Perhe-elämä
6.11.2016

Lapsemme peg-leikkaus

Lapsemme peg-leikkaus

Olimme edellisenä päivänä menneet hotelliin yötä, jottei sitten aamuvarhain tarvitsisi kilpoja ajella työmatkaliikenteen seassa Southamptoniin ehtiäksemme ajoissa sairaalalle leikattavaksi. Istuimme koko perhe hotellin aamupalalla, naureskelimme Annan puuhasteluille ja hymyilimme pyörätuolissaan torkkuvalle Elsalle. Emme tohtineet häntä herätellä, onhan hänellä iso päivä edessä.

lapset_hotellissa

Sairaalalla pyörittelimme peukaloita, jännitimme, tyhjennettiin Elsan suolta leikkausta varten, nähtiin nukutuslääkäriä, sairaanhoitajia ja leikkaavaa lääkäriä. Kaikkein työläintä oli viihdyttää 10 kuukautta vanhaa vauvaa, joka teki nuukailematta tuttavuutta kaikkien kanssa, oli hän sitten sairaalan henkilökuntaa, toinen potilas tai tämän vanhempi. Vauvani tapaili ottaa askelia, virnuili ja kikatteli, minun sisuksissani kiersi vain huoli. Silittelin Elsan vielä sileää masua ja pelkäsin. Entä, jos jotain menisikin tällä kertaa pieleen? Niin monta leikkausta olemme jo kokeneet, että eihän tämä nyt olisi se epäonnen tuoja?

Leikkaava lääkäri ilmestyi kertomaan, että tunnin sisällä on Elsan vuoro. Minä pitelin Elsaa sylissä, sitten Dan. Kiedoimme hänet sairaalan kaapuun. Kun kutsu kävi, minä pussasin Elsan naaman letkujensa ympäriltä märäksi.

”Minä rakastan sinua, minä näen sinut sitten leikkauksen jälkeen.”

Dan kantoi Elsan leikkaussaliin ja raportoi, että hän sai pidellä Elsaa sylissä niin kauan kunnes nukutuslääkkeet veivät tyttäremme tiedottomuuden sijoille.

Yhtäkkiä edessämme oli ainakin neljä pitkää tuntia, jolloin ”Se, ettei ole uutisia, on hyviä uutisia” toimii nyrkkisääntönä. Dan painui makuulle, minä hetken mielenjohteesta pakkasin Annan tavarat ja puin hänet lämpimästi. Lähdimme kävelylle syksyisen viileään ilmaan, ja vastaanottotiskiltä saamieni ohjeistuksen avulla löysin sairaalan läheltä leikkipuiston. Pian kikatin kilpoja Annan kanssa, kun tämä nauroi hervottomasti kiikussa. Rohkenimme kokeilemaan ensimmäistä kertaa myös liukumäkeä, ja vaikka en uskaltanutkaan päästää tytöstä irti, niin silti se oli hänestä ihan parasta ikinä.

vauva_leikkii_lehdilla

Olin niin kiitollinen, että emme olleet järjestäneet Annalle lapsenvahtia tuoksi päiväksi. Vaikka se oli ollut raivostuttavaakin yrittää keksiä touhukkaalle vauvalle tekemistä sairaalassa, niin ilman häntä en mitä todennäköisemmin olisi lähtenyt reippailemaan raikkaaseen ilmaan. Olisin tuijottanut kaikki nuo tunnit kirjan sivuja, kännykän tai läppärin näyttöä, Elsan sängyn vieressä ahtaassa huoneessa.

