Muut
21.11.2015

Kysy minun vanhemmiltani!

Kysy minun vanhemmiltani!

Olen vaihteeksi pyöritellyt mielessäni kysymyspostauksen järjestämistä täällä blogin puolella, koska rakastan kysymyksiin vastailua itse. Sitä, että kerron teille juuri siitä, mikä teitä kiinnostaa. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että avoimuuteni ansiosta pissailen omille nilkoilleni tässä. Olen ehkä niin avoin, ettei mitään kysyttävää teille välittömästi tulekaan mieleen, kun lähes kaikesta löytyy jo materiaalia blogista.

Sitten se iski.

Useasti bloggaajan vanhemmat pysyvät blogin ulkopuolella, eikä heistä juttua muutamaa sivuhuomautusta lukuunottamatta tule. Se on tietysti juuri sitä yksityisyyden suojelua, täysin ymmärrettävää toimintaa. Tiedän minun vanhempieni olevan äärimmäisen ylpeitä tästä harrastuksestani ja tukevat sitä täysillä, joten en epäröinyt heiltä kysyä.. että josko he haluaisivat olla postaukseni päätähtiä?

kysy

Niinpä nyt teillä on mahdollisuus kysyä vanhemmiltani. Jos teitä kiinnostaa, miltä vanhemmistani tuntui lapsensa muuttaminen ulkomaille tai millaista on, kun lapsenlapset kasvavat tuhansien kilometrien päässä, niin nyt voitte nämä kysymykset päästää ilmoille! Tai mitä mieltä he ovat lapsensa bloggaamisesta, tai lapsenlapsensa vammaisuudesta?

Muistakaa, mihinkään noista ei tule vastausta, ellette sitä itse kysy. Minä heittelin vain apukysymyksiä ilmaan!

Vanhemmistani ja minusta pienenä löytyy pieniä tunnelmakuvia aiemmasta postauksestani täältä.

Aikaa kysyä on viikko, minkä jälkeen kokoan kysymykset yhteen vanhemmilleni vastattavaksi. Eli kysymyksiä voi lähettää aina 28.11 puoleenyöhön asti!


Do you have any questions for my parents? Like, as an example, would you like to know what they thought when their firstborn child decided to move abroad? How is it when their grandchildren live thousands of miles away from them? Or what was their first reactions when they heard their grandchild is disabled? None of those questions will actually be answered unless you ask them, these are just my thoughts about what might interest you.. But all of it is obviously up to you.

What would you like to ask from my parents? Shoot it in comments!

Let your questions to be known before midnight of the 28th of November, and your questions will be sent to my parents to be answered!

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Blogihaaste sinulle odottaa blogissani, jos mielit siihen tarttua 🙂

Miten vanhoja olitte kun saitte Meriannen? Mitä mieltä olitte kun saitte tietää Elsan erillaisuudesta? Uskotteko Meriannen selviävän Spudin,Elsan ja Rubin kanssa? Mitä olette mieltä Rubysta?

Niin,tuntuu et olen riittämätön mummo kun en voi olla tarpeeksi avuksi lapseni perheelle. Toivottavasti teillä isovanhempina ei tuo tule ees mieleen. Lapseni perheessä oli ja on masennusta synnytyksen jälkeen,autoin minkä voin. Nyt jälkeenpäin tuntuu että tein kaiken väärin. Onko teillä syyllinen olo ettette voi tehdä enemmän? Toivon sydämmestäni ettei ole. Eihän tuo itsensä syyllistäminen missään tapauksessa lie tervettä. Mutta sehän on itsestään selvää se kaipuu ja ikävä,ainakin aika-ajoin.
Kaikkea hyvää koko konkkaronkalle!

Haaveiletteko salaa tulevaisuudesta, jossa tyttärenne perheineen asuisi Suomessa? Vai, oletteko täysin omaksuneet välimatkan, nyt ja tulevaisuudessa? Oletteko kantaneet huolta Maijun jaksamisesta erikoislapsen äitinä? Miten hän on mielestänne muuttunut koettelemusten kautta? Tuleeko lapsenlapsenne kutsumaan teitä perinteisillä suomalaisilla nimikkeillä ”mummi ja vaari” tms?

Miltä tuntuu, kun lapsenlasta näkee niin harvoin? Miltä tuntui, kun Elsan tilanteesta kuulitte? Aiotteko käyä Englannissa? Mitä sanoisitte vaihto-opiskelua harkitsevalle? Tärkein ohjenuoranne, minkä meille voittejakaa ja minkä olette tyttärellenne kertoneet? Tuntuuko vaikealta kommunikoida tyttären perheen kanssa englanniksi? Hirveän sympaattisilta ihmisiltä vaikutatte, kaikkea hyvää!

Mikä tunne nousi ensimmäisenä mieleen silloin kun saitte tietää se että Elsa onkin erilainen rakas lapsi? Oletteko käyneet/suunnitelleet käymistä Maijun luona? Miltä teistä tuntuu kun Maiju saa toisen lapsen? Terkkuja Elsalle, Rubylle, Hanlonille, Maijun vanhemmille sekä Maijulle ja Danille!

Pitkän liiton salaisuus? Mie niin ihannoin tollasia pareja jotka on ollut yhdessä pitkään. Pääsettekö katsomaan Spudia paikanpäälle pian synnytyksen jälkeen? Miltä tuntuu Meriannen uusperhekuvio? Osaatteko englantia? Onko teillä muita lapsenlapsia? P.S. Elsa on niiiin ihana!!!!!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.