Perhe-elämä
25.10.2015

Seisomatuki

Seisomatuki

Vihdoinkin se laatikoissa viikkoja lojunut seisomatuki on koottu ja Elsan koon mukaan säädetty.

Kuvan (c) Dani Hanlon

Kuvan (c) Dani Hanlon

Perjantaina kotiimme saapuikin siis fysioterapeuttimme kera tuen myyntihenkilön, jotka yhdessä kokosivat seisomatuen. Valitettavasti he olivat saapuneet juuri Elsan päikkäriaikaan, ja tyttäremme pieni oli nukahtamispisteessä. Pelkäsin kunnon uhmatantrumia, kun hänet pitäisi seisomatukeen laittaa tarkistaaksemme seisomatuen säädöt hänen mittoihinsa nähden…

theframe

Puoliunessa oleva tyttö asetettiin varovasti makuuasentoon laitettuun tukeen, ja valitus alkoi välittömästi. Lantiovyö paikoilleen, ja sitten alettiin suoristaa jalkoja. Tyttö alkoi kirkua. Siis. Kirkua. Se ei ollut kipuitkua, vaan juuri se aiemmassa postauksessa mainitsemani uhmakirkuminen.

Minuun teki tosi pahaa. Piilouduin sohvan nurkkaan, pyyhin kyyneleitä. Fysioterapeutti ja myyntihenkilö kyselivät, haluaisinko heidän edelleen jatkavan. Nyökytin. Tiesin Elsan rauhoittuvan sylissäni, mutta aloittavan itkun välittömästi uudestaan, kun hänet laitettaisiin takaisin tukeen. Se oli jotain niin uutta, hän ei tiennyt mitä oli tapahtumassa, ja heidän kuului saada ne säädökset ja muut tehtyä siinä rajatussa ajassa, mitä he pystyivät kotonamme viettämään seisomatuen merkeissä.

Hanlon alkoi puhaltelemaan saippuakuplia saadakseen Elsan ajatukset muualle, ja se rauhoitti vähän. Hän lopetti kirkumisen ja seurasi katseellaan ilmassa hiljakseen leijuvia saipuakuplia. Hän ei kuitenkaan lopettanut valittamista, protestoimista, mutta oli rauhallisempi. Ammattilaiset saivat tehtyä ne ensimmäiset tarvittavat säädökset, ja minulle ojennettiin takaisin naamansa läikykkään punaiseksi rääkynyt tyttö.

Sylissäni hän rauhoittui välittömästi. Kaikki hyvin, äidin sylissä.

headrest

Vielä ammattilaiset eivät kuitenkaan olleet valmiita. Tytön oli mentävä seisomatukeen uudestaan. Minä ojensin rauhallisen tytön Hanlonille ja ilmoitin, että minä lähden ulos huoneesta. Että en voisi varmaan olla itkemättä, jos tyttö alkaisi kirkua uudestaan – ja huomautin, että koko homma on vain raskaushormoneita. Että minusta tuntuu vain pahalta, kun tyttö kirkuu, vaikka häneen ei siis satu. Hän on vain hämmentynyt, eikä haluaisi olla siinä seisomatuessa.

Kävelin ulos koko kämpästä. Luna – kissa tuli morjestamaan ja nappasin hänet syliini halittavaksi. Mistä kyseinen kattimme ei hirveästi yleensä välitä, mutta tällä kertaa hän ei rimpuillut. Hän pysyi paikoillaan.

Hanlon nouti minut pian pihalta, ja kertoi että Elsa on vieläkin seisomatuessa. Täysin rauhallisena, jopa hymyili! Olohuoneesta löytyikin täysin tyytyväinen tyttö, joka seistä jorotti tuen avulla suorassa ja katseli, kun fysioterapeutti puhalteli saippuakuplia. Saimme ohjeen käyttää seisomatukea päivittäin, kymmenen minuuttia kerrallaan. Koska tuettunakin tyttö tekisi paljon töitä seisoakseen. Kun kymmenen minuuttia tuli täyteen, otimme hänet pois seisomatuesta – ja hän nukahti syliini.

Kuvan (c) Dani Hanlon

Kuvan (c) Dani Hanlon

Lauantaiaamuna minä lähdin käymään kirjastossa, ja samaan aikaan Hanlon ja Ruby päättivät laittaa Elsan seisomatukeen. He huolehtivat, että tytöllä oli implantit päässä ja päällä, selittivät hänelle mitä tulee tapahtumaan ja laittoivat hänet ensin seisomaan seisomatuen viereen, että hän näkisi mistä he puhuvat. Hanlon nosti Elsan seisomatukeen, Ruby alkoi puhallella saippuakuplia.

Tyttö ei valittanut ollenkaan. Vähän pisti vastaan jalkoja suoristaessa, mutta silloinkaan ei kuulemma sen suurempaa protestia. Ruby oli jatkuvasti leikittänyt pikkusiskoaan, joka oli hekotellut, naureskellut ja hymyillyt koko kymmenisen minuuttia, minkä hän seisomatuessa vietti. He olivat jopa laittaneet headpodin Elsalle, jotta saivat hänet seisomaan mahdollisimman suorassa asennossa. Se aina vähän rutistaa kulmakarvoja alaspäin, ja saa Elsan näyttämään siltä kuin hän kurtistelisi kulmiaan.. Mutta tyttö oli työskennellyt todella hyvin päänsä hallinnan kanssa ja seisonut kiltisti tuessa.

