Perhe-elämä
4.3.2016

Avoin tilitys kuulumisistani. Vihdoinkin.

Avoin tilitys kuulumisistani. Vihdoinkin.

Olen Annan syntymästä lähtien ollut hyvin itkuinen ja stressaantunut sekä väsynyt. Minun on ollut välillä vaikea nousta sängystä ylös, ja olemme viettäneet ihanankin pitkiä loikoiluaikoja sängyssä Annan kanssa. Olen häntä imettänyt ja yhdessä nukahtaneet uudestaan, sylikkäin, kelloa tuijottamatta. Dan on huoltanut muuta perhettä, antanut minun ystävällisesti levätä.

Toki, olen ollut väsynyt. Tarvinnut sitä unta. Mutta samalla olen vältellyt arkea. Tekemättömiä töitä.

piiloudunsyliin

Yhtenä iltana stressaantuneena aloin miettimään, että mistä tällainen jatkuva väsymys ja aikaansaamattomuuden tunne? Vilkaisin kalenteria, joka on ollut jatkuvasti täynnä kaikenlaisia vastaanottoaikoja Elsalle ja muita juoksevia menoja. Kun maailma ei pysähtynytkään siihen, että meille syntyi vauva. Meillä oli paineita täyttää papereita Elsan koulua varten, päivittää hänen saamansa vammaistukensa hänen lähestyvän syntymäpäivänsä johdosta ja täytellä muitakin paperitöitä.

Huomioin myös, miten paikallinen sossu tekee meistä edelleen jonkinlaista alustavaa tutkimusta siitä, miten meitä voisi parhaiten auttaa arjessa – tai näin minä ajattelin, mutta se on aiheuttanut tähän mennessä enemmän stressiä kuin apua. Jo kuukausia kestäneet kyselyt, jopa täysin asiattomatkin kysymykset meidän elämästä ja miten arkeamme pyöritämme, eivät ole auttaneet vauva-arkeen totutellessa. Ei ole auttanut sekään, että he osana arviointiaan ovat ottaneet itselleen oikeuden tulla ilmoittamatta meillä käymään, tarkistaakseen lastemme turvallisuuden. Tai heidän sanoin; ”että näemme, että teette sitä mitä sanottekin tekevänne lastenne kanssa silloinkin, kun ette tiedä kenenkään olevan tulossa käymään”.

Näinä kertoina he ovat muun muassa kyseenalaistaneet sen, miksi tiskipöydällämme on pesemättömiä tiskejä, pyykkikori täynnä ja lattialla leluja. Mikä on jättänyt minuun ahdistuksen jokaisesta pienemmästäkin sotkusta: jokaisen kerran, kun Anna on nukahtanut, minulla on ollut suuret paineet nousta siivoamaan.

Kerran meillä oli käymässä eräs perhettämme tukeva ammattilainen, ja Annan nukahtaessa hän oli tekemässä lähtöä ja sanoi väsähtäneelle meikäläiselle, että nythän minullakin olisi mahdollisuus ottaa nokoset. Minä stressasin, että ei, minun pitää mennä tiskaamaan.
Ei, ota kuule nokoset, ei sitä tiskiä niin paljon ole, ne odottaa, hän sanoi.
Ei, kyllä minun on tiskattava.

Minä stressasin. Melkein purskahdin itkuun aloittamassani äitiryhmässä Annan kanssa, kun siellä annettiin samaa neuvoa – nuku, kun vauvasi nukkuu. En minä voi! Entä, jos sossu tulee käymään silloin, kun en ollutkaan tiskannut, pyykännyt, luutunnut lattioita?

hei

Toisena iltana itkin, kun arviota tekevä sossutäti meille kertoi että meistä on tehty lähete toiselle sosiaaliviranomaisten osastolle, jotka tulisivat tekemään arvion meidän kyvyistämme vanhempina. Tarkistaakseen, olisiko mitään, missä meitä voisi auttaa vanhempina. Luonnollisesti aloin kyseenalaistamaan kykyäni olla äiti – miksi he muuten moista arviointia edes tekisivät, jos heillä ei olisi mitään syytä huoleen?

No, myöhemmin selvisi, ettei heillä ollutkaan, ja koko vanhemmuuden arviointi peruttiin.

masennus

Olen yrittänyt pysyä positiivisena – että väsymys kuuluu pienen vauvan vanhemmuuteen. Pidin silmällä mielialaani ja huolestuneena seurasin, kuinka ahdistus palasi kuvioihin. Eikä yhtäkkiä minulla ollut halukkuutta enää näyttää nenääni ulkomaailmassa, halusin vain käpertyä sohvan nurkkaan ja piiloutua maailmalta. Blogatessakin mietin koko ajan sanavalintojani, pelkäsin tekeväni virheitä. Jos Dan sattui sanomaan puolikkaan sanan väärin minun hoitaessani Annaa, saatoin purskahtaa itkuun, koska otin hänen sanomansa väärin. Oletin hänen aina kritisoivan taitojani olla äiti, mitä Dan ei tietenkään ikinä ole tehnyt.

