Muut
3.9.2015

Ihmisen hätä on todellinen.

Ihmisen hätä on todellinen.

Viimeaikaisten uutisten edessä sitä on kuka tahansa varmasti ollut sanaton. Niin minäkin. Olette varmasti törmänneet näihin kuviin hukkuneesta pojasta, ja lukeneet kirjoitusta kuin toistakin pakolaisista. Oletteko samalla kuvitelleet itseänne siihen samaan tilanteeseen, kuin missä nämä ihmisraukat ovat? Oletteko kuvitelleet itsenne niille huojuville lautoille, meren armoilla, vain toive paremmasta auttamassa eteenpäin? Vain muistoissa se entinen elämä, ja kaikki omaisuus mahtuu housun taskuihin tai vettyneeseen reppuun. Yön tullessa pidät tiukasti kiinni perheen pienimmistä, lautan huojuessa puolelta toiselle. Se olisi vain yksi pieni plumps yön hiljaisuudessa, jos se juuri liikkumaan oppinut taapero sattuisikin nousemaan huojuville jaloilleen ja päätyisi laidan yli.

Rantautuminen Kreikkaan, ja kaikki on täysin tuntematonta. Sekaisin tunteet helpotuksesta ja pelosta. Entä nyt? Tänne päästiin, mutta majapaikkaa ei löydy. Minne päätyisimme tästä?

Ihmishätä on todellinen.

Eikä siitä ole niinkään kauaa, kun suomalaiset olivat hädässä. Monella meistä asuu sukulaisia edelleen noilta ajoilta naapurimaissamme.

Olkaamme ihmisiä toinen toisillemme. Auttakaamme toisiamme hädässä.

Tehkää tavaralahjoituksia – tarvetta muun muassa lasten talvivaatteista – tai raottakaa hieman kukkaroa. Auta.

Lainaus ja vapaus suomennos netissä kiertävästä kuvasta. "You have to understand, that no-one puts their children in a boat, unless the water is safer than the land".

Lainaus ja vapaus suomennos netissä kiertävästä kuvasta. ”You have to understand, that no-one puts their children in a boat, unless the water is safer than the land”.

Punainen risti: Syyrian konflikti
Kirkon ulkomaanapu
Unicef: Syyrian lapsille


The agony and despair are real. Please help another fellow human being, help a refugee.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Tosi hyvä kirjoitus! Eihän haittaa, jos käytän kuvaa ja suomennostasi myös omassa blogikirjoituksessani?

Mua kyllä ihmetyttää tuo suu vaahdossa nuorten miesten demonisointi. Pientä xenofobiaa ilmassa kenties? Kuten sanoit, niin mustakin on erittäin loogista, että parhaiten selviytyvä eli nuori mies lähetetään EDELTÄ vaaralliselle matkalle. Kyllä mulla ainakin riittää empatiaa ikäiselleni miehelle, joka on joutunut jättämään kotinsa, haluaisi vain perheen takaisin luokseen ja todennäköisesti haluaisi vain elää normaalia elämää (sis. työn ja/tai opiskelun) rauhassa turvallisessa maassa, koska omaan maahan ei voinut jäädä vaikka olisi halunnut. Moni ”mamukriittinen” puhuu ihan kuin nuori (maltillinen/maallistunut)muslimimies olisi itse paholainen ihan vaan olemassaolollaan.

Meriannen

Jep, sinäpä sen samoit.. Luin juuri tänään Pohjolan Sanomista hyvän kirjoituksen pakolaisista, missä juuri tätäkin asiaa sivuttiin. Ja siinä tuotiin esille se asia, että yleensä Unicefin ja muiden ”auta hädänalaista” mainoksissa näkyy lapsia ja äitejä, äärimmäisen harvoin jos koskaan miehiä. Tämäkin voi omalta osaltaan vaikuttaa ihmisten mielikuviin apua tarvitsevista. Siinä artikkelissa otettiin huomioon myös, että miehien olot sodassa ei ole mitenkään kovinkaan helpot pakkovärväyksineen ja muineen, eli miehillekin paras ratkaisu jäädä henkiin on usein karata paikalta. Mikä ei tarkoita pelkuruutta, vaan yksinkertaisesti sitä, että ei välttämättä edes kannata sitä aatetta mihin yritetään pakkovärvätä sotajoukkoihin. Odotas, katson jos löydän sen kirjoituksen uudestaan… Haa! Tässä.

