Perhe-elämä Raskaus
13.9.2015

Raskausajan diabetes -päivitys

Raskausajan diabetes -päivitys

Ollessani ensimmäistä kertaa raskaana, minulla todettiin raskausajan diabetes erittäin aikaisin – jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä rutiinipissatestissä paljastui hyvin sokerinen pissaliemi. Siitä sitä mentiin välittömästi sokerirasitustestiin nielemään se ällömakea liemi, mikä silloin muistutti ylisokeroitua muumilimpparia. Olin hyvin tyytyväinen, etten oksentanut ja pystyin pitämään koko litkun ylipäätään sisälläni, vaikka silloinkin olin kohtuudella herkkä vahvoille mauille ja hajuille. Eikä siinä sitten kauaa suomalaisilla nokka tuhissut, kun diabetesdiagnoosi lätkäistiin eteen.

Verensokereita opinkin nopeasti mittailemaan ja tarkkailin syömisiäni melkein neuroottisesti. Muistan jopa stressanneeni Danin vanhempien luona niistä kahdesta perunasta, jotka lautaselleni oli asetettu – toivoin, etteivät he mitään asiasta sanoisi, kun söin vain puolikkaan perunan. Niin tarkka olin hiilihydraateista. En syönyt valkoista pastaa tai leipää, ja mittailin sokereita kohtuuahkerasti. Koko raskausajan diabetes pysyikin silloin hallinnassa pelkästään ruokavalion tarkkailulla.

sokerit1

Toisella kierroksella asiat ovatkin nyt toisin. Opittuani olevani raskaana pyysin kaikkien muiden lähetteiden seassa lähetteen myös diabetesklinikalle, missä minua nähtiin välittömästi. Sain jälleen sokerimittausvälineet, mutta he eivät halunneet tehdä sokerirasitustestiä niin aikaisilla raskausviikoilla. Nähtyäni omaa erikoislääkäriäni ja osoitettuani hänelle huoleni muun muassa mahdollisuudesta diabetekseen, minulle järjestettiin heti se rasitustesti. Mikä tuli positiivisena takaisin.

Aluksi diabetesta kontrolloitiin vain ruokavaliolla, mutta pian huomasin, että täysin riippumatta mitä olin aterioinut, sokerit olivat korkealla. Niinpä minulle annettiin pillerit, jotka auttavat haimaa pilkkomaan sokerit. Otin sitä ensin vain kerran päivässä silloin, kun sokerit olivat korkeimmillaan. Näin meni pari viikkoa, mutta edelleen sokerit hipoivat ihan turhia korkeuksia. Tämän takia viime perjantaina lääkäri määräsi maksimipillerilääkityksen – kaksi päivässä, aamupalan ja illallisen kanssa. Viikonloppuna seurasin sokereita melkein fanaattisesti, mistä oikein hyvä rytmitys sokerien mittaamiseen melkein kymmeneen kertaan päivässä onkin jäänyt päälle.

Pillereistä huolimatta sokerit olivat lauantaina vielä viisi tuntia aamupalan jälkeen reippaasti yli kahdeksan, kun niiden pitäisi olla alle 7.5 kahden tunnin jälkeen ruokailusta. Yritin ajatella positiivisesti – en ole ottanut näitä pillereitä maksimimäärällä vielä pitkään, ehkä haimalla kestää hetki tottua. Sama toistui melkein täsmälleen myös sunnuntaina, kuin myös maanantaina. Sokerit olivat korkealla aina heti aamupalan kuin illallisen jälkeen välittämättä siitä, että olin ottanut pillerit ja mitä olin ruoansulatussysteemiini tankannut.

Niinpä tiistaina olin yhteyksissä diabetestiimiin, ja he halusivat nähdä minut heti.

He halusivat aloittaa insuliinilääkityksen. Kyllä, piikityksen, insuliinia. Kun hoitaja näytti minulle miten operoida insuliinikynää, minulta meinasi päästä itku. Ei sen takia, että moista aparaattia joutuisin käyttämään, vaan insuliinin niin tunnistettavan tuoksun takia.
Mun äiti.

