Infoiskut
27.8.2016

Perhe reissussa: New Forest & Deer Sanctuary

Perhe reissussa: New Forest & Deer Sanctuary

En malta odottaa sitä, että saadaan oma auto alle. Bournemouthin alueella ja lähiympäristössä on niin paljon kaikkea jännää tutkittavaa ja nähtävää!

Koska ihana ystävällämme Hanlon on hankkinut itselleen nyt auton, olemme hänen kanssaan järjestänyt kivoja pieniä reissuja lähiympäristöön.

Kauniin kuumana kesäpäivänä pakkasimme takapenkille kaikki kolme lastani ja starttasimme kohti New Forestia. New Forest on iso metsäinen alue, johon kuuluu muun muassa New Forestin luonnonpuisto. Nimestään huolimatta tämä metsähän ei tosiaan ole millään lailla ”uusi”, sillä William the Conquarer nimesi metsän metsästysmaaksi jo vuonna 1079. Hänen tekemänsä lait metsän suojelemiseksi ovat osittain vieläkin voimassa.

ready_to_go

Matkallamme päivän retkikohteeseemme ihailimme henkeäsalpaavia maisemia, pieniä kyliä ja linnunpelättimiä, joita oli ripoteltu pitkin matkan vartta festivaalien merkeissä (kuvia pelättimistä aiemmilta vuosilta heidän Facebook-sivuiltaan). New Forestin omia villiponeja putkahteli vastaan niin kylien keskustoissa kuin tien reunustoilla. Keskellä ei-mitään pienen mäennyppylän päällä on autoparkki, minne metsään kävelylle aikovat voivat jättää autonsa. Me kaarsimme siihen innokkaasti nähdessämme, että nämä villiponit olivat vallanneet koko parkkipaikan!

villihevosia_englannissa

Nämä villiponit ovat todellakin villejä – he kulkevat aivan vapaasti New Forestin alueella. Jos olen ymmärtänyt oikein, jokaisella ponilla on kyllä omistaja, vähän samalla tavalla kuin poroilla Suomen lapissa. Poneista huolehditaan muun muassa säännöllisillä eläinlääkärin tarkastuksilla, mutta ponit kulkevat täysin vapaasti koko New Forestin alueella ilman tallipaikkoja tai muuta. Ei niillä ratsasteta tai kouluteta, ja Rubyllekin annoin ohjeen olla menemättä kosketusetäisyydelle ponin kanssa.

Nämä ponit ovat jo yli 2000 vuotta asustaneet New Forestin alueella!

isosisko_kantaa_vauvaa_repussa

Olimme kuitenkin matkalla peurojen suojelualueelle. Villipeuroja voi bongata koko New Forestin alueella, mutta suojelualueella on aitauksia, jossa nämä peurat pysyttelevät mielellään – kukapa ei, kun säännölliset ruoka-ajat?

bambeja

Oli upeaa kävellä lasten ja Hanlonin kanssa metsässä, nauttia vehreydestä, raikkaasta ilmasta, upeista maisemista ja peurojen bongaamisesta! Ruby tykkäsi kovasti kantaa pikkusiskoaan kantorepussa, mutta kuumassa säässä väsyn iskiessä kantajaksi vaihtui Hanlon.

lapsipuoli

Lohdutukseksi siitä, ettei hän enää jaksanut kantaa pikkusiskoaan, annoin hänen leikkiä järjestelmäkamerallani. Väsähtämisestään huolimatta hän innostui juoksemaan ympäri puistoa kuvaamassa milloin mitäkin käpyä, puunlehteä, pihlajanmarjoja ja peuroja!

lapsella_aurinkolasit

Elsa rakasti metsää! Kaikki ne värit ja eritoten puut tuntuivat kiehtovan. Kulkemamme hiekkatie oli kovin kivinen ja kuoppainen, mutta tärisevän poukkoileva kyyti sai tyttäreni tämän vain kikattamaan! Ihana oli seurata toisen riemua ulkoilmassa: juuri tällaisista hetkistä sitä unelmoin istuessani hänen vierellään sairaalassa.

perhe_retkella

Rubyn ottama kuva meistä retkeläisistä. Meikäläisestä paistaa nämä unettomat yöt ja päivän hikisyys, mutta naamaltani paistava ilo saa kaiken rähjäisyyden unohtumaan. Koska elämä on ihanaa!

Linkit


I seriously cannot wait that we have our own car as there is so much to see and explore in Bournemouth and it’s surroundings! As our friend Hanlon has got a car now we’ve done couple trips with her. It is not only awesome but feeds my car fever too!

On a beautiful sunny day we packed Hanlon’s car with all of my children and set off to the New Forest. The New Forest is a large forest area that isn’t ”new” as William the Conquarer named it a royal forest in 1079. Some of the area is still protected a national park.

On our way to the decided destination we admired the lush scenery, small idyllic villages and scarecrows as the Bisterne Scarecrow Festival is on. The infamous New Forest wild ponies kept making appearances within villages and in the forest. We got excited as we saw them gathered up in ”Goats pen” so went there to get photos of them!

These wild ponies are wild in the sense that they do roam freely in the New Forest. If I’ve understood correctly they do have ”owners” called commoners that look after them. These ponies have lived in the New Forest area for the last 2000 years!

We were heading to the Bolderwood Deer Sanctuary. Wild deer can be spotted about anywhere in New Forest but in Bolderwood they can be seen for sure. As they get fed there regularly they like to hang around there – I so get that!

It was amazing to walk around with the kids in the park. The fresh air, lush vegetation, taking photos of the deer.. Ruby loved carrying her baby sister in a babycarrier till it got too hot for her. Hanlon didn’t mind a bit to take over then!

As a consolation I gave my system camera to Ruby to play with. Suddenly she found more energy to run around the park to take pictures of trees, leaves, pine cones and obviously the deer!

Elsa loved the forest. All those colours! She seemed fascinated by the trees especially. The sandy path was rocky and bumby, but that’s exactly what Elsa loved! I loved seeing her enjoy our trip out as these were the things I used to dream about doing with her when I sat next to her in the hospital.

Ruby took the last photo. You can see the sleepless nights and the sweat from the heat on me but all I see on that photo is the pure joy on my face. I mean – life is so good. With friends like this that love to help us with our kids and take us out..

I love my life.

Links

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

ihanan näköistä!! vau että tollee vaa vapaana menee poneja 🙂

Meriannen

NO NIINPÄ! Saattoi keskellä kyliäkin hyppiä poneja 😀

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.