Perhe-elämä
25.11.2016

Olen äitipuoli.

Olen äitipuoli.

Facebookin uutisvirtaani ilmestyi kuvanen, jossa äiti kiittää lapsensa isän tyttöystävää. Se sai minut herkistymään.

Minäkin olen äitipuoli.

ilkea_aitipuoli

Olen ollut kohta jo viisi vuotta. Olen syöttänyt ja vaatettanut tyttöä, joka ei ole saanut alkuaan minun kohdussani. Olen leikkinyt hänen kanssaan, auttanut koulutehtävissä, vienyt kaverinsa synttäreille ja erilaisiin tapahtumiin. Olen jopa iltamyöhällä ottanut bussin kauppaan, kun Ruby tajusi nukkumaanmennessään, ettei hänellä ollut seuraavan päivän liikuntatunnille sopivia vaatteita mukana. Äitinsä oli siihen aikaan varmasti jo nukkumassa, koska hän menisi töihin todella aikaisin seuraavana aamuna. Liian aikaisin, jotta voisimme koukata hänen kauttaan kouluvaatteet hakemassa. Niinpä minä epäröimättä menin ja ostin hänelle sen, mitä hän seuraavalle päivälle tarvitsi.

nuori_lapsipuoli

Kun minulta kysytään, montako lasta minulla on, olen aina vastauksessani ottanut Rubyn huomioon. Jos minulta kysytään, haluaisinko vielä lisää lapsia, sanon että neljä olisi kiva numero. Tasaluku.

Ruby on myös minun lapseni. Rakastan häntä kuin omaani. Hän on Elsan ja Annan sisko, en ikinä käytä sanaa ”siskopuoli”. Kuten ei tee Dankaan.

Kuva tammikuulta 2016.

Kuva tammikuulta 2016.

Vaikka suhteeni hänen äitiinsä ei ole sellainen kuin haluaisin, se on toimiva.

Ennen kuin minusta tuli äitipuoli

…en paljoa miettinyt uusiperhekuvioita. En miettinyt, mikä olisi lapselle parasta, miten toimisin, jos joskus hamassa tulevaisuudessa eroaisinkin lapsieni isästä. Kun sitten tapasin Danin ja aloin huolehtimaan hänen lapsestaan, nämä ajatukset nousivat pintaan.

En ole koskaan puhunut Rubyn kuullen pahaa hänen äitistään. Olen myös pitänyt huolen, ettei kukaan muukaan näin tee. Ei Rubyn tarvitse moista kuunnella, hänen äitinsä on hänelle maailman tärkein, ja niin kuuluu ollakin.

En ole koskaan vaatinut, että Ruby kutsuisi minua äidikseen. En ole vaatinut edes sanaa ”äitipuoli” häneltä. Hän itse sen keksi, ja alkoi esitellä minua kavereilleen ja muille hänen äitipuolenaan. Hän on alkanut kutsua minua ”Mummy Madgeksi”, millä nimellä löydyn myös hänen puhelimestaan. Olen hyvin otettu tästä!

aitipuolen_rakkaus

Olen aina huolehtinut, että Rubylla on meillä hänen oma nurkkansa, missä on hänen tavaransa ja hänen vaatteensa. Olemme alusta asti keskustelleet siitä, kuinka onnekas tyttö hän onkaan, kun hänellä on kaksi kotia – isänsä koti ja äitinsä koti. Olen halunnut varmistaa alusta asti, että hän tietää olevansa aivan yhtä tervetullut ja osa meidän perhettä kuin mitä Elsa ja Annakin on, vaikka hän ei meillä kokopäiväisesti asukaan.

Isosiskon sylissä pieni Elsa.

Isosiskon sylissä pieni Elsa.

En vaadi kiitosta hänen äidiltään teoistani, koska en tee näitä hänen takiaan. Teen ne lapsen takia, Rubyn takia. Eihän sitä kukaan ikinä toivo, että ero tapahtuisi lasten vanhempien välillä, mutta näin joskus käy. Se myös tarkoittaa sitä, että helposti lapsen elämään myöhemmin tulee meitä ”bonusaikuisia”, jotka tulevat olemaan iso osa lapsen elämää.

viela_ainoa_lapsiTiesinhän alusta asti Danin tavatessani, että hänellä on lapsi. Heti, kun suhteemme alkoi muuttua vakavammaksi, tiesin, että rakastamani miehen mukana tulisi extraa mukana. Aivan ihana lapsi, josta minäkin saisin huolehtia. Enkä koskaan olekaan miettinyt asiaa millään muulla tavalla. Ei se ole hänen vikansa, että hän ei ole biologisesti minun. Eikä se saa olla mikään este tai syy, minkä vuoksi kohtelisin häntä eri tavalla kuin Annaa tai Elsaa. Olenkin aina suhtautunut häneen kuin omaani, ja siksi rakastankin häntä niin.

