Muut
6.12.2015

Äidin tunteet, kun lapsi ei osaakaan niellä

Äidin tunteet, kun lapsi ei osaakaan niellä

Eilisen postauksen aihe herättää luonnollisesti paljon tunteita ja ajatuksia.. Kun opimme, ettei tyttäremme osaa niellä.

Kuvan (c) Dani Hanlon

Kuvan (c) Dani Hanlon

Epäusko

Siis ihan oikeasti, meidän tytär ei voi niellä? Miten ihmeessä hän on päässyt tänne kahden ja puolen vuoden ikään syömällä ja juomalla koko ajan suun kautta ilman tukehtumista, jos hän ei voi niellä kunnolla? Miten kukaan ei sitä huomannut? Miten ammattilaiset, kuten meidän syömiseen erikoistunut puheterapeutti, ei kaikkine testeineen ja stetoskooppeineen tätä huomannut? Miten ihmeessä Elsa on voinut saada ruokaa henkitorveen ja keuhkoihin näyttämättä siitä merkkiäkään meille tai ammattilaisille? Kyllähän sitä normaalisti ihminen yskii ja köhii raivokkaasti, jos jotain menee väärään reikään. Miksi Elsa ei? Olisiko se hänelle niin normaalia?

Syyllisyys

Missä se kuuluisa äidinvaisto, miksi en tiennyt tai osannut edes kuvitellakaan, että mitään ongelmia nielemisen kanssa on? Tai siis, kyllähän me tiedettiin että hänellä on joskus vaikeaa niellä. Eritoten väsyneenä. Silloin hän yski ja nieleminen oli selkeästi vaikeaa. Mutta että ongelmia olisi jokaisella lusikallisella, jopa niillä, joilla hän ei näyttänyt merkkiäkään mistään vaikeuksista?

Pelko

Onko Elsa kärsinyt paljonkin saadessaan ruokaa keuhkoihinsa? Miten paljon hänellä on ollut kipuja? Tuskaa? Epämukavuutta? Miten paljon se on vienyt häneltä voimia saada keuhkot tyhjiksi ruoasta?

Huoli

Nenäletku on hirveän helppo kiskaista pois paikoiltaan. Pikkuruiset sormet menevät ja tutkivat ihmeellistä letkua kasvoilla, ujuttautuvat sinne ihon ja letkun väliin ja vetäisevät. Tai pelkästään jo yskäisy voi saada letkun väärään paikkaan.. tai oksentaminen. Sen takia ennen jokaista ruokailua pitää vetää letkun kautta mahanesteitä testattavaksi varmistaakseen, että letku on edelleenkin mahassa eikä esimerkiksi jotenkin ihmeellisesti luiskahtanut keuhkoihin. Ja entä, jos tyttö onnistuu vetäisemään letkun pois keskellä yötä? Tai niin kuin tänään. Soiteltiin meille sitten taksia kuuden aikaan sunnuntaiaamuna mennäksemme sairaalaan ja saadaksemme tytölle uuden nenäletkun paikoilleen, jotta hän voisi sitten saada aamupalan. Kuinkahan monta kertaa moista reissua pitää tehdä, ennen kuin saadaan mahaletku eli peg? Ja kuinka monta kertaa tulee muita ongelmia nenäletkun syötön kautta – esim. saadaanko aina mahanesteitä nousemaan testattavaksi? Meneekö letku tukkoon?

Suru

Minkälaista elämä on, jos ei voi mitään maistella suun kautta? Miten tylsää mahtaakaan olla, kun maha vain täyttyy ilman, että itse tekee asian eteen mitään, ja kun ei mitään voi maistaakaan? Miten tästä lähin järjestämme perheillalliset, kun kokoonnumme koko poppoo syömään pöydän ääreen? Otammeko Elsan mukaan, ja hän voi istua muiden kanssa.. mutta mitään ei itse saisi suuhun? Miten hän ei tuntisi itseään ulkopuoliseksi ruokailutilanteissa?

Ja miten äiti jaksaa, kun ei tyttärelle voikaan antaa tämän lempiherkkuja? Kun hän ei voi esimerkiksi maistaa jäätelöä, tai saada suklaata? Tai mangoa, mitä hän niin rakastaa?

