikelle hänen mielestään hauskalle (kuten saippuakuplat, jotain mikä tapahtuu televisiosta, musiikki, lelut, pikkusiskonsa Anna tai isosiskonsa Ruby).. Ja innostuu niin, että selkä kaartuu ja jalat potkivat vauhdikkaasti.

Muutama kuukausi sitten pelkäsin, etten ikinä näkisi tätä. Että Elsa menettäisi elämänhalunsa, luovuttaisi kivuille, turtuisi ja synkistyisi.. Kokihan hän niin paljon niiden kuukausien aikana, mitä hän sairaalassa vietti. Muistelen, kuinka taistelin vastatuulta vastaan, huojuen, mutta tanakasti periaatteestani tukea ottaen, että saisin hänet haluamaamme kouluun eikä niihin kunnalle halvempiin mahdollisuuksiin. Olimme valmiita menemään ihan oikeuteen asti, jotta päätös tyttärellemme sopimattomasta koulusta peruttaisiin. Eikä meidän niin pitkälle tarvinnut mennä.

Onneksi jaksoin. Tässä on palkkakuitti siitä kaikesta stressistä ja niistä lukemattomista tunneista, jotka käytin ammattilaisten kanssa jutteluun, anoen heiltä todistusaineistoa ja itse kirjoitellen raporttia kuin kirjettä, valmistaen puheita, kysellen neuvoja.. Vaikka samaan aikaan Elsa oli sairaalassa, ja oma arki oli ihan sekaisin. Kun ei energiaa meinannut riittää edes kotitöihin tai mihinkään ylimääräiseen, olen niin äärimmäisen kiitollinen itselleni, että tämän kohdalla en luovuttanut.

Kiitoksena saan katsella rakasta tytärtäni, joka on pakahtua onneensa, joka nauraa selkä kaarella jo koulun pihassa, hymyilee opettajille… Saan ihastella tytärtäni, josta ei koulussa pidetä vain huolta, vaan myös oikeasti opetetaan.

Vaikka tällä viikolla olen kummastellut, että olenko perheenäiti vai taksikuski kuljettaessani Rubya ja Elsaa kouluihin sekä hakiessani heitä koulusta, niin silti en vaihtaisi tätä mihinkään. En yhtään mihinkään.

(Sitä paitsi, elämämme helpottuu tältäkin osalta tulevaisuudessa, koska kunta järjestää Elsalle ilmaisen koulukyydityksen muutaman viikon sisällä. En nimittäin voi kuljettaa Elsaa autossa yksin, vaan toisen aikuisen on oltava paikalla vahtimassa, että Elsalla on kaikki hyvin. Tämä tarkoittaa sitä, että olemme joutuneet herättämään aamu-unisen Annan aikaisemmin kuin hän luonnollisesti heräisi, ja pakkautumaan koko poppoo autoon viedäksemme Elsan kouluun.)

Kaikessa kiireestä huolimatta elämä on ihan hirveän ihanaa juuri nyt!

Oh. Joulukuun puolellekin olemme näköjään ehtineet!


I thought I would never see this

I feel like I could cry. Our lives have improved so much lately.

Elsa has been attending school for over a week now. As she was in the nursery last time in March, she has no longer an established routine for going to a school setting. We’ve planned to introduce her gently to the school life, which means she goes to school only for the mornings on Mondays, Wednesdays and Fridays for now. Dan went in with her on her very first day in school.

As Elsa was supposed to start in September in school, most of the professionals have had enough time to send their reports about Elsa to the school as well as to go in to talk about Elsa to the class staff. The school Elsa goes to is specialised in children with mobility issues, so she is among people like her. Hence after her very first day in school the staff turned around to tell us that if we felt confident enough to trust them with our precious daughter, we didn’t have to come to the school with her anymore.

Let’s rip off the plaster all at once, it hurts only for a split second.

So on the next school day we watched how our excited daughter was picked up by a class assistant from the school entrance. I was so close to cry. I was so happy.

We’ve waited for this for so long. We fought for this for months, to get Elsa to this very school. Now all what we hoped for is happening.

Elsa is in school.

After couple of hours we were back to collect her. We were greeted by very happy Elsa. Seeing that it felt like a bottle of laughing gas had exploded within me. My skin felt too tight and I didn’t know how to be, I was so euphoric.

We were told how Elsa had been laughing the whole session through, how she loved the story time, giggled while playing with different instruments.. The whole way back home she couldn’t stop laughing.

