Muut
21.9.2013

Kuuloa ja mustasukkaisuutta

Kuuloa ja mustasukkaisuutta

Kuuloasiaan ei ole vielä mitään uutta. Mitä nyt normilääkärintarkastuksessa Poolen sairaalassa EL ei reagoinut lääkärin sormien naksutteluun, ja ei sävähtänyt tai liikahtanut ollessaan alle metrin päässä minusta kun vahingossa tiputin tiskatessa laattalattialle muistaakseni veitsen tai haarukan, josta lähti ihan yllättävän kova ääni. Nyt myös niin monet asiat tuntuvat yhtäkkiä päivänselviltä – miksi Elsa tykkää olla sylissä (varma tuntu siitä, että ei ole yksin), miten hän nukkuu yönsä niin helposti vaikka me hälistäisiin ympärillä, tai miten hän rauhoittuu nukkumaan kehtoonsa kun häntä muistaa koskettaa.. Aiemmin yritin jutella hänelle, eikä hän rauhoittanut, paitsi jos hän samalla pystyi minut näkemään. Eikä siihen tietenkään aiemmin kiinnittänyt mitään huomiota. Ei osannut laskea noita yksiä yhteen kahdeksi. Myös se, miten hän niin hitaasti oppi hymyilemään ja edelleenkin antaa hymyn vain meidät nähdessään ja kosketuksesta, on yhtäkkiä ihan päivänselvää – tietysti näin, koska hän ei kuule. Nyt, kun asialle ei enää ole sokea, ymmärtää kaikki arjen pienetkin tilanteet niin paljon paremmin. Ja tietysti sitä miettii että miten sitä on vain ollut niin sokea tälle.. Mutta samalla, tottakaihan sitä koko ajan toivoo ja ajattelee että oma pieni kuulisi.

Aiemmin virheellisesti luulin että seuraava kuulotesti olisi ollut tänä perjantaina, mutta se onkin ensi perjantaina. Sinne asti sitä sitten pidetäänkin sormia ristissä ja peukkuja pystyssä ja toivotaan, että tyttäremme pystyisi kuulemaan edes jotain.. Niin, että sitten voisi vaikka joku kuuloapulaite tai vastaava auttaa ja hän voisi kuulla melkeinpä normaalisti.

Ja ennen sitä.. Nyt vain aletaan opettelemaan viittomia. Suomenkielisiä, kansainvälisiä, englanninkielisiä? Jaa-a. Ollaan jo yritetty visuaalistaa enemmän asioita, kuten ennen pullon tarjoamista näytämme hänelle pulloa eikä suoraan sivellä tutilla suuta. Äiti oli jo ihana ja linkkasi muutaman sivuston josta voisin suomalaisia viittomia opetella.. Onko teillä tietoa kivasta ja kätevästä sivustosta, jota kautta voisin alkaa jo harjoittamaan uutta ja tarvittavaa kielitaitoa?

kukkaset

Palataanpa aikaisemmin käsiteltyyn aiheeseen, mustasukkaisuuteen ja arjenpyöritykseen. Tuolloinhan hermoilin sitä, kuinka Ruby kokee oman tärkeytensä, kuinka saada uusioperhearki pyörimään sujuvasti ja kuinka voisin osoittaa tytölle hänen olevan minulle edelleen aivan yhtä tärkeä kuin ennenkin vaikka olisin nyt itse äiti hänen siskolleen.

Nyt kaikki tuntuu pyörivän ihan omalla painollaan, sen kummemmin asiaan panostamatta. Olo tuntuu puolin ja toisin luonnolliselta, tyttö ei ole enää niin kiinni minussa eli ei suorastaan roiku ja syyllistä jos menen tekemään jotain muuta hänen täällä ollessaan, vaan pystyy tyytyväisenä puuhailemaan omiaankin ja sitten tyytyväisenä vastaanottaa huomioni kun minulta siihen liikenee hetki. Opin myös, että serkkunsa syntymän jälkeen tyttö oli ollut pitkään etäisempi tätiinsä ja isovanhempiinsa, mutta on nyt pikkuhiljaa alkanut palautua normaaliksi iloisen läheiseksi itsekseen. Tätähän en tiennyt aiemmin, mutta asiasta tuli puhetta vähän sivureittejä pitkin. En tiedä, mitä olemme onnistuneet tekemään oikein, mutta tyttö on selkeästi nyt ymmärtänyt että hänen tärkeytensä kenellekään ei ole miksikään muuttunut, vaikka kaikkien elämään on yhtäkkiä ilmestynyt uusia lapsukaisia. Ehkä tästä pitäisi itse taas ottaa opiksi ainakin se, että on ihan turhaa murehtia ja huolehtia, että asiat kyllä järjestyvät aivan oikeasti omalla painollaan.. Eikä tarvitse sen kummemmin asioihin panostaa, vaan tällaiset luonnollisuudet kuin toisen tärkeyden osoittaminen sumpliutuu ihan itsekseenkin, koska mikäänhän ei sillä saralla olekaan muuttunut. Tulipas kunnon aivopieru, mutta ymmärtänette mitä yritän sanoa.

uinti

Ja kun en edelleenkään osaa lisätä postauksiin asiaan kuuluvia kuvia, saatte tekstin jakajina nauttia kivan kesäisestä kuvasta kuin myös keväisestä uintireissusta.

