Perhe-elämä
12.11.2016

Väsyneen äidin suodattamaton avautuminen

Väsyneen äidin suodattamaton avautuminen

Olen monta kertaa puhunut väsymyksestä. Kuinka haluaisin torkkua, käpertyä pienelle sykkyrälle, kietoa pehmoista peittoa ympärilleni ja välittämättä mistään vain nukkua.

vasynyt_aiti_bloggaa

Kuukausia jatkuneen sairaalarumban ja Elsan järjettömän hektisen lääkitys- ja ruokinta-aikataulun kautta olen saavuttanut aivan uuden väsymyksen pelitason. Juurikin sen, mistä ei hirveästi vanhempien keskellä ylpeillä. Kun haluaisi vain edes yhden pienen hetken olla ihan vain ilman lapsia. Ilman, että pitää koko ajan vahtia kelloa, että ei jää mikään lääke antamatta oikeaan aikaan. Ettei tarvitse koko ajan kuunnella saturaatiomonitorin tai ruokintapumpun piippauksia. Ettei tarvitsisi koko ajan olla joko viihdyttämässä vauvaa, syöttämässä häntä tai laittamassa häntä unille. Ettei tarvitsisi koko ajan olla varpaisillaan. Että voisi vain ihan hetken aikaa olla.

Olen monta kertaa huomannut ärtyneeni, kun olen juuri istahtanut armollisen kahvikupin kanssa sohvalle alas ja ottanut kirjan käteeni. Että nyt. Nyt minä huokaisen, otan hetken itselleni. Ja sitten tapahtuu lapset.

Melkein kaksin verroin ärsyttävämpää on, kun vihdoin ja viimein ovat lapset nukkumassa ja on voinut asettautua kumppanin kainaloon ja elokuva on juuri alkamaisillaan.. Kun sitten lapset.

Olen jopa herännyt joku aamu niinkin ärtyneenä, että olen jo valmiiksi kironnut lapsia. Rutiinistahan pidetään kiinni, vaikka välillä jokainen askel tuntuu yhtä tympeältä kuin laskujen kolahtaminen postiluukusta. Kun tämä on nyt jo niin nähty.

10_kuukautta_vanha_vauva

Vaikkei olekaan. Joka päivä vauvamme Anna oppii jotain uutta. Nyt hän on oppinut jokeltelemaan, ja kovasti toistelee itsekseen ja muille tavuparia ”Da-da” kuin myös ”ää-ti”. Cp-vammainen Elsakaan ei joka päivä ole samanlainen, hänkin oppii ja haluaa eri asioita ihan jokaikinen hetki. Onhan hänkin persoona, jolla on oma tahto.

Mutta se on se väsymys. Koko sisintä jäytävä väsymys, joka ei luo vain huomattavia silmäpusseja vanhemmille, vaan myös henkisiä ongelmia. Juurikin niitä ajatuskatkoksia, jolloin huomaa kaatavansa vauvan tuttipulloon maidon sijaan kahvia, kun auton avaimilla ei kummallisesti se kotiovi aukene ei mitenkään eikä suihkussa muista, joko sitä pesi hiukset vai ei. Kuin myös tunteet käyvät ihan ylikierroksilla. Jokin pieni vastoinkäyminen voi tuntua ihan maailmanlopulta, kumppanin suustaan päästämät sanat muuttuvat tolkuttoman raivostuttaviksi ja pirhana, kun on joku jästipää taas jättänyt likaiset vaatteensa pyykkikorin viereen.. Tai sitten se voi jopa laimentaa tunteita, kun mikään ei enää tunnukaan miltään. Kun ei vain jaksa välittää. Kaikki on ihan sama, pieleen menee kuitenkin.

erityislapsi_kiikussa

Istuessani ambulanssissa Elsan kanssa muistelin lapsellisen itsekästä käytöstäni kotosalla. Kuinka kaikki ketutti, kun piti olla kiva viikonloppu tulossa ja nyt kävikin näin. Miksi sinä Elsa et voinut nyt olla vain terve, miksi sitä taas pitää perua kaikki, en minä halua mennä sairaalaan, olisin halunnut nähdä kavereita.

Minä niin tarvitsisin tauon tästä kaikesta.

Koska rahaa tai muitakaan realiteetteja moiseen ei ole, heitin katkerilla ajatuksilla kuperkeikkaa ja heittäydyin haaveilemaan.

