Perhe-elämä
11.10.2016

Kun Anna konttasi…

Kun Anna konttasi…

Ehkä tämä kuulostaa surulliselta. Ehkä joku näkee tämän aivan eri tavalla kuin minä.

pieni_vauva_rattaissa

Anna oli leikkinyt omatoimisesti olohuoneessa hetken aikaa ja minä ryystin tyytyväisenä kahvia sohvalla hänen touhujaan tuijotellen. Yhtäkkiä hän alkoi parkumaan. Hän ei ollut satuttanut itseään, olin pitänyt häntä silmällä – itku oli turhautunut purskahdus väsymystä, joka oli yllättänyt tyttöraukan täysin.

Hän parkui naama kirkkaan punaisena ja irvistykseen vääntyneenä. Minua hän vilkuili huoneen poikki kyyneliensä lävitse aina ennen kuin silmät taas painuivat itkuhuudon mukana kiinni. Hän kuulosti samalla niin lohduttoman surulliselta kuin turhautuneen raivokkaaltakin.

vauva_harjoittelee_seisomista

”Voi kulta,” sanoin, ”tule tänne. Tule tänne äidin luokse.”

Hän pyörähti istumisasennosta nelinkontin ja alkoi hitaasti kontata luokseni. Pää roikkuen, silloin tällöin pysähtyen parkumaan.

”Täällä minä olen,” sanoin, ”tule vain äidin luokse.”

Kun hän ehti kosketusetäisyydelleni, hän nosti käsiään ylös. Ota minut syliin, äiti.

Parkuminen rauhoittui sylissä pieniksi nyyhkytyksiksi, sitten pienen maitohuikan jälkeen uni korjasi tytön keräämään voimiaan seuraavaa leikkihetkeä varten.

terve_lapsi_vammaisen_jalkeen

Minä olin tunnepurskauksen partaalla. Olin samalla niin ylpeä kuin haikea, surullinen ja niin kauhean liikuttunut. Ensimmäistä kertaa minun vauvani tuli luokseni itse, kun tarvitsi äidin lohduttavaa syliä. Tuo esikoiseni ei ole koskaan tullut itse luokseni. Jos hän pahoittaa mielensä, minun on mentävä hänen luokseen ja nostettava hänet syliini. Hän ei pysty nostamaan käsiään osoittaakseen, että haluaisi tulla nostetuksi.

Tiedättekö miltä tuntuu, kun lapsi itse konttaa koko huoneen poikki päästäkseen juuri sinun syliisi? Kun hän pysähtyy eteesi ja nostaa käsiään ylös, että äiti, ota minut syliin?

Kun hän sitten sylissä painaa päänsä ihoasi vasten ja huokaisee.

Minun sydän oli räjähtää.

vauva_myssy

Tietysti joku voisi katsoa samaa tilannetta siltä kannalta, että minä olin tunteeton, kun en juossut lohduttamaan parkuvaa lastani. Vaan annoin kylmäverisesti tuon lapseni minun tulla ihan itse luokseni. Mikä laiskimus. Minä siis.

Mutta mikä saavutus lapselta.


When Anna crawled…

Maybe this sounds sad. Maybe the whole situation can be seen in a different light than how I experienced it.

Anna had been playing independently with her toys for a while in the lounge. I was sitting on a couch drinking my coffee and keeping an eye on her. Suddenly she breaks out crying. She hadn’t hurt herself. The cry was a frustrated shout for being tired, which had come to her as a surprise.

As she was sobbing her face turned red. She kept glancing at me across the room before the teary eyes shut for another shivering cry. She sounded so frustrated and absolutely heartbreakingly sad.

”Oh honey,” I said in Finnish, ”come here. Come to Mummy.”

She rolled to her all fours and started crawling towards me, only occasionally stopping to let out her sobbing.

”I am here,” I said still in Finnish, ”Come to Mummy.”

When she got close enough to me, she lifted her hands towards me. Pick me up, Mummy.

Her desperate sobbing turned to little sniffs in my lap. After a little taste of milk she fell asleep.

I was bursting with different emotions. I was proud and so moved, sad and glad at the same time. For the first time ever my baby came to me by herself when she needed comforting. My firstborn baby has never done it, if she gets upset I need to go to her. She cannot even lift her hands towards me if she wants to be picked up.

Do you know how it feels when your child crawls to you just to get to your lap? When she stops in front of you and lifts her hands towards you expressing it so clearly that she wants to be picked up by you?

When she leans her head on your skin and lets out a sigh of contentment.

My heart was about to explode.

Of course someone else could look at the same situation from totally different angle. That I was totally heartless Mum who didn’t run to comfort her crying baby but let that poor soul crawl to her herself. How lazy is that?

But what an achievement from a 9 month old baby.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Ihana teksti! Pystyykö Elsa muuten liikuttamaan ollenkaan käsiään?

Meriannen

Pystyy! Tulee paljon pakkoliikkeitä nimenomaan käsiin, mutta kontrolloitujakin liikkeitä tulee – mutta ne ovat vaikeita. Jalkojen toimintaa hän pystyy enemmän kontrolloimaan. Mutta kyllä käsiään pystyy käyttämään, mutta se on paljon vaikeampaa kuin vammattomalla! 🙂

Voi sentään miten hienoa että sinä tai te saatte kokea myös niin toisenlaista tämän terveen tyttönne kanssa. Olen niin iloinen puolestanne noista tuntemuksista ja olette siunattuja kun saatte kokea myös näitä tunteita mitä me muut äidit ns.normaalien lastenne kanssa koemme. Ja mitä me emme tule edes ajatelleeksi. Teille se on aivan erityistä ja erityisen ihanaa ja uutta, olen niin iloinen puolestanne 😀 Ja myös siitä miten hienosti toisen tyttärenne jaksatte hoitaa, koko porukka!

Meriannen

Saikku, en minä osaa sanoa mitään näin ihanaan kommenttiin, kiitos <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3

Todella liikuttava teksti! Varmasti rankkaa tuntea noin. Muista kuitenkin, että lapsesi ovat niin erilaisia, että he tarvitsevat erilaista tukea ja turvaa sinulta. Teet varmasti parhaasi ja se riittää.

Meriannen

Sepä se, he tarvitsevat molemmat äitiä (ja isiä), eri tavalla mutta kuitenkin yhtä paljon. Sen kanssa onkin paljon tasapainottelua normiarjessa! Mutta parhaani yritän, ja toivon kovasti että se riittää <3 Kiitos pilvi! <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.