Perhe-elämä
28.1.2015

Erityislapsiperhe palkkasi itselleen apua.

Erityislapsiperhe palkkasi itselleen apua.

Muistatteko, kuinka olen maukunut oman ajan perään ja vinkunut parisuhdeiltojen puutteesta? Kuinka emme Danin kanssa ole päässeet Elsan kotiutumisen jälkeen kunnolla kaksistaan minnekään?

No, meidän perheessämmepä on alkanut tuulemaan. Ihan urakalla.

miekukkapo

Koska Dan on upea. Koska hän on nyt oikeasti ymmärtänyt ja nähnyt läheltä, kuinka väsynyt minä olen. Ehkä sekin herätteli, kun ostettuani sen salijäsenyyden en ole siellä kuitenkaan jaksanut käydä. Intoa ja halua olisi, mutta fyysisesti energiaa ei vain riitä. En minä kuitenkaan ole valittanut, tällaistahan tämä on ollut pitkään.

Mutta ehkäpä siinä se pointti onkin. Suomalainen ei valita, vaan sisulla ja jääräpäisellä päättäväisyydellä pusketaan eteenpäin, vaikka hanki ei kanna ja kengätkin jäivät lumen alle jumiin muutama askel sitten. Ehkä sitä pitäisi valittaa enemmän.

Olen kuitenkin pyytänyt apua. Yritimme saada sosiaalitoimen kautta apuja minulle arjen pyöritykseen. Siihen, että edes joskus saisin pienen hetken omaa aikaa. Kun se homma kosahti, koska ”teillähän on perhettä ihan lähellä, mikseivät he auta”, niin jäimme ilman apuja. Danin vanhemmathan eivät ole osoittaneet minkäänlaisia haluja ottaa tytärtämme hoitoon. Ehkä he vierastavat vammaisuutta.

Niinpä Dan järjesti meille lastenhoitajan. Hänen työkaverinsa entinen tyttöystävä on ollut töissä päiväkodissa ja oli nyt vailla lisätöitä. Hänellä on kokemusta vammaisten lasten hoitamisesta; hänen entisellä työpaikallaan on ollut cp-vammainen poika hoidettavana, mutta omien sanojensa mukaan hänellä on kuitenkin eniten kokemusta autistisista lapsista.

Tässä vähän päältä viikko sitten ovellemme ilmestyikin nuori hevityttö Iron Maiden – paita päällä, ja oikein virallinen työhaastattelu saattoi alkaa.

Ihastuimme häneen molemmat. Minullahan asiaan ei yhtään vaikuttanut se, että kävimme pitkät keskustelut suomalaisesta hevimusiikista, Nightwishista ja bändin uusista laulajista ja kuinka Tarja oli vain paras – tai se, että tyttö luetteli muutaman muunkin suomalaisen bändin kuin vettä vain. ”Ensimmäinen keikkani oli The Rasmuksen keikka!”

Mikä minua ihastutti vielä enemmän, oli se, kuinka luonnollinen tämä brittityttö oli. Hän saapui luoksemme ilman meikkiä, normaalit vaatteet päällä – ei korkkareita, pyntättynä, silmäripset hipomassa otsaa ja iho oranssina, niin kuin täällä nuorten tyttöjen muotiin näyttää kuuluvan. Tunsin oloni hyvin kotoisaksi hänen kanssaan.

Danilla ja hevitytöllä synkkasi myös – he kävivät pitkät keskustelut xboxista, peleistä ja elokuvista. Kaiken sen lastenhoitoon liittyvän jälkeen!

Mutta mikä tärkeintä – Elsa suorastaan rakastui häneen. Jo ensimmäisellä kerralla hevityttö sai Elsan kikattamaan, ja he höpöttelivät kaksistaan pitkät tovit. Sopivat keskenään, että ensi kesänä hevityttö vie ELsan festareille. Elsa oli kuulemma OK teltassa nukkumisesta..

Nyt hän on tullut pariin otteeseen meille totuttelemaan Elsan hoitamiseen. Hän on syöttänyt ELsalle lounaan, jotta tiesimme hänen osaavan Elsan ruokintaan liittyvät niksit. Hän on siirtänyt ELsan sisäpyörätuoliinsa, ja laittanut sisäkorvaistutteet Elsan päähän. Eilen oli ensimmäinen virallinen hoitokerta niin, että minä poistuin kokonaan huoneesta. Kun hevityttö saapui, minä heivasin vauvani hänelle, näytin missä oli valikoima leluja ja menin keittiöön siivoamaan. Halusin näin osoittaa hänelle luottavani häneen, mutta eritoten itseäni ajatellen olin kuitenkin kuulomatkan päässä niin, että pystyisin menemään apuihin jos tarve tulisi.

Ja vielä mitä.

Olisittepa kuulleet, miten paljon Elsa kiljui naurusta! Kun isänsä saapui paikalle, ei Elsa malttanut suoda tälle edes yhtä katsetta kun hevitytön kanssa oli niin leikit kesken!

