Perhe-elämä
11.12.2015

Kuulumiset & uutisia ultrasta!

Kuulumiset & uutisia ultrasta!

Ensimmäinen arkiviikko on nyt kulunut, minkä Dan on viettänyt täällä kotosalla meidän kanssa. Ei enää aikaisia herätyksiä töihin ja hänellä vahvaa syyllisyyden tunnetta meidän jättämisestä omillemme. Aikaisemmin minusta on tuntunut pahalta kertoa hänelle totuudenmukaisesti siitä, miten olen jaksanut, koska tiesin hänen huolestuvan töissä. Muutamana hänen työpäivänään olin nimittäin voinut huonosti – olo oli heikko, väsynyt ja masu painoi. Oli vaikea nousta lattiatasosta, tai pysyä jaloillani edes sen verran, että noutaisin itselleni kahvikupposen keittiöstä. Luonnollisesti silloin stressasin Elsan hoitamisesta, joka olikin aikalailla Hanlonin kontolla hänen ollessaan kotona. Sitten minulla oli melkein kaksi tuntia iltapäivästä, jolloin minun piti pärjätä omillani.

isinkaaaaaa

Se kuulostaa vähältä. Mutta kaksi tuntia jännittäen sitä, pystynkö vastaamaan tyttäreni tarpeisiin, koska oma olo oli niin painostavan väsynyt.. Oli stressaavaa. Vielä vaikeammaksi tilanteen teki kaikki vastaanottoajat. Kaikkiin mentiin, mitään ei peruttu minun olojeni takia. Mutta se oli vaikeaa. Yhdenkin vastaanottoajan jälkeen saatoin olla aivan puhki.

Ei, nyt valehtelin. Yhden kiropraktikkoajan joutui Hanlon perumaan, koska hän ei saanut minua ylös sängystä. Minulla ei ole mitään muistikuvaa asiasta – olin kuulemma vastannut, mutta ollut niin rättiväsynyt, etten ollut saanut itseäni ylös sängyn lämmöistä.

Nyt tuntuukin siis tosi hyvältä. Hanlon ja Dan hoitavat Elsaa, ja minä saan tehdä niitä kivoja asioita ilman stressiä. Halia Elsaa, ja heti on hänet joku nostamassa pois sylistä, jos Elsan paino alkaa tuntua epämukavalta vauvamasun päällä tai yhtäkkiä rakko huutaakiin hätäsireeniä ja vessaan olisi pitänyt päästä jo kaksi sekuntia sitten. He molemmat myös huolehtivat kaikista Elsan vastaanottoajoista. Minun ei tarvitse enää hötkytä niistä. Ei tarvitse miettiä, miten jaksan bussimatkat tai sen epätoivoisen yrityksen olla skarppina ammattilaisia nähdessä.

missajalat

Liikkumiseni on muuttunut hitaammaksi ja kömpelömmäksi. Vaikka oloni on pienempi kuin mitä Elsan kanssa aikanaan – vaikka olenkin päässyt nyt jo kolme viikkoa pidemmälle Spudin kanssa kuin Elsan kanssa! – niin kropan mielestä asia on toisin. Sohvalta nouseminen ei ole enää sellainen kevyt antiloopin hypähdys kuin aiemmin, vaan enemmänkin selälleen kaatuneen kilpikonnan epätoivoiset keinutusyritykset päästä takaisin jaloilleen. Joskus kävellessäni minun on kannateltava masuani, ja vaapun puolelta toiselle kuin jouluksi ylisyötetty hanhi. Navan pullahtamista ulos olen odotellut mielenkiinnolla. Elsan kanssahan se muistikuvieni mukaan tapahtui jo viikkoja ennen hänen syntymäänsä, kun taas Spud ei ole vieläkään saanut masua siihen tilaan asti, että napa olisi työntynyt ulos. Se alkaa olla niillä rajoilla nyt.

Ruoka maistuu edelleen, eikä pahoinvoinnista ole ollut merkkejäkään enää kuukausiin. Vielä vauva ei vissiin vie tilaa mahalaukulta, koska määrällisesti pystyn syömään edelleen kuin viikkoja nälkää nähnyt koira. Yritän syödä säännöllisesti pieniä annoksia sen sijaan, että antaisin itseni mennä tuntikausia syömättä ja sitten lappaisin kerralla koko päivän ruoka-annoksen. Vaikka maha sen vetäisi..

thingycat

Minulle suurinta iloa tuottavat Spudin liikkeet. Ne niin erilaiset, mahtipontiset ja koko mahaa hytkyttävät liikkeet. Minua huvittaa, kun Spud käyttää rakkoani nyrkkeilysäkkinä ja hän säikäyttää minut iskemällä minua aivan alapäähän. Näistä tunteista puhuin jopa äitipolilla ja laitoin hätääntynyttä viestiä siskolleni – onko nämä tuntemukset nyt oikeasti ihan normaalia? Että Spud iskee minua sisältä päin privaatille alueelle? Ihan niinko oikeasti? On ne. Koska vauva on nyt isompi kuin mitä Elsa oli. Koska hän on terve, ja liikkuu niinkuin vauvan kuuluukin kohdun lämmöissä.

