Perhe-elämä Raskaus
7.11.2015

Ajatuksia tulevasta synnytyksestä

Ajatuksia tulevasta synnytyksestä

Ei siihen olisi kuin joku hassu viikko, niin istua tökötettäisiin sillä samalla raskausviikolla, kun Elsa jo syntyi. Ajatukset pyörähtävätkin helposti niihin synnytystunnelmiin edelliseltä kerralta, ja kuinka kaikki tapahtui.. niin äkisti, yllättäen, varoittamatta. (Synnytyskertomus) Tällä uudella kierroksella tiedän entistä tarkemmin, mitä minä haluaisin synnytyskokemukseltani.

Kuvan (c) Dani Hanlon

Kuvan (c) Dani Hanlon

Mutta samalla koko ajatus tuntuu niin itsekkäältä. Voinko minä oikeasti vaatimalla vaatia jotain tiettyä, kun lopputuloshan se on se kaikkein tärkein? Terve ja hyvinvoiva vauva. Vaikka sillä olisi esimerkiksi tiettyä etuja, jos luonnollinen alatiesynnytys olisi mahdollinen – ne äidin hormonit ja muut suoja-aineet alatiesynnytyksen yhteydessä – niin vaikka kuinka sen haluaisin kokea, en voi lakata ajattelemasta vauvaa.

Enkä sitä, että hätäsektion kokeneena mietityttää, kuinka todennäköistä olisikaan uusi sektio verrattuna alatiesynnytykseen?

Näistä olen sen erikoislääkärini kanssa jutellut. Ajatuksistani, tunteistani, mikä minua pelottaa. Ja olen huomannut, että minua ei pelota synnytyskivut. Ei repeämät, ja itseasiassa avoimesti toivon, että saisin tällä kierroksella kokea ne synnytyspoltot. Supistukset. Kun viimeksi kaikki tapahtui niin hätäiseen, että en niitä epäsäännöllisiä pikkusupistuksia itse edes rekisteröinyt (hoitaja vaan sanoi että supistat nyt, minä olin äimänkäkenä), joten en vieläkään voi kenellekään kuvailla, miltä se ”oikea” supistus tuntuu. Harjoitussupistukset osaan kuvailla.

Minua pelottaa, että jotain menee pieleen. Että tämäkin vauva kärsisi hapenpuutteesta, tai jotain muuta tapahtuisi. Erikoislääkärini vakuutti, että jokainen pitää minua erityisen hyvin silmällä – niin minua, kuin vauvaa. Halutessani saisin sektion edellisten kokemusten takia, mutta olen toiveeni luonnollisesta alatiesynnytyksestä ilmaissut. Hän kertoi, että vauvan sydänääniä vahdittaisiin koko synnytyksen aikana niin tarkasti, että mikään pienikään epäsäännöllisyys ei jäisi huomaamatta. Jolloin ei pitäisi jäädä huomaamatta, jos yhtäkkiä lapsi ei saisikaan happea. Tai jotain muuta tapahtuisi. Hän näytti vihreää valoa alatiesynnytykselle siis, laittaen hoitomuistiinpanoihini ylös tarkan lapsen kunnon seulannan synnytyksen aikana.

Tietysti odotuksiani sotkee vielä ajatus raskausajan diabeteksesta. Sehän voisi tarkoittaa, että lapsi olisi isokokoinen, ja emme sen takia voisi mennä sinne rv 40 asti. Ja koska olen jo sektion kokenut, on hyvin mahdollista että synnytyksen käynnistäminen lääkkeillä ei olisi mahdollista raskausviikon 38 tienoilla. Jos synnytyksen käynnistäminen aikaisemmin tulisi ajankohtaiseksi, minulle on kerrottu että kohtuni kunnolle tehtäisiin silloin todella hyvä ”kuntotesti”, ja jos he olisivat vakuuttuneita siitä, että kohtuni pystyisi kestämään käynnistyksen, niin meillä olisi edelleen mahdollisuus alatiesynnytykseen. Jos ei, niin sitten mentäisiin sektiolla. Mikä toisaalta jo ajatuksena harmittaa, mutta sitten käännän ajatukset taas vauvaan. Mikä vauvalle olisi parasta? Ja minulle, minun kunnolleni ja kohdulleni?

Vaikka suunnitelmissa ei olisikaan kolmas vauva, niin silti en haluaisi sitä mahdollisuutta myöskään poistaa. Haluan antaa tulevaisuuden minälleni ja lapsitoiveilleni mahdollisuuden.

Kuvan (c) Dani Hanlon

Kuvan (c) Dani Hanlon

Ehkä minä olen jollain tavalla outo. Minä haluan kokea sen, mihin kroppani on luotu. Haluan kokea sen synnytyshuuman – juuri sen, kun koko kroppani työstää uutta elämää ulos sisuksistaan. Kaiken sen mahdollisen kivun, ja psyykata itseni kestämään sen. Kuinka jokainen poltto valmistaisi, kuinka kohdunsuu hitaasti aukeaisi, kuinka sitten ponnistaisin. Ja saisin lopussa pienen punertavan vauvelin rintakehälleni, siristelemään silmiään.. Tuli ihan tippa linssiin, kun tämän kirjoitin!