Kuvan (c) Dani Hanlon

Kuvan (c) Dani Hanlon

Pettymys

PEG-letkuhan on meillä ollut jo kesästä asti suunnitelmissa, tytön kasvuvaikeuksien vuoksi. Mutta suunnitelmiin kuului vahvasti, että PEG antaisi Elsalle vain yön aikana lisäravintoa, jotta hän varmasti olisi vuorokauden aikana saanut tarpeeksi ravinteita ja kaloreita. Päivisin tyttö olisi saanut ravintonsa normaalisti suun kautta, erilaisista kiinteistä aterioista nauttien. Nyt näyttää sitten siltä, että tyttö tulee saamaan kaiken ravintonsa letkujen kautta. Onhan se tietysti turvallisempaa, ja näillä annetuilla korteilla sitä on pelattava.. Mutta kun harmittaa.

Kärsimättömyys

PEGin saamisessa saattaa vieläkin kestää kuukausia.. ja se olisi vain niin paljon helpompi kuin nenäletku, vaikka masuavanne kuulostaakin vähän pelottavalta. Mutta ei ainakaan enää samaa ongelmaa letkujen kanssa, että ovatko oikeassa paikassa, ei enää testailua, ei enää samanlaista huolta.. Se kokonaisuudessaan vaan kuulostaa niin paljon helpommalta. Joko me voitaisiin se saada, kiitos, please, jooko?

Toivo

Kunhan hän kasvaa, lihakset vahvistuu ja hän on vahvempi, ehkä hän oppisi nielemään oikein ja turvallisesti. Ehkä vielä joskus hän voi maistella äidin tekemää ruokaa, tai herkutella hedelmillä, marjoilla ja vaikkapa juuri jäätelöllä. Ehkä vielä joskus. Ei se ole poissuljettu vaihtoehto. Eihän?

univoitti

Kuvan (c) Dani Hanlon

Harmittaa, kiukuttaa, itkettää, pelottaa.. ja on syyllinen olo. Samalla myös on jollain hassunkurisella tavalla helpottunutkin olo. Enkä osaa varmasti selittää miksi. Ehkä se on sitä, että tämä ongelma saatiin nyt selvitettyä ja koska se on tiedossa, voimme tehdä asian eteen jotain? Tiedämme nyt, mikä on turvallisin tapa hänelle syödä.

Ja toivon, että hän olisi nyt aiempaa terveempi lapsi. Ei enää niin usein yskää, köhää, röhää, kuumetta ja tulehduksia. Kun ruoka ei olekaan väärässä paikassa, vaan siellä mistä siitä saadaan se hyöty irti.

Kuvan (c) Dani Hanlon

Kuvan (c) Dani Hanlon

Tässä kaikessa on myös auttanut Kaksplussan blogiyhteisön Kun äiti kelaa – blogin lukeminen. Sitä kautta olen päässyt tutustumaan aikuisen ihmisen elämään ja ajatuksiin siitä, kun nieleminen ei enää onnistukaan. Eritoten tämä postaus on auttanut.. ja herättänyt myös paljon ajatuksia. Miten monta kertaa on Elsa esimerkiksi meidän tietämättämme kärsinyt kuumeettomasta aspiraatiokeuhkokuumeesta? Kun hänhän kuitenkin selkeästi on saanut ruokaa keuhkoihinsa.. ja miten monta keuhkoputken ja – muuta tulehdusta hän on kärsinyt vain sen takia, kun hänellä onkin ollut illallisen jämät keuhkoissa pyörimässä?


Learning your child actually do not know how to swallow safely is not just shocking.. it brings up a lot of emotions, feelings and thoughts. Like disbelief. How did she manage to live to be a two and a half year old toddler if she can’t swallow properly and all this time she’s been fed orally? And feelings of being guilty. How come didn’t we notice? How come didn’t we know? Or sadness. How is her life going to be like as she can’t taste anything? Or have familydinners with us, eating like anyone else by the table? Oh and constant worry. How about if she pulls the nasal tube out? How about if it dislocates itself to the lungs? And fear. Has she been in pain because of having food in her lungs? Disappointed, as in our plans for the future it was that she would have been fed by peg-tube during the night and at daytime she would still eat solid foods normally.. Obviously now she will be having all her feeds through a tube..

