Muut
4.1.2014

Vastaukset kysymyksiin

Vastaukset kysymyksiin

Nyt on aika vastausten! Kyseessähän oli blogihistoriani ensimmäinen kysymyspostaus, ja alun perin jännitin jos en saisikaan yhden yhtä kysymystä.. Mutta tulihan niitä, ja vielä todella haastaviakin ja mielenkiintoisia! Kiitos näistä, ja toivottavasti osasin vastata kysymyksiinne mieltänne tyydyttävästi.

Jatkossa, jos mikään jää epäselväksi tai mieltäsi askarruttaa joku, älä turhaan odottele seuraavan kysymyspostauksen julkaisua vaan kysy pois joko laittamalla sähköpostia (admin [at] meriannen.com) tai jättämällä kommenttia!

Kuinka paljon uhraat aikaa blogillesi?
Rehellisesti sanottuna minulla ei ole asiasta tarkkaa käsitystä, mutta kyllä tähän nykyään tunteja päivässä menee! Suoranaisesti kirjoittamiseen menee vähemmän, mutta kaikkeen ideointiin ja suunnitteluun sekä kuvien ottamiseen ja muokkailuun kuluu sitten ehkä se suurempi osa. Minkä lisäksi ärsyttävän perfektionismini takia minun pitää lukea postaus moneen kertaan läpi ennen julkaisua, jotta siinä olisi mahdollisimman vähän kirjoitusvirheitä tai ulkosuomalaisuudestani johtuvaa huonoa suomea (en edes uskalla myöntää, kuinka useasti joudun käyttämään netin kääntöpalveluita tai sanakirjoja omien ajatuksieni kääntämiseen englannista suomeksi)! Tämä on todellakin aikaasyövä mutta aivan älyttömän ihana harrastus, joka on antanut minulle vielä enemmän mitä se on ottanut!

Koska aloitit bloggaamisen?
Lukion alkuaikoina loin ensimmäisen tilini livejournaliin, missä pidin yksityistä, vain kavereille näkyvää, päiväkirjaa. Sitten kun livejournaliin alkoi vuosien kuluessa mennä hermo, siirryin WordPressiin mutta jatkoin edelleen yksityisten postausten kirjoittamista. Sitten tullessani raskaaksi ja siten muuttoni takaisin Englantiin nopeutuessa, alkoi ensimmäistä kertaa ajatus julkisen blogin pitämisestä pyöriä mielessä, ja niin ”Rakkautta ja teehetkiä” – blogi hieman yli vuosi sitten syntyi. Ja täällä nyt ollaan, uuden domainin alla, kirjoitellen aikaisempaa aktiivisemmin!

Onko koskaan käynyt mielessä lopettaa blogin pitämistä?
Ei, päinvastoin! Rakastan kirjoittamista, ja olen saanut aivan upeita ihania kontakteja tämän blogin kautta! Vähän jännitti jos alkaisi ilkeitä kommentteja tulemaan muuttaessani anonyymina kommentoimisen mahdolliseksi, mutta vielä ei mitään sellaista ole tullut. Joten ei, ei ole käynyt mielessäkään lopettaa tätä!

Missä ja miten oikein tutustuit mieheesi?
Oi.. Tässä tarinassa sitä onkin kuulkaa seuraavan romanttisen komedian ainekset! Täällä siitä olenkin jo kertonut, mutta en yhtään pistä pahakseni pientä toistoa. Olin siis viettänyt viikonlopun hyvän ystäväni kanssa Lontoossa ja myöhään maanantai-iltana tulin takaisin opiskelijasoluuni – ja löysin sen veden vallasta. Huoneeni patteri oli räjähtänyt ja koko viikonlopun sylkenyt tulikuumaa vettä sisuksistaan, tuhoten niin läppärini kuin muunkin irtaimistoni, ja huonekalutkin kärsivät kosteusvaurioista. Vettä huoneessa oli niin paljon, että sitä oli valunut jopa ikkunasta ulos! Järkyttyneenä menin opiskelija-asuntolan vastaanottoon kysymään neuvoa, ja he antoivat ”Welfare Officerin” puhelinnumeron – yliopistolla työskentelevän ihmisen, joka asuu asuntolalla ja on opiskelijoiden etujen ajaja ja hyvinvoinnin tukija. Soitin hänelle, enkä pystynyt estämään kyyneleitä valumasta poskilleni. Tämä ystävällinen mies lupasi nähdä minut muutaman minuutin päästä siinä vastaanottoaulassa, ja istuuduinkin sohvalle häntä odottamaan. Yritin epätoivoisesti lopettaa itkemisen, mutta en siihen kyennyt – ja minua hävetti muutenkin ulkomuotoni. Minulla oli mukavat matkustusvaatteet päällä, verkkarit ja löysä paita, olin aivan poikki kaikesta bussissa istumisesta ja kiireisen ihanasta viikonlopusta ja hiuksenikin olivat rasvaiset.

