Perhe-elämä
18.11.2015

Siskoni pyynnöstä: Luna- kissamme

Siskoni pyynnöstä: Luna- kissamme

Kysyin siskoltani, mistä hän haluaisi seuraavan kerran lukea blogista – ja kissoja rakastavana hän halusi kuulla lisää adoptoimastamme kissasta!

Eli Lunasta, joka on meillä nyt ollut keväästä asti. Pelastimme hänet eräältä naapuriltamme. Koko parivuotisen elämänsä ajan tuo katti on viettänyt ulkosalla, säällä kuin säällä, ja kaiken hoitonsa saanut ulos. Yksi naapureistamme ruokki kissan omistajien puolesta, ja oli yrittänyt pitkään saada eläinsuojeluyhdistystä toimimaan kissan puolesta.

Instagram-kaappaus muuttomme ajoilta.

Instagram-kaappaus muuttomme ajoilta.

Muuttaessamme uuteen kotiimme huhtikuussa tapasimmekin hieman resuisen ja laihan kissan, jonka lonkissa oli avoimia haavoja. Hyvin ystävällinen kissa, joka tuli aina maukuen vastaan ja jutteli takaisin. Minä sitten soitin eläinsuojeluyhdistykselle, ja he käyttivät kisulia eläinlääkärissä. Hän sai hoitoa haavoihinsa ja kirppulääkityksen.

Pian sen jälkeen kissan omistajat kysyivät meiltä, haluaisimmeko adoptoida kissan. Itse olin vähän ajatusta vastaan, enhän ole kissaihmisiä – mutta Dan ja Hanlon olivat innoissaan asiasta ja he lupasivat hoitaa kissan. Niinpä kissa muutti meille.

Ostimme hänelle ruokakupit ja kissanhiekkalaatikon. Pidimme häntä pari päivää sisällä, mitä katti protestoi naukumalla oven tienoilla ensimmäisen kokonaisen päivän. Sitten hän asettui aloilleen, ja oppi ruoka-astiasta aina löytyvän ruokaa. Toisen yön jälkeen päästimme hänet jo ulos, mistä katti oli erityisen innoissaan: hänhän ei ollut kertaakaan käynyt tarpeillaan sisällä ollessaan.

kattikkuna

Kuvan (c) Hanlon

Koska oli kesä, meillä oli jatkuvasti ikkunat auki, ja kissa oppikin kulkemaan sisään ja ulos oman tahtonsa mukaisesti. Hän pistäytyi sisällä syömässä ja piiloutui jonnekin nokosille, kunnes taas lähti ulos. Hän ei tykännyt olla sylissä, mutta kesyyntyessään saattoi tulla makoilemaan viereemme kehräten. Saimme häntä silittää, eikä hän kertaakaan ole osoittanut aggressiivisuutta.

elsakatti

Kuvan (c) Hanlon

Kissa tuntuu ymmärtävän Elsan olevan vauva, sillä usein on vaikuttanut siltä että kissa oikein vahti hänen untaan. Jos Elsa alkoi itkemään, kissa hermostui ja katsoi meitä syyttävästi.

Katsokaa nyt, teidän vauva itkee, tehkää asialle jotain!

Kuvakaappaus instagramistamme!

Kuvakaappaus instagramistamme!

Vauvamasun kasvaessa kissa alkoi kiivetä syliin. Minun syliini. Ollessani makuulla ja joskus ihan unessakin, kissa kipuaa mahani päälle. En häntä saa koskettaa, mutta hän vahtii masuasukin untakin.

Nyt talven tullen olemme joutuneet sulkemaan ikkunamme, ja katti onkin alkanut oppimaan oven olevan hänen tiensä ulos ja sisään. Ilmestyessämme ulko-ovelle hän ravaa pitkänkin matkan päästä maukuen vastaan ja tyytyväisesti hypähtelee sisälle. Ulos halutessaan hän hengailee ulko-oven lähistöllä naukuen.

Olemme jo antaneet hyväntekeväisyyteen hänen tarpeentekoastiansa, sillä hän ei sitä vain suostu käyttämään. Hetken jo mietimme, pitäisikö hänet kuitenkin opettaa hiekkalaatikolle, kun nyt talven tullen hän toki viettää sisällä enemmän aikaa. Nyt jopa kokonaisia päiviä, vain nopeasti piipahtaen ulkona. Minä olen kuitenkin mummoni kissoista oppinut, että ne kyllä vaativat päästä ulos tarpeilleen tarvittaessa.. Niinpä vakuutin Danille ja Hanlonille, ettei tarveastiaa tarvita kissalle nytkään.

kattibokssissa

Kuvan (c) Hanlon

Hän majoittuu pahvilaatikkoihin, tai löytää mitä kummallisempia koloja (kuten vessanpöntön ja seinän välin) nukkuakseen. Hän juttelee edelleen takaisin, ja on alkanut kiivetä muidenkin syliin lepäilemään. Edelleen silitystä saa tehdä vain kun hän siihen antaa luvan, mutta sylissä hän saattaa lepäillä hetken. Nostella häntä saa, hetkellisesti, mutta katilla on ihan oma tahtonsa näissä asioissa.

En edelleenkään ole kissaihminen, sillä rakastan sitä, että voin tehdä enemmän lemmikkieni kanssa. Koira esimerkiksi on niin ihmisläheinen ja aina valmis toimintaan, oppimaan uutta ja touhuamaan, että se on vain niin paljon enemmän minun lemmikkini. Mutta on tämä kattikin ihan kiva. On ihanaa, kun hän juttelee minulle takaisin, ja kehrää minua puskien kun täytän hänen ruokakuppinsa. On kivaa, kun hän kiipeää vauvamasun päälle ja alkaa kehräämään. Tai kun hän menee makuulle Elsan viereen eikä häiriinny yhtään, vaikka Elsan kädet välillä huitaisevat häntä vahingossa. Hän vain on siinä, kehrää, ja katselee Elsaa kuin äidillisesti ymmärtäen.

tyytyvainenkatti

Kuvan (c) Hanlon

On ollut myös hyvin palkitsevaa seurata, kuinka kissan aiempi hermostuneisuus ja levottomuus on kadonnut hiljaisen varmuuden alle. Kuinka hän seuraa meidän touhuja kuin ymmärtäen, että nämä ihmiset ovat nyt minun perheeni ja he huolehtivat minusta. Kuinka katin turkki on alkanut kiiltää, iho parantunut ja karvat kasvaneet takaisin niihin kaljuihin kohtiin, mistä aiemmin haavoittunut iho pilkisti. Kuinka kissa on saanut hieman lihaa luidensa päälle.

Sellainen on tämä meidän kattimme, Luna. Hassu pahvilaatikkokatti, maukumaija ja lapsiemme vahti.


This is our cat Luna that we got from our neighbours. Luna had lived most of her life outside, so when we first got her we locked her in for two days. But slowly she has learned to trust that we are her new family that will take care of her and that there is always food in her bowl. She absolutely loves cardboard boxes to sleep in and she seems to be fond of all of our kids. Especially Elsa. She seems to know that Elsa can’t control all her movements so she doesn’t mind been accidently hit by her. She doesn’t really enjoy being cuddled but since my babybelly has grown she loves to lay on top of it. That’s our weird cat. Luna.

Avainsanat

Kommentit

Ihana ❤️

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.