Kiitos muumi taas ihanasta kommentista! <3

Kiitos tästä kirjoituksesta. Sain äärimmäisen hyvin kiinni siitä mitä hait takaa ja olen samaa mieltä siitä, ettemme voi tuomita kaikkia joidenkin valintojen suhteen. Ymmärrän hyvin myös pakolaistulvan aiheuttamia reaktioita esim. siitä, että rajat pitäisi jossain vaiheessa laittaa kiinni. Ymmärrän sen pelon mikä suomessakin on ilmassa, sen että tulee vielä se aika jolloin suomalaiset ovat vähemmistö omassa maassaan. Oman virkani puolesta saisin periaatteessa olla vain yhtä mieltä, mutta kyllä mua ainakin pelottaa se, että viikossa maahan saapuu turvapaikan hakijoita n. 1000 hlö. Vuositasolla, jos määrät jatkuvat tälläisinä se on n. 52 tuhatta tulijaa… Vaikka mua henk.koht. Pelottaa tulevaisuus ja tämä kaikki, en silti syyllistä ketään. En niitä, jotka pakenevat enkä niitä jotka jättävät näkyvästi auttamatta. Tämä aihe on kuitenkin sellainen, joka herättää jokaisessa tunteita ja niiden tunteiden kanssa me elämme ja ne meidän täytyy vain hyväksyä.

Olen yrittänyt kuvitella itseni samaan tilanteeseen kuin missä pakolaiset ovat. Ja joka kerta herään siihen todellisuuteen, että jos minä olisin tuossa tilanteessa niin voisin vain toivoa saavani jostain turvan. Olisi minun henk.koht. lähtötilanne mikä hyvänsä.

Kiitos ja anteeksi, olen puhunut..

Meriannen

Ei, kiitos hyvästä kommentista. <3

Pelko on luonnollista, ja sallittua – ja pitää myös muistaa, että onpahan meille tullut suurempiakin pakolaismääriä mm. Karjalasta aikanaan ja Suomestakin lähti tuhansia sotien alla. Että tämä ei millään tavalla ole uutta, ja toivon että opimme niistä virheistä, mitä aiemmin pakolaistulvan kanssa on tehty. Mutta anyway, täysin ketään syyllistämättä, toivottavasti pystymme tekemään kaikkemme kaikkien hätää kärsivien eteen oikealla tavalla.

Kiitos edelleen ihanasta kommentista!

http://www.wsj.com/articles/image-of-syrian-boy-washed-up-on-beach-hits-hard-1441282847

Tuo kyseinen perhe ei paennut sotaa, olivat asuneet Turkissa turvassa jo vuosia. Isä päätti että Euroopassa saa enemmän rahaa ja hampaat laitettua halvalla kuntoon, siksi lähtivät. Siksi lapset ja äiti kuolivat.

Tekstisi on kaukana totuudesta.

Lisäksi kysyisin, miten hädänalaisia ovat ihmiset joilla on varaa heitellä tarjotut ruuat ja vedet pitkin maata tai heittäytyä syömälakkoon kun eivät halua joutua sijoitetuksi isojen kaupunkien ulkopuolelle? Eikö turvallinen paikka ollutkaan se mitä he olivat hakemassa?

https://www.youtube.com/watch?v=xbTSdUdQeLY
https://www.youtube.com/watch?v=iDp-U8pU0I8

http://yle.fi/uutiset/pakolaisjoukko_vastustaa_syomalakolla_sijoitusta_pohjois-ruotsiin__taalla_on_susia_ja_karhuja/7716620

Meriannen

Jännä, miten te takerrutte tuohon yhden perheen tarinaan – jonka, kyllä, mainitsin blogissa, mutta josta en blogipostausta kirjoittanut. Postaukseni oli nimenomaan yleisellä tasolla yksilöstä kirjoitettu, että muistaisimme asettautua heidän asemaan ja miettiä, mitä se heidän elämänsä on. Niin kuin myötätuntoiset ja empaattiset ihmiset tekevät automaattisesti.

