Perhe-elämä
19.9.2015

Isäni opit

Isäni opit

Olen oppinut molemmilta vanhemmiltani niin paljon, että niin puolisoni kuin Hanlon kuvailivat minua suomireissumme jälkeen täydelliseksi vanhempieni sekoitukseksi. Ei vain ulkonäöllisesti, olenhan isältäni saanut muun muassa hiusteni ja silmieni värit ja äidiltäni kasvojeni piirteet. Mutta myös luonteeltani olen hyvin tasainen sekoitus heitä molempia. Olen äidiltäni omaksunut huolehtivaisuuden ja äidillisyyden, ja molemmilta auttavaisuuden piirteen. Isältäni olen oppinut yritteliäisyyden periaatteet, kunnianhimon ja parhaansa yrittämisen.

Mutta mikä oppi on parhaiten pysynyt mielessäni isältäni?

isiopetus

Kun jotain pitää tehdä, tee se heti. Jos joku pyytää sinua tekemään jotain, tee se heti. Koska muistiin ei ole luottamista.

Tällainen neuvo luonnollisesti ärsytti teini-ikäisenä. Mikä ero sillä oli, jos petasin sänkyni aamulla tai iltapäivästä, tai jätin petaamatta kokonaan? Jos isä pyysi minua tyhjentämään tiskikoneen, mikä ero sillä oli, jos sen tyhjensin välittömästi tai kaksi tuntia myöhemmin, kun minua muistutettiin asiasta uudestaan?

Mutta näin aikuisena ymmärrän. Miten monta kertaa olen unohtanut hakea jotain puolisolleni, kun hän on sitä pyytänyt ja minä en sitä välittömästi tehnyt? Miten useasti olen unohtanut Rubyn pyytämän asian, jos en sitä minnekään merkinnyt ylös tai toteuttanut heti? Kun arki pyörii, tehtäviä ja tekemättömiä asioita suoritetaan ja äkillisiä tilanteita tulee vastaan, se yksi pyyntö unohtuu helposti.

Siksi blogiinkin tulleita postaus- kuin muita pyyntöjä kirjoitan ylös välittömästi. Jos en näin tee, minä unohdan.

Tuota kallisarvoista neuvoa yritän opettaa myös perheelleni.
Koska muistiin ei ole luottamista.

Minkä neuvon sinä muistat parhaiten omalta isältäsi?


There is something I have learned from my father that I keep practising as much as possible. That is as simple as this: ”What needs to be done, do it now. If you’ve been asked to do something, do it immediately. As memory shouldn’t be trusted.” I didn’t understand it as a teenager – what a difference did it make if I emptied the dishwasher immediately when asked for, or two hours later when I was reminded of it? What a difference did it make if I didn’t make the bed in the morning right away and did it later or didn’t do it at all? But as I have matured, I do get it better now. With our hectic everyday life, there are endless list of things to be done and what we are supposed to be doing, and unexpected situations do rise. In the midst of all of it it is easy to forget the one thing we were asked for. So if you do not do it immediately when asked, it is entirely possible you do not remember to do it later.

What have you learned from your father that you keep practising now as an adult?

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Mun isä opetti omalla esimerkillään miten ei kannata elää, valitettavasti.

Meriannen

Opetus se on sekin, vaikka ei varmasti mikään kaikkein helpoin seurattava ja vierestä katsottava <3 <3 *voimahali*

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.