Entä, jos minulle ja Danille tulisi ero?

Olenkin tätä kautta usein pohtinut myös sitä, mitä haluaisin tapahtuvan, jos minulle ja Danille joskus tulisi ero. Ei siinä, että niin olisi käymässä, kunhan olen pohtinut.

Haluaisin, että asuisimme lähekkäin, niin että lapset voivat seilata vapaasti meidän kotiemme väliä. Jos he haluavat mennä isille koulun jälkeen, se onnistuu. Jos he haluavat tulla minun luokseni, ilman muuta. Ei mitään tarkkaa vuoroviikkosysteemiä, vaan lapsia kuunnellen ja heidän mielipiteitään arvostaen. Ikinä en sanoisi lapsilleni, että ette voi mennä isin luokse, ellei siihen ole jotain painavaa syytä – kuten että isä ei ole kotona, vaan töissä.

mina_ja_lapsipuoleni

Jos ja kun Dan rakastuisi uudelleen, haluaisin tietää siitä. En mustasukkaisuuden takia, vaan lasteni vuoksi. Kun suhteesta olisi tulossa vakava, haluaisin tavata tämän tulevan äitipuolen. Haluaisinhan tietää, millaisen ihmisen kanssa lapseni tulevat viettämään aikaa, kuka heitä ruokkii ja vaatettaa, kuka heistä huolehtii isänsä luona. Kuka olisi heidän ”bonusäitinsä”. Haluaisin olla keskusteluväleissä hänenkin kanssaan, pystyä juttelemaan lapsistani hänelle, sopimaan hänenkin kanssaan asioita. Tekisin saman myös toisinpäin, sitten kun ja jos minä rakastuisin uudestaan. Haluaisin Danin tuntevan kumppanini, jotta hänkin tietäisi, millainen bonusisi lapsillamme on, kuka lapsistamme huolehtii minun kanssani silloin, kun lapset ovat meillä.

Haluaisin, että päivittäin laittaisimme toisillemme viestiä lapsistamme. ”Tänään teimme lasten kanssa tätä,” ”Koulussa annettiin läksyksi nämä ja nämä, ne pitää olla tehtynä tuohon päivään mennessä,” ja ”mietin, että haluaisin viedä lapset elokuviin päivänä x, eihän sinulla ollut sille päivälle mitään suunnitelmia, olisiko tämä siis ok?”. Avoimuus olisi kaiken A ja Ö, ettei lasten tarvitsisi olla välikädessä, muistaa kertoa kaikesta molemmille vanhemmilleen.

mies_ja_esikoinen

Haluaisin myös olla Rubyn elämässä mukana aivan niin kuin olen nytkin, hän on aina yhtä tervetullut minun kotiini kuin sitten isänsä kotiin. Haluaisin edelleen olla osa hänen elämäänsä, vaikka en enää olisi hänen isänsä kanssa yhdessä enkä ole hänen biologinen äitinsä. Koska rakastan häntä.

Lapseni ansaitsevat vain parasta.

Jos se joskus on niin, että heille parasta olisi että äiti ja isi eroavat, koska eivät rakasta enää toisiaan, niin sitten on niin. Minkä jälkeen lasten etu menee kaiken muun edelle, eikä vanhempien väliset riidat saa vaikuttaa lasten oikeuteen nähdä molempia vanhempiaan tai olla osa molempien uusia perheitä.

Ennen kuin kukaan hätääntyy

Minä ja Dan emme ole eroamassa.

Oletko sinä koskaan samanlaisia asioita pohtinut?

Miksi muuten saduissa, kuten Tuhkimo ja Lumikki, äitipuoli on aina ilkeä?


I am a step-mother

A photo of a mother thanking her ex-boyfriends new girlfriend appeared on my newsfeed. It made me emotional.

As I’m a step-mother too.

I’ve been one for almost 5 years. I’ve fed and looked after a child that hasn’t grown in my womb. I’ve played with her, helped with her school work, taken her to her friends birthday parties and different events. I’ve even got on a bus to go to a shop really late in the evening as Ruby realised in bed she didn’t have with her what she needed for her PE the next day. It was that late that her Mum would have been in bed already as she started working really early the next day, too early for us to go by her house to collect what Ruby needed in school. Without hesitation I purchased what she needed, even if it wasn’t ideal – the shop had really limited selection of clothes and what I got was a bit too big for Ruby. But it was better than nothing.