Ja kuten aiemmassa kommentissa kirjoitin, on meidän tärkeää muistaa että niin jokainen pakolainen kuin jokainen meistä on yksilö. Se, mitä yksi suomalainen tekee, ei määritä meitä kaikkia suomalaisia. Jos yksi suomalainen menee nälkälakkoon saadakseen jotain, mitä haluaa, tarkoittaako se että kaikki suomalaiset olisivat samanlaisia? Jos yksi suomalainen on esimerkiksi terroristi, tarkoittaako se että kaikki suomalaiset ovat terroristeja? Jos yksi suomalainen on redneck-rasisti, tarkoittaako se että kaikki suomalaiset ovat sellaisia?

Eli se, että jos jotkut yksittäiset pakolaiset käyttäytyvät meidän silmissämme huonosti, määrittääkö se kaikki pakolaiset samanlaisiksi?

Ei. Koska niin jokainen heistä on yksilö, jolla on se oma tarina, päämääränsä ja toiveensa, aivan niin kuin sinulla ja minulla on omat toiveensa ja päämääränsä.
Ja nämä ihmiset eivät ole pelinappuloita. He ovat ihmisiä. Yksilöitä.
Kaikessa mediapyörityksessä se on tärkeää muistaa. Aina kohdata ihmiset ihmisinä.

Ja auttaa ihmistä mäessä, aivan niin kuin toivoisit itseäsikin autettavan jos hätään ikinä joutuisit. Tai minä joutuisin.

Mulle tulee tunne, että sä todella kieltäydyt kuuntelemasta mitä täälä muut yrittävät kertoa. Kuvailemasi tarina on absurdi. Tuolla tavoin kenenkään päätös lähteä Europpaan ei tapahdu. Ei kenenkään näistä. En tiedä kehen viittaat kun puhut ”yksilöistä”. Kirjoituksesi on tehny vastoin parempaa tietoa, eikö vain?

Puhuit myös Eurooppaan tulleiden vastineena noista pakolaisleireillä olevista. Huomaa kuitenkin, että hekin ovat jo suhteellisen hyvässä asemassa. He ovat päässeet turvaan. Ne jotka ovat jo menettäneet kaiken ovat edelleen sielä missä soditaan, he kuolevat sielä joka hetki.

Haluan kysyä sinulta, tiedätkö mikä tilanne Syyrian lisäksi muissa pakolaismaissa on? Tiedätkö minne köyhät ja keskituloiset ihmiset lähtevät kodistaan pakoon? Tiedätkö millaisella avulla he saisivat uuden alun elämälleen? Kannattaa selvittää näitä niin ymmärtää.

Meriannen

Olen valmis kuulemaan omat perustellut vastauksesi omiin kysymyksiisi. Kirjoitin oman postaukseni tunteella, ja vain yksi tarkoitus mielessäni. Että pakolaiset nähtäisiin ihmisyksilöinä – pakolaiset, yksilöinä, siihen viittaan – ja muut suuret kuviot kaiken tämän pakolaisdraaman takia jätin kommentoimatta.

Mielenkiinnolla haluan kuulla siitä, mitä sinulla on sanottavaa nimenomaan noihin kysymyksiisi liittyen! Olen aina valmis näihin keskusteluihin, sillä hyvässä ja rakentavassa mielessä pidetyt keskustelut kehittävät ihmistä kuin ihmistä – ja rakastan maailmanparantamista. Siis sitä ihan oikeaa, että miten teemme maailmasta paremman paikan meille kaikille.

