Muut
27.10.2016

Ulkosuomalainen tunnustaa: En osannut englantia koulussa.

Ulkosuomalainen tunnustaa: En osannut englantia koulussa.

Olin kympin oppilas, mutta englanti oli heikoin lenkkini. Se ei sulautunut loogiseen ajatteluuni; turhautti opetella säännön lisäksi poikkeukset ja poikkeuksen poikkeukset. En ymmärtänyt englantia kommunikointikeinona; yritin opetella sitä kuin matemaattisia kaavioita. Se ei toiminut.

bloggaaja_nuorena

Paras ystäväni oli hyvä englannissa. Hän yritti opettaa minua edes ääntämään englantia oikein. Koulumatkoilla suhauttelin ässää niin kuin ystäväni oli opettanut, tai th-äännettä. Opittuani äänteen oikein, ystäväni antoi minulle sanoja, joita sitten toistin kuusille talven pimeydessä kotiini kulkiessa.

menneisyyden_mina

Ala-asteella sain kirjekaverin Unkarista. Kirjoitin jokaisen kirjeen hänelle äitini kanssa. Raapustin tehdä raakaversion, jonka kieliopin äitini kanssa korjasimme. En ymmärtänyt, miksi niin monen sanan perään tuli s, ja miksi joihinkin ei tullut. Äitini selitti, minä en ymmärtänyt. Korjatun kirjeen minä tunnollisesti kirjoitin puhtaaksi ja lähetin sen kirjekaverilleni.

Yläasteella kirjekaverini yllätti minut. Koulumme olivat keskenään ystäväkouluja, ja ilmoittamatta hän oli tullut luokkansa kanssa vierailulle. Hän tuli vastaan koulun pihalla kuin missäkin amerikkalaisessa teinielokuvassa… Paitsi että minä melkein juoksin karkuun. Järkytyin niin hänet nähdessäni, enkä todellakaan saanut sanaakaan suustani. Enhän osannut puhua englantia, ja ne alkeellisimmatkin lauserakenteet katosivat mielestäni.

Hän palasi kotiinsa pettyneenä, enkä enää koskaan saanut häneltä kirjettä.

18_vuotias_bloggaaj

Näin ollen olin vakuuttunut, että minä olisin aina huono englannissa. En olisi ikinä koululaisena uskonut, että joku päivä opiskelisin Englannin yliopistossa vaihto-oppilaana. Tai että sitä ennen olisin viettänyt parisen vuotta reppu selässä Australiassa. Minä, joka ei osannut sanoa muuta kuin ”Hi” unkarilaiselle kirjekaverilleen?

19_vuotias_bloggaaja_ennen

Kysyin lukiossa englanninopettajaltani, pärjäisinkö minä maailmalla englannillani. Hän epäröiden vastasi, että kaikki pärjäisivät kyllä. Minua pelotti, mutta puolen vuoden päästä löysin itseni Sydneystä. 19-vuotiaana, ensimmäistä kertaa maailmalla omillani.

Jo parissa kuukaudessa ajattelin englanniksi ja äidinkieleni suomi tuntui katoavan. Enhän sitä päivittäin enää käyttänyt. Kun en suomeksi voinut enää kommunikoida, opin nopeasti sen kielen, mitä pulpetissa tuskaillessani en tuntunut mitenkään omaksuvan.

Nyt alle kymmenen vuotta myöhemmin asun Englannissa brittikihlattuni kanssa, ja käytän sanakirjaa kääntäessäni ajatuksiani englannista suomeksi.

Joskus pohdin, minkälaista elämäni olisi, jos en olisi uskaltanut lähteä maailmalle. Jos olisin vain uskonut kouluarvosanojani ja ajatellut, ettei sellaisella kielitaidolla maailmalla pärjää…

19_vuotias_bloggaaja

Lopulta tärkeintä on vain uskaltaa. Haastaa itsensä. Minä näytin itselleni, että minä pärjään missä vain. Myös englanninkielisessä maassa.

Kaikki kuvat teiniajoiltani. 


At school I was always A-student that got the highest grades in everything, but English was my struggling point. It didn’t fit into my logical way of thinking, it made me so frustrated to learn grammar and then all of its exceptions and exceptions exceptions. I didn’t see English as a language to communicate with, I tried to learn it like a mathematical formula. That did not work. At all.

My best friend was really good in English. She tried to teach me to pronounce English correctly. On my way to school and back I made soft ”s”-sounds just like my friend had taught me or ”th”-sounds. When she was satisfied with my progress, she gave me words to practice. I repeated a word after word to the pine trees when I was walking back home from school.