She settled for a nap at home, from which she woke up in such a good mood! We were laughing with her as we listened to her joy. We haven’t heard that kind of contentment from her for… so long. Yes, she’s been happy, she’s laughed, giggled and smiled before.. But it seems that starting in school and recovering from her surgery has brought back our ever so exuberant child. How she loves her life, grins to us, giggles to anything she finds funny (which could be a number of things from anything she sees or hears or feels happening around her) and she gets so excited that she arches her back and kicks with her legs.

It was only a couple of months ago when I feared I would never see this. That Elsa would loose her appetite for life, give up to the pain, become numb and start sulking… As she experienced so much, too much, in those couple of months in the hospitals this year. I recall how I fought against a foul wind trying to stabilise myself with my principles, so I could get our daughter to the school we wanted for her. Not to those ones that would be cheaper for the council. We were prepared to go to tribunal for our cause, but that far we didn’t have to go.

I’m so glad now I had the strength to do all that. This is the receipt of all the work done, all those hours spent talking to different professionals, begging for them to provide evidence to support our case and writing loads of documents myself from letters to reports to you-name-it. Same time Elsa was in a hospital. I was exhausted, I definitely didn’t have energy for anything extra, I did the bare minimum on most of the common household tasks and other necessities. But I didn’t do the same on this.

As a thank you I can now watch my beloved daughter being so extremely happy, who laughs so hard that our neighbours crossed the road must hear her. How she smiles to the teachers immediately when she sees them.. I can admire my daughter, who will not only be well looked after in school but done the best to educate her too.

I would not change this for anything.

(On the photo we are on our way back home from school. The photo is taken by Dani Hanlon.)

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Niin ihana postaus. Sydän pakahtui tätä lukiessa ja suupielet nousi kohti korvia. Ihana Elsa! Mukavia koulupäiviä hänelle!!!

Meriannen

Voi miten ihana kuulla, sain selkeästi siis meikäläisen fiilikset kanavoitua hyvin tähän postaukseen! Välitän hänelle terveiset! <3 <3

Onpa ihan mahtavia uutisia!<3 Voin vain kuvitella kuinka hieno hetki ja upea fiilis tämän kaiken jälkeen on ollut jättää iloinen ja hymyileväinen tyttö kouluun! 🙂 Niin ja aiemmin kun sanoit, että teidän tarvitsee kantaa lisähappea vielä varuiksi aina mukananne niin mietin vaan, että onko Elsalla ollut sellainen happitankki ja -viikset mukana siellä koulussakin? Ps. Ihana tuo kuva Elsasta!<3

Meriannen

Joo! Kouluun lähtee aina mukaan niin imulaite ja happitankkikin. Siellä henkilökunta on koulutettu käyttämään näitä (käyttävät päivittäin muiden oppilaiden kanssa) kuin myös tietävät tarkkailla Elsan ihonväriä yms. siltä varalta, että jos hänen saturaationsa tipahtaisivat. Saturaatiomonitoria emme ole vieneet tytön mukana, koska tyttö on kuitenkin koulussa hereillä 😉

Eikö! Kuvastaa niin hyvin tuota tyttären onnea tällä hetkellä <3

Haluan vielä kiittää, että jaksat kysellä! Minusta on ihana vastata näihin <3

Aivan mahtavia uutisia! Tulin todella iloiseksi puolestanne 🙂 Niin onnellisesti hymyilevä Elsa!

Meriannen

Kiitos <3 Elsa on ollut ihan mielettömän onnellinen heti koulun alettua, kertoo siitäkin että hän on ihan selkeästi oikeassa koulussa! Kiitos ihana <3

Upeita, upeita kuulumisia! Oikeita hyvän mielen kuulumisia!! 🙂

Se on suuri päivä kun lapsi lähtee kouluun! Teillä se on vielä erityisen suuri päivä! Toivottavasti pääset pian kertomaan tarkemmin Elsan koulupäivistä! 🙂

Meriannen

Todellakin, niitä parhaita!

Itseasiassa meillä on työstössä Elsan ensimmäisestä koulupäivästä postaus.. Ja katsellaan, mitä muuta saadaan koulun kanssa aikaiseksi blogimerkeissä! 😀

tessa <3 <3 <3

Voi että, miten hienoja uutisia! Mahtava etukäteisjoululahja! 😉

Todella mahtavia uutisia! Tuli itsellekin niin iloinen mieli. Olette todellakin ansainneet voiton tuossa taistelussa.

Meriannen

Suvi K., suurkiitokset <3 Tää on ihan mieletöntä nyt, tänäänkin koulussa oli ollut superiloinen tyttö ja oli jopa saanut koulun rehtorilta siitä tunnustuksen/"achievement" - paperin! Kun on aina niin iloinen koulussa ja sopeutunut niin hyvin ja nopeasti kouluun 😀 <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.