Not to forget hope. I’m hoping when she gets older and stronger that she would learn how to swallow properly. That she would be safe enough to have at least little tasters through her mouth .. like mango. Or icecream! You know. Not all her life having feeds only through tubes and nothing ever never ever through her mouth.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Hei,
Hyvää ja ymmärrettävää pohdintaa. Olen kuitenkin varma, että peg on hyvä ja helppo vaihtoehto. Siinä on monta hyvää puolta, se helpottaa arkeanne! Toivottavasti saatte sen pian! Nieleminen.. Onko Elsan helpompi niellä kiinteämpää kuin esim. nestettä? Nielemisfunktiota voidaan tutkia ja tiedän monia sellaisia, jotka voivat ottaa suun kautta hieman, vaikka saavatkin ravinnon pegiin. Ja jotkut lapset ovat päässeet peg-letkusta eroon vanhemmiten!

Tsempit ❤

Meriannen

En malta oikeasti odottaa pegiä, tää nenis on niin leikkimistä aina välillä..! Tai no, ”leikkimistä”, turhauttavaa kun lapsi voi sen vetää paikoiltaan.. Elsan kanssa ollaan tosiaan aiemmin syötetty paksunnutettuja ruokia joissa ei kuitenkaan ole kokkareita, ja juomat ovat olleet paksumpia (eli ei esim. vettä vetenä). Mutta hän ei niitäkään pystynyt nyt hallitsemaan.. Toivon mukaan jossain vaiheessa, kun tyttö vahvistuu ja kasvaa, niin ehkä nielukin alkaisi toimia paremmin? Ja toiveissa, että jossain vaiheessa päästäisiin taas turvallisesti maistelemaan ruokia, ja sitten, no, eihän sitä tiedä? Ehkä mekin pääsemme letkuista eroon? Ehkä emme? Aika näyttää! 🙂

Kiitos tsempeistä ja kommentista <3 <3 <3

Halauksia täältäkin! Tollaiset uutiset aiheuttaa kyllä varmasti paljon surua pikkuisen puolesta 🙁 Voin kuvitella että tuntuu varmasti aluksi tosi julmalta syödä Elsan edessä yms. ja olla antamatta itkevälle lapselle mitään syötävää suun kautta 🙁 heartbreaking.

Nielemisjutut voi kyllä olla tosi salakavalia, meidän osastolla lähes päivittäin pohditaan jonkun nielemistä ja pyydetään apua SALT ihmisiltä tai tilataan toi videofluoroscopy ja musta tuntuu tosi julmalta laittaa potilaat NBM eli ”ei mitään suun kautta”. Eilen viimeksi metsästin ympäri sairaalaa sellaista uutta ”kaksoishanaa” erään potilaan PEG-letkuun kun edellinen oli alkanut vuotamaan jostain kumman syystä, onneksi ”hana” on erillinen itse letkusta ja vaihdettavissa (ng:ssähän kaikki osat yhtenäisiä). PEG on kyllä niin paljon näppärämpi ja turvallisempi kun itse NG ja sitä mahanäyteaspiraatiota ei aina saa helposti, vas.kyljelle kääntämisen jälkeen näytteen saa joskus helpommin (on teillekkin jo varmasti neuvottu). Tosi julmalta tuntuu myös rajoittaa potilaan oikeuksia, joskus kun joutuu laittamaan esim selavalle potilaalle sellaiset ”nyrkkeilyhanskat” jottei hän repisi letkua kokoajan paikoiltaan. Vaaratilanne voi myös syntyä jos letkun vetää vain puoliväliin jolloin pumppu voi pumpata velliä hengitysteihin, yleensä kylläkin potilast kiskovat koko letkun ulos, tuntuuhan se myös epämiellyttävältä. Aikuisille voi joskus laittaa sellaisen bridal naurun jolla sidotaan nenäruston takaa letku paikalleen (viedään sisään sieraimista magneettia käyttäen) jolloin sitä ei voi kiskoa pois, toki sitten taas letku on mahdollista vaikkapa yskiä suuhun. En tiedä voiko tota kiinnitystapaa käyttää lapsille myös. Toivottavasti kaikki järjestyisi hienosti ja tsemppiä paljon sinne teille kaikille <3

Meriannen

Kiitos AnnaRosa ihanasta kommentista <3 Se tuntuu vieläkin ilkeimmältä, yritetään syödä niin ettei Elsa näe.. Ja sitten jos hän alkaa itkeä ruoan perään, vaikka puolta tuntia tai tuntiakin "oikeaa syöttöaikaa" aiemmin, me aletaan jo syöttämään. Ja ojennetaan tuttia. Että on ainakin jotain mitä imeä, jotain suussa..

