Perhe-elämä
24.5.2015

Liikuttuneen tunteikkaat terveiset Enkuista

Liikuttuneen tunteikkaat terveiset Enkuista

Kävinpä menneellä viikolla verikokeissa, ja parin päivän jälkeen puhelin pärähti soimaan.
”Lääkäri haluaa jutella kanssasi, olisitko vapaa vastaamaan puhelimeen…”
”Jaa, niin että miksi?”
”Niin, joo, siis verikokeiden tulokset tulivat takaisin. Ymmärtääkseni anemian rajoilla mennään, mutta ei liian vakavaa. Lääkäri käy nämä kanssasi lävitse puhelimitse.”
”Okei.”

No, sehän selitti sitten viime aikaisen totaaliväsymyksen. Olin syödä puputtanut yhden rautalääkekuurin, ja nyt vissiin olisi odottamassa täräkämmät lääkitykset. Ehkä.

aet

Englantilainen kevät on osoittanut oikeat karvansa; välillä heittänyt niskaan rakeita, sumusadetta ja sitten täyttä poutaa +20 lämpöasteella. Tänään aurinko paistoi juuri sen hetken, minkä sisällä vietin – kun Elsan kanssa kiiruhdin pihalle muiden lähdettyä Bournemouthin keskustaan, meni aurinko piiloon pilven taakse. Eikä sieltä enää sitten takaisin tullut, pelkuri.

elsakukka

Me silti tutustuimme nurmikon tuoksuihin ja miltä tuntuu pitää kukkaa kädessä. Juteltiin naapurin kanssa, joka ei vieläkään ole oikein päässyt ylitse siitä mahdollisuudesta, ettei tyttäremme ehkä ikinä kävele. ”Voi raukkaa, voi teitä, mahtaa olla vaikeaa.”

No, olihan se. Aluksi. Ei enää. Yritin selittää, kuinka onnellinen Elsa on ja miten maailma on hänelle aivan yhtä avoinna kuin kenelle tahansa muullekin. Ei se silti portugalilaisen äidin hätää lieventänyt, vaan kysyi hän vielä että
”tuleeko hän aina olemaan kuin vauva?”.

elsa

Menimme pihan aidalle ohikulkevaa liikennettä seuraamaan. Elsahan suorastaan rakastaa (liikkuvia) autoja, joten ohiajaneet saivat tytöltä monen monta riemastunutta hymyä lahjaksi! Sitten riemu vasta repesikin, kun hidasälyisenä tajusin lisätä leikkiin mukaan vilkuttamisen. Niin moni ihana tyyppi vilkutti meille takaisin, että pelkästään jo minun päiväni parani enemmänkin kuin puolella! Ja voi tytön kikatusta…!

cuddles

Ruby on tässä välissä käynyt yhden yön verran äidillään, ja seuraavana päivänä noudimme hänet koulusta takaisin meille. Äitinsä on edelleen huonovointinen, mutta parempaan päin hiljalleen menossa. Nyt suunnitelmissa on, että hän on meillä ainakin viikonlopun. Rubyllahan on koulusta lomaa ensi viikon, joten äidillään on täydet mahdollisuudet saada pikkuhiljaa takaisin arjen pyörästä kiinni.

aititytar

Tänään koko aamupäivän olin hyvin itkuinen. Itku tuli silmään, kun ajattelin synttäreitään viettävää siskontyttöäni tai kun muistelin viime yönä näkemääni unta mummostani, lapseni isomummosta. Serkkutyttöni sattui sitten vielä postaamaan kuvan mummostamme Facebookiin, ja tuttu kommentoi sosiaaliseen mediaan lataamaani selfieen että näytin siinä ihan mummoltani. Suoraan sanottuna on ollut suunnaton ikävä Suomeen. Emmehän vieläkään ole ehtineet Suomessa piipahtamaan koko täällä oloni aikana; aina on ollut esteitä.
Nyt esteenä on raha.

flowers

Itkuisen aamun jälkeen olikin eri kiva maalata naama ja ottaa muutama nätti kuva itsestä. Ymmärtää, kuinka itsekriittisyys on iän ja kokemuksen myötä hälventynyt, eikä ennen ulkonäössäni ärsyttäneet asiat enää häirinneet.

hearingaid

Tällaista meille, mitäs teille?


me

The other day I got an explonation for why I’ve been so tired lately. Apparently I’m almost anemic; doctor will be in touch with me within couple of days so it’s not anything urgent though. We have enjoyed the ever changing English springweather from hailstorms to +20 degrees sunny days, just like today we went outside with Elsa to explore the lawn and flowers. We waved at the passing cars at the front yard and as a result I had delighted giggling girl with me. She really loves (moving) cars that girl!

