Perhe-elämä
25.8.2016

Sairaala on toinen koti

Sairaala on toinen koti

Tiedätkö sen tunteen, kun kävelee sairaalankäytäviä pitkin hymy korvilla asti, hihitellen ja moikkaillen tuttuja? Sitä, kun kantapäihisi on asennettu hilpeyden jouset, jotka kirittävät askeltasi? Sitä, kun olet kerrankin nukkunut hyvät yöunet ja koko kroppa ilakoi uudesta energiasta?

vammainen_autossa

Sunnuntaita vasten yöllä Elsa oksensi aivan yhtäkkiä. Hänen molemmat syöttöletkunsa tulivat suun kautta karanneen liemen mukana pois. Aamulla ystävämme Hanlon antoikin minulle ja tyttärelleni kyydin sairaalalle, missä hänelle asenneltaisiin nenäohutsuoliletku takaisin.

Paitsi että sunnuntaisin ei tarvittava tiimi ole töissä. Nenämahaletkun kautta annettiin nesteitä ja ohennettua letkuruokaa, ja superihana tuttu lastenlääkärimme yritti sokkona laittaa nenäohutsuoliletkun paikoilleen. Röntgenistä näkyi mokoman menneen vain ihan mutkalle, joten seuraava suunnitelma oli hitaasti vajuttaa nenäohutsuoliletku ruoan mukana alaspäin.

Saimme siis jäädä sairaalalle yhdeksi yöksi, sillä tässä prosessissa kestäisi pidempään. Minä hieroin käsiäni yhteen innoissani. Loistavaa!

”Hän on nyt kuulkaa kokonaan teidän,” sanoin Elsan jälleennäkemisestä ihastuneille sairaanhoitajille, ”minä menen petiin.”

Olin jo kuudelta illalla sängyssä, nousin vain kahdeksan aikoja lohduttamaan väsymystään itkevää Elsaa. Hänen nukahdettuaan käsivarsilleni laskin hänet alas ja siirryin takaisin omaan sänkyyni hänen viereensä.

terve_lapsi_sairaalassa

Nukuin katkeamatonta unta aina aamuun asti.

MIKÄ FIILIS. Koko maailma hymyili, minä virnistelin kilpoja.

Lääkärin hieno suunnitelma toimi, sillä maanantaina otetusta röntgenistä paljastui oikeassa paikassa oleva nenäohutsuoliletku. Pääsimme siis kotiin, molemmat kerrankin hyvin levänneinä.

ohutsuoliletku

Ja koska tämä sopii niin hyvin tähän aiheeseen, niin:


Tiedät olleesi liian kauan sairaalalla, kun

  • tiedät lähes jokaisen sairaanhoitotiimin jäsenen etunimeltä
  • henkilökunta tietää sinut ja tyttäresi nimeltä, hekin, joille et ole itse jutellut
  • toimit sairaalan keittiössä yhtä automaattisesti kuin omassasi
  • huomaat, kuka henkilökunnasta on käynyt kampaajalla tai kuka on laittanut piilolinssien sijaan silmälasit päähän
  • pyjamissa kulkeminen pitkin sairaalan käytäviä on aivan yhtä luonnollista kuin kotonakin
  • tunnet sokkeloisen sairaalan paremmin kuin kotikorttelisi kulmat
  • tiedät, mitkä suihkut vuotavat, mikä vessanpönttö on vaikea vetää
  • tiedät, mistä hakea puhtaat petivaatteet
  • lääkärit/sairaanhoitajat/fysioterapeutit/ravintoterapeutit/siivoojat/muu henkilökunta pysäyttää sinut käytävällä kuullakseen miten jaksat/miten Elsa voi/antaakseen viimeisimmän päivityksen
  • olet alkanut tunnistaa tietyn kaavan työvuoroissa, joten osaat ennakoida milloin kenelläkin henkilökunnasta on työvuoro
  • tiedät, mistä hakea vanhemmille tarkoitettua kahvimaitoa lisää edellisen loputtua
  • tiedät, minne suklaakeksit ovat keittiössä piilotettu hätätapausten varalle

Tällaisia asioita mietin, kun kävelin tänään sairaalan käytävillä – moikat huulilta lähti suurinpiirtein jokaikiselle vastaan tulleelle, jolla oli uniformu päällä. Lähes jokainen pysähtyi juttelemaan. Istuessani Elsan vieressä ja lääkärien/sairaanhoitajien/terapeuttien/muiden tullessa tekemään työnsä Elsan kanssa tajusin muiden huoneessa olevien vanhempien tuijottavan. Koska minä ja Dan vitsailimme näiden ammattilaisten kanssa, kysyimme heidän kuulumisiaan – oikeita kuulumisia, ei sitä perusbritti ”mitä kuuluu” – liirumia – ja meillä oli selkeästi henkilökohtaisempi ote asioihin. Koska olimme oppineet tuntemaan nämä ammattilaiset. Heille he olivat vain uniformu, olivathan he vasta saapuneet lapsensa kanssa sairaalaan. Meille he olivat nimi, harrastukset, juovatko he teetä vai kahvia.