Mietin edellistä vauvavuottani. Kuinka ensimmäiset kuukaudet synnytyksen jälkeen pärjäsin, mutta ahdistus pikkuhiljaa kasvoi. Tietysti silloin tilanne oli hyvin monella tavalla erilainen, Elsan viettäessä ensimmäiset kuukautensa sairaalassa. Mutta en halunnut antaa masennukselle sitä mahdollisuutta, että löytäisin itseni kuukausien päästä samasta jamasta kuin viimeksi. Todella masentuneena. Nyt lievempien masennusoireiden kanssa pystyin vielä .. pärjäämään. Mutta entä, jos en asian eteen tekisi mitään, ei kai se.. pahenisi?

Juttelin tästä lääkärini kanssa, ja yhdessä tulimme siihen lopputulokseen, että olisi turvallisinta aloittaa mielialalääkitys uudestaan. Ei ehkä tarvitsisi nappailla pillereitä pitkään, ja ehkä annoskokoa ei tarvitsisi missään vaiheessa nostaa. Kunhan vain pääsisin tämän ahdistuksen yli nyt. Etten enää stressaisi kaikesta niin paljoa. Ahdistuisi niin helposti. Pelkäisi niin paljoa. Että jaksaisin taas paremmin.

Näen lääkäriä taas parin viikon päästä uudestaan, ja seuraamme oireilujani yhdessä. Pillerit olen ottanut takaisin aamurutiineihini.

Kyllä tämä tästä.


Kirjoitin tämän pari viikkoa sitten, mutten uskaltanut sitä heti julkaista. En tiedä miksi. Tietysti, onhan se aina .. iso askel sanoa ääneen, että syö taas masennuslääkkeitä.

Nyt olemme kuitenkin jo päässeet paljon rauhallisempaan tilanteeseen kellumaan.

Ensinnäkin, kaikki muut perheemme kanssa työskentelevät ammattilaiset olivat sosiaaliviraston virkailijan toiminnasta järkyttyneitä. He täyttivät hänen sähköpostinsa ja puhelimen vastaajansa ihmettelevistä viesteistä. Niinpä ne ilmoittamattomat visiitit yhtäkkiä loppuivat, ja kyseinen viranomainen tuli pyytämämme toisen ammattilaisen kanssa viimeistelemään tutkimuksensa meistä ja avuntarpeestamme. Hän oli asiallisempi ja selitti kysymyksensä paremmin. Nyt odotamme tuloksia.

2kuukauttavanha

Masennuslääkkeitä olen nappaillut sen yli kolme viikkoa nyt, ja tunnen niiden vaikuttavan kehossani. Minulla on nyt enemmän energiaa. Yhtäkkiä myös innostun asioista! Ja jaksan touhuta! Tunnen myös onnea ja hymyilen helpommin. Ahdistuneisuus on lieventynyt. Näin lääkäriäni tällä viikolla ja raportoin iloisesti muutoksesta, ja päätimme jatkaa samalla linjalla vielä pidemmälle. Seuraavan kerran näen häntä kuukauden päästä.

Kyllä tämä oikeasti tästä.

En ajattele epäonnistuneeni millään tavalla, vaikka masennuslääkkeille ”jouduinkin”. Halusin masennusvapaan vauvavuoden, minkä kirjasin myös toiveisiini tälle vuodelle. Jos saan sen lääkkeiden avustuksella nyt, niin olkoon. Tärkeintä on, että vauvavuosi ei kulu ohitse sumussa, vaan että jaksan siitä nauttiakin.


The start of the year has not been the easiest, I’ve been under a lot of stress and pressure. I got worried as I noticed how anxiety was creeping it’s way back and suddenly I was so tired. It was harder for me to leave the house. I remembered how I got really depressed last time after pregnancy, so this time I acted fast. I talked with my doctor and now I have been on medication for depression for couple weeks already. And it’s helping. I’m feeling a lot better, anxiety hasn’t got that bad and I smile easier. I don’t feel like I failed, even though I did hope for a depression free baby time. If I get it with the help of the pills, then that’s the way to go.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Hyi kun suututtaa tuo sotkusta syyllistäminen! 😠 Mun siskon kotona on usein aikamoinen sotku, ehkä vielä isompi kuin lapsiperheissä keskimäärin. Tiski- ja pyykkivuoret, lelu- ja vaatekasat lattialla. Jos olisivat sossun kanssa tekemisissä niin tuollainen sossutäti saisi varmaan slaagin mokomasta sotkusta. Mutta kas vain – Lapset (2, 4 ja 5v) ovat hyvin hoidettuja, leikkivät sujuvasti keskenään, neuvolatarkastuksista on tullut erinomaista palautetta, nelivuotias osaa jo lukea jne. Ihan älytöntä jos vanhemmuutta ja paremmuutta mitataan siisteyden tasolla!