Näin lopuksi haluan vielä sanoa: suurkiitos kaikesta tuesta ja ihanista viesteistä mitä eri kanavia pitkin olen saanut. Tämä on näitä bloggaamisen iloja – saa sitä tukea teiltä ihanilta, mitä aina sinä hetkenä tarvitsee. Kiitos. Kiitos niin paljon.

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Löysin aivan sattumalta blogisi ja aion myöhemmin ajan kanssa käydä jokaisen postauksen lävitse. Silmääni pisti, että lapsenne on kuuro. Itse olen myös kuulovammainen, ehkäpä juurikin siksi blogisi alkoi kiinnostamaan minua suurestikin. Jos asuisitte Suomessa, kertoilisin vaikka mitä paikkoja missä voisi/pääsisi opiskelemaan viittomakieltä ja täällä on paljon tarjolla erilaisia vertaisperhekursseja. En tiedä millainen tarjonta Briteissä on. Mutta jos meinaatte asua siellä ihan pysyvästi, suosittelen opiskelemaan brittien viittomakieltä sillä siitä on varmasti lapsellenne tulevaisuudessa paljon enemmän hyötyä 🙂 Kovasti voimia arkeenne, varmasti on haastavaa mutta varmasti palkitsevaa!

Hei, kiitos hurjasti kommentistasi – ja mielelläni haluaisin kuulla myös kaikesta mitä kokemuksia sinulla on, siis ihan niin arjen tilanteista kuin miten Suomessa hommat pyörii. Tämänhetkinen suunnitelmammehan on olla Briteissä ainakin EL:n varhaislapsuus, ja sitten ehkä myöhemmin Suomeen; joten ei ole yhtään pahasta tietää miten Suomessa kaikki toimii! Täältä olen jo oppinut että täällä on niin sanottuja kuurojen yhteisöjä, jossa järjestetään hyvin paljon sosiaalisia tapahtumia kuin myös viittomakielen opetusta ja muuta, sekä tukiryhmiä kuurojen/kuulo”vammaisten” lasten vanhemmille (en jostain syystä pidä sanasta vammainen – se on jotenkin niin negatiivissävytteinen sana, olisipa joku muu jota voisi käyttää)! Ja meillä kävi vielä sen verran hyvä tuuri että Danin työkavereista löytyi viittomakielen opettaja, joten ollaan jo kovasti harjoiteltu aakkosia ja muita!

Ja kyllä tähän alkaa pikkuhiljaa sopeutua. Kyllä se tästä, päivä kerrallaan, ja olen huomannut että pystyn jo vähän vitsailemaankin asialla – eli hyvä merkki!

Kiitos edelleen kommentistasi ja toivottavasti kuulen sinusta vielä uudestaankin! 🙂

Kiva kuulla, että ilahduit kommentistani 🙂 Tulet aivan varmasti jatkossakin kuulemaan minusta ja mielelläni kerron omista kokemuksistani tai miten missäkin hommat toimii, ainakin sen verran kuin tiedän. Kiva kuulla, että siellä on paljon tapahtumia , kuin viittomakielen opetusta! Niihin kannattaa avoimin mielin lähteä tutustumaan 🙂 ja varmasti on voimaannuttavaa tavata muitakin perheitä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin te. Huikeaa, että teillä on viittomakieltä osaava tuttu, siitä on hyvä aloittaa! Itselläni on kuuro(viittomakielinen) isosisko, joten osasin jo 1,5 vuotiaana lähes parisen sataa viittomaa.

Kuulovamma – tai ”vamma”-sana herättää paljon ajatuksia. Niin hyvässä, kuin pahassakin. Osa huonokuulosista kavereistani ei tykkää ollenkaan käyttää sitä sanaa. Itse en näe sanaa niin negatiivisena, mutta mielelläni käyttäisin sanaa itsestäni, että olen huonokuuloinen. Onko teille ehdotettu sisäkorvaistutteen leikkaamista? Haluaisitteko sellaisen lapselle vai annatteko hänen olla sellaisenaan, kuin hän on? 🙂 Mielenkiinnosta vain kyselen, kun itse olen aina ollut huonokuuloinen, mutta nyt alkaa kuulo olla oikeastikin niin huono, että lähivuosina minulle aiotaan leikata sisäkorvaistute.

Suomessa jokaisella kuulovammaisella lapsella on oma kuntoutusohjaaja, joka on hyvin vahvasti läsnä perheen elämässä. Hän antaa neuvoja, niin apuvälineiden suhteen kuin kertoo paljon perheille, mistä voi saada vertaistukea ja, että kun lapsi menee päiväkotiin/kouluun, mitä järjestelyjä tulisi olla ja kuinka lapsi tulisi paremmin huomioiduksi yms. Kotikunta yleensä maksaa perheelle kotiin oman viittomakielen opettajan, joka käy sovitusti tietyn verran tunteja opettamassa perheelle viittomia.
Kuurojen palvelusäätiö järjestää viikonloppukursseja, jossa vanhemmat opiskelevat viittomaan ja ryhmät on jaettu viittomakielen taitotason mukaisesti ja lapset ovat hoitajien hellässä huomassa. Myös on muita järjestöjä, kuten KLVL ja Satakieliohjelma, jotka järjestävät vertaistukiviikonloppuja ja näissä on vanhemmille enimmäkseen erilaisia luentoja ja vertaistukea tarjolla.

Mutta varmasti se on vanhemmille vaikeampaa, kuin lapselle itselleen. Itse en ole koskaan murehtinut kuulovammaisuuttani, antaa muiden murehtia puolestani 🙂 samaa olen muiltakin kuullut. Tulipas romaani, heh!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.