Perhe-elämä
1.8.2016

Heitin romukoppaan ”sitten kun” – ajatukset

Heitin romukoppaan ”sitten kun” – ajatukset

Tiedättekö, joskus se oikea teksti – ja tässä tapauksessa blogipostaus – tulee vastaan juuri oikealla hetkellä.

Olin lähes kuolemanväsynyt. Dan oli lähettänyt minut aikaisin nukkumaan, hän tekisi Elsan yörutiinit. Makasin sängyssä, mutta uni ei tullut. Olin niin väsynyt, että negatiiviset ajatukset pyörivät hallitsemattomasti mielessäni. Tunsin oloni kahlituksi elämäntilanteeseeni. Miten koko arki pyöri Elsan lääke- ja ruoka-aikojen ympärillä, miten hänen kanssaan ulos lähteminen on iso projekti.. Kun mukaan tarvitaan niin paljon muutakin kuin vain vaihtovaatteet, vaipat ja eväät.

Miten vielä rutiinit eivät olleet täysin muodostuneet, kaikki tuntuu minun hapuilevalta tanssiesitykseltä Annan ja Elsan välissä.

bournemouth_maisema

Se masennukselleni tuttu ajatus kumpusi syvältä sisältäni. Haluaisin karata. Lähteä hetkeksi pois. Olla vain minä ja jokin uusi kaupunki, jossa kukaan ei minua tuntisi ja mihin voisin viikonlopun verran tutustua. Nukkua niin paljon kuin haluaisin, maata uima-altaan äärellä ja vain ladata akkuja. Tai tehdä sama niin, että Dan makaisi vieressä olevassa aurinkotuolissa, pitelisimme toisiamme käsistä kiinni. Ei olisi hetkeen lapsia. Että ehtisi heitä tulla ikävä.

Ei sellaiseen ole nyt varaa.

Koska uni ei tullut, aloin selaamaan Bloglovinia.

Sieltä se tuli. Niina Pajun teksti ”Aloittamisen vaikeus”.

Olen huomannut, että moni ihminen tiedostaa mitkä asiat tekisivät heistä onnellisempia tai terveempiä, mutta konkreettisen tekemisen sijaan puhutaan “sitten joskus”-muodossa. Aina on joku syy miksi juuri nyt ei ehdi/pysty/osaa panostaa itseensä, miksei voi alkaa tehdä niitä onnellisuutta tuovia asioita, miksei voi pysähtyä ja hengittää.

Kolahti. Kovaa. Syvälle.

Kyllä minä tiedän, mikä auttaisi minua. Koko rupsahtanut olemuksenihan kiljui liikunnan perään. Miten haluaisin liikkua. Ottaa aikaa itselleni.

”Sitten kun” – ajatukset ovat pyörineet mielessä. ”Sitten kun ollaan saatu toimiva päivärytmi aikaiseksi.” ”Sitten kun ollaan kotiuduttu kunnolla.” ”Sitten kun en ole enää näin väsynyt.” ”Sitten kun on koti siisti..” Melkein mikä tahansa riitti syyksi. Aina tuntui olevan tärkeämpää tekemistä.

Seuraavana päivänä kiireisen ihanan perheaamun jälkeen makasin sohvalla. Elsa nukkui ja yritin saada Annaa nukahtamaan. Menkkakivut jylläsi alavatsassa, väsymys painoi. Kroppa tuntui tönköltä ja tunkkaiselta. Ruby selitti jatkuvasti minulle jotain innokkaasti, minä yritin niin kovasti keskittyä hänen huuliltaan tipahteleviin sanoihin. Toivoin unta. Että voisin vain nukahtaa. Mutta Dan oli tuolloin päikkäreillä, ottamassa kiinni sitä unta mitä ei yön aikana saanut.

Anna nukahti, naapurin poika tuli leikkimään Rubyn kanssa. Molemmat pienemmät unessa. Nyt voisin ottaa unta kalloon. Vähän vain ummistaisin silmiä.

Eilinen ajatuksenjuoksu tuli mieleen. Niinpä nousinkin etsimään Xbox-peleistä Zumba-pelin, laitoin Kinectin päälle ja pian tanssin salsaa olohuoneen lattialla. Rubya ja naapurinpoikaa nauratti minun lantionheilutukset, minä nauroin mukana. Hiki alkoi virtaamaan. Mitä enemmän liikuin, sitä virkeämmäksi ja puhtaammaksi koin itseni. 20 minuutin session jälkeen olo oli mitä upein.