Sinä halusit käyttää tuota perhettä esimerkkinä siitä, että ihmisillä on hätä ja tarinoita on erilaisia. Minä käytin sitä esimerkkinä siitä, että kaikilla ei ole mitään hätää, vaan osa uhraa itse perheensä oman ahneutensa edellä ja tarinoita keksitään vaikka minkälaisia jotta ne iskisivät ihmisten omaantuntoon. Ja osa näistä ihmisistä käyttää sinunlaisia kaiken uskovia hölmöjä härskisti hyväksi, koitetaan luoda kuvaa että tuo hukkunut poika on sinun vastuullasi kun et auttanut. Tuon uutisen juttu upposi sinuun kuin veitsi kuumaan voihin, vaikka se oli VALHETTA. Etkä edelleenkään tajua kuinka paljon rikollisuutta ja hyväksikäyttöä tähän kuvioon kuuluu. Joskus auttamisessa mennään ojasta allikkoon, tässä pakolaisasiassa ollaan menty jo pahasti. Jos tarkoituksesi oli sanoa että kutokaa villasukkia pakolaisleirille niin se on varmasti ihan hyvä neuvo. Jos taas halusit syyllistää meitä jotka vastustamme holtitonta pakolaistulvaa Eurooppaan ja kyseenalaistamme nykyisen toiminnan, niin halusin vain sanoa että olen eri mieltä kanssasi ja mielestäni kirjoitit naiivisti.

Meriannen

En nimenomaisesti käyttänyt tuota perhettä esimerkkinä – kyllä, linkkasin perheestä kuvat, mutta siihen se jäi, muu kirjoitus tuli sitten ihan muualta. On OK olla kanssani eri mieltä, eikä meidän tarvitsekaan kaikesta tosiaan olla samaa mieltä. On eri asia kuitenkin mennä henkilökohtaisuuksiin kuin puhua pelkästään asiasta. 🙂

Itse osallistun tänä viikonloppuna juuri keräykseen, jolloin meiltäkin lähtee tavaraa nimenomaan noille pakolaisleireille. Minun koko pointtini koko tässä postauksessa ja kommenteissani on ottaa yksilöt yksilöinä. Kohdata ihmiset ihmisinä. Ettemme leimaa ketään sen takia, mitä joku yksittäinen on tehnyt. Ymmärtänet, mitä tarkoitan.

Ja sekin on muuten jännää, mistä juuri keskustelin puolisoni kanssa, kuinka pakolaisia on ollut jo vuosia. Ja nyt yhtäkkiä siitä tehdään iso mediahässäkkä – ja kyllä, johon mielelläni itsekin osallistuin. Mutta olemme mieheni kanssa yhdessä samaa mieltä siitä, että pakolaisleirien olot ovat pysyneet ihan liian pitkään siinä kurjassa kunnossa, missä ovat, ja jotain olisi tehtävä.

Ja olen pahoillani, jos koit kommenttini syyllistävinä. Halusin herättää ajatuksia, tunteita, ja että ihmiset näkisivät pakolaiset nimenomaisesti yksilöinä, kuten olen täällä useasti toitottanut. En syyllistä ketään, ja toivon että minuakaan ei syyllistetä. Minä haluan tehdä aina parhaani tehdäksemme tästä maailmasta ihan meille kaikille paremman paikan, ja olen aina valmis keskusteluihin siitä, miten tähän päästäisiin.

Uutisissahan kävi ilmi, ettei tämäkään perhe ollut vaarassa, vaan turvallisesti jo Turkin maaperällä. He lähtivät Turkista laivamatkalle paremman elintason perässä.

Naiivi teksti joka koittaa vedota tunteisiin. Sitä valtamediakin yrittää. Sääli on sairautta loppujen lopuksi, ei auta ketään. Säälivät ihmiset ovat avanneet rajat näille ihmisille, joka kannustaa heitä lähtemään vaarallisille merimatkoille vaikka ei olisi pakko. Todelliset hädässä olevat taitaa virua edelleen niillä pakolaisleireillä (joihin laittomat maahanmuuttajat ei edes suostu jäämään, vaikka luulis että aidosti kuoleman hädässä oleva olisi mistä vain turvapaikasta kiitollinen). Noh, sääli myy, nyyhkytarinoilla on kautta aikojen koitettu saada ihmisten kukkaronnyörit auki. Toki osa on totta, mutta myös rikollisuutta ja hyväksikäyttöä liittyy näihin paljon.