When I’m asked how many children I have, I always include Ruby in my answer. If I’m asked how many kids I would like to have, my answer is four. Nice even number.

As Ruby is my child too. I love her like my own. She is Elsa and Anna’s sister, I never use the word ”half-sister”. Neither does Dan.

Even if my relationship with Ruby’s mother is not like I would like it to be, it is functional and okay.

Before I became a step-mother

I didn’t think about the complexities of these kind of blended families. I didn’t think what would be best for the child or how I would arrange my life if I ever broke up with the father of my children. When I met Dan and started to look after his child, these thoughts appeared for the first time.

I’ve never said anything ill-natured about Ruby’s mum when Ruby is around. I’ve also made sure no-one else does so either. Ruby doesn’t need to listen to anything like that, her mother is the most important person in her life and so it should be.

I’ve never demanded Ruby to call me a mother. I’ve never asked to be called step-mother either. Ruby started to introduce me to her friends and others as her step-mother herself. Lately she started to call me ”Mummy Madge”, which is how she’s saved my phone number on her phone. I’m really touched by this!

I’ve always made sure Ruby has her own space in our home, where her stuff and clothes are. From the very start we’ve discussed how lucky girl Ruby is as she has two homes – her fathers home and her mums. I’ve wanted to ensure from the beginning that she knows she’s as welcome and part of our family as her sisters Elsa and Anna are, even if she doesn’t live with us full-time.

I’m not asking to get ”thank you” from Ruby’s mum for all of what I’ve done for her child as I’m not doing this for her. I’m doing this for the child, Ruby. No-one ever hopes that the child’s parents would break up, but sometimes it happens. That means that there easily will be us ”bonus-adults” in the child’s life, taking part and influencing the child’s life.

When I met Dan I knew he had a child. Immediately when our relationship started to get more serious, I knew that with the man I was falling in love with came an extra person to my life too. An absolutely adorable child, who I was allowed to care for too. I’ve never thought about it any other way. It is not her fault, that she’s not biologically my child. That cannot be any reason for me to treat her any different than Elsa or Anna. I’ve always thought and cared for her like she’s my own, and that’s how I love her too.

How about if me and Dan broke up?

I’ve wondered about this, not because it’s likely or going to happen, just because of our children and Ruby. What would I like to happen then?

I would like us to live close by to each other so that it is easy for our children to go to either of their parent. If they wanted to go to Daddy after school, I would never say no. It’s fine. If they wanted to come to me, that’s fine too. I wouldn’t like any strict timetables of when the children are spending time with either of us, it would be more lead by the children. What do they want? I would never say to a child no, you cannot go to your fathers, unless there is really good reason to say so, like Dan is at work.

If and when Dan fell in love again, I would like to know about it. Not because of jealousy, but because of my children. When the relationship is becoming serious, I would love to meet this step-mother-to-come. As I would love to know what kind of person my children are going to spend time with, who will look after them too when they are at their Dad’s. Who would be their ”bonus-mother”. I would like to be able to talk to her about my children and organise things with her too. I would do the same the other way around too, when and if I fell in love again. I would like Dan to know my new partner so that he knows too what kind of a ”bonus-dad” our children have, who will look after our children when the children are with me.

I would like us to send messages about our children daily. ”Today we did this with the children.” ”At school today they were given this and this tasks to be completed by…” and ”I wanted to take the children to a cinema this coming day of x, did you have any plans for the kids that day or is it okay?” Being open about our kids matters is vital so the children wouldn’t be left in the middle, trying to be the messenger between the parents.

I would love to be still involved in Ruby’s life even if I wasn’t together with her Dad anymore. She would be as welcome as ever to come to me than before. I love her, I wouldn’t love to break up with her too just because the love between me and her father had died.

As my children only deserve the best

Sometimes it is better for the children if Mummy and Daddy break up as they don’t love each other anymore. In the event of that happening the children’s benefit goes ahead of everything else, and the grudges and hurt feelings between Mum and Dad cannot affect the children’s right to see either of their parent and be part of their new families.

Before anyone panicks,

Me and Dan are not breaking up.

What do you think about this?

By the way, why are the step-mothers always evil in fairy tales like Cinderella or Snow White?