Ei itseasiassa oltu neuvottu, mutta nyt ollaan käännelty sitten kyljelleen jos ei ole alkanut mahanesteitä tulemaan! Vaikuttaa siltä että nestemäinen ruoka hujahtaa mennä tosi nopeasti, eli helposti seuraavan ruokailun aikaan masu on jo melkein tyhjä 😮 Yritäpä siinä sitten vetää niitä masunesteitä! Ja mekin ollaan jouduttu kaivelemaan hanskoja esille öitä varten tai laittamaan kädet unimakuupussiin sisälle.. Ettei Elsa saisi nenistä revittyä pois yön aikana kun ei olla vahtimassa.. Ja jokainen yskähdys jota Elsa tekee niin säikäyttää, että entäs jos nyt onnistui yskäisemään letkun "mutkalle" tai kokonaan ylös suuhun tjn?!

Kaksi reissua sairaalaan ollaan jo tehty että saatiin letku takaisin.. Niin vaan toivotaan että saataisiin se peg nopeammin, koska se vain vaikuttaa niin paljon helpommalta kuin tämän neniksen kanssa "leikkiminen"!!!

Kiitos tsempeistä, ja vielä kerran suurkiitokset ihanasta kommentista <3 <3

Paljon voimia sinne! Kirjoitat ihanaa blogia!

Paljon tsemppiä! Piti kirjoittaa pidemmin mutta näin illalla en muuhun taivu 😀

Asiat järjestyvät! Hyvä että pystyr noin avoimesti käsittelemään uusia ja vaikeitakin asioita. <3

Tsemppiterkuin vakkarilukijasi 🙂

Meriannen

Tiedän tunteen.. Mun ajatukset tuntuu eritoten näin iltaisin tökkivän tosi paljon! 😀 Ja minulle tää kirjoittaminen on sellaista korvaamatonta terapiaa, eikä se haittaa ollenkaan että teen sitä julkisesti.. Koska tiedän että siitä voi joku ehkä joskus saada apua! 🙂 Ja tää auttaa minua. Hirveästi. 🙂
Kiitos ihanista terkuista <3 <3

Olen pahoillani 🙁 Meillä ollaan koko ajan sillä rajalla, että tarvitsisiko PEG:n, sillä kasvu on niin hidasta ja monet puolivuotiaat painavat jo saman verran kuin tämä meidän 2-vuotias. Toistaiseksi syö kuitenkin ns.normaalisti, mutta vauvana oli myös nenämahaletku käytössä jonkin aikaa. Toivottavasti saisitte PEG-napin pikaisesti, sillä ainakin meillä nenämahaletkun kanssa oli koko ajan ongelmaa ja sama letku sai olla korkeintaan kaksi viikkoa käytössä. Mielestäni se myös pahensi entisestään nielemisongelmaa, mutta jollainhan sitä ravintoa oli saatava sisään :/ Voimia ♡

Meriannen

Meidän pieni painaa nyt hilkkua vaille kymmenen kiloa ja pituuttakin on vain 81 senttiä, ikää sen 2v7kk niin kuin tässä yksi ilta tajusin 😀 Eli meilläkin tosiaan hyvin pieni tyttönen kyseessä, ja kasvun hitauden vuoksi pegiä lähdettiinkin tutkimaan… ja pegin kanssa tosiaan voi tehdä molempia ruokintoja kuitenkin, osa suun kautta ja osa pegin kautta, riippuen miten tosiaan lapsi pystyy nielemään! Näin oli meilläkin tarkoitus, että vain osa ruokinnoista tulisi pegin kautta ja suurin osa suun kautta ”normaalisti”, mutta nyt kävi näin. Ehkä sitten myöhemmin? Ehkä tekin voisitte keskustella siitä, että voisiko teillä käyttää pegiä esim. vain yöaikaan yösyötön muodossa? Pegin kauttahan voi asentaa menemään tietyillä ohjelmalla hitaasti ruoan masuun, mistä me oltiin alun perin hyvin innostuneita koska tyttö joskus herää öisin nälkään! Ja sitä ei tietysti tapahtuisi enää pegin kanssa. 🙂

Ja tähän nenikseen voi kyllä mennä niin hermo.. Kun kaiken muun lisäksi se voi tosiaan tukkeutua ja tyttö tykkää repiä sitä pois paikoiltaan 😀 Muistan ikuisesti, kun NICUssa tyttö veti sen viisi kertaa päivän aikana pois.. toivottavasti moiseen ei nyt jouduttaisi.. 😀

