Perhe-elämä
8.3.2016

Riittääkö rakkaus kaikille?

Riittääkö rakkaus kaikille?

Se ei koskaan käynyt raskaana ollessa mielessä. Se, mitä uskon monen toista lasta odottavan pohtivan. Riittääkö rakkaus molemmille, voiko molempia lapsia rakastaa samalla tavalla ja yhtä paljon?

Uskoin rakastavani molempia lapsiani varmasti, aivan yhtä paljon. Olihan rakkauteni syttynyt myös lapseen, joka ei biologisesti ollut omani. Myös siitäkin huolimatta, etten ollut häntä hoitanut hänen vauva-ajoista lähtien. Silti rakastan häntä ja huolehdin hänestä aivan kuin omasta lapsestani.

En siis kyseenalaistanut missään välissä rakkauteni määrää. Se riittäisi varmasti niin esikoiselleni aivan samalla tavalla kuin sitä on riittänyt Rubyllekin. Niin se yltäisi myös tulevalle pienelle. Annalle.

siskoksetblogi

Vasta Annan synnyttyä olen alkanut pohtimaan vanhemman rakkautta lapsiinsa. Kun olen pomputtanut sylissäni Annaa, joka porasi mahassa kiertävän ilman vuoksi ja erikoistuolissaan Elsa alkoi inistä.

Kun yhtäkkiä olo on kahtia revitty – kun haluaisi molempia lohduttaa yhtä aikaa, mutta sylissä ei tila riitä. Kun en voi kahta täysin tuettavissa olevaa kietoa kahdella kädelläni syliini, kun kumpikaan ei vielä pysty istumaan itsenäisesti.

Kumman valitsen? Kumpaa pidän sylissäni?

Molempien itkiessä vastaus on tähän mennessä ollut aina Anna. Koska hän mitä todennäköisemmin itkee meikäläisen tissien perään, ja Elsa rauhoittuu isinkin sylissä. Niin useasti katson sitten kaihoisasti Annaa rauhoitellessani isänsä sylissä olevaa esikoistani, joka saa isänsä sylissä kaipaamansa lohdutuksen.

On outoa ikävöidä lasta, joka asuu kanssani ja oleilee samassa huoneessa kanssani.
On outoa, että joissain tilanteissa olen ollut valmis antamaan itkevän Annan kenelle vain hetkeksi, jotta minä voisin halia Elsaa.

Tarkoittaako se, että rakastan Elsaa enemmän?

aitielsa

Ei. Minun on luonnollista kaivata sitä yhteyttä ja läheisyyttä esikoiseni kanssa, mikä vielä hetki sitten oli jokapäiväistä. Aivan yhtä paljon kuin ikävöin sitä Rubyn kanssa yhdessä vietettyä aikaa, mikä oli aiemmin niin helposti järjestetty. Kun Elsan pystyi isä hoitamaan sillä aikaa, kun minä ja hänen esikoisensa lähdimme tyttöjen omalle kävelylle. Ilman häiriötekijöitä.

Nyt se ei ole mahdollista ilman Annaa – tuon tissitakiaisen kanssa ei imetysrytmiä ole vielä syntynyt, joten en milloinkaan tiedä, milloin hän malttaisi olla tissittä jätskitauon verran Rubyn kanssa. Vielä niin, etten minä stressaisi kotitilannetta.

Mutta mikään ei tästä myös tarkoittaisi sitä, ettenkö Annaa rakastaisi. Niin paljon kuin häneen joskus turhaudun, kun en saa kahvikuppiakaan pitää kaksin käsin, sitä enemmän minä häntä rakastan. Sitä, kuinka hän lattialla potkii jaloillaan näkymätöntä steppilautaa. Kuinka hänen päänsä pyörii ympäri hänen katsellessaan ihan kaikkea mahdollista. Kuinka ihanasti hän ynähtää, kun hän rauhoittuu sylissäni ja nukahtaa poski omaani vasten.