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Itse inhoan sanaa äiti/isäpuoli,koska jokainen meistä on kokonainen ihminen mutta,pilkun viilausta 😀 olen itsekin ns.”äitipuoli”,mieheni lapset ovat nyt 23&20vuotiaita,mutta silloinkun olemme alkaneet seurustelemaan,lapset ovat olleet kymmenen vuotta nuorempia. En missään nimessä ole heidän äitinsä,enkä koskaan ole yrittänyt sitä ollakaan. Olen heidän kaverinsa,aikuinen,jolta he tarvittaessa voivat pyytää apua/neuvoja ja jolle voi kertoa niitä asioita,joita äidille ja isälle ei uskalla/halua kertoa. Meillä on miehen kanssa sen verran ikäeroa,että vanhemman lapsen kanssa meillä ei ole kun alle 10v ikäeroa. Olemme tehneet yhdessä läksyjä,käyneet sukulaisissa,viettäneet juhlia ja mitä vain kaikkea,mikä kuuluu normaaliin arkeen,huolimatta siitä,olenko ollut heidän elämässään alusta asti.
Meillä on ollut ajoittain hankalaa, varsinkin silloin kun lapset olivat teini-iässä,mutta kaikesta on selvitty,ja nyt kun lapset ovat kasvaneet aikuisiksi,olemme käyneet asioita läpi,ja pyydelleet anteeksi,puolin ja toisin.

Olen kanssasi samaa mieltä että lasten omista vanhemmista ei missään olosuhteissa saa puhua pahaa lasten kuullen,vaikka kuinka vihaisi ja v*tuttaisi ko.ihminen. itse olen ollut todistamassa mieheni ex-vaimoa vastaan oikeudessa ja vaikka ja mitä,mutta koskaan emme ole lasten kuullen heidän äitiään haukkuneet.
Meillä on nyt hyvä näin,pidän mieheni lapsista todella paljon ja en edes halua ajatella, jos meille ero tulisi, etten enää mahdollisesti näkisi muksuja. Lasken heidät perheekseni,vaikka eivät minun biologisesti olekaan, mutta he ovat niin iso elämääni,olleet jo kauan ja hyvä niin.
Hyvää joulun odotusta perheellenne 🙂

Meriannen

Hei Kaisa ja kiitos todella upeasta kommentistasi! Olen muuten huomannut nyt jo tuon saman, minä olen se aikuinen jolle tullaan juttelemaan asioista, joista ei halua äidille tai isille jutella ☺ olen ottanut sen kunniatehtävänä! Ja tuo ajatus pelottaa minuakin, vaikka ero ei ole todennäköinen.. niin entä jos sittenkin, niin saanko enää nähdä tätä lasta jota rakastan mutta johon ei ole biologisia siteitä?

Mitä ihaninta joulunodotusta sinne teille myös! 😍

Suhtaudut uusioperheeseen ja bonuslapseesi ihanasti, moni voisi ottaa mallia! Aikuisten pitäisi pystyä erotilanteessa ajattelemaan lapsia ja puida ne omat mahdollisesti ikävät fiilikset erosta jossain muualla kuin lasten edessä.
Jokainen pari varmaan toivoo suhteen kestävän, mutta luulen että se on silti ihan hyvä pohtia miten sitä toimisi jos ero kuitenkin joskus tapahtuisi.. Tuskin siitä haittaakaan on että asiaa on miettinyt, vaikkei eroa koskaan tulisi. Toisaalta jos niin ikävästi kävisi, että suhde päättyisi, voisi noista pohdinnoista olla apua.

Hienoja ajatuksia Sinulla. Toivottavasti teidän perhe pysyy yhdessä<3

Meriannen

Kaiken sen tunnekuohun, särkyneiden unelmien ja kivun keskellä varmasti helposti tulee sanottua ja tehtyä kaikenlaista, mitä voi katua myöhemmin. Mutta siitä pitäisi kaikkien, ihan kaikkien, pitää kiinni – että lasten edessä ei vanhempien kuulu selvittää välejään. Riidellä saa, eritoten jos riitelyt päättyvät hyvällä tavalla eli sovintoon, siitä saa lapsetkin mallia kuinka näitä ikäviä tilanteita hoitaa. Mutta on ihan eri asia riidellä onnellisesti parisuhteessa kuin parisuhteen haudalla exän kanssa.

Ja lasten paras pitäisi aina olla vanhempien arvojärjestyksessä etusijalla. Eikä lapsia esim. saa käyttää aseena toista vastaan, tästä en varmaan maininnut edes postauksessa mutta se tuli mieleen myöhemmin.

