Perhe-elämä
16.12.2014

Kyllä saa tisu näkyä!

Kyllä saa tisu näkyä!

Imettäminen on herätellyt jälleen tunteita täällä Brittilandiassa, ja onhan nämä samat keskustelut olleet pinnalla säännöllisen epäsäännöllisesti Suomessakin. Imettämisen tärkeys ei kuitenkaan nyt ole tapetilla, vaan julkisesti imettäminen. Voiko äiti nostaa tisun esille julkisella paikalla missä vain, jotta voi syöttää nälkäisen lapsensa?

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että voi. Tottakai! Lapsella voi iskeä nälkä milloin vain, ja oli se sitten pankin toimistossa, kaupassa tai ostoskeskuksessa, niin ruokaahan lapsen on silloin saatava. Kaikkein parastahan vauvalle olisi, jos äitinsä kykenee häntä imettämään. Aina ei kuitenkaan ole aikaa tai kärsivällisyyttä etsiä sitä suojaisaa nurkkaa. Toisaalta, miksi pitäisikään? Pitäisikö äidin nälkää itkevän lapsensa kanssa piiloutua ahtaaseen vessakoppiin piiloon, ettei kukaan vaan kiusaantuisi hänen upeaa työtä tekevästä tissistään? Vai pitäisikö äidin taiteilla vielä jonkinlaisen rätin kanssa, että saisi tuon tissinsä piiloon?

Keskusteluhan lähti täällä liikenteeseen uudestaan, kun hotellissa imettävää äitiä oli pyydetty peittämään rintansa. Voin kyllä myöntää jollain tavalla ymmärtäväni brittiläisen häveliäisyyden kautta sitä, miksi paljasta pintaa oli pyydetty peittelemään – eihän täällä esim. pukuhuoneissa vaihdeta vaatteita avoimesti, vaan mennään piiloon suihkukoppiin tai tähän tarkoitukseen erikseen rakennettuihin vaatteidenvaihtokoppeihin. From London By Sanna ihmettelikin postauksessaan ”Alasti suihkuun” jokin aika sitten, kuinka ”eräs tyttö juurikin käveli treenikamppeet yllä suihkuun”. Kun ei uskalleta vaihtaa siellä pukuhuoneessa muiden tyttöjen kesken vaatteita..

Itse olen tähän jo tottunut. Uimahallilla pukuhuoneessa uikkarit kädessä kävelen pukuhuoneen pukukoppiin, ovi säppiin, vaatteet päältä, uikkarit päälle, ja kävely takaisin lokerolle jättääkseni sinne vaatteet uinnin ajaksi. En enää edes muista, milloin olisin riisuuntunut alasti pukuhuoneen puolella, koska ei kukaan muukaan tee niin.
Maassa maan tavalla.

Mutta imetys kuuluu silti minun mielikuvissani aivan eri kategoriaan! Kyllä tissi saa vilahtaa. Enkä tarkoita känniääliön rintavarustuksen vilauttelua liian ison kaula-aukon kautta, vaan vauvan imetyksessä saa tissi näkyä. Siksipä protestina tälle turhalle häveliäisyydelle postaan tämän upean linkin, jonka takaa löytyy äitejä ympäri maailman imettämässä pieniään.

Tissit. Rintamaito. Imetys.
Luonnollinen, ja niin kaunis yhtälö!

Kuva toimii suoralinkkinä.

Kuva toimii suoralinkkinä.

Ja ettei mene vain minun uhitteluksi ja tissien heilutteluksi, niin käykää vilkaisemassa BBC:n uutisista, kuinka brittiäidit vastasivat kyseisen hotellin vaatimuksiin peitellä imettävät rinnat!

Avainsanat

Kommentit

Joo, olen samaa mieltä siitä että se mitä näkyy niin näkyy – mutta paidan helman alta imetettäessä juuri mitään _ei_ _näy_! ja vessassa imettämiseen sellainen kommentti, että minun ääniherkkä esikoiseni ei suostunut vessassa syömään (yritin!). Enkä ihan jaksa tätä haloota ymmärtää minäkään, yli 5 vuotta imettänyt yhteensä.

Mutta varsinainen syy miksi lähdin kommentoimaan: EL:llehän on kasvamassa tukka! Ja noin kaunis vaalea, ilmeisesti äitiinsä tullut. Oikein hyvää joulua teille! Tykkään sun blogista oikein paljon ja käyn säännöllisesti lukemassa.

