Infoiskut
28.6.2014

14 vinkkiä vanhemmille nicussa selviämiseen

14 vinkkiä vanhemmille nicussa selviämiseen

nicuperhe-1024x7351-1024x500

Tänään on meidän perheelle erittäin tärkeä vuosipäivä, ja ensimmäinen laatuaan tätä merkkiä. Vuosi sitten tänä iltapäivänä saimme nimittäin oman naperomme vihdoin ja viimein kotiin, pois hälyttimien jatkuvasta piipityksestä ja hoitajien läsnäolosta. Saimme vauvan meille; pääsimme kokopäiväisiksi vanhemmiksi.

Tämän kunniaksi katselin aikaa mennyttä, ja eritoten eräs tietty lukijani mielessä pitäen, annan teille oman kokemukseni kautta vinkkejä nicu-elämästä selviämiseen.

(Ai mikä nicu? Neonataaliyksikkö, vauvateho.)

nicuuni

  1. Nicu ei ole ikuista. Niin julman pitkältä kuin jo pelkästään päivä siellä tuntuu, vauvateho – arki ei tule olemaan teidän perhearkeanne koko loppuelämäänne. Kerro se itsellesi päivittäin, ja eritoten niinä heikkoina hetkinä.

  2. Älä soita kotoa jatkuvasti nicuun. He kyllä ilmoittavat, jos jotain tapahtuu. Itse pidin nyrkkisääntönä hyvänyön ja hyväthuomenet – puheluja.

  3. Pyydä kenguruhoitoa niin usein kuin mahdollista. Iho iholla kosketus auttaa niin vauvaasi kuin sinuakin – äidinrakkaus/isinrakkaus voi olla hitaasti syttyvää, kun vauva on keskoskaapin sisällä piuhoitettuna, niin hauraana.

  4. Iloitse jokaisesta edistysaskeleesta ja rauhallisesta päivästä. Nicussa oppii, että jokainen hengenveto on lahja eikä itsestäänselvyys. Yritä keskittyä siihen positiiviseen, katsele pientäsi etsien kaikkea hyvää ja edistymisen merkkejä – älä keskity niihin piuhoihin, letkuihin ja piippaaviin laitteisiin.

  5. Juttele vauvallesi. Kerro hänelle sairaalan ulkopuolisesta maailmasta, perheestänne, tunteistasi, jaa tulevaisuuden suunnitelmia hänen kanssaan. Aivan niin kuin rupattelisit terveellekin vauvalle, juttele sairaalassa olevalle. Hän tietää ja tuntee äänesi.

  6. Kysy. Kaikesta. Mikä ikinä mieltäsi painaa, jäi lapsesi hoidossa/diagnoosissa mietityttämään tai jokin huolestuttaa, nosta kissa pöydälle ja kysy sitä. Tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa! Lääkärit ja nicuhoitajat ovat siellä niin vauvaasi kuin sinua varten, ja he ovat takuulla kuulleet ihan kaiken jo ennenkin. Joten kysy. Epäröimättä.

  7. Pyydä apua. Jos et uskalla vaihtaa vaippaa piuhojen takia, mutta haluaisit silti itse hoitaa vauvaasi (tärkeää!), pyydä hoitajaa opastamaan. He auttavat mielellään, ja siitä se itseluottamus karttuu.
    nicukylpy-1038x500

  8. Ota lounastunti. Ota vaikka omat eväät mukaan nicukäynneille. Jotain terveellistä, mutta sellaista mistä nautit. Vaihtoehtoisesti mene ulos kahvilaan/sairaalan ulkopuoliseen lounaspaikkaan syömään.

  9. Tutustu muihin nicuvanhempiin. Sosiaalistuminen ei tilanteesta johtuen ole päällimmäisenä mielessäsi, mutta juuri muut nicuvanhemmat tietävät, mitä nicukokemus tarkoittaa. Sieltä voi löytyäkin uusia sydänystäviä, joiden kanssa mennä vauvakahveille ja lapsitreffeille vielä vuosien jälkeenkin nicuajasta! … ja juoruta niistä samoista lääkäreistä ja hoitajista, joista molemmilla on kokemusta!