Masu on kuitenkin vielä hyvin terhakasti pystyssä. Vaikka vauva onkin jo pää alaspäin, niin hän ei ole taitanut laskeutua vielä lähtöasemiin.

Mikä tuntuu aivan käsittämättömän hienolta. Olemmehan jo paria päivää yli raskausviikon 36!

hellouuu

Tänään käväisin ultrassa kuulemassa Spudin kasvusta ja tehtiin suunnitelmia jatkosta. Olen koko raskauden ajan ollut varautunut siihen, että raskausajan diabeteksen takia synnytys käynnistettäisiin raskausviikolla 38, jottei lapsi ehtisi liian isoksi. Enkä mitään tästä poikkeavaa osannut edes kuvitellakaan.

Voitte siis kuvitella ilmeeni, kun lääkäri lausahti:

Edelleen vauvan koko vastaa täysin raskausviikkoja, kasvu on ollut tasaista ja vauva voi hyvin. Eli ei ole mitään syytä käynnistää synnytystä ennen raskausviikkoa 40.

Anteeksi mitä? Sanopa vielä kerran? Vielä kerran uudestaan? Okei. Saanko halata? Olen nyt niin onnellinen!

Eli tässä sitä porskutellaan kuulkaa ihan luonnollisella tahdilla loppuun asti. Varattiin aika vielä diabetestiimille ensi viikoksi, seuraavalla viikolla ennen jouluaattoa vielä ultraillaan minun mielenrauhani takia ja sitten jos nyt kävisi niin, että vauva ei olisi päättänyt vielä syntyä ennen tammikuun 4. päivää, niin sitten käynnistetään synnytys lääkkeillä. Koska lääkäri puhui siitä, ettei kannata päästää vauvaa yliajalle. Yliajalle? Onko sellainen edes mahdollista? Siis oikeasti, minä ja vauvamasu, yliajalla?

Olen nyt niin onnellinen. Niin käsittämättömän onnellinen.


Dan has been home now to help with all the appointments and taking care of Elsa, which has taken a load from my shoulders. The further I get with pregnancy more and more everything is new to me. It is interesting how I feel like I’m smaller now than what I was when expecting Elsa, even though I’m already three weeks further in pregnancy than what I ever got to be with Elsa. At the same time I’m a lot slower and clumsier, and getting off the couch is as big of an adventure as a turtle trying to get back to its feet from its back..

Today I learned something really amazing. Something I didn’t expect at all.

I had an ultrasound that showed Spud is still as big as she should be for the pregnancy weeks we are in.. So there is no reason at all for us to be induced like I expected.

”There is no reason to interfere with the pregnancy till week 40.”

If we get to week 40 and I haven’t yet given birth, we will be induced then. The date is decided. 4th of January.

I am so incredibly happy. Just. So happy.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Tuo on luonnollista. Olen minäkin pienestä asti tiennyt ultran olevan kivuton.

Jäin miettimään, että kun vauva voi hyvin ja odotus sujunut hyvin..niin miksi pitäisi edes käynnistystä ajatella. Vauvalle olisi paljon turvallisempaa, että synnytys saa itse käynnistyä. Vauva kyllä tulee kun on valmis. Käynnistyksiin liittyy paljon enemmän riskejä ja kiireellisiä sektioita verrattuna luonnollisesti käynnistyneeseen synnytykseen.Riippuen kyinka epäkypsästä tilanteesta lähdetään, käynnistyksissä voi mennä päiviä. Ultria voi lisätä vielä loppuraskaudessa. Käynnistykseen ei ole järkevää lähteä kevyin perustein. Anna vauvan syntyä kun hän on valmis. Kummallekkin parempi vaihtoehto. Sinulla vielä sektio takana niin voi tulla ongelmia käynnistyksessä. Oksitosiinia ei saisi ainakaan käyttää.