Sinäkin kehotat antamaan esim vanhoja leluja pakolaislapsille. Mutta esim meidän lähellä on vastaanottokoti, eikä siellä tarvita leluja. Siellä tarvitaan 500 miesten talvitakkia. Koska ainuttakaan lasta ei kys. kodissa ole. Meille myydään hukkuneiden pikkupoikien kuvilla mielikuvaa pakolaispoloista, vaikka totuus olisi se että suurin osa pakolaisista on karvaisia isoja aikamiehiä, jotka on täällä vaan paremman elintason perässä. Ehkä ne pikkupojat sieltä pakolaisleireiltä voisikin päästä tänne, jos me ei otettaisi vastaan jokaista joka vaan pystyy maksamaan 1000€ menolipusta tänne ja selviää sillipurkkimatkasta koska sattuu olemaan aikamies eikä pieni avuton lapsi.

Meriannen

Sääli on eri asia kuin myötätunto. Myötätuntoiset ihmiset haluavat auttaa, koska näkevät jokaisen yksilönä ja ihmisenä. Ja niin kuin aiemmissa kommenteissa on mainittu, niin niiden pakolaisleirien olot eivät tosiaankaan ole sitä mitä pitäisi. Niin kuin siinä HS:n artikkelissa proffa Collier-setä kertoili niistä oloista ja mitä suuria parannustöitä siellä pitäisi tehdä, ja miten koko pakolaispolitiikkaa pitäisi oikeasti hioa ja muuttaa. Niin kuin pakolaismääristäkin huomaa, juuri niistä jotka lähtivät Välimerelle, niin homma ei toimi. Ei. Todellakaan. Ja sehän tässä on myös surullista, että rikolliset tästä hyötyvät, koska ne viralliset tiet eivät toimi. Ja tähän pitäisi tehdä muutos.

Mutta edelleen yllä mainitut eivät ole näiden yksilöiden syytä. He ovat tehneet kaikkensa saadakseen paremman elämän, pois sodan jaloista. Pois sieltä kurjuudesta. Meidän hyväosaisten on vaikea edes yrittää kuvitella sitä, mitä se aikuisten oikeasti on. Lähteä pois kotoa, jättää kaikki, yrittää olla siellä pakolaisleirillä.. Ja Collierin sanoin: ”On absurdia, että heiluttelemme ihmisten edessä lottokuponkia: joko hukut tai pääset taivaaseen.” Mitä tämä siis tarkoittaa niistä leirien oloista, jotka mielestäsi ovat ilmeisesti ”ihan ok”? Collier puuttui toki vahvasanaisesti juuri tähän pakolaispolitiikkaan, ja olen täsmälleen samaa mieltä asiasta. Sen pitää muuttua. Mutta meidän ei kuulu myöskään rankaista juuri näitä ihmisiä, yksilöitä, jotka ovat sen riskin jo tehneet ja siitä selvinneet. He ovat elävä merkki siitä, että miten hommat eivät pelitä. Ja nämä ihmiset ovat tehneet kaikkensa päästääkseen parempaan ja saadakseen perheensä turvaan.

