Ruoanlaitto
24.9.2015

Ihmeellinen kokkausinto osa 2!

Ihmeellinen kokkausinto osa 2!

kokkausintobanneri

Aivan kuten edellisenkin raskauden aikana, se kummallisen ihmeellinen sisältä kumpuava kokkausinto on jälleen palannut luokseni itseäni ja perhettäni ihastuttamaan! Tällä kertaa ei enää epävarmuus ole ollut kokkaamistani vähentämässä, niin kuin ennen raskauksia, vaan enemmänkin suoranainen laiskuus. Olen tehnyt ruokaa silloin tällöin antaakseni Danille tauon kokkaamisessa, tai jos Ruby pyysi illalliseksi jotain minun bravuuriani.

Danhan on tosiaan ollut se meidän perheen kokki. Hän nauttii ruoanlaitosta, joten annoin mielelläni hänen touhuta keittiössä. Vaikka kuinka hullunkuriselta se tuntuikin, että miehen tullessa töistä kotiin ruoka ei ollutkaan valmiina tarjoiltavaksi, vaikka minä olisin ollut suurimman osan päivästä kotona… Mutta niin kuin kuka tahansa meidän elämää seurannut tai omasta kokemuksesta vauvavuosilta muistaa, ei kokopäiväisesti lasta hoidettaessa aina välttämättä tullut luonnollisesti hetkeä kokkaamiselle. Ja koska ei ollut pakko, niin en ottanut asiasta myöskään stressiä.

Nyt minut kuitenkin valtaa suuren suuri inspiraatio kokata. Yhtäkkiä alkaa tekemään mieli oikein suomalaista ruskeaa jauhelihakastiketta perunamuussilla, tai makaroonilaatikkoa. Erääksi illaksi olimme päättäneet pitää hampurilaisillan, ja kyseisenä päivänä aloin kuvitella kyseisiä hampurilaisia. Mitä purilaiseeni halusin, mitä en halunnut, ja kuinka haluaisin sen oikealla tavalla kosteana. Ja hampparileivät paahdettuna.

Ennen kuin tajusinkaan, olin täyttä vauhtia kokkaamassa. Leikkasin sipulirenkaita, kuullotin ne pannulla, leikkasin kurkkua ja tomaattia ja maustoin perusmajoneesin valkosipulilla. Pihvit maustoin lihamausteella ja lopuksi annoin juuston sulaa pihvien päälle pannulla. Rakensin hampparit, kutsuin perheen syömään.

Lautaset olivat tyhjiä ennen kuin ehdin edes tajuta ottaa kuvaa noista itsekehäämistäni hampurilaisista.

Perhe tykkäsi hampurilaisista niin paljon, että minua pyydettiin tekemään sama uudestaan seuraavana päivänä. Ja minähän valmistin, sillä samalla innolla ja itsevarmuudella kuin aiemminkin. Niistäkin pullista tuli sen verran hyviä, että ne hävisivät lautasilta ennätysvauhtia. Taas niin, etten ehtinyt ottaa kuvaa.

Samoin kävi myös tekemälläni ruskealle jauhelihakastikkeelle ja jopa panikoimalleni makaroonilaatikolle. Makaroonilaatikosta panikoin, kun luulin että se kananmunamaitosekoitus ei sitten hyytyisi millään – apuja huudellessani Facebookissa mokoma teki juuri sen, mitä jännitin ettei se tekisi. Kokonainen laatikko katosi melkein samantien parempiin suihin, siitä jäi vaan vähäsen lounaaksi seuraavalle päivälle.

makaroonilaatikko1

Maltoin napata kuvan nopeasti kännykällä omasta annoksestani ennen kuin edes maistoin!