Mutta Dan ei välittänyt. Hän kertoi myöhemmin, että oli rakastunut minuun heti ensisilmäyksellä, nähdessään minut itkemässä siellä sohvalla ja kokiessaan, että minä olin uskomattoman lämmin ja avoin ihminen, joka ei tunteitaan peitellyt.. Danin kanssa käveltiin minun tuhoutuneeseen huoneeseeni, ja hän ilmoitti heti sen nähtyään että se toden totta oli asumiskelvoton. Mitä hänen olisi Welfare Officerin roolissaan pitänyt tehdä, oli antaa neuvoja miten kuivattaa huonetta, ottaa yhteyttä oikeisiin tahoihin ja neuvoa minua nukkumaan solumme olohuoneessa niin kauan kunnes asiat saataisiin huoneessani järjestymään. Mutta ihastumisensa takia hän ylitti valtuutensa ja järjesti minulle avaimet vapaana olleeseen huoneeseen.

Sitten hän kertoi työskentelevänsä yliopistolla ATK:n parissa ja voisi siis katsoa, jos hän saisi pelastettua läppärini ja eritoten siellä olevat tiedostot. Niinpä hän siten järjesti viattomasti toisen tapaamisen kanssani, sillä hän kutsui minut luokseen parin päivän päähän .. ja kun sinne sitten menin, hän valmisti minulle illallista, tarjoili kahvia ja laittoi minut järjestämään kaikki miljoonat tiedostoni DVD:lle sopiviin kansioihin vain varmistaakseen, että vietin hänen kanssaan mahdollisimman paljon aikaa. Hänellähän olisi ollut siis esimerkiksi ulkoinen kovalevy, johon kaikki olisi kepeästi mahtunut, kuin myös muistitikkuja, mutta enpä minä sitä silloin tajunnut. Tunnollisesti vain järjestelin kuvakansioitani järjestykseen ja nautin mukavan miehen seurasta, jonka olin nyt tajunnut olevan todella komea..
Illan päätteeksi sain ”muutaman” DVD:n mukaani, läppärin mieheltä lainaan kouluhommiani varten ja treffikutsun..

(Ja niin kuin romanttisissa komedioissa yleensäkin, tähänkin tarinaan liittyy se ”alamäki”, ja loppuun sitten se ihana huipennus jossa pari saa toisensa. Mutta se ei enää liity tapaamiseemme..)

Aiotko asua jatkossakin Etelä-Briteissä vai oletko vielä kiinnostunut uudestaan ulkomaille muutosta? Tai takaisin Suomeen paluusta?

Kyllähän tuota mielessä välillä pyörii ruusunpunaiset haavekuvat jossain tropiikin lämmössä asumisesta, esimerkiksi Australiassa.. Jossa siis reppureissailin nuorempana pari vuotta. Suomeen muuttokin on haavekuvissa Elsan kouluajalle, mutta kuten elämä on tähänkin mennessä osoittanut, se ei seuraa minkäänlaisia suunniteltuja reittejä vaan aivan omia polkujaan.. Joten kyllä, ajatuksissa on, mutta varmaksi mitään ei voi luvata..

Rubyn asemasta mahdollisen Suomeen muuton yhteydessä:

Tämä on se haastavin kysymys, se joka mietityttää minua melkein päivittäin muutenkin. Olemme Rubylle kertoneet meidän mahdollisesta muutosta ja hänen kysymyksensä asiaan oli, että milloin? Ensi vuonnako? Kun sanottiin että ei ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen, niin hetken hän oli hiljaa ja kysyi uudestaan, että siis ensi vuonnako? Äänessään kuulsi innostus; hän on useasti kertonut meille, miten hän rakastaa lunta ja odottaa innoissaan meidän yhteisiä visiittejä Suomeen! Kerroimme hänelle, että halutessaan hän voi muuttaa meidän kanssamme ja käydä Suomessa esim. lukion, mutta että asia on täysin hänen itsensä päätettävissä. Vaikka hän jäisi äitinsä luokse Englantiin, olisi hän siinä vaiheessa jo teini-ikäinen ja siten kykeneväinen tulemaan lomilla käymään meidän luona. Kuten tottakai mekin vierailisimme Englannissa. Rubyhan on se syy siihen, miksi Dan ei muuttanut luokseni Suomeen alun perin, enkä häntä siitä millään tavalla syytä. En minäkään halunnut häntä erottaa esikoisestaan.

