Perhe-elämä
29.1.2016

Valmistelua synnytyskertomukseen

Valmistelua synnytyskertomukseen

Jo ennen joulua ihmiset alkoivat sitä sanomaan

Sinä se poksahdat ihan milloin vain.

Niin lähikahvilan omistaja kuin randomit. Eikä siinä mitään, kyllä olo oli myös sen mukainen. Raskas, hidas, iso. Pienikin kävelymatka hengästytti, paikallaan seisominen tuntui lähes mahdottomalta. Kun painovoima veti mahaa alaspäin. Supistelikin.

masuhei

Kuvan (c) Dani Hanlon

Siinä sitten jännitettiinkin ja toivottiin, että lapsi syntyisi jo ennen tiistaita 29. päivä joulukuuta. Tuolloin meille oli nimittäin annettu uusi synnytyksen käynnistyspäivä, kun viikkoa aiemmin oli ultrasta paljastunut hurjan kasvupyrähdyksen kokenut vauva. Vain parissa viikossa vauva oli kasvanut normaalikokoisesta pikkuruisesta raskausviikkoihin nähden ylipainoiseksi – raskausviikolla 38 hänellä oli painoa jo yli neljä kiloa. Siinä sitä sitten mietittiinkin kotosalla paljon – jos lapsi ei lähde syntymään luonnollisesti, niin entäs sitten? Aivan niin kuin tuolloin blogissa myös postasin, mietin hyvin paljon sektioleikkauksen etuja ja synnytyksen käynnistämistä.

Mietin, kuinka lapseni oli jo normaalia isompi, ja hänellä olisi kasvuaikaa käynnistykseen asti vielä viikko.

Mietin kaikkea, mitä minulle kerrottiin sairaalalla – komplikaatioriskeistä. Miten lapsi saattaisi jäädä hartioistaan jumiin lonkkaluihini suuren kokonsa takia, miten kohtuni ei aiemman sektion takia välttämättä kestäisi hormoneilla käynnistämistä.

Mietin raskausajan diabeteksen vaikutuksia vauvaan – ei vain isokokoisuutta, mutta myös muita terveysriskejä, kuten verensokeriarvojen hyppelyitä synnytyksen jälkeen. Juuri niitä syitä, joiden takia vauva saattaisi muutenkin joutua teholle synnytyksen jälkeen. Mietin sitäkin, miten diabeteksen aiheuttamien komplikaatioiden todennäköisyys olisi tällä kierroksella suurempi, koska diabetesta hoidettiin lääkityksellä eikä vain ruokavaliolla, kuten viime kerralla.

Mietin myös sitä, kuinka paljon joka päivä huolehdin ja murehdin vielä syntymättömän lapseni hyvinvoinnin perään. Onhan siellä masupeitteiden alla kaikki hyvin? Eihän meille tapahdu samaa uudestaan, mitä Elsan kanssa? Entäs sitten synnytyksen aikana, eritoten jos se ei ole lähtenyt käyntiin itsekseen? Kun minulle oli kaikista näistä riskeistä kerrottu, niin enpä vissiin noita asioita murehtisi synnytyksen aikana?

Pohdinpa sitäkin, miten erikoislääkärini ja muut terveysammattilaiset minulta alusta asti kyselivät, josko haluaisin keisarin edellisen raskauden takia. Kai siinä olisi sitten jotain perääkin, eiväthän he sitä muuten noin kyselisi?

Pyöripä mielessä se lääkärikin, jota näin viimeisen ultran jälkeen. Kuullessaan että halusin synnyttää alateitse, hän katsoi kalenteria. Oli aatonaatto. Hän halusi varmistaa, että synnytyksen käynnistyspäivänä sairaalassa olisi varmasti täysmiehitys henkilökunnan osalta, jos jotain menisi pieleen… Siksi hän käynnistysajan varasi 29. päivälle. Heti jouluaaton, joulupäivän, tapaninpäivän, sunnuntain ja ”bank holiday mondayn” (täällä yleinen vapaapäivä) jälkeen.