En edelleenkään väitä olevani millään tavalla huippukokki. Mitä olen kuitenkin huomannut, on upea itsevarmuuden kasvaminen. En enää pelkää huonoa tulosta, nautin vain tekemisestä. Eikä silläkään ole enää väliä, että en olisi tehnyt inspiraationi tuotosta koskaan aikaisemmin. Aiemmin olisin jännittänyt, kokeillut tehdä sitä ensin pienemmän annoksen harjoitellakseni. Nyt teen sen saman tien koko perheelle ruoaksi.

En taas tiedä, kuinka kauan tätä kestää – viimeksi kokkausinto laantui merkittävästi lapsen syntymään. Katsotaan, käykö tälläkin kierroksella niin…

Onko kukaan muu kokenut vastaavaa raskaana ollessa? Suuren suurta kokkausintoa?

Voisin kuvitella, että sillä on jotain tekemistä pesän rakennusvietin kanssa. Että sivutuotteena siihen liittyisi myös ruoanlaitto, kuten muu kodin laittaminen.

Postaus edellisen raskauden ajalta:
Ihmeellinen kokkausinto


It is back! Just like last time I was pregnant, I have this huge need to cook. Well, need might be too strong word for it, but I get inspirated for cooking and before I know it I’m already making it. The idea doesn’t get away from my head otherwise. It is quite interesting as I do not usually do most of the cooking in this household, as that is something that Dan loves doing and I have let him be our family chef. Now I get images in my head about homemade burgers and how I want them, or about traditional Finnish meals that I used to love as a child and I want it then. So I make it. The most amazing thing about all this is though my self-confidence. Usually I’m quite .. well, nervous about cooking for other people. I have learned not to be when I cook for my family, but still I would have been hesitant to try new dishes that I have never made before. Now it doesn’t seem to bother me. I am slightly worried about a failure, but mostly I only enjoy the process of cooking. The smells. How everything falls together, and the results in the end.

I do not know how long this mindset for cooking will last; previously it vanished almost right after Elsa was born. Maybe it will happen the same way this time around as well. I do not care though, I’m just enjoying this mental hype now and taking the advantage of it as much as possible.

Have you experienced the same kind of .. need for cooking while pregnant?

I mean, my theory is that it is a part of the need for ”nesting” that many of us pregnant ladies experience during pregnancy. It as well could be. What do you think?

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Itselläni ei mitään varsinaista kokkausintoa, mutta ehkä vähän samantapaista kuin tuo sinun himosi saada tuttua suomiruokaa? Nyt (samoin kuin edellisessä raskaudessa) on alkuraskauden pahoinvoinnin aikana tehnyt mieli lapsuudesta tuttuja hyvin energiapitoisia ruokia. Varmaan siksi, kun ei oikein mikään maistu, niin keho huutaa niitä ruokia, joiden tietää varmasti sisältävän paljon energiaa. Edellisessä raskaudessa oli pakko saada pähkinäsuklaalevitettä, jota en ole syönyt sitten lapsuuden. Tänään piti juuri käydä ostamassa appelsiinimehua, jota en myöskään ole vuosiin juonut. Iltaisin ainoa mitä saa varmuudella alas, on suklaavanukas. Niin että moi vaan sullekin raskausdiabetes… Onneksi tällä kertaa on yksi luottoruoka, jota pystyy syömään melko varmasti, eli ruisleipä. Vähän parempi kuin se pähkinäsuklaalevite kuitenkin 😛

Meriannen

Se on jännä, miten nuo himot menevät! Ja enpä muuten olekaan osannut ajatella tuota tuolta kannalta – kun kuitenkaan koskaan aiemmin ei ole hirveämmin tehnyt mieli makaroonilaatikkoa tai ruskeaa jauhelihakastiketta, niin nyt kuitenkin piti jo ihan opetella tekemään kyseisiä ruokia kun teki niin mieli! RASKAUSHIMOT <3 Ja ainakin ruisleivässä on niitä hyvälaatuisia hiilareita, parempi kuin esim. valkoinen paahtoleipä 😉

Toivottavasti pahoinvointisi oikeasti kohta jo helpottaisi! <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.