Perhe-elämä
11.8.2016

Esikoiseni on riiviö

Esikoiseni on riiviö

Siis tämä minun esikoiseni on kyllä aikamoinen tapaus. Ihan oikeasti. Vielä sellaisten kikatusten saattelemana, että itsekin sen ihan selvästi tietää. Mokomakin apina.

Mitä hän muka voisi tehdä, kun hänen on niin hankalaa kontrolloida liikkeitään? Mitä hän muka voisi tehdä, kun ei osaa itse liikkua paikasta toiseen?

Voi kuule. Kyllä tällaiset jekuttelevat ihmepakkaukset löytävät tapansa tehdä temppunsa.

nehaohutsuoliletku

Kuvan (c) Dani Hanlon

Nuorempana hän onnistui taitavasti viemään kätensä lähelle korviaan ja nappaamaan sisäkorvaistutteensa kätösiinsä. Sitten hän aina hihkui niin riemuissaan heilutellen tuota kallisarvoista kuulolaitetta kätösissään.

Katsokaa nyt, mitä tein! Hahaa!

Ihan varmana hän tiesi, että hän saisi moisella tempauksella huomiota. Että joku tulisi ja laittaisi implantit takaisin paikoilleen. Eikä siihen auttanut, vaikka ei mennyt hänen luokseen välittömästi.

Kun hän tiesi, ettemme me kauaa antaisi hänen olla ilman kuuloa.

Mokomakin pirpana.

Uusimman jekkunsa Elsa toteutti tiistaina. Olinhan maininnut aikaisemmassa postauksessa, että Elsalle tuolloin asennettaisiin uudestaan se nenäohutsuoliletku? No, me saavuimme sairaalaan vähän myöhässä, koska parin liikenneonnettomuuden ja hyvän rantasään vuoksi liikenne oli ollut aivan tukossa. Pahoitellen ilmestyimme osastolle, ja kiireiseltä tuntuva lääkäri otti meidät pikapikaa sisään.

Kun letkua työnnettiin sieraimesta sisään, en voinut olla ihmettelemättä Elsan kärsivällisyyttä. Aikaisemmin pelkästään nenämahaletkun asentaminen sai Elsan valittamaan, nyt hän vain tyynesti katseli minua ja jopa hymyili. Aivan kuin hän olisi tietänyt, että tämä tulee vain auttamaan häntä.

Tai sitten hän suunnitteli seuraavaa liikettään.

Lopeteltuamme hommat meidät ohjeistettiin menemään tutulle lastenosastolle tarkistuttamaan letkuruokintasuunnitelmat ja muut. Hyvästeltiin iloisesti röntgenporukka ja he selvästi alkoivat tekemään lähtöä kotiin. Emme ehtineet kuin kulman taakse, kun ällistykseksemme huomasimme Elsan heiluttelevan tuota juuri asennettua nenäohutsuoliletkua käsissään. Virnistellen.

Katsokaa nyt mitä minä tein, ihan hullun hauskaa!

Ei kun u-käännös vain takaisin. Sairaanhoitajat joutuivat soittamaan jo kotiin kirmanneelle lääkärille, että tulepas takaisin… Tämä vekkuli lapseni nauraa hekotti koko sen ajan, kun nenäohutsuoliletkua asennettiin hänelle uudestaan.

Tällä kertaa teippasimme sen niin monella teipillä ja koko matkalta sieraimesta korvalle, ettei hän vain mitenkään voisi uusia tätä hurmaavaa temppuaan.

Mokomakin ihanan taitava lapseni.

Hekotteli hän tempulleen vielä koko kotimatkankin ajan.

Ihan hassu.


This firstborn child of mine is a little Miss Pickle. Seriously. With such giggles that she clearly knows it herself too. My monkey.

What could she possibly do, I hear you ask, as it is so hard for her to control her movements? What could she possibly do as she cannot move herself?

Oh, I assure you – a cheeky child like this will find her ways to do their little tricks.

As when she was younger she used to reach for her ears with admirable accuracy and grab hold of her implants. Then she would swing them around in her hands and giggle like you wouldn’t believe.

”Look, look what I did! Hahaahhahha!”

She knew she would get attention that way. That someone would come and put the implants back on. It didn’t help if you didn’t go to her immediately to do that, to reward that kind of behaviour from her. As she knew we wouldn’t let her be without her hearing for long.

Clever little bean.

She performed her newest trick on Tuesday. We had an appointment for inserting the nj-tube back on and we arrived a bit late because of the horrendoes traffic. We were taken in quickly as we were the last patient of the day.

I was so proud of Elsa when the tube was inserted. Usually she moaned and groaned when only inserting ng-tube, but now she remained calm and even smiley. Maybe she knew this would only make her feel better in the end.. or possibly she was just planning on her next move.

When everything was finished we were instructed to go to the children’s unit to check the feed plans and all, so we said our thank you’s and goodbyes and let the x-ray crew start to pack up for the day. We made it just around the corner when we noticed that Elsa was grinning and swinging that nj-tube around in her hand. That same one that was only inserted couple minutes ago with the help of x-rays and everything.

”Look what I did, this is so awesome !”

So we made an u-turn. Nurses had to call the doctor to come back in as he had already left to go home.. This little monster of mine giggled through the whole thing when they inserted her nj-tube in for the second time.

This time around we used so much tape to secure that tube in place that it shouldn’t be possible for her to do her trick again…

Such a clever and naughty child.

She was so pleased with herself that she giggled all the way home.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Kyllä fiksu muksu temput osaa 😀

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.