Tämä osa postauksesta on kirjoitettu 9.6.2016.


Maanantain lisähuomioita

meriannen_sairaalassa

  • Kun tulet pitkän sairaalaepisodin jälkeen käymään sairaalalla lapsesi kanssa, olo on kuin supertähdellä. Kaikki tulevat luoksesi kiljuen innosta, ihastelevat tervettä lastasi, kommentoivat sitä miltä hän näyttää (niin terveeltä, on varmasti kasvanut), jakavat haleja ja kysyvät jaksamisestasi. Melkein olet valmis jakamaan nimikirjoituksia.
  • Saapuessasi sairaalalle tuntuu, kuin olisit saapunut kotiin. Sujahdat rutiiniin samoin kuin olisit laittanut villasukat jalkaan kotona ja kietoutunut pehmoisen peiton kanssa sohvalle.
  • Ilahdut nähdessäsi kaikki tutut kasvot

Mistä siis tietää, että se tämänhetkinen arki on aika rankkaa?

Siitä, että pääsy sairaalaan tuntuu kuin ansaitulta lomapäivältä. Kun yön yli joku toinen on hoitamassa vammaisen lapsesi, jotta sinä voit vain nukkua.

Tästä uudesta arjesta ja apuvälineistä olen mm. puhunut täällä.


Have you ever walked along hospital corridors full of energy? Happy and smiling? As you have finally had a good nights sleep and you can feel it in every fibre of your being. How your whole body is brimming with vitality and enjoying it.

On Saturday night, out of the blue, Elsa was sick. This caused both of her feeding tubes to come up and out through her mouth. We had to act quickly to suction all the vomit out of her mouth and make sure her saturation levels were alright. Then we pulled the tubes out through her mouth.

As she was up to date with her feeds and medication so we left her to rest for the night. In the morning our friend Hanlon came to insert the NG-tube enabling us to give Elsa her morning medication and Dioralyte to keep her hydrated. The NJ-tube can only be inserted back in a hospital. When we got the anticipated phone call from the hospital Hanlon gave me and Elsa a lift there.

Except the needed staff don’t work on Sundays. The doctors tried to pass the NJ-tube ”blindly” in an attempt to avoid the need to transport our patient to another hospital that has the specialist staff on hand. X-ray showed that to be unsuccessful. We came up with a plan B that was to repass the tube slowly during the night.

I was so delighted that we got to stay in a hospital for one night.

”She’s all yours,” I told to the nurses who were excited to see Elsa again, ”I’m going to bed.”

I was under the covers by 6pm. At 8pm I got up briefly to attend to my crying child who was sobbing from being over tired. As she fell asleep in my arms I put her back down and slipped back to my own bed next to hers.

I slept undisturbed till morning. What a glorious feeling! The whole world was smiling and I was grinning back.

The doctors awesome plan worked, an x-ray revealed the new nj-tube was exactly where it needed to be. We got home after having a good night sleep, both of us.

The coming part of the post I’ve written on 9th of June 2016.

You know you’ve been too long in the hospital when

  • you know every children unit’s staff member by their first name
  • The staff know you and your child by name, even the ones that you haven’t had a chance to talk to
  • using the parents kitchen is like it is your own
  • you notice which staff member has had a haircut or who’s wearing contact lenses instead of glasses
  • walking around in your pyjamas in the hospital is as natural to you as in your home
  • You know your way around the hospital where so many others get lost
  • You know where to get new bedding from so you don’t need to ask those from the nurses anymore
  • All the staff stop you in the hallways to catch up with the latest news on your daughter
  • You’ve noticed the pattern with the work shifts and know to expect who’s on duty
  • You know where to get more milk for parent’s coffee when the milk runs out

Dan would like to point out that he never walked around the hospital in his pyjamas. I definitely did.

My recent thoughts after last admission to the hospital

  • when you come back after a previous long stay in the hospital you feel you’re some sort of a celebrity. Everyone comes to you to see your child to comment how well she looks like, give hugs and ask how you’re doing. You’re almost ready to give out autographs.
  • arriving at the hospital makes you feel like you’ve come to your home. It is as easy to slip back into the hospital routine as putting woolly socks on and getting comfortable on your couch.
  • you are delighted to see all those familiar faces again

So how do you know your new life at home is harsh at the moment?

When getting admitted to the hospital is like you’ve earned a day off as there is someone there to look after your disabled child so you can finally sleep.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Voi muru, kuvailit juuri minun elämääni. Osaat pukea sanoiksi se, mitä yritän selittää tuttavilleni. Tiedän kuka hoitajista vaihtoi uuteen autoon, kenelle on syntynyt vauva, kuka oli lomalla jne. Sairaala on toinen nimeni.

Meriannen

NO SEPÄ! Tiedän kuka on raskaana, kuka remontoi kotia ja missä kukakin oli lomalla 😀 Sairaala on toinen koti, siellä töitä tekevät kuin ystäviä muttei kuitenkaan.. 😀

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.