Mitä minä tekisin, jos saisin lapsettoman hetken? Jos kävisi niin, että saisimme molemmille lapsille oman lapsenvahdin, ja tietäisin, että lapsilla tulisi olemaan hirmuhauskaa minun poissaollessani eikä minun tarvitsisi huolehtia yhtään mistään..

Mitä minä tekisin, jos saisin lapsenvahdin?

Ottaisin päikkärit. Kiehnäisin kumppanini kainalossa ja nauttisimme toisistamme ihan ilman minkäänlaista kiireen tuntua tai hälytysäänien kuulostelua. Oltaisiin ehkä jopa hurjia, ja käytäisiin ensimmäistä kertaa vuosiin yhdessä elokuvissa. Istuttaisiin hiljaa pimeässä salissa, käsi kädessä. Dan syöttäisi minulle popkornia, minä työntäisin hänen suuhunsa sokerisia karkkeja. Ei mitään väliä sillä, mikä se valkokankaalla pyörivä kuva olisi. Se olisi se hetki, kun olisimme vain minä ja hän, ilman huolta jälkikasvusta.

Haluaisin käydä suihkussa ilman minkäänlaista kiirettä. Että voisin vaikka tehdä kokovartalon kuorinnan, tehdä ensimmäistä kertaa elämässäni hiusnaamiot ja voisin jopa kokeilla kotitekoista kasvonaamiota. Voisin sheivata kropan karvat huolellisesti enkä ”vähän sinnepäin ihan sama tehty”-meiningillä. Voisin leikata ja lakata kynnet. Meikata. Laittaa kivan mekon päälle ja tanssahdella se päällä olohuoneessa, ihan vain koska voin ja halusin. Voisin soittaa kaverille, että nähdään meidän pubissa, minä olisin vapaa niinkuin nyt.

naapurin_koira

Voisin hakea naapurin koiran ja lähteä niin pitkälle lenkille kuin vain jalat jaksavat kantaa. Ilman, että pitää tarkistaa, onko kännykässä varmasti tarpeeksi akkua jos kotona tulisikin hätä. Ilman, että pitää vahtia kelloa, että en jättäisi kumppaniani selviämään kaikkien lasten hoitamisesta liian pitkäksi aikaa yksin.

Voisin mennä kirjastoon istumaan hiljaisuuteen, lukea kirjaa ja olla kuin ihan kuka tahansa muukin. Sulautua massaan, ilman että kukaan tulee jututtamaan koska miten ihanan suloinen vauva minulla nyt on.

vasynyt_aiti_rakastaa_silti

Voisin siivota vaikka ihan koko kämpän, pyyhkiä jokaisesta nurkasta pölyt ja jopa järjestellä tavaroita uuteen järjestykseen. Vähän niinkuin sisustaa. Voisin pyykätä kaikki vaatteet pois pyykkikasasta, hinkata uunin puhtaaksi, tehdä meidän kodista niin ihanan puhtoisen kuin sen haluaisin olevan ja mihin en lapsia hoitaessa vain pysty.

Voisin lukea lehtiä. Tai kirjan. Tai vihdoin ja viimein lukea niin monta blogipostausta putkeen kuin vain sielu sietää, enkä olisi enää niin jäljessä jokaisen seuraamani blogin suhteen.

meriannen_parisuhde

Tai jos saisimme jopa yhden yön ilman lapsia.. Voi, sitä raukean ihanaa aikaa, kun voimme molemmat mennä yhtä aikaa sänkyyn nukkumaan ilman, että meidän olisi pitänyt valvoa puolilleöin. Saattaisimme valvoa ihan vain koska voimme, ei siksi että pitää – tai sitten voisimme kömpiä vällyjen alle jo heti illasta ja syödä vaikka illallinenkin sängyssä. Koska miksi ei!

Jos saisimme viikonlopun ilman lapsia, eikä rahasta tarvitsisi huolehtia.. Järjestäisin meille miniloman. Ei sen tarvitsisi olla sen kummallisempi kuin hotellin varaaminen vaikka kotipaikkakunnalta, ja siellä sitten koko viikonlopun viettäminen. Uima-altaassa pulikoiden, rentouttavia kävelyitä tehden, vain toisiimme keskittyen. Ollen vain minä ja hän.

jos_saisin

Että saisi itselleen edes sen pienen hetken olla korostetusti muutakin kuin vain erityislapsen ja vauvan äiti sekä teinin äitipuoli. Että saisin olla nainen. Saisin olla tyttöystävä. Saisin olla minä, kokonaisuudessaan.

