Perhe-elämä
16.12.2015

Pesiytymisraivo, huomio!

Pesiytymisraivo, huomio!

Nyt se alkoi.

Katselin ympärillä vallitsevaa kaaosta ja huokailin. Yritin järkeillä. Dan ei ole ollut kotona arkipäivisin vielä niin pitkään, että olisi ehtinyt täysin omaksua minun siivousrutiinini. Hanlon taas on kipeänä. Ja vaikka minua ei väsyttäisikään, ei minun pallomasuisena anneta tehdä paljoa. Hyvä, jos sen kahvikupin saan itse noutaa keittiöstä. Niin hyvin minua passataan nyt kotona.
Etsintäkuulutetaan varpaat!

Dan lähti iltapäivästä viemään Elsaa fysioterapiaan, Hanlon röhästään huolimatta päätyi auttamaan uusinta naapuriamme kirjahyllyn kasaamisessa.

Olin yksin kotona.

Päätin tiskata. Ihan vain vähän. Muiden avuksi. Nyt, kun kukaan ei olisi vaatimassa, että istuisin jalat ylhäällä teemuki kädessä rentoutuen.

Siitä se sitten lähti.

Laitoin pyykkikoneen pyörimään, tyhjensin kuivausrummun. Tyhjensin keittiön pöytätasot ja hinkkasin ne kiiltävän puhtaiksi. Pesin hellan, tarkistin jääkaapin sisällön parasta ennen – päiväykset. Menin nelinkontin lattialle pesuaineen ja sienen kanssa.

Sieltä Hanlon minut löysi.

”Mitä sinä kuvittelet tekeväsi?” hän äimistyi.
”Siivoan.” Ja ennen kuin tajusinkaan, aloin hormonaalisen kärttyisenä tiuskia:
”Me asutaan ihanko sikolätissä, täällä on ihan kauheasti pölyä, hirveä pyykkivuori, kauheasti tavaraa makkarissakin..”

Mieli kirkui ”SIIVOA” taukoamattomalla toistolla, ilman mitään mainoksia tai juontajan välispiikkejä.

Hanlon siirtyi takavasemmalle, otti kuumelääkettä ja löysin hänet pian torkkumasta.

Kun Dan tuli takaisin kotiin, hän löysi minut peppu pystyssä noukkimassa lattialta likaisia sukkia ja lajittelemasta jo puhtaita pyykkejä oikeisiin osoitteisiin.
”Nyt, Maiju, sohvalle istumaan. Kahvia, teetä, mitä juot?”
”En mä nyt jouda. Vielä pitää imuroida, sitten tuon laatikon sisältö pitää vielä selvittää, tuo lipasto ja sen sisältö siistiä ja katso tätä rättiä! Pesin vain ton ikkunan ja tää rätti on näin musta!”
Dan vähin äänin siirtyi sivummalle, huolehtimaan Elsasta. Hanlon oli herännyt siivoamaan olohuonetta.

Ruby tuli yökylään. Hän löysi minut kantamasta jotain pahvilaatikollista tavaraa mielestäni loogisempaan paikkaan. Sanaakaan sanomatta hän otti sen laatikon käsistäni, kysyi minne sen halusin, ja vei sen sinne. Sitten hän palasi takaisin, pyöri ympärilläni hetken hiljaa ja kysyi sitten, että voisiko hän jotenkin vielä auttaa.

Annoin pienen tehtävän, hän sen suoritti ja saapui kysymään lisää.
Kysyin, halusiko hän imuroida. Hän jopa innostui (!) ja imuroi lopulta enemmän kuin pyytämäni makuuhuoneen lattian.

Ensimmäistä kertaa tunteihin minä istuin alas ja melkein pirautin kyyneleen. Kaikki muut perheenjäsenet yrittivät saada minut kuin väkipakolla istumaan, lepäämään, ymmärtämättä että minä olin aloittanut sen vaiheen. Pesiytymisen. En voisi lopettaa, ennen kuin hommat olisi tehty. He lähtivät hormonaalista akkaa karkuun, hoitamaan muita kotiaskareita, jättäen minut tekemään sitä minkä koin sillä hetkellä niin elintärkeäksi.

Kun taas Ruby, tuo fiksu 10-vuotias, ymmärsi muita paremmin.
Hän tarjoutui avuksi.

Ette uskokaan, kuinka kiittelin häntä jälkikäteen. Kehuin häntä hänen kuullen uudelle naapurille. Halusin koko maailman tietävän, kuinka uskomattoman ihana likka hän on.

Ja nyt tiedätte tekin.

Ette vain sen, että olen aloittanut pesiytymisen. Kuinka kotia pitää laittaa vaistomaisen raivokkaasti, hormonien siivittämänä, valmiiksi tulevalle pienelle.
Vaan myös sen, kuinka ihana tytärpuoli minulla on. Ruby.

Kello löi jo puolenyön täälläkin, kuivausrumpu pyörittelee sisuksissaan edelleen puhtaita pyykkejä. Koko kämppä on paljon siistimpi, mieleni rauhallisempi. Alaselkäni kirkuu hätänumeroa, enkä tästä sängyltä noustessani saa selkää suoraksi ilman tukea. Mutta oli sen arvoista. Voin kohta mennä jopa nukkumaan.

Tai ehkä odotan, että voin laittaa vielä yhden lastin kuivausrumpuun.
Ehkä.


I have started nesting. I have been taken care of so nicely by Dan and Hanlon that I haven’t really been allowed to do any cleaning or so before. Good if I was allowed to go and get my own cup of coffee from the kitchen! That’s how well looked after me and the babybump are. But today it started. I just needed to clean. Get this place tidier and ready for the yet unborn baby. I worked for hours, even cleaned windows (in the middle of winter, clever?). It’s midnight now and the dryer is still on. The place looks already a lot better, and I’m calmer. My back did not approve with my actions for today, but my mind is in better place. Thanks, hormones?

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Ihana! 😀 <3 Äidin vaistot ne sanoo että nyt pitää tehdä pesä valmiiksi.
Kiitos myös ihanasta viime postauksesta!
Malttamattomasti jo odotetaan pikku Spudin syntymää...
Iloa ja voimia! <3

Meriannen

Niin odotellaan täälläkin, todella, todella paljon! En malttaisi odottaa että saisin tuon hassun syliin <3 ja ää kun se voi tapahtua jo aika piankin!!!!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.