Meriannen

Se on vain niin.. käsittämätöntä. Imettäminen on kuitenkin kaikkein luonnollisinta ikinä, ja kuitenkin sitten voin kokemuksesta sanoa että kyllä pullonkin kanssa heiluneena saan katseita. Niitä paheksuvia, että no niin, nuori äiti siinä pullon kanssa, eipä vissiin halunnut imettää. Eli teet niin tai näin, kumarrat toiselle niin pyllistät samalla toiselle. 😀

JOOOO! ON ! Sisäkorvaistuteleikkauksen jälkeen on nyt kivasti lähtenyt tukka kasvamaan ja tuuheutumaan, oikein kiiltävän kultaista pörröä <3 Isänsäkin oli blondi (!) pienenä, joten katsoa saa muuttuuko tytön hiusten väri missään vaiheessa… 😀

Kiitos ihanasta kommentista ja mitä ihaninta ja rauhallisinta joulua siulle ja teidän perheelle! <3 <3

Ennen kuin sain lapsia, ajattelin itse, että en varmaan pystyisi imettämään ”julkisesti”. Se ajatus tuntui jotenkin aika ahdistavalta ja suunnittelin antavani julkisilla paikoilla maidot pullosta tai vähintäänkin meneväni jonnekin piiloon. Sitten kävi niin, että esikoinen olikin pullon suhteen totaalikieltäytyjä. Siinä sain sitten vähän totutella ajatukseen, että jos jonnekin haluan mennä, niin kyllä siellä vauvakin täytyy ruokkia. Ja loppujen lopuksi se onkin sujunut todella hyvin, enkä tainnut loppujen lopuksi mennä kertaakaan minnekään ”piiloon”. Toinenkaan pulloa ei edes harkinnut, mutta sehän ei ma enää stressannut

Täytyy myöntää, että mulle tulee kyllä jotenkin kiusaantunut olo jos joku imettää julkisesti just kaula-aukon kautta, eli kaivaa koko tissin esiin ja heiluttelee lapsen edessä, että ”otapas siitä”. Ei siinäkään nyt mitään pahaa ole, enkä todellakan menis ikinä mitään sanomaan, mutta jotenkin tulee sellainen olo että mihin tässä pitäs katsoa. Tällaisiä tilanteita olen nähnyt kuitenkin ehkä max 3 kertaa. Valtaosa naisistahan imettää mielestäni niin, että ei näy yhtään mitään. Aina ei edes erota, että onko vauva vaan sylissä vai syömässä. Itsekin olen pyrkinyt siihen että mahdollisimman vähän näkyis, vaikka harvoin olen esim harsoja jaksanut viritellä. Mutta esim imetyspaita tai toppi+löysempi paita sen päällä on ollut hyvä yhdistelmä.

Eli varmaan niitä, joita imetys häiritsee, häiritsee enemmän se ajatus, että nyt tossa imettää, kun se mitä siinä oikeasti pääsee tai joutuu näkemään. Ihan naurettavaa kyllä sellainen mun mielestä. Onneks ainakaan vielä kukaan ei ole valittanut mulle imetyksestä missään, kun oon kuullut näitä tapauksia joille on ravintolassa käsketty menemään vessaan tms. Aika karua sellainen :/

Meriannen

Vitsit, kirjoittelin pitkän kommentin ja se katosi jonnekin! Ärsyä! 😀 No, uudestaan:

Sitä on muuten vaikea tietää minkälainen äiti sitä tulee olemaan ennen kuin äidiksi pääsee! Ideoitahan tottakai on, kuten pelkoja ja toiveita, mutta ei suoranaista kuvaa. Itsekin ajattelin että saattaisin piilotella itseäni imettämässä, että jotenkin se tuntuisi liian intiimiltä asialta tehdä julkisesti. Mutta sitten kun tyttöä imetin sairaalalla, niin ei mieslääkärit kuin kukaan sitä tilannetta häirinnyt. Oli vain minä, ja lapseni, joka yritti saada ruokansa tissistäni. 🙂

Näitä täysin paljasrintaisia äitejä imettämässä näin myös siellä sairaalalla, eikä se minua häirinnyt ollenkaan! Ehkä olen siinä poikkeus.. Joskus ihan hävyttömästi tuijotin lapsen työskentelyä ja juteltiin siitä, asennoista ja imuotteesta.. Jos taas puhuttiin muusta kuin imettämisestä, niin katseeni pysyi hämmentymättä vakaasti imettäjän kasvoilla. Ja tämän vinkin voisinkin antaa kaikille, joiden seurueessa joku imettää – kasvot. Muista kasvot. Vaikka kuinka tissi olisi esillä, niin silti kasvot on se turvallisin kohde, mihin katseensa asettaa 😉

Ja nimenomaan, karua! Niin.. karua.

Kiitos ihana Kaze kommentistasi <3 ps. Ihana profiilikuva! 😉

Olen imettänyt kirkossa, kahvilassa, kylässä ja puuhamaassa. Kaikkia kolmea lastani tarvittaessa aivan kaikkialla.

Yleensä olen yrittänyt rätein tai villatakein lähinnä taata vauvalleni ruokarauhan. Mitään sirkusnumeroa en imetyksestäni ole halunnut tehdä: en protestia, en kannanottoa. Vain ruokaa lapselleni.