Äidin kanssa Skypessä myöhemmin laskettiin, että enhän minä ollut kuin kolmen vanha silloin, kun hän sai insuliinilääkityksen omaan diabetekseensa. Toisin sanoen en todellakaan muista aikaa ilman, että äiti olisi itseensä piikityttänyt insuliinia. Ja miten monta kertaa minä istuin äidin kanssa vessassa ihan vain juttelemassa, kun äiti oli piikittämässä itseään ennen ruokailua? Niinpä olen sen tuoksun aina liittänyt vahvasti äitiini.

Bussissa matkalla kotio laitoin itkuisen viestin Danille. Minulla on äitiä ikävä.

Äitini tyttäreni kanssa.

Äitini tyttäreni kanssa.

Onneksi äiti pystyi kanssani samana iltana juttelemaan Skypessä; hän neuvoi täsmällisen tarkasti, minut tuntien, miten piikkiä käyttää ja miten mikäkin osa kynästä toimi. Hän selitti asiat paljon yksityiskohtaisemmin kuin se hoitajatäti, ja minulle tuli paljon varmempi olo. Pystyin sitten illallisella piikittämään itseäni ensimmäistä kertaa, ilman ongelmia.

novorapid

Sokerit ovat vieläkin ajoittain olleet korkealla, mutta laskeneet sitten nopeasti niihin sallittuihin lukemiin. Vaikka en olekaan piikittänyt itseäni vielä kuin puolisen viikkoa, niin olot ovat olleet hilkun verran paremmat. Anemia tietysti vielä painaa hartioita kasaan ja vetää minut sängyn pohjalle, mutta ainakaan heikotuksia ei enää ole samalla tavalla tullut verensokereiden takia.

Torstaina Rubya hakiessani meille oksensin tosin bussipysäkillä kahdesti, mutta onneksi onnistuin sen piilottamaan Rubylta. Ei hänen tarvitsisi minusta panikoida.. Mutta se ei johtunutkaan sokereista, tiedä sitten mistä.

Toivon, että kaikella tällä huolenpidolla saadaan sokerit pysymään aisoissa ja siten Spud, kohtuni lämmöissä kasvava energinen potkija, syntyisi terveenä ja hyvinvoivana.


I have had gestational diabetes in both of my pregnancies, but with the first one it was not a problematic one. I controlled it through with my strict low carbs diet, and needed nothing else. This second time around is a lot different though. Again, with my wishes to do the test, it was diagnosed early and first it was only controlled with diet. Then I noticed that my sugars were high even though I hadn’t had anything high in carbs, so I was given pills to help to control that. It went fine for a little while but then the sugar levels started to play up again, so I got the maximum level of the pills, which is two a day, to take them with the breakfast and dinner. That wasn’t though enough, so now I have started to ”stab myself” with insulin too. That seems to work; even though sometimes my sugars are still high but they drop down quite quickly to the accepted levels.

The funniest thing about getting insulin though was that the smell of it reminded me of my mum. As my mums gestational diabetes did turn to a permanent type of diabetes when I was really young, I can’t remember a time when she wouldn’t have been injecting insulin to herself. When I left the hospital with my new insulin kit I was in tears – I so missed my mum. Luckily she was able to skype me later on that day to help me calm down and start using the insulin pen normally. I love my mum.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Voi sinnuu kun tuli äitiä ikävä. <3 Ymmärrän kyllä hyvin tuon ilmiön, kun mun hyvällä ystävällä on ollut yläasteelta lähtien diabetes. Aina kun nähdään ja hänen on aika pistää – se tuttu insuliinin tuoksu! 🙂 Jos haistaisin sen jossain muussa tilanteessa, niin hän tulisi varmasti heti mieleen. 🙂

Meriannen

Äläpä, minulla pienellä <3 Ja varmaan muuten tulisikin, on se insuliinin tuoksu kuitenkin niin vahva ja selkeästi erilainen muista jokapäiväisistä tuoksuista!