Kuvan (c) Dani Hanlon

Kuvan (c) Dani Hanlon

Heti tullessani kotiin kaikki tyttöni puhuivat innokkaasti toistensa yli saadakseen oman versionsa tarinasta kerrottuna. Kuinka Ruby oli auttanut, kuinka Elsa ei ollut valittanut yhtään, kuinka Hanlon oli työskennellyt Elsan kanssa niin että tyttö tiesi alusta asti, mitä tulisi tapahtumaan.

Kuvan (c) Dani Hanlon

Kuvan (c) Dani Hanlon

Kuvan (c) Dani Hanlon

Kuvan (c) Dani Hanlon

Niinkuin ihanissa kommenteissanne kommunikointi – postaukseen ehdotitte, niin selittäminen todella tuntui auttavan. Tyttö otti kaiken niin paljon paremmin toisella kerralla, kun hän tiesi tasan tarkkaan alusta lähtien mitä tulisi tapahtumaan.

Niin ihana oli tulla taas kotiin, kun oli näin iloisen innokkaat lapset Hanlonin kanssa odottamassa kivojen uutisten kera! Olemme entistä enemmän innoissamme tästä seisomatuesta, tulee olemaan jännää nähdä miten paljon Elsa siitä hyötyy jatkossa!

Kuvan (c) Dani Hanlon

Kuvan (c) Dani Hanlon


We finally got the standing frame put together by our physiotherapist and the agent that sells these things. When they were still working to get it done perfectly for Elsa’s size we had to put her in it even though she was half-asleep, and she did what we were worried for – a proper tantrum. It felt that bad for me that I had to leave the room (thanks hormones), even though I knew she is not in any pain and she’s only tantruming as she wanted to go off to sleep and didn’t know what was going on. But when everything was done, she already managed to stay in her brand new standing frame for a good 10 minutes and even smiled and played with the bubbles.

We were advised to use the standing frame at least once a day 10 minutes at the time, so on Saturday the girls decided to do it while so hormonal pregnant mummy wouldn’t be around as I went to the local library to return some books. When I came back all of them were full of stories and knackered Elsa laid next to Hanlon about to doze off to sleep.

Hanlon had made sure Elsa’s implants were on, and she had told her verbally what’s going to happen. She had made her stand next to the frame, so Elsa was able to see it and at the same time Hanlon still explained what was going to happen. When she lifted her up to put her in the frame, Ruby got up to help. With Hanlon’s advice Ruby started to blow bubbles for Elsa, and so Elsa calmly stared at the bubbles and didn’t cry at once. They made the frame quite vertical, put the headpod on and kept blowing bubbles. Ruby was a superstar entertaining her little sister! Elsa and Ruby had loads of fun together, and when the ten minutes were up, they took her out of the frame and let her chillax next to Hanlon. She did so well! It definitely helped to explain to her what was going to happen next, and she worked hard standing in the frame!

I was so proud of all of my girls. So amazing to come home to these eager faces that were just bursting to tell me all the stories what they had been doing while I was gone!

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Upea juttu 😀 ihana Elsa teillä! Tuo Hanlon kuulostaa muuten kullan arvoiselta ja lämpimältä tyypiltä.

Meriannen

Hanlon on ihan korvaamaton apu ja aivan mielettömän ihana ihminen <3 Hän on jo todellakin osa perhettä, ei vain "lapsenvahti" 😀

Saippuakuplien puhaltelu oli loistava idea! Taitaa toimia lähes lapsen kuin lapsen kanssa; meilläkin pienimmät lapset rakastavat niitä :)! Hyvä, että tyttösi pääsee harjoittelemaan myös pystyasentoa! Meillä on cp-vammainen tuttava, joka jo nuorena käveli pelkän kepin avulla. Toki vamman asteita on erilaisia ja jokainen kehittyy omaan tahtiinsa, mutta on hienoa, että nykyisin on erilaisia apuvälineitä kehityksen tueksi.

Meriannen

Saippuakuplat ja kameran salamavalo (ai miten niin bloggaajan lapsi..) ovat parhaita tantrumin selättäjiä! 😀 Toimii meillä tosi hyvin! (Ja tyttöhän alkaa siis poseeraamaan aina kun näkee kännykän/kameran… ai miten niin oikeasti bloggaajan lapsi 😀 😀 )

Meillä on toiveissa että vähintään kehittyisi pystyasento niin, että joskus pystyisi itse nousemaan lattialta seisomaan/pystyisi seisomaan tuen avulla niin, että avustaja/me saamme pyörätuolin pyöräyteltyä tarpeen mukaan paikoilleen. En uskalla edes toivoa askelia vielä, vaikka niitähän hän on jo tuettuna tehnyt, nostanut jalkaa ylös ja laskenut alas 😀 Mutta että pystyisi edes kävelemään askeleen pari itse.. Tällä hetkellä ajatukset ovat vain tuossa seisomisessa, että jos hän kykenisi siihen isompana, kiitos seisomatuen, siitäkin olisi jo iso apu! 🙂

Hienoa, että saitte uuden apuvälineen käyttöön! Vaikuttaa hyvältä! Voin kuvitella miten lapsen itku tekee pahaa.

Meriannen

Pieniä harjoitteita nyt tuon kanssa päivittäin ja katsellaan, miten hän kehittyy…!!!
Ja tosiaan teki 😮 Tosi, tosi pahaa!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.