  10. Ota itsellesi ja perheellesi nicuvapaa – viikonloppu. Tekee hyvää – eikä kukaan katso teitä kieroon ja leimaa teitä huonoiksi vanhemmiksi. Joskus sairaalaelämästä on vain parempi ottaa pieni välimatka; muistutus siitä, että sairaalan seinien ulkopuolellakin on elämää.

  11. Jos sinulle tarjotaan sairastuneiden lapsien vanhempiin erikoistuneen psykologin luona käyntiä, ota se iloiten vastaan – ja käytä se!

  12. Ota kuvia. Niin paljon kuin sielu sietää. Vaikka nyt tuntuisikin, ettet haluaisi muistaa mitään koko ajanjaksosta, tulet kotona huomaamaan nicuvauva sylissä asian olevan toisin. Muistutus siitä, mitä oli, laittaa arvostamaan sitä, mitä on nyt.

  13. Järjestä aikaa nähdä ystäviäsi ja muuta perhettäsi. Avaudu heille tuntemuksistasi, mutta samalla kuuntele heitä. Muistutus nicun ulkopuolisesta elämästä auttaa jaksamaan, vaikka ystävän suhde- tai työasiat tuntuisivatkin turhimmilta asioilta ikinä murehtia juuri silloin.

  14. Liity Keskosvanhempien yhdistykseen. Sinun ei tarvitse olla yksin näin ison asian kanssa.

Tämä on klassinen ”tee niin kuin sanon, älä niin kuin itse tein” – listaus. Monen monta silloista toimintatapaani olen jälkeenpäin katsonut kriittisesti ja pohtinut, että miksi se tuntui niin ehdottoman tärkeältä silloin. Miksi en osannut ottaa vaikka päivää nicuvapaaksi ajaksi, tai vaikkapa kokonaista viikonloppua? Miksi en tahtonut muiden äitien kanssa jutella nicussa, tai käynyt juttelemassa minulle tarjotulle psykologille paremmin?

Nämä neuvot ovatkin sellaisia, jotka minua henkilökohtaisesti olisivat auttaneet ja tehneet nicu-elämästä siedettävämpää. Nämä vinkit sopivatkin parhaiten, jos nicuvauvasi on esikoisesi. Mutta koska aina ei ole näin, niin teimme yhteistyötä postausaiheen suhteen toisen keskosvanhemman, Marian, kanssa. Hän on osaltaan kokeneempi nicu-vanhempi, sillä hän on kolmen keskosen äiti. Heidän esikoisensa oli syntyessään pikkukeskonen, 835g. Suoralinkki hänen postaukseensa löytyy tästä.

nicussa-597x10241-597x500

Mitä mieltä listauksesta? Lisäisitkö/Poistaisitko jotain?
Oliko tästä apua?

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Psykologille kolme peukkua!
Sairaalapsykologin kanssa juttelemisella oli ihan valtava vaikutus siihen, että pää pysyi kasassa siinä ensialkuun. Siinä sairaalassa missä olin, psykologi onneksi jalkautui ihan sinne osastolle, minun luokseni. Itse en varmaan olisi tullut menneeksi.

Keveämmältä vinkkipuolelta: hanki lyhythihaisia edestä aukeavia paitoja. Niin kenguruhoitoa kuin mahdollista imetystäkin varten. Lyhythihaisia, koska osastolla on kuuma.

Meriannen

Toi on muuten mielettömän hyvä vinkki, nuo lyhythihaiset!!

Meilläkin psykologi tavoitti minut nimenomaan niin, että hän hski tyttären vierestä meikäläisen ja juteltiin osastolla erillisessä huoneessa. Ois voinut tehdä sitä säännöllisesti, olisi ehkä tullut häntä minunkin nähtyä enemmän + muutkin tarvitsevat ehkä enemmän apua olisivat osanneet pyytää. Tosi hyvä idea siis tuo jalkautuminenkin!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.