Lisää. Tätä haluan lisää. Lenkkarit jalkaan ja herätin Danin. Heimoiterve, minä lähden nyt lenkille, ei kai haittaa?

bournemouthin_rannalla

Pilvistä. Mutta raikas tuuli. Jalat tamppasivat maata, ensin hitaasti, sitten nopeutuen. Kävelin niin nopeasti kuin kintuistani pääsin. Kilometri toisensa jälkeen. Löysin itseni merenrannalta. Siellä soitti livebändi, porukkaa tanssi hiekalla. Kuljin Bournemouthin pier’lle, sieltä cliffille.. Pari tuntia tein matkaa ja kotiin palasi kuin uudestisyntynyt äiti. Lenkkitossut kolahtivat eteisen seinään, ja hetkessä lapset olivat kylvetetty. Syötiin illallinen. Halin ja leikitin lapsia. Iltapalat ja pian molemmat pienemmistä olivat yöunilla.

bournemouth_cliff

Istun nyt läppäri sylissä ja .. kiitän, että jätin ”sitten kun”-ajatukset. Että en kuunnellut väsymystäni, vaan muistin sen syyt. Ja otin aikaa itselleni sekä keholleni. Olo on nyt niin paljon parempi.

Kiitos inspiraatiosta, Niina!

Ehkä tänä yönä nukun paremmin.


Sometimes it happens that the right piece of text pops up to be read at the very right time when it’s needed.

I was absolutely exhausted. Dan had sent me to the bed early, he would take care of Elsa’s night routine. I laid in bed not able to fall asleep. I was so tired I was not capable to control the negative thoughts that were spiralling in my mind. I felt captured in my own life situation. How the whole of my daily life was controlled by Elsa’s feeding plan and medication schedule. How going out with her was a bigger project than before as she didn’t only require change of clothes, nappies and feed.

How we still haven’t managed to create a regular day routine around all that, how I’m trying to balance between Elsa and Anna.

The very common depressive thought pattern for me came back. How I would love to get away. To be just me in an unknown city to me where no-one knew me and I had at least a whole weekend to get to know it. I could sleep as much as I wanted and whenever I wanted, lay by a swimming pool and just.. recharge. Or do that exactly same with Dan, him laying on the sunbed next to me and us holding hands. That we wouldn’t have kids just for a bit. That we would have a chance to miss them.

Can’t afford that now.

As falling asleep just didn’t seem to be happening, I opened up Bloglovin. That’s where it found me. Niina Paju’s blogpost (in Finnish) about the difficulty of starting [any activity].

Translation of the quote that touched a core in me:

I have noticed that many people do recognice what would make them happier and healthier, but they only keep saying ”when that and that has happened then..”. So they don’t do what they know would make them better. There is always a reason why they cannot/don’t have time/is not able to invest in their wellbeing there and then, that they cannot yet do those things that will give them happiness, why they cannot stop and breathe.

It struck. Hard.

I do know what would make me feel better. The whole of me was yearning for exercise. How I needed time for myself.

I recognised that thought-pattern what Niina mentioned. I kept thinking that way all the time. That whenever I had managed to get something else done I would have time for myself then. Everything else just seemed a way more important than getting some exercise done.

After a busy but lovely morning with family and friends I was on the couch trying to get my baby Anna go to sleep. Elsa was already asleep. I had period pains and I was knackered. My body felt stiff and uncomfortable. Ruby was constantly explaining something to me. I tried to concentrate on those eager words, but all I wished for was some sleep. But Dan was having a nap to catch up on the sleep he missed out on the night before.

Anna fell asleep, a neighbours boy came to play with Ruby. I could have a sneaky nap now, if I just closed my eyes for the tiniest moment.

I remembered what I thought the night before, so instead of closing my eyes I got up and found the Zumba game for Xbox. Soon I was dancing salsa in the lounge. The neighbours boy and Ruby laughed to my ridiculous hip movements, I laughed with them. I started to sweat. The more I moved the more energised I felt. After 20 minutes of Zumba I felt absolutely amazing.

More. I want more this. I put my trainers on and woke Dan up. Hey honey I’m off for a walk if that’s okay byeeee!

It was cloudy. First my feet was hitting the ground slowly but getting faster and faster all the time. Soon I was walking as fast as I could a kilometre after a kilometre. I found myself from the Bournemout beach. There was a band playing and people dancing on the sand. Then Bournemouth Pier, East Cliff.. I walked for couple of ours and when I arrived home I felt like a different woman. I kicked the trainers off my feet and soon the kids had had their baths. We had dinner. I gave cuddles to the kids and played with them. Evening snacks and soon both of the little ones were asleep.

I’m now sitting with my laptop and.. thanking myself that I ditched those ”when that and that has been done then” – thoughts. That I didn’t comply to the tiredness but remembered the reason behind it. That I took time for myself. I feel so much better now.

Maybe tonight I sleep better.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

JUST NOIN!!!!! Ja jos koskus et todellakaan pààse juoksemaan, niin juokse mielessàsi ja tàssà hetkessà, mennyt on mennyttà, eikà huomisesta tiedetà mitààn, miksi siis antaa pelon uuvuttaa?

Meriannen

Tän mä kirjoitan ylös, hyvin sanottu! <3

Hienoa, hyvä sinä!!! Tein itse saman, kun alkoi tuntua pahalta kropassa ja väsytti vaan. Kyllä piristää! 🙂

Meriannen

Ja koko ajan tuon ekan reissun jälkeen suunnittelen milloin seuraavaksi! Niin upea fiilis! Ja hyvä sinä myös, upeeeeta!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.