Että ehtisi tulla lapsiaan ikävä. Sitten ei ensimmäisenä ärsyttäisi suunnitelmien muuttuminen, kun Elsa oksentaa ja ambulanssi on kutsuttava paikalle. Sitten ei ensimmäisenä ärsyttäisi, kun Anna kiljahtelee sängystään ilmoittaen, että hän on nyt päikkärinsä nukkunut, kiitoksia vain. Että sitä jaksaisi taas. Sitä saattaisi jopa ihan odottaa, että lapsensa heräisi päiväuniltaan, että heidän kanssaan pääsisi puuhastelemaan. Muistan niinkin joskus olleen… Mutta ei enää aikoihin.

kanerva

Kirjoittelin tämän tekstin jo pari viikkoa sitten, kun istuin Poolen sairaalalla juurikin mainitsemani ambulanssikyydin jälkeen. Väsytti, itketti, ketutti… Oli pakko purkautua. Edes paperille.

Nyt sain vielä erikseen syyn päästää tämän avautumiseni julkisille ilmoille, koska sain näinkin ihanan tarjouksen Babysitter.fi:stä:

Arvonnassa 84 euron arvoinen vuoden Premium-jäsenyys sivustolle, mitä kautta voi löytää lapsenhoitoapua läheltä.

vasynyt_aiti_avautuu

Toisin sanoen tarjolla olisi nyt jollekulle perheelliselle mahdollisuus järjestää juurikin itselleen niitä kullanarvoisia lapsettomia hetkiä. Aikaa olla muutakin kuin vain äiti ja isä. Babysitter.fi:tä pystyy käyttämään myös ilmaiseksi, mutta Premium jäsenyydellä pystyy lähettämään rajattoman määrän viestejä lapsenvahdeille ja lapsenhoitajille sekä lähialueen muille perheille. Tämä tekee sopivan lastenvahdin löytymisestä huomattavasti helpompaa. Hyvä lapsenvahti on kaiken etsimisen arvoinen löydyttyään! Premium jäsenyys maksaa vanhemmille 84 euroa vuodessa.

Arvontaan osallistuminen

Koska minä ymmärrän väsymyksen, oi, minä niin tiedän sen, niin osallistut arvontaan ihan vain jättämällä kommenttia. Millään muulla ei ole väliä, kunhan sähköpostiosoitteesi on oikein. Pyydä vaikka sitä vieruskaveria se tarkistamaan, että varmasti kirjoitit sen oikein. Itse kommenttiin kirjoita vaikka ”Hep,” ”Mukana” tai ”Kahvia!” tai jotain ihan muuta, niin olet mukana.

Osallistumisaikaa on  19.11.2016 asti. Voittajaan olen henkilökohtaisesti yhteyksissä.

Ulkosuomalaiset ystäväni, tämä arvonta koskee valitettavasti vain babysitter.fi-palvelua eli nimenomaisesti Suomessa toimivaa lapsenvahti-sivustoa. Muiden maiden sisarsivustoille tämä jäsenyyslahjakortti ei toimi. Mutta sinäkin voit osallistua, koska kukapa ei tietäisi sieltä kotikunnilta Suomesta jotakuta väsynyttä äitiä/isää/perhettä, joka tästä joululahjana saadusta lahjakortista voisi saada aivan korvaamattoman avun tulevana vuonna?

Postaus on kirjoitettu yhteistyömerkeissä babysitter.fi:n kanssa


This is a tired Mum’s unfiltered moan

For many times I’ve talked about tiredness. How I would love to nap, roll into a little ball, wrap soft blanket around myself and without caring about anything except sleep.

With the frequent hospitalisations and Elsa’s hectic medication and feed schedule I have reached a total new game level of tiredness. The one that’s not something to be proud of among other parents. When all you want is to have even a small moment without the kids. Without the constant checking of the time for all the medications to be given at a correct time. Without listening to a saturation monitor or the beeps of a feed pump. Without needing to entertain, feed or try to get the baby to sleep. Without the need to be constantly on alert. That for a little moment you could have a break.

Many times I’ve found myself become irritated as I had just settled down with a cup of coffee and picked a book to read. Now. Now I put my feet up, take a fleeting moment to myself. Then the kids happen. They have woken up, need attention, one of the alarms have gone off.

