Perhe-elämä
3.8.2016

Uuteen arkeen totuttelemisesta

Uuteen arkeen totuttelemisesta

Näin Bournemouthissa opiskellutta suomalaistyttöä pitkästä aikaa. Hän tuli meille pariksi yötä ja sinä aikana kävimme lävitse parin vuoden tapahtumia. Miten elämä on meitä vienyt, mitä kaikkea on meidän henkilökohtaisissa tarinoissamme tapahtunut. Miten paljon olemme kasvaneet ja kehittyneet sinä aikana. On upeaa, kun näkee sellaista tarkkailevaa ystävää, joka osaa kertoa täsmälleen, miten toinen näyttää kasvaneen ja muuttuneen kuluneen ajan myötä. Niin virkistävää ja herättävää molemmin puolin oikeasti huomata, miten paremmassa paikassa nyt on itse itsensä kanssa kuin mitä vuosia takaperin.

Kävimme tänä aamuna ystäväni kanssa brunssilla yhdessä lempikahvilassani. Syödessämme juttelimme maailman menosta, kaikesta pelottavasta ja myös hyvyydestä. Lähtiessämme morjestin yhtä kahvilan vakiasiakkaita, joka on oppinut meidän perheen tuntemaan. Rakastan tässä asumassamme Bournemouthin kaupunginosassa (Charminster-esittelypostaukseni) yhteisöllisyyttä. Kuinka täällä on vähän sellainen pienen kylän meininki.

Juttelin tämän vanhemman herran kanssa ja hän kertoi jälleen, kuinka iloinen hän on että Elsa on kotona ja kuinka hyvältä Elsa nyt näyttää. Niin terveeltä, kauniin punaposkiselta. Minä hymyilin ja innokkaasti kerroin, mitä kaikkea Elsa on viime aikoina tehnyt, millä hän on leikkinyt. Sitten avauduin jälleen arjen vaikeudesta, niistä rajoittavista tekijöistä. Kuten juuri siitä vaikeudesta lähteä ulos Elsan kanssa, kun hän tarvitsee niin paljon kaikkea mukaansa. Kaikki tarvittavat laitteet, lääkkeet… Eikä tämänhetkinen pyörätuoli ole tarpeeksi iso kaikelle tarvittavalle.

”Mutta jos joku kaikessa tuossa onnistuu, niin sinä ja Dan onnistutte,” hän sanoi.

Toisen luottamus ja varmuus minun ja kumppanini kykyihin tuntui.. hyvältä.

”Kiitos. Minun teki tosi hyvää kuulla tuo.”

erityislapsiperhe

Loppupäivän ajattelin hänen sanomaansa. Muistelin kaikkea jo kokemaamme. Ja ymmärsin. Vaikka koen, että arkemme on hankalaa kaikkien lääkkeiden muistamisten ja happitankkien sekä muiden kanssa.. Niin kaikkeen tottuu. Pian sitä ei tarvitse enää miettiä. Jos ihan oikein muistan, aluksi ihan jo pelkästään vauvan kanssa ulos lähteminen oli aikamoista häsellystä. Piti muistaa vaipat, peppupyyhkeet, vaihtovaatteet, maidot ja muut. Aina tuntui että jotain varmasti unohtui. Mutta nyt se sama prosessi tapahtuu viidessä minuutissa, tavarat pakkautuvat mukaan kuin automaattisesti, ajattelematta. Näin varmasti tulee käymään näiden uusien asioiden kanssa. Pian sitä ei tarvitse enää miettiä, se vain.. tapahtuu. Kaikki vain pakkautuu mukaan.

perhekahvilassa

Koska kaikkeen tottuu.


A Finnish friend of mine who used to study in Bournemouth came to visit us for couple of days. We used that time to catch up, there were so many stories to share about our lives as we hadn’t seen each other for couple of years. It was so refreshing to see such an observant friend again who was able to point out all the personal growth and development I’ve gone through. I returned the favour.

This morning we went for a brunch to one of my favourite cafés. We talked about what’s going around the world, about the evil and the good. When we were making our leave one of the regular customers in the café came to say hello. He has got to know us and he told me again how happy he is to know Elsa’s home and how much better she looks now. I told him what she’s been up to lately. Then I opened up about how difficult it is still to leave the house with her as there is so much to be packed up with her.. There is so much she needs.

”But if there is someone, who is going to be able to do that, it is you and Dan,” he said.

The way he trusts our capabilities.. felt good.

”Thank you. I needed to hear that.”

The rest of the day I thought about what he said. I recalled everything that has happened. Everything. And finally understood. Even if I feel right now that our daily lives are harder with all the medications and feeding plans and oxygen tanks and everything.. I can get used to all that. If I remember right it used to be quite a show getting out of the house with a baby at first too. I had to remember to pack nappies, wet wipes, change of clothes, milk, you know, all that. It always felt like I had forgotten something and it made me nervous. But after enough practice it came like a second nature to me. Now I don’t have to think about all that, leaving the house with only a baby happens in five minutes as I pack without thinking and all will be with us. Soon it will be like that with Elsa’s new stuff too. That I do not have to think about it anymore. That I just pack everything as automatically as I do now with all the stuff for the baby.

As you can get used to pretty much anything. So will I with all this.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Toi kahvila on niin ihana ja teidän asuinalue, kaikki ihmiset siellä <3 ootte tärkeitä ja ihania!

Nää sun postaukset saa kyyneleet silmiin. Oot nainen uskomaton!

Jännää, miten sopeutuvainen ihminen on… Todellakin kaikkeen tottuu. Mutta onko se hyvä vai huono asia, niin sen päätät sinä itse 🙂 Ihanaa syksyn odotusta! Ja mukavia ulkoiluhetkiä 🙂

Meriannen

Ehdottomasti hyvä asia 😉 <3 Kiitos ja sitä samaa!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.