Perhe-elämä
8.1.2016

Ohimenevää

Ohimenevää

Siinä minä nuokuin parisänkymme kaiteeseen nojaten. Kello ei ollut vielä lähelläkään edes kukonkiekasua, ja tämän uuden vauva-arjen keskelle sukeltanut äiti haaveili lämpimään peittopesään kaivautumisesta ja unien jatkamisesta… Kunhan tämä pieni ihmisalku olisi saanut tarpeeksi syödäkseen tissistä. Se oli sellainen pieni turhautumisen hetki, kun makoisa uni oli jäänyt kesken ja vauva kaipasikin hoivaavaa huomiota.

Kun se sitten iski.

viikonvanhablogi

Tällä kertaa kaikki ei menekään hitaan kehityksen mukaisesti.

Tasaisen rytmikkäästi tissiä imevää Annaa katsellessani muistelin kaikkien niiden muiden äitien sanomia juttuja lapsistaan. Kuinka pieni vauva oli syntyessään, ja kun selkänsä käänsi ja uudestaan vilkaisi, niin yhtäkkiä se olento olikin kasvanut ja kannatteli jo omaa päätään. Pelkästään jo kuukauden aikana vauva kasvoi ja kehittyi. Muuttui. Nopeasti se pieni ihmisolento alkoi ryömimään, tutkimaan maailmaa, konttaamaan – sitten ilmestyi jo ensimmäisiä hampaita, imetystä lopeteltiin ja sitten se taapero jo käveli.

Vain jo kuukauden aikana vauva muuttui merkittävästi.

Tämä kaikki on ohimenevää.

Ajatus nukkumisesta katosi. Nappasin uusimman tyttäreni tiukempaan haliotteeseen.

Ja vaikka tyttö oli jo lopettanut ruokailun, minä vielä istuin parisänkymme kaiteeseen nojaten ja tytärtämme halaillen. Tämän hetken muistaen, lasta käsivarsillani punniten, hänen kasvojaan ihaillen, rauhallista hengitystä seuraten, pehmeitä vauvahiuksia paijaten.

Tämä kaikki on ohimenevää.

Ja minä haluan muistaa kaiken sen.


There I was sitting on our double bed breastfeeding Anna and feeling a bit sorry for myself – I had woken up from the loveliest dream and couldn’t wait to get back underneath the still warm covers. Not that long, just have to wait that this little one has had enough milk and then..

And then … It hit me what all those other mums shared in mummygroup meetings. How at one moment their little one is born and he is so tinky tiny and only eats and sleeps and then you just turn your head away and look back and suddenly that same little one is now lifting their own head up and crawling and exploring the world.. One blink of an eye later he is standing and walking.

Soon I will be looking back, remembering that tinky tiny person in my arms who was totally dependent on me and suckling on my breasts.. that person who is now waving by the nurserys door and not looking back when she is on her way to play with her friends.

I hugged her more tightly then and even after she had stopped feeding I hadn’t put her down to her crib yet. I kept admiring her, stroking her cheeks and her so soft baby hair and weighing her in my arms trying to memorise that moment perfectly.

As soon … she’s grown.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Luin näitä sun vanhoja postauksia Annasta, tuli hyvä mieli siitä että olet kirjoittanut näitä asioita ylös. Ihana lukea sit joskus myöhemmin, että mitä sitä on oikeen ajatellut ja tehnyt. Ja siitä että olen itse myös kirjoittanut, täytyykin taas kirjoitella vauvakuulumisia. <3
http://www.suomalainenimallgau.blogspot.de

Meriannen

Minä kirjoitan paljon ihan päiväkirjaakin ja täytän vauvakirjaa, ja tämä blogi.. näitä kaikkia tekstejä on niin ihana lukea sitten aina myöhemmin, muistaa paljon enemmän asioita kuin mitä ilman kirjoittamista! <3 <3 🙂 Kiitos Kati kivasta kommentista <3

moi mitä teille kuuluu? 🙂

Meriannen

Moi Tupu! Vauva-arkea, perhearkea, imetystä, päikkäreitä, kantoliinailua (!! <3), vanhempieni täällä oloa.. ! Ihanaan aikaan muuten kommentoit, kun JUST julkaisin tuon uudemman postauksen! 😀 Kiitos kommentista ihana, ja anteeksi että olen näin kurja nyt kirjoittamaan ja eritoten vastaamaan kommentteihin! <3

Sitä synnytystarinaa ootellessa!

Olisi kiva jos kirjottaisit miten vauvan kanssa menee? Miten onnistuu Elsan hoito ja vauvan. Elsalla kuitenkin erityistarpeet niin miten kädet riittää molemmille? Vaikka postaus päivästä kun vauva nyt syntynyt.

Meriannen

Hyvä idea! Kirjoitan ylös, ja laitan työn alle! 🙂 Sen verran voin jo nyt vinkata, että ONNEKSI EN OLE YKSIN!

Minun lapseni täyttää ensi yönä 18. Muistan kuin eilisen päivän ne ensimmäiset viikot. Kuinka nopeasti aika onkaan mennyt! Kannattaa nauttia ihan jokaisesta hetkestä, ainutkertaisesta. Erityiseni täyttää pian 15. Hänen syntumänsä jälkeen tuntui, että aika pysähtyy. Elämään tuli niin paljon epävarmuutta. Hetki kerrallaan on menty ja yritetty löytää ilonaiheita jokaisesta päivästä …joskus ne ovat olleet hyvin pieniä. Onnellisia ja antoisia hetkiä sinulle ja perheellesi!

Meriannen

Kaikki on ainutkertaista, ainutlaatuista, jokaisen lapsen kohdalla aivan eri tavalla .. Ja kun tätä kaikkea voisi vain kuvata kaiken ylös, pullottaa tuoksut, saada jokainen ajatus ja tunne ylös.. Ne pienet vauvan hymytkin, olkoonkin vain sitä että ”ilma kiertää”.. Kaikki tää on niin .. arvokasta. Ja niin pelottavaa ajatella että aika oikeasti menee nopeasti! NYT JO KAKSI VIIKKOA VANHA ANNA ON! Onnea täysi-ikäiselle lapsellesi ja voimia sinulle myös erityisarkeen <3
Ihania perhehetkiä <3

Blogisstasi huokuvaa äidillisyyttä ja onnea on ilo lukea. Osaat kirjoittaa koskettavasti ja ennen kaikkea NIIN aidosti aiheesta kuin aiheesta. Kiitos tästä blogista!

Osaisikin pitää tämän postauksesi aiheen mielessä aina silloin kun sitä toivoo, että lapset olisivat jo isompia (Silloin kun kaikki on vinksin vonksin, ja äidillä eikun pinna kiristyy :D).

Onnea ja siunausta sinulle sinne vauvakuplaan sekä koko ihanalle perheellesi!

t. Toinen pienten lasten/vauvan äiti

Meriannen

Voi kiitos mitä ihanimmasta palautteesta <3 <3

Ja NIINPÄ! Pitäisi saada jollain tavalla iso muistutus johonkin oleelliseen paikkaan juuri niille hetkille, kun kaikki on sekaisin ja lapsi heittää itkupotkuraivarit koska ei saa napata tien poskesta koiran kakkoo käteen ja kun ollaan jo jostain tärkeästä pahasti myöhässä ja nälkäkin olisi! 😀

Onnea siullekin hei perhearkeen..! <3

Ihana♡ Ihan itku tuli:’)

Meriannen

Toivottavasti sellainen hyvälaatuinen kiva itku <3 🙂 <3 Kiitos!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.