Halauksia ja tsemppejä! Kyllä näitstä asioista todellakin saa olla surullinen, ja kyllä minun mielestäni te todellakin suhtaudutte positiivisesti Elsan (minun näkökulmastani) moninaisiin erityisongelmiin. Varmasti siihen peg-ruokailuunkin tottuu, ja toivottavasti Elsakin pian tottuu siihen ettei ruokaa enää suun kautta saa. Voisin kuvitella että on lapselle vaikeaa – yleensä kun päivärytmitkin on rakennettu ruokailun (ja nukkumisen) ympärille. Mutta pääasia on tosiaan, kuten sanoitkin, se että Elsa saadaan toivottavasti nyt parempaan kuntoon!

Kaikkea hyvää teille ja jaksamisia!

Meriannen

Kiitos LeenaK! <3 Kyllä on alusta asti asennoiduttu niin, että meidän tyttäremme on TYTTÖ/LAPSI eikä esimerkiksi vain vammainen, vaan hän on oma persoonansa eikä vain vammansa. Ja että jokainen diagnoosi ja hoitokeino on vain tapa saada meidät ymmärtämään tytärtämme paremmin ja tukemaan häntä saamaan se paras irti elämästä. Minusta näyttää jo siltä että Elsa on jo oppinut ymmärtämään letkun tarkoittavan kylläistä masua, sillä pari kertaa nälkäitku on loppunut kuin seinään kun olemme menneet koskettamaan letkua 😀 Ja nyt ruokailut menevät ihan eri rytmillä kuin aiemmin, sillä ruokaa pitää hänelle letkuttaa päiväsaikaan neljän tunnin välein, kun aiemmin pystyi enemmän pelaamaan/menemään nimenomaisesti perheen rutiinilla, jossa hän oli mukana. Tiedätkö taas mitä ajan takaa? Tuntuu vähän että ajatus tökkii tänään 😀

Ja niinpä, toivottavasti tästä tuloksena saamme terveemmän tytön <3

KIITOS IHANA KOMMENTISTASI <3

Totta kai on ok tuntea välillä muitakin tunteita kuin onnea ja iloa. Muutokset ovat usein pelottavia. Ja Elsan tilanteen kehitystähän ei varmastikaan kukaan osaa vielä ennustaa. Onneksi Elsa on kuitenkin vielä pieni tyttö, jonka ansiosta hä sopeutuu varmasti helpommon muutoksiin.Jaksamista ja mukavaa joulun odotusta teille <3

Meriannen

Muutokset voivat olla ihan hemmetin pelottavia ja järkyttäviä! Eritoten jos tulevat näin yllättäen, ettei asiaan ehdi sopeutua ensin ennen kuin muutos tapahtuu. :> Mutta tuota olen ilolla ajatellut myös, että onneksi tosiaan Elsa on vielä näin pieni niin hän sopeutuu näihin muutoksiin itse paljon nopeammin kuin me vanhemmat! 🙂

Kiitos Neilikki <3

Varmasti tulee hirveä tunnemyllerrys tuollaisen jälkeen! Itsekään en voi kyllä kuin hämmästellä, että miten kukaan ammattilainen ei ole tuota tähän mennessä vielä huomannut… Ja miten siinä meneekin noin kauan ennen kuin pegin saa?! Ymmärrän ettei asia ole kiireellinen silloin, jos kyseessä on vain vähän huonompi kasvu, mutta jos suun kautta syöminen on oikeasti vaarallista, niin luulisi että saisi ajan nopeamminkin. Voimia jaksamiseen, ja pidä kiinni tuosta toivonkipinästä! Kasvun myötä voi vielä käydä niin, että osan ruuasta voi makustella suunkin kautta.

