Muut
21.10.2015

Erityislasten vanhempien blogit Indiedays Blog Awardseissa!

Erityislasten vanhempien blogit Indiedays Blog Awardseissa!

Sitä on ollut taas ihan liikaa liikenteessä. Kriisejä, pienempiä ja suurempiä, musertavaa huolta kuin pientä porua. Melkein tuli jo mieleen, että elämä testaa aikaisemman postaukseni totuusperät. Oletko oikeasti selvinnyt jo? (Olen.)

himmeli_lifie_a82f7ed8

Tässä kaikessa hytäkässä unohtui ihan kokonaan, että tulipa sitä blogi ilmoitettua aikanaan Indiedaysin Blog Awardseihin. Olen tainnut kerran mainita asiasta Facebookissa, mutta siihen se koko homma on jäänyt.

Eipä sillä, että minulla suuria tavoitteita asian suhteen olisikaan ollut. Ehkä sellainen suomalainen piirre, että en osaa nähdä omaa blogia niin suurena ja menestyneenä, että sitä päästäisiin ihan palkintosijoille – en siis aivan rehellisesti ole odottanut mitään Awardseista. En edes sitä kutsua gaalaan, koska en täältä sinne pallomahaisena kuitenkaan pääsisi. Uteliaisuuttani blogin sinne kuitenkin mukaan laitoin, ja kunhan saan tulokset käsiini nähdäkseni että kuinka monta ihanaa ihmistä sitä on minun sydämeni tuotokselle äänensä antanut, tulen tirauttamaan onnen kyyneleet. Oli niitä ääniä 1 tai 10, tai 1000. Koska jokainen ääni tarkoittaa minulle yhtä ihmistä, joka on kirjoituksistani nauttinut.

Kiitän siis jo näin etukäteen blogiani äänestäneitä, ja jos ette blogiani ole huomannut tuolta Lifie-kategorian pitkältä listalta mutta haluaisitte blogilleni äänen antaa, niin vielä ehtii osoitteessa http://www.lifie.fi/indiedays-blog-awards!

Äänestäminen on tehty helpoksi – äänen antamiseen ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin klikalta ”Äänestä”-linkkiä. Mitään tietoja sinusta ei tarvitse sinne kirjailla, ellet tosin halua osallistua kivoilta kuulostavien lahjakorttien arvontaan!

Itse olen rullaillut tuota Lifie-sarjaa moneen otteeseen lävitse ja äänestänyt omia lemppariblogejani, ja minusta on aivan upeaa että täältä meiltä Kaksplussalta siellä on kaksi blogia top 10:ssa! Ja molemmat myös erityislasten vanhempien blogeja, eli Amalian harvinainen sairaus ja 47 palasta!


I have participated in Indiedays Blog Awards – competition in Finland, and there would be still time to give your vote to my blog and all your other favourites in the ”Lifie” – category!

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.