hommm

Ymmärrän, että sektio on todella iso operaatio, eihän lekuri leikkaa vain ihon lävitse. Kyllä siinä vatsapeitteiden läpi leikkaillaan ja työnnellään äidin sisäelimiä paikasta toiseen. Kohtuunkin tehdään viilto. Toipumisaika äidille on paljon pidempi sektion kanssa kuin alatiesynnytyksen. Ymmärrän myös sen ajatuksen, että tämä olisi ”luonnoton” tapa syntyä, ja vauva menettää monet alatiesynnytyksen edut. Kuten ne tarpeelliset pään puristelut ja muut, jotka puhdistavat vauvan kehon limasta. Ne äidin alapään kautta saadut bakteerit, jotka edesauttavat muun muassa vauvan immuniteetin kanssa (ellei tee kuin Maria Nordin). Asiaa tutkiessani ihastelin kehon fiksuutta, kuinka kaikella alateitse synnyttämiseen liittyvällä tapahtumalla on oma merkityksensä vauvalle.

Mutta mitä pidemmälle tätä mietin, sitä varmempi olin.

Käynnistetyn synnytyksen riskit jaamme me molemmat, sekä minä että vauva.

Keisarileikkauksen riskit ovat suurimmalta osin minun harteillani. Vauvaan kohdistuva ainoa välitön riski olisi mahdolliset pintahaaverit.

Mitä väliä sillä on loppupeleissä, jos minä en voisi enää ikinä synnyttää alateitse tämän raskauden jälkeen? Enhän edes tiedä, haluanko kolmatta lasta enää. Jos kolmas lapsi tulisikin, niin kyllä se raskausajan diabetes silloinkin iskisi, aivan niin kuin kaksi kertaa aiemminkin. Ja silloin keisarileikkaus olisi taas ajankohtainen puheenaihe muutenkin, riippumatta siitä, kuinka tällä kertaa synnyttäisin.

Joten unohdin hetkeksi omat toiveeni omista kokemuksistani ja mietin, mikä minulle on tärkeintä.

Terve ja turvallisesti syntynyt lapsi. Huoleton synnyttäminen.

ekakuvablogi

Juuri tämä.

Joten tiistaiaamuna soitin synnytyslaitokselle ja ilmoittaessani tulevani synnyttämään, kerroin haluavani tulla leikattavaksi.

Tervetuloa!

kuului puhelimesta.


 I gave it a lot of thought. I mean, I really wanted to experience it. The vaginal birth. After I learned the baby had had a huge growth spurt within last couple of weeks I started to worry. I had gestational diabetes. Baby is big. I have had a previous caesarian. My womb might not be able to handle the induction. I was emotional, but thought I was being selfish. It was more important to have worry-free childbirth and a healthy baby than being able to say that I have experienced vaginal birth and really know what it meant. So when I called the antenatal ward I told them I want a caesarian. rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Ihanaa että kirjoitat synnytyskertomuksen tänne. Mulle tulossa sektio muutaman viikon päästä niin kiinnostaa kaikki kokemukset siitä. 🙂

Meriannen

Ps. Jos mitään kysyttävää, niin laita vain sähköpostia! 🙂

Meriannen

Se on kuule viimeistelyä vaille valmis, joten iiihan kohta! <3

Synnytyksestä toipuminen on muuten yksilöllstä, eikä synnytystavan valinta vielä kerro koko totuutta. toiset toipuvat sektiosta nopeammin kuin toiset alatiesynnytyksestä.

Meriannen

Totta tämäkin! Kaikki riippuu niin siitä, mitä alatiesynnytyksessäkin tapahtui. Esimerkiksi juuri että tarvitsiko sen jälkeen paikkoja paikkailla yms…

Alatiesynnytyksestä ei toivu ikinä, jos vauva vammaantuu. Suomessa vouhotetaan liikaa keisarileikkauksen riskeistä -fakta kun on, että leikkausta jopa suositellaan muualla!

Meriannen

Tätä olen miettinyt paljon myös, juuri että miten kulttuurierotkin voivat tähän vaikuttaa! Muualla kun tosiaan jopa suositellaan keisaria. Itse haluaisin sellaisen ”kulttuurin” tähänkin, jossa ei painosteta suuntaan tai toiseen. Kerrotaan molempien hyvät ja huonot puolet, tasapuolisesti, tarjotaan informaatiota.. Ilman että päätökseen yritetään vaikuttaa mitenkään. Ja annetaan äidin tehdä itse päätös. Oikeasti, ilman minkäänlaista painostusta suuntaan tai toiseen..

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.