It’s even more annoying when I’ve finally got all the children to sleep and I’ve got myself comfortable in my partners arms and we’ve pressed play on the film.. Then kids happen again.

I’ve even woken up already sulky in some of the mornings even if the kids haven’t yet done anything. I’ve cursed in my mind, bitten my lips, knowing that I will push through this day just like any other day. Although every step feels as mind-numbing like the other, we are going to hold on to the routine.

Granted that every day is still different, no matter how similar the challenges are. Every single day our baby Anna learns something new. She’s learned to say ”Da-da” as well as ”ää-ti” (äiti = mum in Finnish). Elsa, who has cerebral palsy, is not the same every day, she learns and wants different things like any other human being.

But that is the tiredness that. It eats me from inside. It doesn’t only create the massive dark circles around the eyes but also the mental health issues. Loosing the track of thought, when you find yourself pouring coffee to a baby bottle instead of baby milk, you get frustrated as the car keys just won’t open the front door of your house, you stand in a shower trying to remember if you already shampooed your hair or not. When the feelings are on overdrive. Even a smallest mishap and it feels like the end of the world, the words coming out of your partners mouth turns to be the most insensitive ever and for crooke’s sake, some blonker has left their dirty laundry again next to the laundry basket. Other times it could even cool down all feelings, when anything no longer touches you. As there is no power left for caring.

As I was sitting next to Elsa in an ambulance I recalled my own childish behaviour back at home. How I was so outraged about everything as we had been planning for a nice family weekend and this is what happened. Have to cancel all that, again. Why can’t you Elsa just be healthy, why do we always have to cancel all the nice plans, I do not want to go to the hospital, I would have wanted to see friends and do everything else except this. Except this.

I so need a break from all of this.

As there is no money or other resources for such things, I crumbled those bitter thoughts to a small ball and hit the bin with them. Instead I started to dream.

What would I do if got a moment without the children? If we got a babysitter for both of them so that I knew they would have so much fun even without me and I wouldn’t have to worry about a thing..

What would I do, if I got babysitters?

I would take that nap. I would snuggle up to my partner and enjoy his company without any sense of haste or listening up to any alarms. Maybe we would be even so wild that we would go to a cinema for the first time in years. We would sit next to each other in silence, holding hands. Dan would feed me popcorn, I would give him sugary sweets straight into his mouth. It wouldn’t matter what the film was about. It would be all about that moment to be just me and him, us, without our offspring.

I would go and have a shower without any rush. I would possibly do a whole body scrub, maybe try a hair mask for the first time in my life. How about a homemade face mask? I could shave carefully and not that normal ”I’ve hopefully got the most of it now”. I could do my nails, even use nail polish. Put makeup on. Wear a nice dress and dance in the lounge with it on just because I could and wanted. Maybe I call a friend and tell her let’s see in the pub, I’m free to come like now.

I could go to get the neighbours dog and take him for a really long walk, without needing to make sure I have battery left in my phone in case something happens at home, without needing to keep an eye on the time so I wouldn’t leave my partner too long on his own with our special needs child and a baby.

I could go to a local library, sit in the silence, read a book and be just like anyone else. I could fit in the crowd without anyone coming to talk to me because of my children and how cute they are and what are those tubes on Elsa’s face.

I could clean up the whole flat, wipe off all the dust from every corner and even organise the clutter away. Maybe even decorate. I could do all the laundry, clean the oven, make our home as lovely clean as I would wish it to be but what I cannot manage in everyday life because of the kids.

I could read magazines. Or a book! Or I could finally catch up on all of those blogposts from all of those bloggers that I follow. I’m so behind..

If we even could have a night without our children.. Oh, the opportunities! We could go to bed together at the same time without needing to be up till midnight. Or we could stay up just because we can, or do the opposite and find ourselves in bed in the early evening. We could even have dinner in bed! Because.. why not?

If we could get a weekend without the kids and money wasn’t an issue.. I would arrange a mini-holiday for both of us. It wouldn’t need to be anything else than a room from a local hotel and spending the weekend there. Relaxing by the indoor pool, going for walks, focusing on each other. Being just me and him.

That I could have a minute to be more than a mother to a special needs child and a baby or a stepmother to a teenager. That I could be a woman. Girlfriend. Me as a whole.

