Muut
16.8.2013

Ponnistellen kohti aurinkoa

Ponnistellen kohti aurinkoa

On outoa napsia mielialalääkkeitä, eritoten koska olen sen sortin ihminen, joka yrittää välttää kaiken maailman lääkkeitä viimeiseen tippaan asti. Jos tulee päänsärky, yritin ensin miettiä sen syytä – ovatko hartiani jumissa, olenko juonut vettä tarpeeksi? – ja korjata syy ennen seurausta. Ehkäisypillereitäkään en halua kehoni systeemiin tuoda niissä olevien hormonien takia, ja nyt päivittäin nappaan hyvänolon hormonintuotantoon vaikuttavan lääkkeen. Lääkkeitä on minulle masennukseen ennenkin yritetty tarjota, mutta aina olen kieltäytynyt: nyt taas tuntui siltä, että voisi olla järkevää avittaa kehoa pitämään yllä suopeampaa mielialaa ja siten tehdä vauva-arjestani helpompaa.

Asiaahan ei tietysti auta se, että mielialalääkkeet eivät toimi kuin särkylääkkeet ja vaikutus ala puolen tunnin sisällä. Noita nappeja pitää nappaista muutama viikko, ennenkuin ne alkavat auttaa – ja ennen sitä olo voi itseasiassa jopa huonota. Lääkäri varoittelikin minulle, että minulle määrätty lääke todennäköisemmin ensin vahvistaa juuri niitä oireita, mitä vastaan niitä nyt syön. Ja niinpä nämä pari viikkoa ovat menneetkin ahdistuksen kourissa, selittämätöntä paniikkia kokien ja sitten tuli aallonpohja, kun mikään ei tuntunut miltään. Istuin vain sohvalla ja tuijotin mitään näkemättä eteeni, tuntematta sen suuremmin alakuloa kuin pystymättä hymyilemäänkään. Elsaa pystyin toki hoitamaan, siihen ei ikinä missään vaiheessa ole tullut muutosta. Hän on ollut myös se valopilkku, joka on helpoiten saanut minut tuntemaan hyvänolontunnetta – kun hän kovasti yrittää kierähtää sivulle, kannattelee niin upeasti päätään tai vetää kasvoilleen sen vienon hymyn, ei sitä voi olla tuntematta vähintäänkin sitä pientä iloa omasta pienestä. Dan on yrittänyt minua myös piristää näinä vaikeina aikoina, mutta parhaiten hän on auttanut halaamalla ja hiljaisella hyväksynnällä niin, että olen tiennyt joka solulla että ei haittaa, vaikka olen nyt näin. Koska valohan tulee paistamaan myös sinne risukasaan, ja nyt on vain niitä pilvisempiä päiviä.

Nyt kuin turtaan kehoon tunto alkaa palailla hieman nipistellen. Yhtäkkiä huomaan nauravani, kun Elsa katselee muikeana uutta nukkeaan, ja sitten tajuan tuntevani onnellisuutta kun Dan sulkee minut haliin tullessaan kotiin töistä. Pienen ajanjakson jälkeen, jolloin mikään ei tuntunut miltään, tuntuu yhtäkkiä hyvältä että tunnen ahdistusta tai olo menee itkuiseksi. Entäs se tajunnanräjäyttävä kokemus, kun tajuan onnellisesti laulelevani Elsalle, ja tuntevani koko ruumiillani sellaista onnen lämpöä, kun saan sulkea pikkuisen syliini ja hän rauhoittuu itkustaan äidin antamiin suukkoihin?

Maanantaina tulee kolme viikkoa täyteen lääkkeen aloittamisesta. Kolme viikkoa oli lääkärin antama raja siitä, minkä jälkeen pitäisi alkaa helpottaa. Vielä näin perjantaina monet ihan normaalit asiat, kuten kaupassa käynti, ahdistaa ja tekisi mieli tehdä ostokset nettikaupan kautta tai pyytää tuota elämänkumppania menemään puolesta. Mutta samalla tiedän olevani nyt jo parempi. Ahdistuskohtaukset eivät ole enää samalla tavalla koko maailmaa kaatavia isoja tunnepläjäyksiä, vaan kuin päälle voimakkaasti kaatuvaa laimeaa vettä. Ärsyttävää, toimintaa haittaavaa, mutta ei ylitsepääsemätöntä.

Yhtenä ahdistuksentäyteisenä yönä otin läppärin syliin ja aloitin kirjoittamaan tarinaa. Itsetuhoisesta tytöstä, joka näki lopulta päivänvalon. Vaikka tottakai tytön ajatukset liippasivat hyvin läheltä omassa pääkopassa pyörineitä ajatelmia, niin silti tuntui hyvältä uppoutua ”toisen” ajatusmaailmaan ja ongelmiin ja keskittyä vain tarinaan. Lopulta olo oli puhdistunut. Tästä tunteesta ja muistutuksesta siitä, kuinka tärkeää kirjoittaminen minulle on, syntyi lopulta uusi lemmikkiprojektini Kirjoitushuuma, johon olen jo saanut kolme tärkeää ja rakasta kirjoitushullua ystävääni mukaan. Tarkoituksena on nauttia kirjoittamisen tuomasta innostumisesta ja hyvässä lykyssä myös oppia jotain uutta. Käykää ihmeessä vilkaisemassa, jos novellien etc. pikkukertomuksien lukeminen kiinnostaa, ja hei, ilmoitelkaa jos haluatte tulla tuohon projektiin mukaan yhdeksi kirjoittajaksi, tilaa vielä on!

Ja näin sitä mennään päivä päivältä eteenpäin, uskoen parempaan huomiseen!

rakkaudellam

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.