Tiedättekö – minä olen niin innostunut. On ihanaa, kun puhelinsoiton päässä on lastenhoitaja aina valmiina apuun. Olemme sopineet, että aluksi hän tulee meille kerran viikossa pariksi tunniksi, mistä pikkuhiljaa nostamme tuntimäärää. Näin ollen minä pääsen helposti päiväsaikaankin irroittautumaan terapiaani, lähtemään vaikka jumppaan tai saan kotihommia tehtyä ilman, että se olisi mitenkään Elsalta pois. Sitä on melkein mahdotonta sanoin kuvailla, kuinka ihanaa oli eilen vain tiskata ja samalla kuunnella, kun tyttö nauroi ja nauroi – pystyin siivoamaan ilman minkäänlaista syyllisyydentunnetta siitä, että en ollut viettämässä aikaa tyttäreni kanssa! Että tiesin hänen viihtyvän, vaikka minä en hänen vieressä ollutkaan. Ilman hevityttöähän minä olisin ollut siellä lattialla Elsan kanssa, lukemassa kirjaa, antamassa lelua, juttelemassa ja höpisemässä. Tai olisin laittanut koneelta pyörimään jonkun lastenohjelman, jotta pääsisin selättämään tiskivuorta. Nyt ei tarvinnut. Olin vapaa tekemään mitä vain.

Vaikka sitten tosiaan siivoamaan. Samalla kuunnellen, kuinka lapsenlikkamme etsi tyttäreni kanssa tytön nenää, perustivat yhdessä pienimuotoisen bändin, jossain vaiheessa vaihdettiin vaippaa ja kohta kuunneltiin, kuinka koira haukkui implanttitiimiltä saamamme lelun kautta.

Olemme sopineet myös, että kerran kuussa hän tulee ilta-aikaan tyttöä hoitamaan.
Ajatelkaa, saamme kerran kuussa deitti-illan, vain minä ja Dan!

En voi nyt kaikessa innostuksessani sanoa kuin että: äidit ja isät – älkää epäröikö pyytää apua. Siinä ei ole mitään pahaa. Joskus pieni tauko tekee enemmän kuin hyvää.

Ps. Kai jo jotain kertoo sekin, että mieheni pelaa tässä samalla lapsenhoitajamme kanssa Xboxilla Call of Dutya netin välityksellä?

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Hei! Ihana juttu! Itselläni ei ole lapsia, mutta parhaalla ystävättärelläni on Ruotsissa nyt jo 30-vuotias monivammainen tytär joka on minulle ja monelle muullekin rakas! Ja tiedän kuinka ystävätär oli iloinen omasta ajasta kaikkien vuosien ajan. Pari vuotta sitten Ruotsin hallitus päätti että omaishoitajat ei tarvitse vapaata. Onneksi on ystäviä jotka tulevat ”lapsenvahdiksi” – äidin ja isän on saatava omaa aikaa – vaikka vain viereisessä huoneessa! Tosi kivaa että teillä on pikkuiselle ja teillekin mieluinen hoitaja!

Meriannen

SIIS MITÄ?! Onko tuo asetus vieläkin voimassa, että mitä ihmettä?! Siinä ei ole tainneet päättäjät olla ollenkaan itse omaishoitajan asemassa… 😮
Ja kiitos – tää oikeasti helpottaa niiiiiin paljon!

Whoohoo, aivan mahtavaa! Sä (ja te!) NIIN ansaitsette vähän omaa aikaa! Ikävää, että Danin perheestä ei ole apua, mutta eipä heitä siihen pakottaakaan voi. Mutta hyvä Dan, että otti ohjat omiin käsiinsä – pääseehän hänkin siitä nauttimaan.

Meriannen

Se on varmaan ihan ikäkysymys Danin perheessä sekä sukupolvi – muita lapsenlapsia hoitavat, mutta vammaisuus tuntuu olevan esteenä El:n kohdalla! Mutta ei se mitäön, ihanainen Dan hoiti homman kotiin! <3

On onni omata puoliso, joka ymmärtää – ja jolla on myös halua ymmärtää ja tarvittaessa tehdä asioille jotain. Ihanaa, että Dan kuuluu tähän kategoriaan!

Omasta jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää ja on myös valtavan hienoa, että tiedostaa avuntarpeen – millainen se sitten onkaan – ja lähtee apua myös hakemaan. Kuulostaa todella hyvältä, että teille on nyt tiedossa kerran kuussa kahdenkeskeistä aikaa; sen olette kyllä ansainneet! 🙂

Meriannen

Kiitän kaikkea mahdollista, että juuri Dan on osa minun perhettäni.. Ihana, että hän järjesti tämän! Meinasi ihan itku tulla, kun hän hevaritytölle sanoi ”totuus on, että me tarvitaan apua”. SNIF.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.