In primary school I got a penpal from Hungary. I wrote every letter to him with my mother. I would write a first draft on my own and then I sat down with my Mum who went through the grammar for me and corrected it for me. I didn’t get it why so many words had ”s” at the end of the word and sometimes not. My Mum tried to explain it to me, I still didn’t understand. I then took the corrected letter and copied it to a new piece of paper so that it looked nice and neat. That one I would send off to my penpal.

In junior high school my pen pal surprised me. Our schools were friendship schools together and so as a surprise he came to visit our school with his class. He walked towards me in the school yard just like in those American teenage films.. Except I almost ran away from him. I was so shocked to see him that I couldn’t get a word out of my mouth. I didn’t know how to speak English and even the most simplest phrases disappeared from my mind.

He returned to his home disappointed, and I didn’t ever get another letter from him.

Therefore I was absolutely certain my English skills were doomed forever. As a pupil I would have never believed that I would study in an university in England as an exchange student one day… Or that before my uni studies I would have spent couple years backpacking around Australia. Me, who couldn’t say anything else than ”Hi” to her Hungarian pen pal?

In high school I asked from my English teacher if I would be okay with my English skills in abroad. She hesitantly answered yes, that everyone will. I was so terrified but half a year later I found myself in Sydney, Australia. I was 19 years old, for the first time in my life on my own, and abroad.

After couple of months I was already thinking in English. It seemed I was loosing my mother tongue, Finnish, as I wasn’t using it daily anymore.

Less than 10 years later I’m living in England with my British fiancé and I use dictionary frequently to translate my thoughts from English to Finnish.

Sometimes I wonder how my life would have been like if I believed my school grades was some sort of an indication of how I would do in the future.. If I believed that with my language skills I wouldn’t survive out there.

In the end it is most important to have courage to try and challenge yourself. That’s how I showed myself I can do whatever I want and I will be okay where-ever I go. Even in a foreign country where no-one speaks Finnish.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Jes mikä kirjoitus. Totta joka sana. Itsekin olin huono lukioassa (7) ja silti olen asunut ulkomailla euroopassa pärjäten englannilla 6kk ajan. Käyttämällä oppii kieltä!

Meriannen

Käyttämällä oppiikin just parhaiten! HYVÄ SINÄ, sinäkin olet todistanut siis itsellesi että sinäkin pärjäät, oli kouluarvosana mikä tahansa! HYVÄ SINÄ! <3

Hyvä kirjoitus, rohkaiseva varmasti monille. Itse olin koulussa aina hyvä englannissa ja tykkäsin siitä, ja siksipä en lakkaa ihmettelemästä, miksi halusin lopulta kuitenkin muuttaa maahan, jonka kielestä en koskaan ollut kiinnostunut enkä siksi ikinä sitä opiskellut! Ummikkona tulin maahan, mutta nyt vuosia myöhemmin pärjään hyvin. Ehkä se kouluhistoria ei olekaan niin tärkeä käytönnön kielitaidon hallitsemisessa, vaan todellinen motivaatio ja se oikea kieliympäristö.

Meriannen

Saanko kysyä, mikä siihen maahan sitten veti? 😀 Tuliko sieltä työtarjous, oliko siellä kavereita/puoliso, vai täysin randomilla menit sinne tutustumaan että minkälainen paikka tämä on ja sitten sinne tielle jäit?

Ja nimenomaan tarinasi on hyvä esimerkki siitä, miten oikeasti kieltä käyttämällä ja sen ympäröimänä (kun kaikki sitä kieltä puhuvat) sen oppii parhaiten! Kiitos Saara ihanasta kommentista!

Oon samaa ikäluokkaa kuin sinä. Tulipa kuvista nostalginen olo 😃. Muutenkin hienoja kuvia, ja teksti oli todella rohkaiseva tällaiselle englannissa ja muissa vieraissa kielissä takkuavalle!<3

Meriannen

Ihana, en ollut siis ainut joka koki nostalgiaa kun katseli noita kuvia…! 😀 Kiitos Tiina <3 🙂

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että oliko ruotsi tai muut kielet sulle helppoja? 😊 en aktiivisesti käytä, niin tahtoo kielet takuta mullakin.