Annan takia ihastelimme keltaisia ja punaisia puista tipahtaneita lehtiä ja opettelimme niitä repimään emmekä syömään. Vilua karkuun kävelin pidempää reittiä sairaalalle takaisin, mikä sai Annan silmäluomet painaviksi ja minulle hien virtaamaan.

syksyn_varit

Kun olimme illallisemme kolmestaan syöneet, tuli lupa yhdelle meistä mennä Elsaa vastaan heräämöön. Katselin kateellisena Danin kaikkoavaa selkää, kun tämä ripeästi kulki sairaanhoitajan perässä Elsan luokse. Minä vaihdoin Annan vaippaa ja hyssytin häntä takaisin uneen. Kun Anna oli nukahtanut rattaisiinsa, minä järjestelin Elsan tavaroita ja yritin pysyä nahoissani. Miksi he eivät ole vielä tulleet takaisin? Onko kaikki hyvin?

peg_leikkaus

Leikkaava lääkäri oli kyllä kertonut leikkauksen menneen melkein mutkattomasti. Oli vain pientä kolhua saanut maksa, mutta siitä lääkäri ei ollut huolissaan. Pian Danilta tulikin viesti, että Elsa voi olosuhteisiin nähden ihan hyvin, on kärttyinen ja kivuissaan, mutta heräämössä pitävät pidempään vain nousseen kuumeen takia.

Ei huolta.

Seitsemän jäljestä illalla teimme vaihdon, ja minä pääsin pitelemään valittavaa tytärtäni kädestä kiinni ja silittelemään hänen otsaansa. Lääkärit olivat tarkistaneet Elsan uudestaan, eikä kuume ollut muuta kuin leikkauksen jälkeistä kuumeilua, ”ihan normaalia”. Luvan saatuani käperryin Elsan viereen sängylle ja silittelin hänen kasvojaan ja hiuksiaan. Meidät kuljetettiin yhdessä takaisin osastolle.

Pitkän päivän jälkeen Elsa rauhoittui nukkumaan ja me muut käperryimme Ronald McDonald’sin talossa vällyjen alle. Kaiken huolen keskellä minä hehkuin onnea, sillä vihdon se oli tapahtunut.

peg_nappi

Meidän tyttärellämme on vihdoin ja viimein se peg. Se niin kauan odotettu peg. Sekä se fundoplikaatio. Mutta peg. Peg.


We had booked a hotel for the night before, so we wouldn’t need to rush with the work traffic to get to the Southampton hospital in time for the surgery on the day. Instead the four of us gathered to have tasty breakfast together in the hotel and laughed with Anna’s attempts to feed herself and smiled at Elsa, who was snoozing in her wheelchair. We didn’t want to wake her as she had such a big day ahead.

We rolled some thumbs around, we were nervous, we helped to clear Elsa’s guts for the operation and chatted to the nurses, anaesthetist and the surgeon in the hospital. The biggest work load was to entertain a 10 month old baby in hospital premises.. She didn’t discriminate anyone, she charmed whoever paid attention to her, was it then a member of hospital staff or another patient or their family. My little baby was concentrating on learning to walk, she giggled and laughed, I was only so worried. I traced Elsa’s untouched smooth tummy with my fingers and wondered.. What if something went wrong this time and this would be the last time I see her? So many times she’s been operated, how about if this one is the one that she won’t come around from?

The surgeon popped his head in to tell us it would be Elsa’s time within an hour. I cuddled my firstborn, then Dan took over. We dressed her up in her hospital gown. When it was time, I kissed Elsa’s face wet around the feeding tubes.

”I love you, I will see you after the surgery, I promise.”

Dan carried Elsa to the theatre and he told me afterwards how he was allowed to hold Elsa till the drugs knocked her out cold.

Suddenly we had at least four hours to spend with a thumb rule of ”no news is good news”. Dan drifted off to sleep, I packed Anna’s bags and dressed her up. We went for a walk in that chilly autumn weather and with the receptionists instructions I found a little play park close to the hospital. Soon I found myself having laughing fits with Anna, who was giggling hysterically in swings. We tried the slide for the first time in her life, and even though I wasn’t brave enough to let her go, she loved it.