Tuo on kyllä helppo pistoskynä. Näyttäisi olevan sama, kuin mitä käytin lapsettomuushoidoissa. Neula oli ohuenohut, eikä tuntunut missään. Tsemppiä!

Meriannen

Ensipanikoinnin jälkeen ei ole kyllä ollut tosiaan mitään ongelmia – niin ohut neula ja helppo tosiaan tuota kynää käyttää, ei voisi olla tuon helpompi! 🙂 Kiitos ihana tsemppauksista!

No voihan harmi, että diabetes on päässyt noin pitkälle, mutta onneksi insuliini tuntuu toimivan ja sinulla on parasta mahdollista vertaistukea sitä varten! Olisikohan nuo sokerien heittelyt, mitkä ovat saaneet sinut niin väsyneeksi ja pahoinvoivaksi? Ehkä se energinen keskiraskaus sieltä vielä kohta löytyy. 🙂 Olihan sulla rautalääkitys kanssa käytössä, onko siitä apua? Muistathan nyt pitää huolta itsestäsi, raskausaikana puhjennut diabetes nostaa riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen ”normaalitilassakin” niin kuin varmasti tiedät.

Meriannen

Voi hyvinkin olla mahdollista, ainakin nyt insuliinin aloituksen jälkeen olot ovat olleet tasaisemmat! Väsymystä on tosin vieläkin, mutta toivottavasti taas siihen rautalääkitys alkaisi pian vaikuttaa 😉 Ja joo, tiedän, yritän parhaani mukaan pitää itsestäni nyt huolta.. Kun on tosiaan muutenkin suurempi riski ”saada” diabetes, niin sitäkin suuremmalla syyllä… ! Kiitos kivasta kommentista! <3

Tänään on rv 8+3. Vielä tovi pitää sinnitellä kuvotuksen kanssa. Niin suuresti toivottu kuin tämä pikkusisarus onkin, en kyllä enää ikinä lähde uudelleen tähän hommaan jos tämä lapsi saadaan elävänä kotiin asti! Mutta ihanaa, ettei insuliinit enää pelota sinua 🙂 Kyllä me selvitään näistä, molemmat! 🙂

Meriannen

Toivottavasti siis sinullakin helpottaa rv 12 tienoilla, niinkuin kuulemma useimmilla! Minullahan tuolloin pahoinvointi vasta alkoi, mutta mähän oonkin nyt tällainen poikkeus ;D ja todellakin selvitään! Jos ei muuten, niin tsempataan toinen toistamme!

Voi miten minua pelottaa, että samalle tielle tässä ollaan myöskin menossa… Minullahan jäi edellisen raskauden jälkeen sokeriarvot koholleen, kun se rasitus tehtiin vuosi synnytyksestä. Eli en voi kyllä mitenkään välttyä raskausdiabetekselta tälläkään kertaa. Viime viikolla oli ensimmäinen neuvola, ja laittoi heti lähetteen labraan. Kysyin että onko se edes tarpeen, kun enhän minä voi siltä diabetekseltä välttyä mitenkään, mutta halusi rasituksen, että näkee miten ”paha” tilanne jo on. No, tällä hetkellä yritän vain selvitä hengissä tästä pahoinvoinnista. Mietitään sitä terveellistä syömistä sitten kun ei tarvitse kaikin voimin taistella tuota näkkileipää pysymään tuolla mahassa…

Meriannen

OI voi, pidän peukkuja! Mutta insuliinin kanssa on itseasiassa tosi helppo pelata, se on vain pelottava ajatus sinällään piikittää itseään säännöllisesti. Ja itse yritän ajatella sen niin, että teen mitä tahansa mikä auttaa minua itseäni voimaan paremmin ja mikä saa vauvan pysymään normaalikokoisena ja terveenä; minä yritän parhaani. Mutta uh, raskauspahoinvointi.. Tsemppiä siihen!! <3 Miten pitkällä olet nyt?

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.