Itsekkäänä minä haluaisin kokea juuri tämän. Sen ”normaalin”. Sen, kun mitään ei mene pieleen, ja saan nähdä uutukaisen lapseni välittömästi, kun hän on kohtuni lämmöistä poistunut. Ettei häntä kiikutettaisi pois. (itkuhanat auki.) Että en viettäisi synnytyksen jälkeen seuraavaa kolmea tuntia vain odottaen, että minulle annettaisiin lupa mennä katsomaan lastani vauvateholle.

Että en saisi vauvateholta kuvaa tyttärestäni ja hänen hattuaan haisteltavaksi, jotta voisin saada maidon nousemaan.

Että voisinkin tarjota tissiä välittömästi, ja tuntea vauvan haparoivat ensimmäiset imut. Ei minun epävarmuudesta täriseviä sormia nännin ympärillä turhautuneena, kun vaikka kuinka tiristän ja puristan, en saa mitään aikaiseksi. (Aiemmat kokemukseni lypsämisestä ja äidinmaidosta)

Että saisin tuntea sen pienen, lämpimän kehon, kietoa meidät molemmat peittoihin, tuntea luonnollista yhteyttä tähän uuteen pieneen. Joka on siinä. Hengittäen nätisti, ehkä nukahtaen tyytyväisesti. Kuinka isä saisi leikata napanuoran, eikä sitä kiireessä lääkärit tekisi pelastaakseen lapsemme hengen. Että isä sen saisi tehdä. Että vauva vietäisiin vain puhdistettavaksi ja punnittavaksi ja terveystarkastukseen, mutta minun silmieni alla. Ei vieden häntä pois huoneesta.

Että hän olisi siinä.

Ja kunhan näen Spudin istukan, joka poistuisi kehostani sitä samaa reittiä kuin pieni vauvani, kiitän sitä. Kiitän, että se tällä kertaa toimi.


The further along we get in the pregnancy, the more I think about what I would like from the labour experience. Even if I feel selfish by thinking about it that way – as for me, the result is the most important. The healthy baby. Though.. After experiencing an emergency ceasarian section and not been able to see my little one for the first 3 hours, I would love to experience the ”normal labour” if such a thing exists. I would love to feel what my body is capable of, I would love to know what a contraction feels like, and what its like when the body has the urge to push. I want to feel all the pain associated to the labour, even if that makes me a weirdo. I just.. want to experience giving birth and getting the newborn baby on top of my chest immediately. Experience those first moments together with my partner and the baby… All these things I did not get to experience the last time around.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Mielestäni saat toivoa normaalia alatiesynnytystä ja normaalia alkua sekä tervettä vauvaa. Elämään kuuluu unelmointi ja ilman sitä emme voisi olla onnellisia, jos joskus saammekin kokea unelmamme käyvän toteen. Itsekin toivoin tervettä vauvaa silloin yli vuosi sitten ja että saisimme elää normaalia vauva-aikaa ilman sairaalareissuja. Oma unelmani toteutui ja on auttanut jaksamaan arjessa Aaronin kanssa ja sen vuoksi toivon täydestä sydämestäni, että myös sinä saat kokea oikean supistuksen, terveen vauvan ja kaiken sen, mitä kerroit, koska sinä jos kuka olet sen ansainnut! Ihanaa loppuraskautta, jään seuraamaan tarinaanne epäsäännöllisen säännöllisesti tänne taustalle 🙂

Meriannen

Niin hyvä pointti tuokin – ilman unelmointia ei sitä jaksaisi, jos vain pelkäisi jatkuvasti sitä pahinta.. Ja niin ihana kuulla että tosiaan sinun toiveesi toteutui, antaa niin tiedätkö, uskoa siihen että minullakin on ihan aikuisten oikeasti mahdollisuudet kokea kaikki tuo yllä mainitsemani..! Suurkiitokset tosi ihanasta kommentista <3 <3