En tainnut missään mainita leluja, vaan puhuin lasten vaatteista. Kaipa niilläkin voi leikkiä.. Ja se leikki on muuten tärkeää näille kovaa kokeneille lapsille. Anyway, puhuit ”karvaisista miehistä”. Oletko koskaan miettinyt sitä, miksi siellä on vain miehiä? Mietipä asia taas omalle kohdalle. Kun sinulla on perhe, joka pitäisi saada turvaan, mutta heidät turvaan saadaksesi pitäisi tehdä se suuri riski ja lähteä Välimerelle. Mitä järki-ihmisenä tekisit? Laittaisit perheen vahvimman matkalle, menemään edeltä. Hänellä on suuremmat mahdollisuudet selvitä kuin perheen pienimmillä ja heikoimmilla. He jäävät siis odottamaan sinne pakolaisleireille, kun perheen isä lähtee edeltä. Hän menee paikkaan x, hoitaa turvapaikan asiat kuntoon, ja muu perhe seuraa perästä. Tästäkin luin jostain, enpä nyt muista mistä 😀 Mutta hyvin järkeen käypää – niin minäkin tekisin. En laittaisi lapsiani kuin pakon edestä siihen veneeseen tai muuhun salakuljettajien kuljetuskeinoon, ellei ole ihan pakko, vaan laittaisin perheen vanhimman menemään edeltä. Ja puhut siitä, että he ovat täällä paremman elintason perässä. NO NIINPÄ! SINÄPÄ SEN SANOIT! He nimenomaan ovat täällä sen paremman elintason perässä. Elintason, jossa ei tarvitse pelätä. Elintason perässä, jossa ei ole sotaa ympärillä. Elintason perässä, jossa on paremmat mahdollisuudet elää elämisenarvoinen elämä koko perheelle, jokaiselle yksilölle.

Ja minä niin haluaisin auttaa niitä kaikkia, jotka ovat siellä pakolaisleireillä. Miten? Miten voimme auttaa heitä siellä, unohtamatta myös näitä jotka ovat meille (niin meille tänne Englantiin tulleet ja pakolaismääriähän tänne on jo nostettu, kiitos Cameron, kuin Suomeen) jo päässeet?

http://www.wsj.com/articles/image-of-syrian-boy-washed-up-on-beach-hits-hard-1441282847

Luepa tuolta mitkä olivat taustat pojan hukkumiselle. Eivät paenneet sotaa tai turvattomia oloja, olivat asuneet jo vuosia Turkissa. Isä halusi korjauttaa hampaansa Euroopassa ja saada enemmän rahaa, siksi lähtivät tuolle matkalle.

Tekstisi ei ole ihan totuudenmukainen.

Meriannen

Voi liisa – jos luit tarkasti tuon artikkelin, niin kyse ei tosiaan ollut pelkästään isän hampaista. Ja toisekseen, en tällä kirjoituksella kirjoittanut nimenomaisesti tuosta perheestä. Tarkoituksenani oli saada lukijat asettautumaan noiden pakolaisten asemaan, olemaan itse siellä lautalla, haaveena vain parempi elämä koko perheelle. Niin kuin me aina toivomme, perheellemme vain parasta. Tekstini ei ole totuudenmukainen, kun kyseessä on tuo perhe – koska en heistä kirjoittanut.

Tämä aihe on niin tunteita herättävä, että en ihmettele tällaista selviytymiskeinoja. Että yritetään löytää jotain ”mätää” näistä pakolaisista, jotta koko tapahtumaa voisi edes jotenkin käsitellä. Ymmärrän sen täysin. Haluan kuitenkin edelleen muistuttaa, että jokainen niistä miljoonista pakolaisista, jotka vielä siellä leirillä on, ja niistä sadoista tuhansista, jotka ovat sieltä lähteneet, ovat yksilöitä. Jokaisella on oma tarinansa. Aivan niin kuin meilläkin. Jokainen meistä reagoi asioihin eri tavalla. Niin kuin sinä ja minäkin.

Eikä siinä ole mitään väärää.

Kunhan muistamme sen, ettemme leimaa toinen toistamme jonkin sen takia, mitä yksi on tehnyt. Joku, joka ei liity tai ole ollut tekemisissä meidän kanssamme ollenkaan. Aivan se, että minut voitaisiin leimata ulkosuomalaiseksi ja syyttää jostain sellaisesta, mitä joku yksi ulkosuomalainen jossain aivan muualla on tehnyt. Aivan samalla tavalla helposti leimataan jokainen pakolainen samanlaiseksi, kuin mitä yksi – YKSI – sadoistatuhansista on tehnyt. Emmehän sorru siihen virheeseen?