Tiedän, että tekisin hänen eteensä ihan mitä tahansa. Aivan niin kuin jokaisen lapseni eteen tekisin.

takkutukkablogi

Mutta ei tuossa ylemmässä ollut pidemmälle mietittynä rakkaudesta kyse. Vain muutoksesta ja siihen totuttelemisesta, sen herättelemistä tunteista.

Koska rakastan. Ja kunhan sellainen asia kuin päivärytmi saadaan aikaiseksi nuorimman kanssa, irtoaa minusta myös enemmän muille lapsilleni. Kun opimme Annan kanssa säännölliset päikkäriajat, nukkumaanmenoajat ja ruoka-ajat. Sitten, kun elämä ei mene tissiä kaivellessa esiin ja muun tapahtuessa siinä ohessa.

Se tapahtuu ajallaan.

Näihin sanoihin ja pohdintoihin, HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ KAIKILLE!


It never crossed my mind when I was pregnant, if I could be able to love both of my children the same way and as much. As I love Ruby as she was my own it didn’t worry me if there was enough love in me to share with all three of the children. Only now as Anna’s been born I have sometimes wondered.. When Anna’s been grizzly and I’ve been trying to soothe her, and Elsa starts to whine at the same time. Who do I pick up? Who do I comfort first? I’ve been torn apart, between two children, whom which none of them can sit up independently just yet so there is not enough space in my lap for both of them.

Usually, I pick up Anna, as she’s most likely crying for the goodiness of my boobs. Then I often watch Elsa being calmed down with her Dad while I’ve been comforting Anna. It’s weird to miss a child that lives with me and breathes the same air in the same room with me.

Does it mean I love Elsa more than I love Anna?

No. It is natural to miss the connection and the closeness I once had with my firstborn. It’s exactly the same as I miss having quality one to one time with Ruby, something that is harder to arrange now as I’m breastfeeding Anna.

I love Anna. As much as I get frustrated with her as I cannot even hold my cup of coffee with both of my hands or eat my dinner in peace, I would do absolutely anything and everything for her. Just like for any of my children.

As I’ve been thinking about this more I realised it is not even about love. It’s about coping with change, getting used to it and coming to terms with it. And I’m positive it will get easier. When Anna is older and we have finally discovered this what’s called a daily routine – that there is a certain times of the day when Anna goes down for a nap, when she eats and what’s her bedtime.. Then I have more time for my other children with less effort than now. It will happen. In time.

.. Just .. patience. That’s what I need.

After all this, I just want to say happy International Women’s Day!

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Samojen asioiden kanssa tuskailen ite päivittäin.Vauva on nyt 7kk ja esikoinen 3v.Surettaa että ei ole enää aikaa esikoiselle niin kuin oli ennen ja tulee usein pidettyä esikoista isompana kuin onkaan.Ikävä on välillä niitä yhteisiä aikoja ilman mitään häiriötekijöitä :/

Entäs sitten kun anna on 2v tissitakiainen? Imetys siis helpottuu lapsen kasvaessa ja lapsi itse näyttää että haluaa.

Meriannen

Tässä jo harjoitellaan, että syli ei ole se ainut paikka, missä olla 😀 Uskon, että sitten kun ympäröivä maailma alkaa kiinnostaa enemmän, niin syli ei ole enää yhtä kiinnostava kuin nyt! …Nyt jo reagoidaan niin paljon enemmän ympäristön tapahtumiin <3

Riittämättömyyden tunne on minua kiusannut kuopuksen syntymästä asti! Esikoisen kanssa olimme tosi läheisiä 4 vuotta, sitten syntyi pikkusisko. Olemme edelleen läheisiä, mutta ”kahdestaan” -aikaa kaipaamme molemmat lisää. Samalal haluaisin luoda yhtä läheisen suhteen kuopuksenkin kanssa. Miten riitän kahdelle? Voi tätä äitiyttä! Sinulla on vielä bonuksena tuo isoin sisko katraassa. Tsempit!