I was so grateful that we hadn’t organised a babysitter for Anna for that day, as annoying as it had been entertaining her in the hospital earlier on. Without her I wouldn’t have gone out for a breath of fresh air, but sat in the tiny room next to Elsa’s bed staring at a book or a screen of some sort to pass the time.

Because of Anna I admired the autumn colours, red and yellow, we learned to tear the leaves up and not to eat them. To escape the chilly weather I walked the long way back to the hospital, which made me sweaty and Anna’s eyes heavy with sleep dust.

After we had had dinner we got a permission for one of us to go and greet Elsa in the recovery room. I watched jealously as Dan followed the nurse. I changed Anna’s nappy and tried to get her back to sleep. When she did, I organised Elsa’s stuff and tried to keep my sanity. Why haven’t they got back yet? Is everything okay?

The surgeon had told us the surgery had gone almost smoothly. The liver had got a little knick, but the doctor wasn’t worried about it. Soon I got a message from Dan saying that Elsa is fine considering, she’s grumpy and understandably in pain, but they are going to keep her in recovery a bit longer because of her raised temperature.

Nothing to worry about.

After 7pm we swapped as I couldn’t take it anymore. I held my daughters hand and kissed her forehead. Doctors had checked her over again and the fever is only ”post-surgery”, it’s okay. When allowed I cuddled up next to Elsa and kept brushing her face with my fingertips. We were transferred to the ward like that, next to each other on her bed.

After a very long day Elsa settled down to sleep and we others got underneath the covers at a Ronald McDonald’s house. Beneath all that worry I was glowing with happiness as it had finally happened. After two failed attempts it was there.

Our daughter has a peg. Finally.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Upeaa! Tsemppiä ja voimia Elsalle toipumiseen!! Kaikkea hyvää koko perheelle 🙂

Ihanaa että kaikki meni hyvin! Nyt tsemppiä tytölle toipumiseen ja teille hänen tukemiseensa ❤

Hyvä Elsa! Sinä teit sen! Saat kauniit kasvosi takaisin ilman teippejä ja varmasti muutaman lääketieteellisen ongelmankin vähemmän!

Kovasti voimia ja terveisiä koko perheelle! Täällä Suomessa tosiaan on lunta nyt! Toivottavasti pääsette sitä tänne ihailemaan! <3

Meriannen

Meidän ihmetyttö Elsa <3 <3
Ja toivottavasti tosiaan talvilomalla!!! <3

Ihana kuulla 💙 ja lohduttavaa, meillä pegin laitto edessä tiistaina. Jännittää. Mutta siis ihanaa, ihanaa että lrikkaud sujuu ongelmitta,toivotaan että paraneminen sujuu samoissa merkeissä!

Onpas ihanaa, että Elsa sai vihdoin pegin! Olettehan sitä odottaneet jo hurjan pitkään.. Miten pitkä toipuminen tuollaisesta leikkauksesta on odotettavissa? Voimia Elsalle (ja koko perheelle) toipumiseen! <3

Täällä Savossa on valkoinen maa ja pakkasta kymmenen astetta. 😉

Meriannen

Itse peg-avanne ei ole iso juttu, se paranee kohtuunopeasti. Meille sanottiin että kunhan haava on täysin parantunut eli noin 4-6 viikon jälkeen leikkauksesta voi lasta viedä uimaan yms.. Fundoplikaation parantumisessa voi kestää pidempään, se voi olla kivuliaampi. Minkä takia Elsan kanssa oltiin sairaalalla pari päivää ja sitten ensimmäinen viikko ihan vain oleskeltiin kotona, antaen toisen vain levätä <3

Oh, lunta <3 <3

Mahtavaa. Toivottavasti Elsan loppuvuosi on helpompi pegin ansiosta. Tietenkin muun perheen myös. <3

Meriannen

Siltä jo vaikuttaa ! Kiitos Sannukka <3 <3 <3

Ihan mahtavaa!!! Nopeaa toipumista Elsalle!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.