Meriannen

Vastaan tähän nyt kerralla yhteisesti kaikille, jos vain sopii. Niin kuin Emppu oivalsikin ja hyvin toi esille, minä kirjoitin postauksen yksilön näkökulmasta. En niin laajasti, kuin te Sanna ja il asiaa kommenteissa käsittelitte.

En todellakaan väitä vastaan mitään siitä, mitä sanoitte. Ymmärrän, että pakolaisleirien oloissa on parantamista, ja että EU:n kuin muidenkin päättäjien pitäisi niihin oloihin panostaa. Pitäisi katkaista salakuljetusreitti ja tuoda tilalle parempi ja turvallisempi keino päästä pois. Hallitusti, paperityöt oikein tehtynä.

Mutta minä käännän ajatuksen niin, että mitä minä henkilökohtaisesti juuri nyt voin tehdä? Voin tottakai ottaa yhteyttä päättäjiin, osallistua mielenosoituksiin, kirjoittaa mielipidekirjoituksia – kaikin keinoin vaikuttaa siihen, että jotain tehtäisiin yllä mainituille asioille.

Mutta ne pakolaisleirien tila ei ole näiden yksittäisten henkilöiden vika. Ei ole meidän paikkamme rankaista heitä siitä, kuinka suuren riskin he ottivat maksaessaan ne kuljetusmaksut ja tunkiessaan perheensä ja itsensä laatikoihin ja niihin kumiveneisiin. He tekivät kaikkensa päästäkseen turvaan. Painotan, päästääkseen turvaan.

Olen varma, että he eivät tehneet sitä huvikseen, tosta noin vain. He tekivät sen pakon edestä. Saadakseen sen mahdollisuuden paremmasta. Aivan niin kuin sinä ja minäkin tekisimme, jos olisimme heidän tilanteessaan. Tekisimme kaikkemme päästäksemme turvaan ja saadaksemme lapsemme pois sodan jaloista.

Meillä hyväosaisilla on mahdollisuus auttaa näitä ihmisiä hädässä. Muistaa, että he ovat henkilöitä, ei pelinappuloita tai hahmoja sim-pelissä. He ovat oikeita, hengittäviä ihmisiä, jotka ovat jo tehneet kaikkensa päästäkseen turvaan. Ja meillä on oikeasti mahdollisuus auttaa heitä. Miksi emme siis niin tekisi?

Miksi rankaisisimme heitä siitä, mitä heidän kotimaassaan tapahtuu, tai miten he tänne tulivat tai niistä oloista, mistä he lähtivät?

Rankaisulla tarkoitan hylkäämistä, sitä ettemme auttaisi.

Koska hekin ovat vain ihmisiä. Aivan niin kuin sinä ja minä.

Ja me olemme niin onnekkaita, että olemme syntyneet turvallisiin oloihin.
He eivät valitettavasti olleet niin onnekkaita.

En itsekään tietenkään sitä tarkoita että heidät pitäisi hylätä saati rankaista yhtään mistään. Hekin tottakai tarvitsevat apua jotka tänne tulevat. Itselleni menee vain tunteisiin tuo probakandan levittäminen että luodaan vääränlaista kuvaa koko tilanteesta. Nämä ihmiset jotka tänne tulee on ensisijaisesti erittäin brutaalin ihmissalakuljetuksen uhreja. Sori menee itte kullakin tunteisiin tämä aihe.

Meriannen

Todellakin tunteita herättävä ja erittäin tunteisiin menevä aihe <3 Ja uhreja hyvinkin, monessa suhteessa – ja avun tarpeessa. Aivan kuin ne miljoonat niillä leireillä.

Unohdin kokonaan tsekata nämä kommentit, ja nyt kun sen tein, tutkailin tuota omaa kommenttianikin vähän kriittisemmin.