Meriannen

Ehkä juuri siksi, koska mitään merkkiä hän ei tästä osoittanut! Ne harvat kerrat kun hänellä selkeästi oli nielemisvaikeuksia, me lopetettiin kerrasta kiinteiden syöttö ja yritettiin tarjota muuta, kuten maitoa pullosta, ja jos senkään kanssa ei onnistanut, pidettiin tauko. Mutta suurimman osan ajasta hän söi kaikkien nähden nätisti, ilman mitään selkeitä aspiraation oireita eli yskintää, pärskintää, röhää, rohinoita tai vetistäviä silmiä.. Ja sitten tosiaan saadaan tietoon tämä! Tuli yllätyksenä ihan kaikille.. Juttelin lääkärin kanssa pegistä ja tämä ei kuulemma yhtään nopeuta prosessia, koska kuitenkin nenäletkun kautta saadaan ruoka nyt turvallisesti menemään mahalaukkuun. Jos neniksen kanssa alkaisi ilmetä ongelmia, niin sitten on mahdollisuus että saisimme pegin nopeammin.. Peg olisi vain niin paljon helpompi, kaikin puolin, kuin nenis!

Pidän. Kynsin ja hampain kiinni! En halua luovuttaa, en halua ajatellakaan ettei tytär ikinä pääsisi maistelemaan esim. suomalaisia marjoja….
Kiitos Suvi K. <3

. Sinun lapsesi on kuitenkin muuten terve joten olisit onnellinen !

Meriannen

Olen onnellinen, että tyttöni on hengissä. Olen onnellinen, että tämä asia huomattiin ja olemme siten voineet nyt muuttaa ruokailuja hänelle turvallisemmiksi. Ja erityisen onnellinen olen siitä, että toivon mukaan Elsa on tästä lähin muutenkin terveempi – eli vähemmän köhiä ja röhiä ja muita keuhkoihin liittyviä sairauksia – kun hän ei sitä ruokaa enää sinne keuhkoihin saa! Ja olen onnellinen, että tyttöni on selvinnyt kaikista vaikeuksista ja eritoten alkuajan ongelmista.

Jokainen tällainen muutos vain aiheuttaa erilaisia tunnekuohuja, eli vaikka olisikin onnellinen monesta asiasta, on myös OK olla välillä surullinen, hämmentynyt, peloissaan ja kokea jopa syyllisyyden tunteita. Nämä kaikki ovat sallittuja vanhemmuudessa, kuten muissakin elämän tilanteissa. 🙂
Siksi myös näistä tunteista postaan, eli jos siellä jossain on joku toinen samassa tilanteessa, voi hän kokea samaistumisen tunteita ja huokaista helpotuksesta, ettei hän ole näiden tunteiden kanssa yksin. Aivan niin kuin minä olen saanut kokea tämän postauksen myötä muilta.

Hoidan työkseni vaikeasti cp-vammaista nuorta miestä. Hän usein vastustelee syömistä, mutta herkkuruuat syö reippaasti. Ruokailun aikana ei ole epäselvyyttä etteikö ruokaa menisi keuhkoihin ja paljon. Jokaisen ruokailun jälkeen (ja sen aikana) hän rohisee ja pärskii ruokaansa. Jotenkin olen olettanut sen kuuluvan asiaan, kun kyseessä on vaikea cp-vamma. Terapeutit ja vanhemmat ovat sitä mieltä, että syöminen on tärkeää. Tämä kirjoitus avasi omat silmät asian tärkeydelle.Hän tarvitsisi ehdottomasti pegletkun…

Meriannen

Juuri tuota rohinaa ja pärskintää Elsakin on tehnyt silloin tällöin – mutta vain ollessaan kipeänä ja/tai väsynyt, jolloin olemme aina lopettaneet ruokailun ensimmäiseen pärskintään ja kokeilleet esimerkiksi maidon juomista pullosta sen sijaan. Elsan erikoismaitohan on sama kuin ateria pullossa, joten siinä mielessä emme stressanneet jos mitään kiinteätä ei saatu menemään alas. Mutta sitten on tosiaan ollut täydellisiä ruokailuhetkiä, jolloin hän ei ole yskinyt/silmät eivät ole vetistäneet/naama mennyt punaiseksi/rohissut/pärskinyt ollenkaan! Joten olemme olettaneet että tuollaisina aikoina hän on syönyt normaalisti, ilman että mitään menisi väärään rööriin. Mutta ilmeisesti ei. Ehkä niinä kertoina kun hän on sitten pärskinyt, on kerralla mennyt enemmän henkitorveen?

Ja valitettavasti joo kuulostaa siltä että tuo nuori mies tarvitsisi pegin myös! :< Ehkä hän myös siksi vastustelee syömistä, koska se tuntuu epämukavalta?

Suuria tunteita, isoja huolia! Ei ole sanoja mulla. Halata tahtoisin sinua, oikein rutistaa. Sata sydäntä sinne! <3<3<3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.