Meriannen

Aina saa kysyä! Ruotsissa olin itseasiassa tosi hyvä, se kävi jotenkin minun järkeen.. Mutta tosin vain kirjoittaessa ja lukiessa, en puhuessa 😀 Se jotenkin vain kävi minun logiikkaan, kielioppi oli paljon yksinkertaisempaa.. Ranskaakin opiskelin yläasteella, siinä olin ihan OK alussa, kunnes kaikki meni paljon monimutkaiseksi ja tipahdin kärryiltä 😀 Saksaa opiskelin sitten ammattikorkeassa ja siitä tykkäsin! Englannin tunnit ammattikorkeassa olikin jo ihanaa, kun Australian reissun ja muiden matkusteluiden takia miun kielitaito oli jo hyvä.

Nyt vahvoina onkin sitten vain englanti ja suomi, muut kielet on vain.. no, osaan yksittäisiä sanoja sieltä täältä 😀

Siis mulla on ihan samalla tavalla! Muissa aineissa menestyin loistavasti mutta sitten se englanti, säälistä seiska ja ylppäreissä nippanappa C. Kävin yliopistossa yhden vaativimmaksi ajatelluista tutkinnoista ja jouduin kahlata kirjat enkuksi läpi. Sujuihan se lopulta kun siihen tottui, mutta järkevää puhetta en edelleenkään pysty tuottamaan. Kävi nolosti vähän aikaa sitten kun erään miehen puolen sukulaisen mies on jenkki ja he olivat meillä kylässä isommissa juhlissa ja sitten tämä mies yllätten tulee luokseni ja sanoo jotain ihan perusjuttua tyyliin how are you. Se tuli niin puskista siinä tilanteessa että kadotin alkeellisimmatkin taidot enkä saanut oikein mitään suustani 😀 ihan kamalan noloa 😀

Meriannen

Minäkin taisin kirjoittaa C:n englannista, se oli se mitä eniten stressasin ja mihin eniten luin – ja huonoin arvosana tuli 😀

Ja NOSTAN HATTUA, että jaksoit kahlata ne kirjat englanniksi lävitse!
Hahhah ja niin vaan käy, vaikka kuinka sitä osaisi vastata ja sanoa niin sitten kun iskee se jännitys päälle, niin menee ihan kokonaan lukkoon! I feel you <3 Miuta vielä silloin tällöin vieläkin harmittaa se unkarilaispoika, voi rassua kun ajatteli yllättävänsä ja minä meninkin ihan lukkoon ja koko homma meni sen takia pieleen 😀

Kiitos Henriikka ihanasta kommentista <3 <3

Minusta isoin ongelma englanninkielen opiskelussa täällä Suomessa on nimenomaan se, että kielioppia pidetään tärkeämpänä, kuin puhumaan opettelua. Aivan järjetöntä, sillä kyllä vähän heikommallakin lauserakenteella viesti varmasti menee perille, jos lausunta sujuu, mutta jos yrität lausua englanninkielisiä sanoja niin kuin ne kirjoitetaan niin ei kukaan muu, kun ehkä toinen suomalainen sinua kyllä ymmärrä lähes ollenkaan. Tämä pitäisi saada suomlaisessa koulutuksessa muutettua, että kieliä opiskeltaisiin enemmän puhumalla ja sitten vasta otettaisiin opiskeltavaksi ne lauserakenteet, jotka nekin varmasti alkaisivat jo tulla aika helpostikin, kun olisi puhumalla ensin saanut vähän sitä kielikorvaa.
Itse olen aina ollut suhteellisen hyvä englannissa jo kouluaikana ja meillä englannin opiskelu alkoi pienimuotoisesti jo ensimmäisellä luokalla, mitä monet kaverit muista kouluista ovat ihmetelleet, kun he ovat alkaneet opiskella englantia vasta kolmosluokalla. Teininä ja nyt aikuisenakin vielä kielitaito kehittyy huimasti, kun katson tv-sarjoja ja elokuvia netistä ilman tekstejä, alkuun meni puolet ohi, mutta nykyään ymmärrän kyllä 99% ja tosi harvoin tulee enää mitään uutta sanaa tai kielikuvaa vastaan. Ja niinhän se on, että jos ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin käyttää jotain tiettyä kieltä niin väkisinhän sen siinä oppii. Esimerkiksi mieheni muutti äitinsä mukana 8-vuotiaana Kreikkaan ja meni heti kesän jälkeen kreikankieliseen kouluun eikä alkuun ymmärtänyt yhtään mitään (isäpuoli kuitenkin kreikkalainen eli läksyt ja opinnot sujui kun ensin isäpuoli ne käänsi englanniksi ja äiti vielä tarvittaessa suomeksi), mutta jo seuraavana vuonna ja siitä monena vuonna eteenkin päin mieheni oli koulun paras oppilas ja onpa hänellä noista vielä tallessa palkintona saadut ”tunnustuslaatat” sinisissä samettibokseissa 🙂