That I would have a chance to miss my children. So I wouldn’t first get furious when Elsa is sick and we have to call an ambulance for her. That I wouldn’t sigh with frustration when Anna makes noises from her cot saying ”I’ve had my nap now thank you very much”. That I would have more power to go on. That I would even be waiting for my children to wake up from their nap so I could do something with them again. I do recall it has been like that at one point.. but not for a long time now.

I wrote this couple of weeks ago in Poole hospital after that mentioned ambulance ride. I was so exhausted, anxious, frustrated.. I had to open up to someone, even to a piece of paper.

Now I got a reason to publish this as I got a lovely offer from Babysitter.fi:

We have a giveaway for a year’s Premium membership (worth 84 euros) to a website that helps to find babysitters close to you.

In other words, here is an opportunity for one family in Finland to get those precious moments without the children, to be more than only mum and dad. It is possible to use babysitter.fi for free, but Premium – members have unlimited messaging opportunities to babysitters and other families close to them. That makes finding a suitable babysitter a lot easier. Premium membership is worth 84 euros for a year.

Entering the competition

As I so understand what it is to be tired, I so do, all you need to do to take part is to write a comment below with your correct email address. Nothing else matters. Ask your partner to double check that you had typed the email address correctly. Other than that, you can write anything to the comment box. ”Coffee!” ”Yes please, I’m in!” or whatever, if it’s not rude. And you are in.

There is time to enter the competition till the 19th of November 2016. I’m in touch with the winner personally.

My friends abroad, expats from Finland and others, unfortunately this giveaway is only for the Babysitter.fi-service, not for the other equivalent companies in other countries. But if you know someone from Finland who would definitely benefit from this, why not to enter for them and if you happen to win, you can give them a Christmas present that will help them for a whole coming year…

Good luck!

This post has been written in co-operation with Babysitter.fi.

rakkaudellam+

 

Avainsanat

Kommentit

Mukana!

Voimia hurjasti, olette ihanasti toisianne tukeva pari. Kun lapseni olivat pieniä (tavis ja erkka), ei tällaisesta hoito-avusta voinu ees haaveilla. Joka paikkaan ne piti ottaa mukaan (isukki katos kuvioista kun he oli 2 ja 3v), ei verkostoa. Molemmat vielä pätkänukkujia -mulla herätys tunnin välein -voinen sanoa et totaali-väsymys tuli tutuks…Nyt en ite enää tartte, mutta kaveri tarttisi 🙂

Meriannen

Voi, täältä halit, totaali-väsymys on.. niin kauheata. *HALI*
Ihana kuulla että nyt menee paremmin <3 <3 <3

Täällä kolmen lapsen lähivanhempi. Apua todellakin olisi ihana saada. Välillä vaan väsyttää…

Miksi itsellä onkin niin suuri kynnys pyytää apua vaikka sitä kaipaisi… Eli mukana ollaan!

Meriannen

Sitä samaa mietin usein minäkin, että mikä siinä pelottaa, miksi ei saa kysyttyä? Kun ei se kysyminen mitään maksa, ja joskus seuraukset ovat mitä upeimmat.. kun saa sitä apua <3 Tsemppiä sinne, Sysy! <3 <3

Voih, voimia, voimia, voimia. ♡ Itsekin olen väsynyt, välillä todella väsynyt. Tiedän täysin tunteen, kun ei jaksaisi enää lapsia. Kun haluaisi vain olla yksin. Kirjoitin tänään juuri aihetta liipaten blogipostauksen matkasta autiolle saarelle. Saat liittyä matkaseurakseni. 🙂

Hei!

Täällä yksi väsynyt, kahden tavis ja yhden erityisen, äiti.

Terv. Elsa & co

Ravintolaan ilman kuolaisia vaatteita.

Meriannen

Ei kuolaa, tai puklua, tai lapsen ystävällisesti vaatteille levittämää ruokaa.. <3 😀

Voimia teille! En voi edes kuvitella, miten rankkaa teillä on. Täälläkin painaa väsymys ulkosuomalaista äitiä, kun tukiverkot ovat maapallon toisella puolen ja vauva valvottaa. Ja juuri tuo kuvailemasi tunne, että voisi olla ihan vaan vaimo, eikä aina vaan äiti. Ihan pienen hetken vain.

Meriannen

Sepä. Vaikka miten ihanaa onkaan olla äiti (tai isi), se maailman tärkein ihminen näille ihmisaluille.. Niin sitä eritoten väsyneenä alkaa kaivata sitä kaikkea muuta elämänsisältöä ja persoonansa osia.