Kyllä. Kyllä sinä voit ainakin toivoa. Osittain myös vaatia. Lopputulos EI täysin korvaa keinoja, tässäkään asiassa. Ihan yhtä lailla sairaalaa on pyritty sisustamaan silmää miellyttävästi väri- ja huonekaluvalinnoilla, vaikka rumassakin sairaalassa tervehtyisi. Se tosin voi tapahtua kauniimmassa ympäristössä paremmin, koska psykologisilla tekijöilläkin on asiassa osansa. Ihan sama pätee synnytykseenkin. Se on sairaaloissa pyritty tekemään ulkoisilla tekijöillä miettyväksi kokemukseksi, koska ei siitä ainakaan mitään haittaa ole! Ja kätilöidenkin tulee käyttäytyä asiallisesti eikä huutaa ja kiroilla synnyttäjille vain siksi, että lopputulos korvaa kaiken! Sinulla on taustalla jo niin ”paha” kokemus, että seuraava kerta ei edes voisi mennä juurikaan pahemmin. Se on sinulle siinä mielessä etu, ettei sinun tarvitse pelätä niitä asioita. Sinä tiedät jo, mitä se on, kun lapsi kiidätetään saman tien pois. Se ei silti tarkoita sitä, ettetkö sinäkin saisi toivoa. Minä toivon sydämeni pohjasta, että saat haluamasi kokemuksen, vauva syntyy terveenä ja voi viettää kanssanne ensimmäiset hetkensä. Se on oikeasti psyykelle tosi tärkeä asia! PS. Et muuten varmaankaan ole kokenut hätäsektiota, vaan kiireellisen sektion. Ne ovat eri asioita. Hätäsektiossa mennään saliin ovenkarmit paukkuen eikä ehditä odotella puudutusten vaikutuksia, vauvan on synnyttävä minuuteissa leikkauspäätöksen jälkeen. Kiireellisestä sektiosta (ei-elektiivinen) on kyse, jos normaali synnytys kääntyy kesken kaiken sektioksi tai muuten vaan tulee tarve saada lapsi ulkomaailmaan lähituntien aikana. ”Tavallinen” sektio on suunniteltu (elektiivinen) sektio, jossa aikajana on päivissä ja viikoissa. PPS. Istukka on sitten ruma! 😀 Jotkut ovat ottaneet sen sairaalasta mukaan ja haudanneet kotona maahan ja istuttaneet päälle puun uuden elämän symboliksi.

Meriannen

Kiitos tessa <3 Minä.. vaan niin toivon. Toivon niin että itkettää. Istun ja makaan enemmän nyt, kun mennään niillä kriittisillä viikoilla milloin viimeksi kaikki meni "päin mäntyä". Toivon, että päästään pidemmälle. Toivon, että pääsen kokemaan sen normaalin synnytyksen.. ja kaiken sen, minkä mainitsin tuolla ylhäällä. Kiitos, että toivot kanssani <3

Ja heh, ehkäpä! 😀 Englanniksi kokemaani tosiaan kutsuttiin emergency c-section, mutta kuitenkin niin että ehdittiin tosiaan puuduttaa ja leikkaus tapahtui päätöksestä puolen tunnin sisään. Ja ei muuten huono ajatus tuo istukkan hautaaminen pihalle ja puun istutus päälle! .. Jos vain olisi oma piha, niin.... 🙂

Hienoa, että haluat kokea normaalin alatie synnytyksen. Sinusta ja vauvasta pidetään varmasti super hyvää huolta koko synnytyksen. Varmasti reagoidaan nopeasti ja jos tilanne vaatii niin vauva pääsee pian sektiolla pois. Luota itseesi ja omiin voimavaroihisi synnyttäjänä! Minusta ajatus, että jokainen supistus tuo vauvaa lähemmäksi on hyvä-siitä saa myös voimaa kun ajattelee että pian tapaa vauvan.

Pikaista paranemista Elsalle!! Huomasin, että olit laittanut kuvan että Elsalla keuhkokuume. Nyt hän saa onneksi hyvää hoitoa ja pääsee toipumaan.

Meriannen

Kiitos peppilotta <3 Minä niin toivon että saisin kokea tuon kaiken.. Ja psyykkasin itseäni jo Elsaa odottaessani, että sitten kun synnytyksen aika tulee, jokainen supistus tarkoittaa että vauva on pian sylissäni.. Ja sitä ajatusmallia jatkan jo nyt! 🙂

Kiitos ihana! Elsa sai tosi hyvää hoitoa ja ollaan tosiaan jo kotona, ja tänään hän on jo syönyt lähes normaalisti ja vaikuttaa niin paljon enemmän omalta itseltään <3

Ymmärrän <3

Oma toiveeni totetui, samaa toivon sydämestäni teille myös.

Ensimmäinen synnytys kiireellinen sektio, vauva teho-osastolle, minä heräämössä, lukuisia tutkimuksia, istuntoja lypsyhuoneessa, yksinäisiä hetkiä sairaalan ruokailutilassa; muilla vauvat ja minä yksin tarjottimen kanssa itkuisin silmin pakenin huoneeseen ym. sitä mitä en toivonut mutta joista kaikista kuitenkin selvisin. Toinen synnytys oli sitä kaikkea ihanan "tavallista" jossa pieni tuli alateitse, imetys onnistui heti, saimme olla yhdessä ja pääsimme kotiin. Se oli todella eheyttävää, ihanaa rauhaa. Joten niin monesta syystä toivon teille samaa.

Meriannen

Sanna, mä menin sanattomaksi <3 Niin ihana kuulla, että sä oot kokenut juuri tuon eheyttävän toisn synnytyksen, jolloin kaikki meni "niinkuin pitikin"! <3 Kiitos, tää rohkaisee - ehkä siis mekin saamme kokea saman!!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.