Mutta niin. Nämä ovat näitä minun ajatuksia, ja kun annoin Danin lukea postauksen ennen julkaisua niin hän ensin sanoi ”voitko poistaa nuo missä sanot meidän mahdollisesta erosta? kun ei me erota.” Nii-in. Ei me olla eroamassa <3 Mutta sitten, ei sitä koskaan tiedä. Vaikka haluaa tietää, niin silti, ei nämä ajatukset varmasti haittaa, ne ovat siellä pohjalla sitten tukemassa ja auttamassa eteenpäin jos ero tapahtuisi.

KELLO ON NIIN PALJON ETTÄ PUHUN VARMAAN IHAN SEKAVIA :DD

Mutta ymmärsit varmasti, mitä tarkoitin <3 Kiitos kauheasti kivasta kommentista, jatketaan taas tästä, INeMa! <3 <3

Noinhan sen pitäisikin mennä. Ihanaa, että Ruby on ottanut sinut niin hyvin vastaan! Meillä vanhempien ero ei mennyt lainkaan ”ihanteellisesti”. Äiti ei ole vielläkään kommentoinut eroa sanallakaan, vaikka erosta on jo reilu 4 vuotta. Se on vaikuttanut meidän suhteeseen huomattavasti. Äidin uutta miesystävää kukaan meistä lapsista ei ole hyväksynyt ja tuskin tulemme hyväksymäänkään… Se kyllä rasittaa elämää! Me lapset toimimme lähinnä välikätenä vanhempien välillä ja joudumme kuuntelemaan kun toinen vanhemmista haukkuu toista…

Meriannen

Ruby on ottanut minut ihan mielettömän hyvin vastaan. Tietysti olenhan hänen elämässään ollut jo kauan. Tässä yksi päivä laskettiin, että sitten kun hän täyttää 12 olen ollut puolet hänen eliniästään mukana hänen elämässään (12 täyttää heinäkuussa ensi vuonna, jolloin sitten lähestytään tietysti jo kuudennetta vuotta äitipuolena olemista).

Olen niin pahoillani <3 Juuri tuo kuulostaa pahalta, kun ei osata olla avoimia ja sitten puhutaan pahaa siitä toisesta vanhemmasta, kun molemmat, niin äiti ja isi, ovat maailman tärkeimpiä lapsilleen. Ja se sattuu varmasti ihan hirveästi kuunnella, kun ne maailman tärkeimmät puhuvat pahaa toisistaan <3

Juuri noin sen pitäisi mennä. Minulla on siskopuoli ja isäpuoli (teknisesti hän on adoptoinut minut perheensisäisesti eli on juridisesti isäni, joskaan ei biologisesti). En minä ajattele heitä minään puolikkaina. He ovat minun perheeni. Vaikka sisko ei olisi minulle edes puoliksi sukua (jos olisi isäpuoleni edellisestä liitosta), hän olisi silti minun siskoni, koska meidän välillämme on perheside. Minulla on myös toinen siskopuoli, jonka olen tavannut vain lapsena. Hänen kanssaan tilanne on ihan eri, koska tämä side puuttuu.

Sehän on aika ikävä ongelma, ettei lapsella ole tuossa tapauksessa oikeutta ”puolivanhempaansa”. Jos tulee ero ja välit menevät poikki oikein katkerasti, kuten joskus ihmisille käy, lapsi ei välttämättä saa tavata tärkeää ihmistä enää lainkaan. Se on mälsä tilanne.

Meriannen

Maija, kiitos ihan mielettömästi ihanasta ja ajatuksia herättävästä kommentistasi <3 Ja miten ihana isäpuoli eli juridisesti isä sinulla on!!!

Ja tuo minua juuri pelottaa. Olen myös miettinyt sitä, että entä jos joskus jotain tapahtuisi Rubylle ja hän olisi vaikka sairaalassa, mitkä olisivat minun oikeuteni (mitättömät?) päästä häntä näkemään? Pääsisin varmaan Danin kanssa, mutta jos vierailijoita rajoitettaisiin jotenkin, niin missä minun oikeuteni seisoisivat?
Pelottavia ajatuksia, mutta kun lasta rakastaa kuin omaansa ja kuitenkaan ei ole biologinen äiti/isä, oikeudet on niin eri.. Vaikka vastuu on sama, samalla tavalla lapsen kanssa ollaan, leikitään, autetaan ja neuvotaan, oli hän biologisesti oma tai ei.

Hmm, kello alkaa olla yksi yöllä kun kirjoittelen tätä, joten ajatuskatkoksia varmasti on! 😀 Taidan silti tämän lähettää, katson sitten aamulla että mitä tuli väsyneenä höpöteltyä.. 😀

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.