Noonis <3 tsemppiä <3

Voimia teille <3

(Edit. Muokkasin kommenttiasi niin, että sähköpostisi näkyy vain minulle <3 )

Mukana ollaan ja voimia! <3

Mukana.

Voimia sinne! Täälläkin väsyttää kolmen pienen kanssa. Toivottavasti saadaan kummatkin järjestettyä vapaa-aikaa edes hetkeksi.

Mukana 👍🏻

Mukana!! 🙂

Juuri tämä on se syy, miksi rakastan työtäni lastenhoitajana! Moni kuvittelee että se on se raha, mutta ei se mene ihan niin. Rakastan touhuta lasten kanssa,vaikka se välillä onkin todella raskasta ja imee kaikki mehut! Katse vanhempien kasvoilla on jotain niin sanoinkuvailematonta, kun he ovat saaneet edes muutaman tunnin omaa aikaa!!
Voi kumpa asuisinkin lähempänä teitä niin voisin olla teille apuna. Vaikutatte niin mukavilta tyypeiltä, että tällaisia postauksia lukiessa tekee mieli hypätä seuraavaan koneeseen ja tulla sinne teidän avuksi! Lupaan, että sit joskus kun tuun Englantiin käymään niin voin viedä Annan puistoon tai ihan vaan viidyttää teidän lapsia samalla kun sä juot kupin kahvia tai vaikka nukut päiväunet!! Jaksamisia sulle❤️

Meriannen

Voi ihana Vilma, ilmoittele kun olet tulossa! 😀

Täällä kans samanlaista väsymystä ja haluais hetken vaan hengähtää ilman lapsia vaikka onkin niin rakkaita. ☺ Mukana!

Meriannen

Niinpä, joskus vain tarvitsee sen pienen hengähdystauon, ”minä-hetken” <3 <3

Mullemullemulle!!!

Mä aina yritän löytää ratkaisuja tilanteisiin, koska ei sinun haaveet niin mahdottomilta kuulosta. Osaako kukaan muu kuin sinä tai Dan hoitaa Elsaa 24 tuntia. Onko Briteissä saatavilla tilapäishoitoa tai sijaisperhettä lapsille vaikka kerran kuukauteen? Itsekin aikoinaan näitä vaihtoehtoja kauhistelin, mutta olen totaali yh, joten huomasin miten hyväksi se oma aika on. Joskus viikonloppu menee nukkuessa, koska kuten totesit väsymys on erilaista.

Meriannen

Meille yritetään järjestää enemmän hoitoapua, ja koulunaloitushan tietysti tuo oman pienen taukonsa ja apunsa meille. Odotamme vielä tuloksia parista eri hakemuksesta, jotka ammattilaiset ovat meille tehneet, jotta saisimme lisää lepotaukoja vaativaan arkeen… Tällä hetkellä Elsaa on hoitamassa minä ja Dan, Julia’s house tulee kolme kertaa kuussa aamupäiväksi, mutta he hoitavat vain vammaista lasta. Kun koulu alkaa, on Elsa koulussa aamupäivät kolme kertaa viikossa aluksi, mistä ruvetaan kasvattamaan kouluaikaa asteittain. Uskon, että tässä maassakin on enemmän apuja ja esim. yöhoitoa tarjolla, pitää vain täyttää jotkut tietyt kriteerit ja byrokratian maassa se on aina paperisodan takana 😀

Kiitos Sannukka ihanasta kommentista <3

Saa olla onnekas että vaikka onkin erityislapsi itsellä ja enempää ei lapsia tule, se että oikeesti saa sen rentoutumisen ja aikaa vain itselleen kun on se isi viikonloppu siellä isin kotona, tuossa lukiesani kolumnia, tuli mieleen etteikö oikeasti Englanissa toimi samanlainen hoitajarinki kuin Suomessa tai jopa miettisin kyseiselle perheelle au-pairia ?! Sentään perheessä on se toinen aikuinen tukena mutta yh perheissä puuttuu se toinen kokonaan, ja se sama homma ja laskut maksetaan yhden palkalla. Toivon parempaa huomista kyseiselle perheelle, ja että hankkisivat hoitoapua jotte kumpikaan vanhempi loppuunpalaisi.