(Erityislapsi on tietysti eri asia, enkä muutenkaan tarkoita että lapsen kehitysvaikeudet kertoisi vanhemmuuden huonoudesta eli älköön kukaan ottako tätä väärin! 💜 Esimerkki vain omasta elämästäni.)

Meriannen

Minä ainakin ymmärsin täsmälleen kommenttisi pointin, muumi <3 Ja näinhän sen pitäisi ollakin, siisti koti ei aina tarkoita täydellistä perhe-elämää. Muistan aina, kun Elsan kanssa olin tullut sairaalasta kotiin ja totuttelin ensimmäistä kertaa vauva-arkeen.. ja kun neuvolatäti tuli käymään, niin pahoittelin kauheasti sotkua (juurikin tiskiä tiskipöydällä, pyykkikori ei ollut tyhjä, yms - sellaista normaalia arjen pientä sotkuisuutta) - niin tämä ihana ammattilainen vain sanoi, että hän itseasiassa huolestuisi jos koti olisi kiiltävän puhdas! Että missä vaiheessa äiti sitten vauvasta huolehtisi, jos ehtii koko kodin kiillottamaan 😉 Ja sen yritän muistaa niinä huonoina hetkinä nytkin. Että kaikki tämä on valintoja. Se, että onko tiskipöytä koko ajan aivan tyhjä ja koko koti pölytön ja kiiltävän puhdas - vai käyttääkö sen siivoamisajan mieluummin lasten kanssa puuhailuun!

<3 voimia <3 ei mikään ihme että on stressannu tollanen tilanne ihan ketä vaan stressais jos tehtäsiin tollasia yllätyskäyntejä. Voin lohduttaa että meillä ei ainakaan oo läheskään aina siistiä vaikka lapsetkin on jo isoja.Yritä olla armollinen itselles sitä tääläkin harjotellaan :)

Meriannen

Tupu, kiitos <3 Kyllä se hurjasti stressasi! Ja toivon vain, että siitä kaikesta jotain hyvää vielä poikisi..! Ja kiitos, on niin ihana kuulla että kaikkien muidenkaan kodit eivät ole kuin sisustuslehdestä repäistyjä koko ajan! <3 Ja oih, kun sitä aina osaisikin olla itselleen armollinen!

Hei, onko sinulla mitään omaa kodin ulkopuolista harrastusta vain sinä itseksesi. Järkkää itsellesi säännöllinen kiva meno, esim joku liikuntaan liittyvä ja haastava juttu. Jos ei ole mitään järjestettyä niin käytä tunti vaikka shoppailuun tai ulkoiluun vain itsesi kanssa.

Mieti myös ruokavalion merkitystä. Esim yritä syödä itsellesi uusia juttuja ja värikäs sisältö. Kokeile jotain uutta. Tilatkaa ruokaa kotiin jos ravintolaillallinen on viedä mahdoton yhtälö.

Tissimaratoniin, opettele lopettamaan esim 15min kuluttua. Vauva on saanut ruokansa se riittää.

Laula ja hulluttele. Anna radion soida. Lue itsellesi lastenkirjaa syödessäsi. Keskity yksityiskohtiin.

Huomaatko? Voit paremmin. Siivotakin voi. Kirjoita hieno värikäs lista tekemättömistä askareista. Teippaa se pöytään!!! Vedä yli kun tehty. Huomaat että olet hyvä siivoamaan. Kaikkea ei tarvitse tehdä nyt. Lapsi reppuun eli selkään.

Upea äiti olet! Ajattele että sadat äidit seuraa sua. Koska ne tykkää susta.

Meriannen

Hei se uusi lukijani! <3

Minulla ei itseasiassa nyt ole enää mitään kodin ulkopuolista harrastusta! Salijäsenyyskin meni vanhaksi 😀 Mutta KUNHAN päivärytmit selkiytyvät tuon pienimmän kanssa, niin haaveissani siintää lenkkeily. Vaikka naapurin koiran kera! 😀

Ruokavalioon olen yrittänyt kiinnittää huomiota (ja muistaa myös syödä säännöllisesti) - mm. salaatit ovat nyt tosi POP! Tekee mieli koko ajan kaikkea vihreää ja värikästä, tuoretta ja raikasta <3 Eikä mitään turhan raskasta!

