Perhe-elämä
5.3.2015

Unimaailmoista Huomenta!

Unimaailmoista Huomenta!

narsistit

Tämän vuoden ensimmäiset narsissit!

Väsymykseni olen ajatellut johtuvan ihan suoraan siitä, että kuukauden verran viruttiin kotosalla puolikuntoisena. Ennen sitä kärsittiin myös hampaidentulon tuottamisesta unettomuudesta – joten eikö se olekin ihan normaalia olosuhteet huomioon ottaen, että milloin tahansa ja missä tahansa voisi vaipua uneen? Että aivot tuntuvat yhtä tahmaisilta kuin kärpäsestä siirappiuinnilla, että mikään yksinkertainenkaan kysymys ei löydä vastauspariaan välittömästi?

Kirjoittaminenkin on sen takia takkuillut. Intoa löytyisi, mutta tämä on nimenomaisesti se puoleni luovuudesta, mihin aivojani ehdottomasti tarvitsen tekemään yhteistyötä kanssani. Haluan haastaa aivosoluni ja ne hermoratojen kytkökset, jotta kirjoittaessani kokisin oivalluksia. Mutta olo on ollut sama kuin olisin tuijottanut pitkän matikan ylioppilaskirjoitusten koetta; olinko vahingossa saanut eteeni hepreankielen kokeen?

Tiistaina käytiin tyttären kanssa sairaalassa – ensin hänen silmäpolilla käynti, missä he rekisteröivät tyttömme sokeaksi.

”Ei hän sokea ole, mutta hänellä on selkeitä ongelmia näkönsä kanssa, joten siksi hänet rekisteröimme sokeaksi.
Näin saatte enemmän tukea ja apua.”

Sitten käppäilin etsiä sairaalalta verikokeita ottavan osaston, ja torkuttiin siellä odotusaulassa Elsan kanssa yhdessä. Pari kertaa sairaanhoitajat kävivät herättelemässä tarkistaakseen, että olimme tajuissamme, ja mukava viereeni istahtanut pappa tarkisti odotusnumeroni, että en nukkuessani missaisi omaa vuoroani. Itketti, sillein hyvällä tavalla. Se, miten minusta ja meistä pidettiin niin huolta.

kuuronlapsenetu

Odotusaulassa tapahtunutta: Remonttireiska: ”Anteeksi anteeksi anteeksi kauheasti!” Meikä: ”Umm.. älä huoli. Tyttäreni on kuuro.” Elsa: ”ZzzzZzzzz”

Maatessani siinä pienessä kopissa, jossa sairaanhoitaja otti verikokeet, sanoin että älä säikähdä jos nukahdan. Että väsyttää niin.
”Kunhan osoitat jotenkin, että olet tajuissasi.”
”Joo joo.”

Olin ylpeä, että bussissa pysyin hereillä. Mentiin kiropraktikolle, ja tuntui ihan hölmöltä yrittää kertoa jotain Paulalle kun ajatus ei liikkunut ei yhtään. En hirveästi muista kiropraktikon ajaltakaan mitään, kun nukutti vaan niin paljon. Tultuani kotiin painuin suoraan pehkuihin.

Koko seuraavan päivän nukuin.

Mutta saimme myös vihdoin ja viimein selville sen, miksi minua näin väsyttää. Ihan on fysiologinen syy eikä masennukseen liittyvä. Eikä ole siis esimerkiksi kevätväsymystä.
Vaan ihan minulle tyypillisten runsaiden kuukautisvuotojen aikaansaannosta – nimittäin raudanpuute. Keskiviikkona jo soitteli lääkäri verikokeiden tulosta takaisin ja sanoi, että meidän vakkariapteekistamme löytyy rautalääkeresepti meikäläiselle.

Kyllä tämä tästä. Tarpeeksi nukkumalla, rautalääkettä syömällä ja .. nukkumalla.


Lately I have been extremely tired. That tired that I’ve been afraid to fall asleep on a bus. Originally I thought it all might be because of being poorly for over a month and therefore stuck at home, and even before that our little one was teething. But I got to the doctors and blood tests were done. They found the reason within me; low haemoglobin. There you go, me, take some iron supplements and shut your moaning!

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.