Meriannen

K – allekirjoitan sanomasi täysin! Niin hullua, että oikeasti sitä kielioppia ja oikeinkirjoitusta tankataan niin paljon kuin tehdään, kun sitten loppupeleissä sillä ei ole niin paljoa merkitystä. Tai siis on, mutta ei niin paljoa kuin sitä koulunpenkillä tuli tunne. Minun oikeinkirjoitukseni on paljon parempaa tasoa kuin täällä natiivien englanninpuhujien, ja se johtuu nimenomaan tuosta jatkuvasta tankkaamisesta.. Olisi ihanaa, jos kouluissa oikeasti puhuttaisiin sitä englantia, keskityttäisiin ääntämiseen ja puhumistilanteiden opetteluun, eikä sitten puhuttaessa korjattaisi niin sitä kielioppia sinällään (eli ei luoda siihen paineita) vaan siihen, että saako puhumalla englanniksi toiselle viestin perille …
Koska nimenomaan niin kuin itsekin sanoit tuossa ja omasta kielitaidostasi kerrot, niin käyttämällä oppii parhaiten – vaikka juuri kuuntelemalla televisiota tai sitten käyttämällä tätä nettiä ja löytämällä englanninkielisiä juttelukumppaneita! 😀
TOSI TOSI TOSI vaikuttava tarina miehestäsi, oikea selviytymistarina…! VAU! Oliko heidän kotikieli englanti? 😀 Siinä on ollut hyvä kielikylpy kasvavalle pojalle! 😀

Kotikielenä heillä aluksi joo oli englanti, paitsi jos isäpuoli ei ollut paikalla niin puhuivat keskenään suomea (ei olisi ollut kohteliasta puhua suomea hänen seurassaan, kun hän ei olis ymmärtänyt), mutta sitä mukaa kun sekä mieheni, että äitinsä oppivat kreikkaa käyttämään niin siitä tuli sitten se käyttökieli myös kotona 🙂

Mulla on myös ollut aina vaikeuksia englannin opiskelussa! Matemaattiset aineet ovat aina olleet mun juttu mut kielet ei vaan suju. Mulla on yksi kaveri jenkeistä, jonka kanssa juttelen lähes paivittäin. Hän on menossa Lontooseen ensi keväänä ja toivoi että mäkin matkustaisin sinne silloin, iik! Puhuessa ei vaan tuu mitään sanoja mieleen ja lausuminenkin menee päin puuta… Oon ajatellut lähteä au pairiksi lukion jälkeen, ja toivon että mun kielitaito paranee siellä!

Meriannen

Miulla ongelma oli todennäköisesti just tuossa, että minä yritin miettiä kieliä liian loogisesti. Opettelin niitä sääntöjä sääntöinä ja unohdin, että opiskelemani kielet on tosiaan vain ja ainoastaan kommunikointikeino. Ja kun ryhtyy näitä natiiveja kuuntelemaan, niin nehän tekee koko ajan kielioppivirheitä – eli se kieliopin tankkaaminen ei välttämättä nyt olekaan niin tärkeää!

Itse olen huomannutkin, että tärkeintä on yrittää. Ihan sama, jos ulkomaalainen yrittäisi puhua suomea – sitä odottaa, kun toinen hakee sanoja, ja vaikka sanat eivät tulisi oikeassa järjestyksessä ulos, niin sitä auttaa, ja se yhteinen kieli ja ymmärrys tulee kyllä. Virheitä ei tarvitse pelätä, niitä tekee jokainen!

Aupairina oleminen voisi helpottaa, mutta sitten sitä tulisi myös suomenkieltä käytettyä 😉 Itselleni oli ehdottomasti ihan paras valinta se, että en pyörinyt muiden suomalaisten kanssa, joten ei ollut oikeasti yhtään mahdollista jutella suomeksi, joten englannista pakosti tuli vahvempi!
Mutta aupairina saisi varmasti niin paljon muitakin hyviä ja ihania kokemuksia, joista on hyötyä jo työelämässäkin, että suosittelen kyllä sitäkin vahvasti!

TSEMPPIÄ ja voimia ja muista, virheiden tekeminen ei ole pahasta <3 VOIMIA LUKIOON! <3 <3

Olet tosi kaunis kuvissa, ai että sitä teiniaikaa 😉

Meriannen

Kiitos Teija – ja niinpä! 😀 oh, teiniajat.. 😀 😀

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.