Meriannen

Kuulostaa minusta aivan ihanalta – olet tehnyt parhaasi lapsesi eteen, muista välittämättä ja koko hommasta protestia tekemättä. Aivan loistavaa! Valitettavasti kuitenkin vieläkin silloin tällöin tällainen keskustelu on tarpeen.. Muistutus siitä, kuinka luonnollista imettäminen on ja kuinka sitä ei tarvitsisi eikä pitäisi piilotella. Eikä se ole protesti. Tai kannanotto. Vaan nimenomaan lapsen ruokintaa.

Ihana kommentti, kaikin puolin – kiitos! <3

Olen erittäin imetysmyönteinen, mutta hienotunteinen kannattaa olla, vaikka luonnollisesta asiasta olisikin kyse. Minä olen vähän sillä kannalla, että ei sitä tissiä silti kauheasti pidä (julkisella paikalla) esitellä, ei siis imetystä paidan kaula-aukon kautta, vaan vähän diskreetimmin. Rinnastaisin pussailuun ja suutelemiseen: luonnollinen asia sekin, mutta kovin toisiinsa liimautunut pariskunta on vähän kiusallinen näky.

Muistan kun luin Anni Polvan elämäkertaa. Sodan aikana joutui vauvan kanssa olemaan kellarissa pommisuojassa ja samassa suojassa oli opettaja oppilaidensa kanssa. Opettaja oli sanonut jotain, että kuolkoon vauva vaikka nälkään, mutta et kyllä täällä lasten nähden imetä. …

Heille, joiden mielestä imettäminen pitäisi suorittaa vessassa, lähetän terveisiä, että sitten kun tekin haette juomavetenne vessasta. Joskus se jopa kannattaisi. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288573170728.html

Kaikkein huvittavintahan on se, että muuten tissejä saa esitellä miten pikkuisessa topissa tahansa lähes minkä verran ihoa näkyen vaan, mutta jos ihoa näkyy vähemmän tissin ollessa tosikäytössä, se onkin äkkiä jotenkin säädytöntä. Ah tätä madonna-huora -kompleksia.

Meriannen

Hyviä pointteja! En usko myöskään, että tissin nostaminen kaula-aukosta olisi äidillekään kovinkaan mukavaa – ehkä se olisi mukavampi kuitenkin sieltä paidan helman alta – jolloin se on myös enemmän suojassa. Ja ihoa näkyy vähemmän kuin niissä bikinimainoksissa kuin muissakin, missä tissejä hyvin vapaasti näkyy…

Pitää selkeästi lukea Anni Polvan elämänkerta! Järkyttävää!

Ja tuo viimeinen kappaleesi – nimenomaan! Tätä minä en vain jaksa ymmärtää! Puolialastomia ja jopa alastomia malleja ja julkkiksia saa vilkkua milloin missäkin, mutta imettävä äiti… säädytön? Mtäh?

Olen samaa mieltä että saa näkyä, sehän on maailman luonnollisin asia josta ei mitään hälyä pitäisi edes nostaa! Onneksi täällä Espanjassa ollaan suvaitsevampia, äidit imettävät puistojen penkeillä ja jopa kadulla kävellessään eikä kukaan mitään ihmettele.

Meriannen

Juuri näin sen pitäisi olla, osa jokapäiväistä elämää – koska siinä ei todellakaan ole mitään häpeämistä eikä sitä siten pitäisi tarvita piilotella! Kun kuitenkin tissejä näkyy niin monella tavalla muuten arkielämässä, niin mainoksissa kuin muualla mediassa, kuin pukeutuminenkin on joskus hyvinkin avartavaa.. Mutta jos se tissi ei olekaan esillä miehiä varten, vaan vauvan ruokintaa varten.. Niin yhtäkkiä siitä nouseekin haloo. Kummallista!

Itse olen neljasta lapsestani va;itettavasti vain ensimmaista onnistunut imettamaan ja imetin kylla missa vain,jos lapsella oli nalka.
On kuitenkin ero silla,miten imettaa.Itse en paljastanut rintaani vaan imetin harson tms. alla.Mielestani on otettava muutkin ihmiset huomioon…

Meriannen

Omasta mielestäni on tärkeää myös äidin mukavuus – JOS olisin pystynyt tytärtäni imettämään (enkä olisi joutunut lypsykoneelle), olisin imettänyt missä vain. Enkä olisi halunnut taiteilla harsojen kanssa. 🙂 En olisi halunnut keskittyä siihen, kuinka pitäisin harson paikallaan, ettei vain muut häiriinny.. Kun olisin keskittynyt vain ja ainoastaan siihen itse imetyshetkeen ja lapseeni. Aivan kuten tein sairaalalla, en silloinkaan sermiä tai muuta pyytänyt suojakseni. Koska en halunnut myöskään eristäytyä muista vain siksi, että pikkaisen paljasta pintaa näkyi.

Mutta tietysti, jos äiti itse tuntee olonsa mukavammaksi tissiä piilottelemalla, niin tokihan se on sallittua! Maailma ei ole mustavalkoinen.. Itse en vain koe tärkeäksi muiden mielipiteistä välittämisen, vaan sen, että lapsen tarpeet tulevat tyydytettyä niin hänelle kuin äidille mukavimmalla tavalla. 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.