I’ve missed Finland and all my side of the family today so much that I have been in tears. All this time since I moved back to England we haven’t been able to go for a visit to Finland yet, there’s always been something holding us back. Now that thing is only money. I’ve been dreaming about my family a lot lately, like my niece who had her birthday today.

All in all though all is good, what’s up with you guys?

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Tuli ihan paha mieli puolestasi, kun mietin, etten itse pääsisi noin pitkään aikaan oikeasti kotiin. Ja tässä kodilla tarkoitan nimenomaan sitä paikkaa, mihin on syntynyt, missä kaikki on tuttua ja missä aikuiseksi kasvettua voi muistella esimerkiksi juuri siskojen kanssa menneitä tai ihmetellä, kuinka kaikki näyttää niin erilaiselta kuin lapsena.
– – –
Veikkaan itse olevani suunnilleen samaa ikäluokkaa kanssasi ja jo niin lähellä häämöttävästä kesälomasta odotan yhtä asiaa: että saan pakata auton täyteen ja kaartaa 6 tunnin automatkan kotiin. Aion maata riippumatossa, kastella jo aikuisen sisarukseni kasteluletkulla (aivan kuten lapsena), syödä äidin tekemää ruokaa ja istua niiden ihmisten, jotka ovat tunteneet minut lapsesta asti, kanssa pitkälle kesäyöhön jutellen.
– – –
Vaikutat ihmiseltä, joka ei aseta itseään etualalle; joka tekee lapsensa ja perheensä eteen paljon, mutta jää itse taka-alalle. Olisiko tämä asia, jossa saisit asetettua itsesi prioriteetiksi? Että pääsisit todella käymään kotona? Ymmärrän toki, että rahasta on tiukkaa, mutta jos asettaisit tämän päämäärän ykköseksi (luonnollisesti terveys menee tietysti ensin)? Jos miehesi kanssa priorisoisitte asian niin, että sinun on jo aika päästä kotiin – joko tyttären kanssa kahden tai koko perheenä?
– – –
Toivottavasti tuosta ei jää kuva, että yritän neuvoa, mutta haluaisin niin kovasti, että pääsisit käymään kotona; siellä missä kaikki on tuttua ja missä ”sinun ihmisesi” ovat. Rakentamasi perhe ja koti ovat toki varmasti rakkaita ja tärkeitä, mutta se lapsuuden koti, ne ihmiset ja se ympäristö – siinä on näin kolmenkympin kynnyksellä oma taikansa. Joten pyydän: aseta tässä itsesti ykköseksi. 🙂

Meriannen

Voi Linnu – tiedätkö, minä en voinut lukea kommenttiasi ensimmäistä kertaa kokonaan, kun piti pirauttaa pienet kyyneleet. Niin ihana kommentti, niin tunteella kirjoitettu, niin .. niin ihana. <3 Niin hyvin peilasit minua ja tunteitani.. Tuli niin ymmärretty olo. Kiitos <3
Hyvin todennäköisesti olemme tosiaan samaa ikäluokkaa, sitä kivaa lähes kolmekymppiä. Siellä omassa lapsuuskodin ympäristössä omien ihmisten ympäröimänä.. voi.. siinä sitä olisikin sitä taikaa. Miten olisikaan ihanaa esitellä tämä lapsikatras (eli sekä Elsa että Ruby) omille vanhemmilleni, joista vain toinen on molemmat tavannut silloin kun Elsa oli vielä sairaalassa… Voi.. Taas pidättelen kyyneleitä <3

Me puhutaan Suomeen menosta jatkuvasti, mutta nyt tämä kodin rakennus on prioriteetti numero yksi.. Pitäisi asentaa lattiapinnat ja niin edelleen… Täällä tosiaan nämä kunnan talot tulevat "täysin paljaina", joten kaikki on pitänyt itse hankkia. Paljon hyvää (ei kokolattiamattoja!) kuin tietysti rahanmenoa..

Parasta kuitenkin on, mikä minua lohduttaa aina.. on se että olemme aina tervetulleita kotiin. Aina. Heti kun vain saamme sen järjestymään, niin saamme mennä kotiin. 🙂

Minä taas ihan herkistyin kun luin kommenttisi uudestaan.. Voi Linnu, voisinpa antaa sinulle halin! KIIIIITOS! <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.