Meriannen

Minulle tehtiin selväksi, että minun kohdalla ei käynnistyksen kanssa jäädä vitkuttelemaan – eli jos hormonit yms. eivät toimi ja lapsi ei ole vielä syntynyt 5. päivään mennessä/mtn ei ole tapahtunut, niin sitten mennään keisarilla. Lääkäri nimittäin pelkäsi, että diabeetikkona yliajalle meneminen tuo paljon riskejä raskauteen, mm. juuri kohtukuolemaa.. Minkä takia pitäisi olla erityisen tarkka lapsen liikkeiden laskemisessa, mikä edellisten tapahtumien takia olisi taas minulle ihan käsittämättömän suuri huoli.. (Elsahan olisi kuollut kohtuun, jos ei olisi lapsivedet lirahtaneet tulla silloin kun niin kävi..) Joten kaikki huomioon ottaen lääkärit yms. ovat sitä mieltä, että jos lapsi ei ole syntynyt ennen rv 40 niin sitten käynnistetään. 🙂

Ja tästä on muuten ollutkin puhetta lääkärien kanssa, että sektion takia käynnistyksessä voi olla ongelmia. Minkä vuoksi lääkärit suorittavat kohdulle ”kuntotestin” ennen käynnistystä ja miettivät sitä kautta turvallisimman tavan käynnistää synnytys. Se voi olla ihan sitten suoraan toinen keisari. Mitä en henk.koht. pistä pahakseni, terve minä ja lapsi ovat ne tärkeimmät! Tottakai se harmittaisi, mutta lopputulos on tärkein. 🙂

Mutta näillä näkymin tosiaan .. saatetaan olla synnärillä milloin vain! Ks. Uusin postaus

Tsemppiä loppuraskauteen. Itseä liikutti tuokin kerroit nauttivasi vauvan liikkeistä ♡ itsellä oli samat ajatukset kuopuksen kohdalla kun esikoisen liikkeet olivat olleet niin vaisut. Oli aivan mahtavaa tuntea vauvan liikkuvan niin hyvin..mahtipontisesti kuten sanoit 🙂

Meriannen

<3 <3 Ja näistä tosiaan huomaa, miten jokainen raskaus ja vauva on niin erilainen! En yhtään ihmettele että synnyttäneet äidit voivat tunnistaa vauvan pelkästään jo vauvan liikkeiden perusteella... ! <3

Oho, mä kun olen ihan täysin asennoitunut, että teille tuleee jouluvauva. 🙂 Vaikka minä pääsinkin matkassani useamman viikon pidemmälle kuin sinä ja Elsa, koin nuo samat ihan käsittämättömät tunteet, kun seuraava raskaus meni reilusti pidemmälle. Laskettu päivä, mitä häh?! 🙂

Meriannen

Niin olin minäkin täysin asennoitunut jouluvauvaan ja pidin vain sormia ristissä, että päästäisiin edes joulupyhien yli! 😀 Ja sitten sanotaankin että on täydet mahikset päästä ihan lasketun ajan tienoille asti. Että niinko mitä, toistatko?! 😀
Tää on niin käsittämätöntä. Ja niin ihanaa <3 <3

Ihania uutisia <3 Tsemiä loppuraskauteen 🙂

Meriannen

KIIITOS <3 <3 Loppuraskauteen.. vau 😀 Ai miten niin huomaako etten ole vieläkään ihan kokonaan ymmärtänyt sitä mitä mulle sanottiin iltapäivästä?! 😀

Olen jo jonkin aikaa seuraillut blogiasi. Kiitos avoimesta ja elämänmakuisesta blogista. Nyt oli kuitenkin pakko laittaa kommenttia, kun huomasin, että meillä taitaa olla sama laskettuaika, 4.1? Sen verran tutuilta kuulostivat nuo tämän hetken tuntemukset .

Meriannen

OIKEASTI?! 😀 Mun ”oikea” laskettu aika on 6.1, mutta varattiin käynnistys neljännelle päivälle. Eli ei tosiaan ole kuin parista päivästä kiinni! JA NIIN IHANA KUULLA ETTÄ MÄ EN OO AINOA KILPIKONNA!! 😀 Tai ylisyötetty hanhi!

<3 Ihanaa! Paljon tsemppiä vikoihin viikkoihin, ja erityisesti loppurutistukseen! Olet kyllä ajatuksissa <3

Meriannen

Jeij suurkiitokset! Ja aattele! Loppuun asti, loppurutistukset todellakin, ehkä oikeasti sinne lasketun ajan viikolle asti?! Mä en vieläkään käsitä tätä oikeasti.. Just so happy <3 😀

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.