Mieheni asenne on alusta asti ollut, että hän muuttaa kanssani Suomeen. Tästä oli jo ihan suhteen alkumetreillä puhetta, ja hän on aina ollut innoissaan asiasta. Suomenkielen opiskelun kanssa hän ei tosin ole ollut yhtä innostunut… Ruby ei ole asiasta itse maininnut enää ollenkaan tuon ylemmän keskustelun jälkeen, mutta edelleen ihan yhtä innostuneesti puhuu Suomen visiiteistä! Edellisellä kerralla halusi muun muassa tietää, olisiko mahdollista käydä luistelemassa kunhan Suomessa oltaisiin vierailulla..

Tuosta läheisyydestä.. Itsekin olen aina ollut läheinen omaan isääni, mutta yhtälailla teini-iässä otin vähän etäisyyttä. Pitää myös tietysti muistaa, että nyt jo on kaiken maailman Skypet, sähköpostit ja Messengerit ihan puhelimissa asti, jolloin yhteydenpito on paljon helpompaa kuin mitä muutama vuosi aiemmin. Ja mitähän se olisi sitten, kun muutto Suomeen olisi ajankohtainen? Yritän olla hirveästi tästä murehtimatta, ja pitää kuitenkin muistaa että näillä Englannissa tuntuu olevan melkein jatkuvasti jonkinkaltaisia lomia (mm. lukukauden puolivälissä on aina ”half term”), jolloin tietysti tyttö voisi tulla meidän luona käymään.. Ellei ole muuttanut meidän kanssamme Suomeen, ja visiteeraa loma-aikoina sitten äitinsä luona.

Rubyn suhtautumisesta Elsan sairasteluun:

Olen ollut tästäkin hyvin huolissani, odotin että hänellä olisi todella paljon kysymyksiä Elsan kunnosta ja sairauksista ja vammoista kuin myös että olisi jollain tavalla alkanut oirehtimaan – mutta kaikkein eniten hän on ehkä välinpitämätön. Nimenomaisesti noita vammoja kohtaan. Hän leikkii Elsan kanssa ihan samalla tavalla kuin serkkunsa (1v. poika), ja ainut kysymys muun muassa Elsan kuulolaitteista oli: ”Saanko minä laittaa ne hänelle?” Elsan ollessa sairaalalla hän ei ole vaikuttanut yhtään pelokkaalta tai tunteelliselta, ja olemme kyllä selittäneet hänelle mikä Elsassa milloinkin on vikana ja että hän saisi kysyä mitä tahansa. Mutta ei hänellä ainakaan tähän mennessä ole ollut mitään kysyttävää, ja ei ole valittanut esimerkiksi siitä että Elsan edellisen sairasepisodin takia emme pystyneet viettämään hänen kanssaan yhtä paljon aikaa kuin normaalisti (sen sijaan hän saikin extranamia saadessaan olla yökylässä niin serkkunsa luona kuin toisena iltana ainokaisen tätinsä luona).

Sulla on jonkun verran suomikavereita siellä, oletteko siellä tutustuneet vai tunnetteko toisenne entuudestaan?

Tutustuimme täällä. Olin löytänyt Bournemouthissa opiskelevan suomalaisen blogin Internetin kätköistä ja sitten löysin hänet Facebookista – otin häneen yhteyttä, viestiteltiin jonkin aikaa, hän kertoi Bournemouthin suomalaisten fb-ryhmästä.. Minne liityin välittömästi. Sitten järjestin pienimuotoisen suomimiitingin täällä meillä, yritettiin tehdä itse ruisleipää ja katsoa leffaa, mutta päädyimmekin nauramaan rupelolle ruisleivälle, syömään popcornia ja juttelemaan koko ilta putkeen! Siitä se sitten lähti..

Koitko ns. “kulttuurishokin” muuttaessasi sinne?

