Muut
14.2.2016

Mitä tekeekään Dan?

Mitä tekeekään Dan?

Dan lopetti työnsä joulukuussa, koska hän halusi olla enemmän kotona meidän kanssamme.

Mitä Dan siis tekee nyt?

Hän hoitaa Elsaa. Hän hoitaa häntä yöt ja päivät ja vie hänet kaikille vastaanottoajoille fysioterapiasta lääkäriaikoihin ja päiväkotiin. Hän vaihtaa vaipat, kylvettää ja vaihtaa puhtaat vaatteet päälle. Hän huolehtii suurimmaksi osaksi letkuruokinnoista ja nukuttaa tytön illalla. Hän nostaa Elsan seisomatukeen ja viihdyttää. He tekevät fysioterapiat kotona yhdessä. Toisin sanoen Dan on toden teolla ottanut esikoiseni hoitamisen melko lailla täysin kontolleen samalla, kun minä ensin kasvattelin raskausmasua ja nyt imettänyt ja hoitanut Annaa.

daddysgirlieblog

Tämän lisäksi hänestä on tullut yrittäjä.

Olen seurannut vierestä, kuinka Dan on rakentanut arjestaan vihdoinkin mieleistään, tehden juuri sitä, mitä hän rakastaa. Hän pystyy nyt viettämään enemmän aikaa lastensa kanssa, ollen läsnä ja osallistua enemmän niihin arjen tapahtumiin huolehtimatta menetetystä työajasta. Tämän lisäksi hän voi vieläkin työskennellä rakastamiensa tietokoneiden parissa, niitä korjaten ja siten ihmisiä auttaen. Hänellä on jo ollut muutamia asiakkaita, jotka ovat olleet niin tyytyväisiä, että ovat levittäneet sanaa Danin palveluista pyytämättä. Ja nyt minäkin raotan salamyhkäisyyden verhoa kertoen tästä täällä teille.

Mieheni on koti-isä, joka pääsääntöisesti kuluttaa aikansa keskimmäistä lastaan hoitaen. Hän on myös yrittäjä, joka työkseen korjaa tietokoneita.

Ja Dan halusi, että kerron teille täällä blogissa, että kyllä – hän voi korjata koneita myös etänä. Jos koneesi tökkii ja haluat hänen esimerkiksi tarkistavan, että onko koneessasi viruksia, niin usko tai älä, hän voi tehdä sen täältä käsin. Minä toki toimin sitten välissä kääntäjänä, joten sinun ei tarvitse tietää tietokonesanastoa englanniksi!

Hinnaston ja muun voitte tsekata Danin nettisivuilta osoitteesta www.redbhit.com.

redbhit

Jos haluat Danin apua tietokoneesi parissa, niin voit ottaa yhteyttä joko suoraan hänelle, sähköpostiosoite on info@redbhit.com, tai minun kauttani.


If you wondered what Dan has been up to since leaving fulltime employment then answer is now near. Mostly, he takes care of Elsa. He takes her to all of her appointments and is responsible for her night care and nasaltube feeds. Additionally he started his own little business that has already brought him customers. I have loved to watch him do what he loves every day – not only take care and be there for his kids day by day, but fix computers and help people that way. I’m proud of him.

If you have a computer that needs fixing, Dan is your man for the job. Even if you are not in Bournemouth, he can still check your computer for malware and fix software problems. Check out his website here:
www.redbhit.com.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

upeeta! 🙂 <3 ihan paras järjestely! 🙂 varmasti jaksaa ihan erilailla kun mies on siinä tukena kokoajan 🙂
Itellä on kanssa masennusta ja paniikkihäiriö.
Välillä on menny hyvin,välillä huonosti ja joskus hyvin huonosti.
Vuosien varrella on kuitenkin oppinu kuunteleen oloonsa ja osaa herkästi hakee apua jos tarvii 🙂
ittellä on 9-vuotias tyttö ja 5-vuotias poika (mamma 30.v)

Meriannen

No todellakin jaksaa paljon paremmin, ei tarvitse koko ajan olla stressaamassa että miten kädet riittää joka paikkaan!
Terveisiä siun lapsille, ja voimia siulle <3 Toivottavasti nyt menee masennuksen ym. kanssa paremmin?

Nyt on menossa seesteinen vaihe 😊 ihana kevät tulossa ❤ lisääntyvä valo piristää mieltä 😊

Meriannen

Valon lisääntyminen vaikuttaa khyl aina, meikäläiselläkin aina tuntuu menevän paremmin kun valon määrä lisääntyy <3 Suomessa miulla oli sen takia käytössä myös kirkasvalolamppu 🙂

Vau ihastellen luin kirjoituksesi! Dan on mahtava isä!!! Täysin omistautunut tyttärelleen ja vastaa osin raskaastakin hoidosta. Onko Hanlon teillä enää apuna? Laitan meilios ylös, aina välillä tulee hankaluuksia koneen kanssa.
Danille voimia päiviin ja onnittelut omasta yrityksestä!

Meriannen

Dan on ihan paras isä lapsilleen <3 Hanlonkin on vielä apuna, ei enää yhtä paljon kuin aiemmin mutta edelleen tarvittaessa lastenhoitoapuna, nyt enemmän meidän kaveri. 🙂 Ja Dan kiittää!

Upea juttu! Ihanaa, että olette saaneet arkenne toimimaan teille mahdollisimman hyvin. Dan ihan superisä kun pystyy antamaan noin paljon aikaa Elsalle :)! Onnittelut Danille omasta yrityksestä ja hienosta palautteesta asiakkailta!

Meriannen

Dan kiittää!

Dan on kyllä ihan paras isä koko lapsiparvelleen, ja mitä ihaninta nyt että hän pystyy viettämään enemmän aikaa kaikkien kanssa – ja eritoten Elsan! 🙂 Ja on nyt mukana seuraamassa Annan kehitystä ja auttamassa hänenkin kanssaan! 🙂

Wau, mahtavaa! 🙂 Meille sanottiinkin koulun urakurssilla, että IT-puolella verkossa toimivan firman potentiaalinen asiakaskunta on periaatteessa koko maailma. En silti koskaan ajatellut asiaa ihan tältä kantilta. 🙂

Meriannen

😀 ! Se on jännää, mihin kaikkeen IT-alalla nyt oikeasti pystyy! 🙂

Kiitos Dan. Korjaamasi kone toimii nyt täydellisesti. Onnea yrityksellesi ja jaksamista perheen kanssa. Voin suositella sinua kavereilleni, jos tulee ongelmia tietokoneen kanssa. On se vaan ihmeellistä, kun koneen voi korjata taivaskanavien kautta. Kiitos!

Meriannen

Kiitos seppovehnanen, ja jos tulee jatkossa ongelmia, niin autamme mielellään! 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.