Meriannen

Ihana Merituuli <3 Minkälainen hoitorinki Suomessa on? Kun siitä ei tosiaan minulla ole mitään kokemusta 😀

Täällä me saadaan apua Julia's house - nimiseltä organisaatiolta, ne tulevat noin kolme kertaa kuussa kotiin hoitamaan Elsaa. Nyt yritetään järjestää hoitoapua myös sisaruksille, koska Julia's house keskittyy tosiaan vain erityislapsiin. Tämän lisäksi ammattilaiset ovat tehneet erilaisen hakemuksen omia kanaviaan pitkin, mitä kautta pitäisi saada vielä hoitoapua arkeen mukaan myös.

Mutta tämän kirjoituksen aikaan Julia's house ei päässyt meille, koska he eivät voi tulla jos hoidettava on kipeänä ja mahdollisesti tartuttaisi heihin pöpön, koska he hoitavat niin monia herkkiä lapsia... Joten olimme aikalailla omillamme kokonaisen kuukauden verran, kun Elsa oli jatkuvasti kipeänä :< Au-pair olisi ihana, mutta meillä ei kämpässä ole tilaa majoittaa ketään muuta pidemmäksi aikaa. Mutta ehkä tulevaisuudessa? Kiitos tosi ihanasta kommentista!

Kahviaaaaaa!!!!!!

Voi kunpa asuisin lähempänä ja tuntisin teidän lapset paremmin niin tarjoutuisin babysittaamaan heti (ja usein) niin saisitte vähän sitä omaa aikaa! En jotenkin edes osaa kuvitella kuinka teillä ei tulekaan lähdettyä leffaan tai lounaalle. Tai sinä et pääse kahville ja kävelylle. Tsemppiä sinne Maiju!! xx

Meriannen

Voi Lotta <3 Asuisitpa tosiaan lähempänä! 🙂 <3 <3

Mukana! Ja kiitos avautumisesta. Nuo samat haavekuvitelmat kannattelevat täälläkin arkea.

Meriannen

Haaveet ovat kuin vesi, ne kannattelee <3

Hei. Onko englannissa vastaavaa kuin perhetyöntekijät suomessa? Erityislapsiin perehtyneitä? Saisitteko säännöllistä apua arjessa jaksamiseen? Mä oon ihaillen seurannut teidän perhettä blogin kautta, mutta ei kukaan jaksa venyä äärettömiin vaan tarvitsisitte kaikki edellä kuvailemasi asiat säännöllisesti, että jaksaisitte 🙂

Meriannen

Meillä on hyvin monenlaista tukihenkilöä sosiaalityöntekijästä kuulontukihenkilöön (teacher of the deaf) kuin näkötukihenkilöön (teacher of the blind), community nurse (meidän oma sairaanhoitaja), ravintoterapeutti (dietician), kolme lastenlääkäriä (community paediatrician), sitten on Julia’s house (josta on postaustakin), ja.. öö. Health visitor joka vastaa neuvolatätiä, fysioterapeutit ja kaikki muut. He ovat järjestäneet jo apuja, mm. Julia’s housen apu saatiin heidän kauttaan. Julia’s house tulee hoitamaan Elsaa noin kolme kertaa kuussa kotiin 🙂 Nyt on vielä pari hakemusta vetämässä, jotta saataisiin vielä enemmän apuja ja siten lepotaukoja!

.. Joten eiköhän tämä tästä ihan oikeasti vielä helpota. Peg on jo helpottanut paljon, ja nyt on Elsa päässyt koulussakin käymään niin sekin jo auttaa..! 🙂

Kiitos kirjoituksesta! Tämän näytän miehelleni, sait kirjoitettua tunteet joita itsekin koen mutta joita en ole osannut sanoittaa. Erityislapsen menetin hieman ennen raskauden puolta väliä muutama viikko sitten ja neljän muun lapsen, vaikkakin terveen tarpeista ja menoista saa koko ajan huolehtia. Pieni irtiotto olisi niin tarpeen! Paljon voimia raskaaseen arkeen ja toivottavasti saat irtioton yksin ja miehesi kanssa. Auttaisi kummasti jaksamaan. Voimia❤️

Meriannen

Niina <3 Toivottavasti miehesi sai postaukseni kautta vielä paremman kuvan siitäkin, mitä sinä olet kokenut ja koet <3 Ja olen niin pahoillani menetyksestänne! <3 <3 VOIMIA SINNE TEILLE, NIINA! <3

Mukana!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.