Meriannen

Voi tätä äitiyttä, nimenomaan! Sitä niin toivoisi, että voisi jakaantua kahtia.. Että pystyy pitämään sen yhtä läheisen suhteen jokaiseen jo vanhempaan lapseen kuin luomaan yhtä läheisen suhteen uusimpaan.. Mutta ehkä tässäkin sitä helposti tulee mietittyä asioita liikaa? Ehkä? Tsemppiä sinne siullekin ihan yhtä paljon! Ja jos ratkaisuja löytyy, niin vinkkailehan tännekin päin! Äidin jakaantumisohjeita useaan osaan otetaan aina ilolla vastaan 😉 <3

Voin niin samaistua tuohon tissitakiais tunteeseen. Esikoinen kyseessä, voin vain kuvitella miten hankalaa on arjen pyöritys ja nuo huomioimista jutut kun lapsia on useampi! Mulle kun tulee huono omatunto jo kun koirallekkaan ei kerkeä samanlailla huomiota antaa kuin ennen. Meillä nukuttiin yöt ja päivät sylissä 3kk asti. Vielä päivisin sylissä, kun herää samantien kun sänkyyn laittaa.. Mutta kyllä kokoajan helpottuu ja nyt 4kk iässä alkanut muukin kiinnostaa kun vain tissi ja ekoja kertoja pystynyt jättämään tunniksi iskänkin kanssa. Tsemppiä sinne! Ne on niin pienen hetken niin pieniä, ja myöhemmin varmaan kaiholla muistelee kun sai olla kokoajan niin lähellä toista.😄

Meriannen

Tuota yritän kovasti muistaa itsekin, että ehkä sitä jossain vaiheessa oikein ikävöi, kun toinen pysyi koko ajan niin lähellä <3 😀 Ja NIIN IHANA KUULLA etten ole ainut, jolla on huono omatunto tällaisista asioista! Sitä vaan toivoisi että voisi jakaantua vaikka kahtia tai vaikkapa kolmeenkin, jotta voisi edelleen jatkaa jokaisen kanssa samalla tavalla kuin haluaisi.. Voi, kun moinen ei ole mahdollista!
Ja ihana kuulla että teillä siellä on jo helpompaa! Ehkä tämä siis tästä myös meillä pian ! <3

Hei onks Hanlon teidän elämässä kuinka osana nykyään, hänestä ei oo ollu aikoihin puhetta 🙂

Meriannen

Hei Emma! Eipä ole tosiaan tullut hänestä(kään!) kirjoitettua pitkään aikaan mitään, pahoittelut! 🙂 Hanlon muutti vähän yli kuukausi sitten yhteen poikaystävänsä kanssa, joten sitä kautta jokapäiväisessä arjessa häntä näkyy vähemmän 🙂 Mutta onneksi asuu tossa ihan lähellä, niin emme ole kadottaneet hyvää ystäväämme mihinkään <3

Minulla on tullut kirjoituksistasi olo, että Anna on sinulle kaikki kaikessa ja Elsa jää taka-alalle.

Hassua kuinka ulospäin saa täysin eri kuvan, kuin sinun ajatuksista. 🙂

Meriannen

Heh, en itseasiassa yhtään ihmettele – kun miettii, miten paljon olen viime aikoina kirjoittanut Annasta verrattuna Elsaan. 🙂 Mutta eiköhän asia muuttune, kun ja jos ehdin kirjoittaa vähän useammin blogiin nyt! Kun pääsee sitten purkamaan vähän muitakin aiheita kuin Annan hoitamista. 😀 Niin paljon olisi postausideoita Elsaankin liittyen…!
Ymmärrettävästi varmasti kuitenkin Anna on ollut mielen päällä nyt kaikkein eniten, uusimpana perheenjäsenenä.

Ja tää on ollut myös yksi kipupisteeni, kuinka paljon vähemmän ylipäätään pystyn olemaan Elsan kanssa nyt. Mutta ihania hoitohetkiä on ne, kun hoidan molempia lapsia yhtä aikaa <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.