Perhe-elämä
18.10.2016

Hiljaisuus

Hiljaisuus

Dan jäi vahtivuoroon sairaalalle, kun minä tulin kotiin sunnuntaina. Kaiken iltahulinan jälkeen istuin yksin hiljaisessa olohuoneessa. Niin hiljaista. Melkein kuulin oman hengitykseni kaiun tyhjässä huoneessa.

Kun on tottunut siihen, että ympärillä on koko ajan säpinää ja ääntä. Sitä, että Elsa kikattaa ja häneen liitetyt laitteet piippailevat. Että Dan on siinä ihan lähellä.

Tuijotin lastenhuoneen ovelta rauhallisesti nukkuvaa Annaa. En tiennyt, mitä olisin itseni kanssa tehnyt. Vilkaisin läppäriä, mutta hiljaisuus painoi mieltä. Laitoin koomatoosasta pyörimään ihan mitä tahansa, vain saadakseni hiljaisuuden rikki.

yhteys_lapseen

Yöllä makasin sängyssä hiljaisuutta kuunnellen. Koko asunto tuntui niin kauhistuttavan tyhjältä. Kuuntelin, kun joku naapureista tuli kotiin. Ulko-ovi reagoi vetoon. Minä ajattelin sairaalalla nukkuvaa miestäni ja lastani. Miten tätä kesällä jaksoi niin monen kuukauden verran?

Viiden aikaan aamulla Anna heräsi. Heilautin peitot kaaressa päältäni ja tanssahtelin hänet hakemaan viereeni. En ollut varma, olinko saanut nukuttua sitä ennen yhtään. Pian hän tuhisi tyytyväisesti kainalossani. Työnsin kasvoni aivan hänen pehmeän muhkeaa poskea vasten ja keskityin hengittämään sisääni sitä rauhoittavaa unisen vauvan tuoksua.

Kymmenen aikaan aamulla heräsin siihen, että hän taputteli poskiani kuin rumpuja. Vilkaistessani ylös hän päästi mitä hurmaavimman kikatuksen. ”Tä-tä”, hän sanoi ja nauroi. ”Tä-ti,” hän sitten muotoili ja innostuksissaan pomppi vieressäni. ”Äää-ti.” ”Daa-da.” ”Daaa-di.” ”Joo, joo,” sanoi tämä äiti, ”Mennään vaan aamupalalle.”

Hetken aikaa näytti Annakin hämmentyneeltä, kun olohuoneessa ei ollutkaan vastassa se normaali komitea. Syöttäessäni hänelle hedelmäsosetta hän toisteli ”Daa-daa” ja taputti käsiään. ”Niin. Isi on sairaalalla.”

Päivä kului leluilla leikkien ja yhdessä päikkäreitä ottaen. Naapurin poika tuli koulunsa jälkeen meille. Hän teki läksyjään ja kikatteli Annan touhuille, minä kokkasin illallista.

Nyt on naapurin poika kotonaan nukkumassa, Annakin unten mailla. Hiljaisuus on jälleen läsnä.

Toivottavasti pian saataisiin se nenäohutsuoliletku takaisin laiteltua, niin pääsisi perheen isi ja esikoiseni kotiin. Tuomaan sitä ajoittain ärsyttävääkin melua tähän nyt niin äänettömään seinien ympäröimään tilaan.


Silence

Dan stayed in the hospital when I came back home on Sunday. After all the evening hassle I sat in silence in the lounge. It was so quiet. I almost could hear my own breathing echoing in the empty room.

As I am so used to all that buzz around me at home. Elsa’s giggling when she’s supposed to be asleep already. All those alarms going off. That Dan’s close to me.

I stared at my sleeping baby from the doorway. I didn’t know what do with myself. I glanced at the laptop, but the silence was too heavy. I switched Netflix on just to break the silence.

I laid in bed at night, listening to that odd quietness. The whole flat felt so terrifyingly empty. I heard when one of our neighbours came home. The draft made our locked front door bang against the door frame. I thought about Dan and my child sleeping at the hospital. How did we cope with this all those months this summer?

Around 5 am Anna woke up. I wasn’t sure if I had got any sleep before then. I threw all the covers off me and danced to get her from the kids room. Soon she was happily asleep in my arms. I pushed my face against hers and breathed in that awesome sleepy baby smell.

I woke up to Anna tapping my cheeks like they were drums. As I lifted my head to look at her she gave me an adorable giggle as a response. ”Tä-tä”, she said and laughed. ”Tä-ti”, she tried and bounced around the bed in excitement. ”Ää-ti.” ”Daa-da.” ”Yea yea, ” I said in Finnish, ”Let’s go to get some breakfast.”

Even Anna seemed confused as the lounge was empty. Usually Dan and Elsa was there to welcome us sleepyheads. As I fed her fruit purée for breakfast she kept repeating ”Daa-daa” and clapping her hands together. ”Yes,” I said in Finnish, ”Daddy is in the hospital.”

The day went by. We played with her toys and took naps together. Our neighbours boy came around after his school. He did his homework and I made dinner.

Neighbours boy has returned to his home to sleep and Anna has gone to sleep too. The silence is back.

I so hope we can have the nj-tube inserted in as soon as possible so all of my family could be home again. Even if I get annoyed by all that noise normally, now it would be ever so welcome.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.