Ihan ensimmäistä kertaa tänne saapuessani koin kyllä ihan yllättäen kulttuurishokin – jota en yhtään osannut odottaa, olinhan tavannut aiemmin matkustellessani paljon englantilaisia ja jotenkin oletin, että se minkälaisia he matkoilla olivat, kertoisi sitten siitä minkälaista täällä olisi. No, eihän se ihan niin mennyt. Yksi ensimmäisistä ihmetyksistäni oli, kun jatkuvasti kaikki kyselivät ”Are you alright?” (Onko kaikki kunnossa/Oletko OK, sanasta sanaan käännettynä) vielä sellaisella äänensävyllä, joka oikeasti antoi vaikuttaa siltä että näyttäisin olevan kriisin partaalla. Meni hetki tottua, että se Ausseissa ja muualla oppimani ”How are you?” olikin täällä Dorsetissa tuo kummallinen ”Are you alright?”.. Minua järkytti myös naisten pukeutuminen, miten yliopiston luentosaliinkin laitettiin korkkarit, minihameet ja täysmeikkitällinki päälle, kun meikä taas oli tottunut mukavan rentoon pukeutumiseen ja ilman meikkiä hujeltamiseen, enhän yliopistolla ollut muuta tekemässä kuin opiskelemassa? Ja sitten se korkea- ja kovaääninen kajatus mitä nämä nuoret naisopiskelijat pitivät yllä, eritoten jos miehiä oli läsnä.. Ja sellainen teennäisyyden tuntu. Onneksi tätä ilmeni vain nuorten seurassa, mutta heidän kanssaanhan sitä vaihtarivuonna aikaani vietin.

Nämä aiheuttivat ehkä ne suurimmat kulttuurishokit. Kaikkiin väärään suuntaan aukeneviin oviin, eri hanoihin kylmälle ja kuumalle vedelle ja muuhun vastaavaan olin ehtinyt jo varautua ennen tänne tulemistani!

Mitkä asiat hämmästyttää tai tehdään niin eri tavalla kuin Suomessa?

Täällä supermarkettien hyllytyksessä ei ole mitään logiikkaa, esimerkiksi maidot löytyvät eri paikasta kuin kermat ja jogurtit, juustoista puhumattakaan! Apteekkien systeemistä olenkin ehtinyt jo vähän mainita, tästä tulee postausta vielä myöhemmin tarkemmin.. Sellaisetkin asiat kuin mistä ovesta mennään sisälle ja mistä ulos ovat päinvastoin järjestetty kuin muualla maailmassa, sama myös liukuportaiden järjestykset.. Ja missään muualla en ole törmännyt ”pay as you go” – mahdollisuuteen sähkölaskuissa! Meillä on siis pieni sähkötikku, johon käydään lataamassa rahaa, se tökätään lukijaan, mikä laskee samalla sähkön käyttöä.. Jos rahalukema moisessa ehtii nollaan, sähköt katkeavat kämpästä..

Mitäs muuta?

Oi, joo – tämä seuraava oikeasti on yksi ärsyttävimmistä seikoista täällä. Ei pelkästään jo se, että melkeinpä poikkeuksetta talossa kuin talossa, oli se sitten julkisessa käytössä kuten kirjastona tai ihan kodeissa, on lattioilla ne himskatin kokolattiamatot. Niitä on tosi ärsyttävä pitää puhtaana! Ja asiaahan ei oikeasti helpota yhtään se, että britit eivät ota kenkiä pois sisälle tullessaan. Olen jo saanut Danin kohtuuhyvin koulutettua, että hän jättäisi ne kengät sinne eteiseen.. Mutta edelleen hän kävelee niiden kanssa sisälle, istahtaa sohvalle ja riisuu kengät siinä sitten.. Itse kun pidän niin päivänselvänä asiana, että ne kengät riisutaan heti eteisessä ja sehän tuntuisi jo loukkaukselta kodin omistajaa kohtaan kulkea hänen kämpässään kengät jalassa ympäriinsä.. Kerran jopa uskaltauduin ja pyysin anopin perhettä riisumaan kengät tullessaan meille kahville, kun olin ihan hetki sitten saanut imuroitua. Tästä seurasi kauhea valitus siitä, miten pitäisi kengistä ne solmut avata ja sitten lähtiessä solmia uudestaan, ja tällä he sitten perustelivat sen kun lompsivat pyynnöstäni huolimatta kengät jalassa sisälle. Eivät he sitä tosiaan tehneet sen takia, etteivätkö minua kunnioittaisi – kukaan ei vain yleensä ottaenkaan kenkiä riisu jalasta sisällä ollessaan. Niin heilläkin ollaan kengät jalassa, vaikka kaikkialla heilläkin on valkoiset (!) kokolattiamatot!