Noi meidän tissimaratonit menevätkin vähän siihen malliin, että tyttö syö sen 10-15 minuuttia, pitää pienen tauon ja jatkaa sitten uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan 😀 Hän tankkailee hyvin ahkerasti pidemmän aikavälin verran, ja sitten saattaa olla hieman pidemmän ajan tyytyväinen. Ja yleensä unessa 😀 Mutta ei ikinä tiedä, että kuinka kauaa!

Hulluttelu ja laulaminen ja nämä kuulostavat kyllä tosi muikeilta ja kivoilta ideoilta! PISTÄN MIELEEN! Alkoi jo hymyilyttää koko ajatus! 😀
Kiitos ihana. Kiitos niin paljon tästä upeasta kommentista! <3

Hienoa, että olosi on alkanut helpottamaan! Minusta toimit todella hyvin kun tunnistit avun tarpeen ja hait sitä. Vauva-aika on aina raskasta, ainakin mielestäni ekat 6kk kun ei päivärytmiä ja paljon heräilyä. Anna kasvaa koko ajan ja on niiin suloinen! Hänen hymyistään saat varmasti voimaa 🙂 Olet upea äiti! Teet parhaasi lasten eteen! Kaikkea hyvää koko perheelle!

Meriannen

Hänen hymyistään saan todellakin tosi tosi tosi paljon voimaa! Se se piristää aina, huononakin hetkenä, jos vauva päästääkin iloisia ääniä ja hymyilee <3 Ja tuo rytmittömyys vielä tosiaan väsyttää entisestään, kun on välillä vaikea järjestää mitään muuta kun ei tiedä, missä vaiheessa tulee syötöt ja missä vaiheessa lapsi nukahtaa (vaikka torkkuukin toki vielä suurimman osan päivästä, pienissä pätkissä). Kyllä tämä tästä!
Kiitos ihanasta kommentista <3

Hei. Mielettömän upean naisen ja äidin rohkea tilitys. Rivien välistä tämä oli ehkä vähän jo luettavissa edellisistäkin viesteistä. Ei ole mitään hävettävää siinä, että pyytää ja saa apua – vaikka kemiallistakin – kun sitä tarvitsee. Jostain olen kuullut, että serotoniini on aine, jota ei saa kuin purkista, jos elimistön omat varannot kuluvat loppuun -ja esim. joku stressitilanne ”kuluttaa” keskimäärin enemmän serotoniinia.. Ja serotoniinin vajaus puolestaan vaikuttaa mielialaan, unen laatuun ja ruokailuihin. Mielestäni kovin montaa ratkaisuvaihtoehtoa ei tällöin ole. Hienoa että olosi on alkanut kohentumaan!!!!

Meriannen

Ja minulla on juurikin serotoniinilääkitys (sertraline) 🙂 Ja olo on parantunut huomattavasti jo tähän mennessä! Jaksaa niin paljon paremmin puuhailla. 🙂 Kiitos ihanasta kommentista.

Kiitos kirjoituksesta. Olet upea ja mahtava äiti ja näytät muuten hirmu nätiltä tuossa viimeisessä yhteiskuvassa!! 💗 T. Toinen ulkosuomalainen pienen pojan äiti… Välillä sitä riittämättömyyttä täälläkin kokeneena. Halit Ruotsista.

Meriannen

Kiitos ihana haleista <3 tuo riittämättömyyden tunne on varmasti monelle äidille tuttu, jaamme sen tunteen yhdessä <3

Tsemppiä ja voimia <3 Ei masennuslääkkeitä kannata hävetä, pääasia että saat apua! Ja onpa kyllä sossu toiminut ikävästi, ei oo ohme jos on tullut olo ettei uskalla yhtää hengähtää.. Onneksi asiaan tuli muutos. Ihana tuo viimeinen kuva sinusta ja vauvasta, molemmat niin iloisia ja onnellisia <3 Kaikkea hyvää teille!!

Meriannen

Anskuli, kiitos ihanasta kommentista <3 Taisi meille sattua sellainen juuri virkaintoinen sossu, joka vähän turhan tarkasti takertui .. no, kaikkeen. Mutta ehkä tästä jotain hyvää vielä koituu, tulevaisuus näyttää! 🙂 Ja kiitos vielä <3

Hei! Onnea vaan olemaan äitinä kahdelle söpölle pikkutytölle, ja nauti siitä tilanteesta! Kyllä ne tiskit j muut hommat hoituu sen välissä. Ja ei ole myös hävettävä ottaa vastaan apua tarvitaessa, itse olen viimeisessä aina ollut liian huono ja sen takia lähellä loppuunpalamista. Voimia!