Toivottavasti tekstistäni ei tullut sydämetön kuva, sitä en nimittäin tarkoittanut! Mielestäni meidän täytyy tehdä voitavamme auttaaksemme ja jokainen tehköön sen itselleen sopivalla tavalla. Koko maailman köyhyyttä tuskin pystymme poistamaan, mutta kyllähän voimme yrittää pelastaa siltä kurjuudelta mahdollisimman monta. Tarkoituksenani olikin kritisoida päättäjiä ja siinä samalla vähän mediaakin; tällä hetkellä kaikki huomiomme kiinnittyy niihin, jotka selviävät Eurooppaan asti; miten on niiden laita, joilla ei todellakaan ole varaa maksaa tuhansia euroja siitä merimatkasta?

Vaikka rantaan ajautunut pikkupoika oli kauhea näky, pohdin millaiset olot on pakolaisleireillä ja millaista median sekoittavaa matskua sieltä saataisiin kerättyä. Mutta kai tässä pätee sama perussääntö kuin elämässä muutenkin – kaikkeen tarvitaan ripaus onnea. Ketä autetaan ja ketä ei.

Meriannen

Juuri tämän vuoksi on onneksi olemassa hyväntekeväisyysjärjestöjä yms, mitä kautta voi auttaa juuri heitä siellä pakolaisleireillä vielä olevia. Ja toivottavasti niitä pakolaisleirien oloja voitaisiin muuttaa inhimillisemmiksi, mm. järjestämällä juuri kouluja ja töitä aikuisille. 🙂

Aiemmat kommentit käsittelevät kriisiä ja tätä tilannetta laajemmin, kun taas mielestäni teksti käsittelee asiaa enemmän yksilön näkökulmasta. Tekstin tarkoitus ei varmaan siis ollut käsitellä Euroopan pakolaispolitiikan ongelmallisuutta, vaan tuoda esiin, kuinka jokainen voi auttaa tilanteen ollessa tämä.

Erottamattomia ovat toisistaan globaali ja yksilötasot. Koska niinhän se ei yksilötasolla tapahdu että kaiken jo menettänyt hädänalainen perhe viimeisenä oljenkortenaan lähtee kumiveneellä kohti parempaa tulevaisuutta. Vaikka meille länsimaalaisille tälläisiä mielikuvia maalataan.

Ihmisten hätä on todellinen, todellakin. Mutta mielustani EU tekee suurimman virheen ottamalla pakolaiset vastaan.

Ne kaikista suurimmat avuntarvitsijat ovat Syyrian pakolaisleireillä. Heillä ei ole edes varaa maksaa siitä lauttamatkasta. Kun EU sijoittaa nämä Välimeren läpi seilanneet henkensävaarantajat, heilutellaan pakolaisleireillä asuvien edessä vaihtoehtoa; riskeeraa henkesi, tyhjennä taskusi ja lähdee Eurooppaan. On järjetöntä rohkaista ihmisiä omatahtoisesti muuttamaan Välimeri joukkohaudaksi.

EU:n pitäisi parantaa pakolaisleirien oloja, siellä sitä apua eniten tarvitaan.

Tuota noin… Tämä kirjoitus ei mielestäni tuo esiin ihmissalakuljetuksen todellisuutta ihan realistisesti. Ihmiset ja perheet houkutellaan välimeren ylittävältä matkalle jos jonkinlaisin konstein. Heillä ei ensinkään ole tietoa siitä että niin pitkä matka taittuu myrskyävällä avomerellä vuotavassa kumiveneessä. Lisäksi matkalle eivät lähde köyhät ja kaikkein huonoimmassa asemassa olevat vaan ne jotka ovat onnistuneet jollain keinolla kaahimaan kymmenien tuhansien omaisuuden, jonka matka kustantaa. Ihmissalakuljetuksen vaaroista kertoo esim se että vuonna 2012 Eurooppaan saapui muistaakseni yli 350 000 ihmistä välimeren yli ja vain 73 000 ihmistä jätti turvapaikka hakemuksen. Melkein 280 000 ihmistä katosi kuin tuhka tuuleen. Siksi yhtään kenenkään ei pitäisi lähteä tuolle hirvittävälle matkalle ja noille ihmisille pitäisi tarjota aivan muita avunkeinoja jotka oikeasti tavoittaa hädässä olevat!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.