Nämä nyt tulivat ensimmäisenä mieleen! Olen vissiin sen verran ehtinyt täällä jo olla, että jotkut hämmästyksen kohteet ovat muuttuneet normikäytänteiksi eikä niitä enää muista…

Mitä kaipaat Suomesta?

Perhettäni ja ystäviäni kaikkein eniten. Mutta myös Aino-jäätelöä, aurajuustoa, ruisleipää, kunnollista juustoa – kermajuustoa!, metsiä, järviä ja luonnon rauhallisuutta sekä sen läsnäoloa..

Oletko valmistunut johonkin ammattiin?

En ehtinyt! Olin viimeistä vuotta opiskelemassa ammattikorkeassa kun tulin raskaaksi. Nyt olen armollisesti pitämässä välivuotta opiskeluista, sillä kaikessa tässä myllerryksessä en missään nimessä voisi kuvitellakaan yrittäväni pakertaa vielä koulutehtäviä… Ja ihan rehellisyyden nimissä, on hyvin vaikeaa kuvitella menevänsä mitenkään nopeassa aikataulussa takaisin työelämään, sillä ei yhtään tiedä vielä miten paljon EL tarvitsee apua ja tukea, kuinka itsenäinen hän on, ja kun lastenhoidon järjestäminen on niin kallista.. Ja EL tarvitsisi ehkä vielä avustajan? Nämä ovat taas niitä ajatuksia, jotka pyörivät hyvin paljon mielessäni! Kun toisaalta haluaisin palata työelämäänkin niin pian kuin mahdollista, mutta mikä taas olisi parasta vauvalle?

Mikä on se kohoama Elsan otsassa, kuuluuko se keskoslapsille?

Ei. Keskoslapsille on yleistä erilaiset tyrät, mutta ei tällaiset patit päässä tai muualla kasvojen alueella. Aluksi lääkärit ajattelivat sen olevan kystä, mutta pattiin tehty ultrakoe paljastikin että se on vain ylimääräinen epänormaali ”kerrostuma” verisuonia. Suomeksi asiasta etsittyäni tietoa sitä kutsuttiin ontelomaiseksi verisuoniluomeksi ja jopa mansikkaluomeksi. Se on vaaraton, Elsalla se on tosiaan kulmakarvojen välissä ja hieman vasemman silmäluomen alla, mutta magneettikuvauksilla on selvinnyt että se ei ole yhteyksissä aivoihin. Yleensä tällainen mansikkaluomi laskeutuu ajan myötä itsekseen, mutta koska Elsalla sen koko vaihtelee (joinain päivinä se on melkein kokonaan painunut alas, seuraavana saattaa olla isompi kuin hänen pieni nökerönenänsä), ovat lääkärit siitä olleet enemmän huolissaan ja siitä onkin siis lähetetty lähete Lontooseen erikoislääkäreille. Katsotaan, mitä he sitten sanovat.. Mutta tuo ”luomi” on Elsalle kivuton, sitä saa tökkiä ja painella eikä hän ole siitä milläänsäkään.

Kysymyspostauksesta löytyy nämä kysymykset kokonaisuudessaan, luettavuuden takia lisäsin tähän postaukseen vain itse kysymykset.

Kiitos vielä kerran ihan älyttömästi kaikille kysymyksen lähettäneille!

.. Ja kysy pois, jos mieleen tulee kysymys! Näihin oli kiva vastata!

Avainsanat

Kommentit

Hei Merianne! Sulla on aivan ihana blogi ja tykkään tyylistäsi kirjoittaa. Olet todella rohkea ja inspiroiva tyyppi! Luin blogisi melkein yhdellä istumalla läpi ja jään mielelläni seurailemaan 🙂 Niin ja aivan ihana toi teidän love story! Kaikkea hyvää sinne ja onnellista uuttavuotta sinulle ja perheellesi <3

T: Anna Lontoosta

Meriannen

Eijeij kamala, anteeksi kauheasti vastauksen kesto! Mie luulin jo aikaa sitten kirjailleeni vastauskommentin, mutta oon varmaan nähnyt unta. Anteeksi!
Mutta että hei, ihana että jätit kommenttia ja kiitos koskettavista sanoistasi! Aivan upeeta uuttavuotta kanssa sinne siulle ja toivottavasti tämä vuosi tuo tullessaan juuri sitä mitä ikinä toivotkin! <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.