Meriannen

Minäkin olen melko huono pyytämään apua – aina ollut, mutta nyt olen laittanut lapset kaiken edelle ja siinä hommassa tajusin, että pirhana, minun on itsestäni pidettävä huolta jotta jaksan pitää näistä pienistä pirpanoista huolta! 🙂 Kiitos Katrin ihanasta kommentista <3

Kiitos koskettavasta ja rehellisestä tekstistä. Hyvä kun tilanteenne on jo parempi. Itse entisessä työssäni tein kotikäyntejä perheisiin vanhemmuuden tukemiseksi ja aina korostin, ettei mua varten tartte siivota. Harmittaa, kun teitä on ”kytätty”.

Voimia ja tsemppiä! Olette taatusti hyviä vanhempia.

Meriannen

Juuri näin sen pitäisi olla, ettei tarvitsisi tällaista henkilöä varten siivota erikseen. Mutta ehkä tästä jotain hyvää lopulta tulee, se kyttäys kävi vain hermoille! 🙂
KIITOS ihana, sitä on joskus vain niin tärkeä kuulla että ollaan ihan hyviä vanhempia. 🙂

Tsemppiä! Vauvavuosi on raskas ja on tosi ikävää, että oot saanu noin kylmää kommenttia sieltä sossun tädiltä. Parempia päiviä ❤️

Meriannen

Kiitos ihana <3 Ja jospa tästä nyt sitten jotain hyvää koituisi lopulta! 🙂

Jaksaa❤️Voimahali❤️

Hienosti olet onnistunut sanoittaman tilannettasi, loistavaa tekstiä! Itse olen syönyt masennus/unilääkkeitä jo 14 vuotta ja myös molempien raskauksien ajan. Jotkut meistä tarvitsevat niitä vähän aikaa, toiset pidempään… On viisautta tunnistaa oma avuntarpeensa ja suurinta rakkautta lastaan kohtaan on pitää huolta lapsen lisäksi myös itsestään. Äiti on tärkeä ❤️ Toki myös isä 😉 Kuka tahansa kokisi tuollaisen seurannan raskaaksi, hyvä että saitte tilannetta normalisoitua. Voimia, iloa ja onnea sinun & perheesi elämään.

Meriannen

Kiitos Äitee Pohojanmaalta! Ehkä minäkin tarvitsen näitä pidempään, ja yritän juuri ajatella niin että siinä ei ole mitään pahaa. Onhan masennus sairaus siinä missä muutkin, ja joihinkin sairauksiin tarvitsee päivittäisen lääkityksen. Joskus pidempään, joskus ei niin pitkään. 🙂 Ja se seuranta oli ihan.. mielettömän raskasta, onneksi se on ohi nyt!
Kiitos ihan kauhiasti kommentista, anteeksi vastaukseni kesto! <3

Koskettava teksti, kiitos siitä! Ja kiitos rohkeudestasi avautua! Kaikkea hyvää teille!

Meriannen

No problemos! Tai no, olihan se vähän pelottavaa, taas 🙂 Kiitos kauhiasti että jätit kommenttia <3

Jaksamista, voimia ja valoa päiviinne!! Olet erinomainen, huolehtivainen äiti tyttärillesi ja Dan hieno isä:) Päivä kerrallaan kohti kevättä!

Voin omasta kokemuksesta sanoa että masennuslääkkeet ja 6 kk:n terapia toivat elämääni pelkkää hyvää. Lääkkeet eivät ole oikotie onneen, mutta tukalassa tilanteessa auttavat jaksamaan. Haluksia <3

Meriannen

Ihana kuulla, että sinä sait apua <3 Minullekin terapia aikanaan toi vain hyvää, ja aiemmin masennuslääkkeet auttoivat jaksamaan. Ja siksipä nappailen niitä nytkin. Että en vain jaksa, mutta että pystyisin jopa nauttimaan tästä vauva-ajasta 🙂

Jaksamisia ! <3 <3
Ei ole hävettävää, jos "joutuu" syömään masennuslääkkeitä !

Meriannen

Kiitos ihana <3 Ja näin, ei siinä pitäisi ollakaan.. se on vain välillä vähän arka paikka myöntää ääneen olevansa heikko.

Tsemppiä ja voimia,. Kyllä se siitä, koska Sinä olet hyvä Äiti ja Dan on hyvä Isä.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.