Äiti elämää
23.11.2016

Ensimmäistä kertaa 4h unta putkeen yli 7 kuukauteen

WOW nytkö se alkaa tapahtumaan? Nytkö vauvan yöunet alkaa pitenemään?

No jo oli aikakin!

Ennen viime yötä en ollut nukkunut yli kolmea tuntia putkeen yli seitsemään kuukauteen. Vauvalle tulee huomenna 7kk täyteen, mutta myöskään loppuraskaudesta ei uni ollut yhtenäistä. Viime hetket raskaana sitä pyörii kun jokapaikkaa kolottaa, vatsa on tiellä ja vessassa pitää ravata. Ja sitten saapuu vauva.

Sitä sanotaan että loppuraskaudesta valmistaudutaan vauvan herättelyyn, mutta minä sanon kyllä että olisin voinu oppia vasta syntymän jälkeen!

Viime yönä nukuin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan NELJÄ tuntia. WUHUU jee tää tuntuu mahtavalta! Mutta jotenkin samaan aikaan tunnen itseni vieläkin väsyneemmäksi, taisin päästä unen makuun =)

Tämä oli vain yksi yö, mutta toivottavasti tästä alkaa meidän pidemmät unipätkät. Kateellisena kuuntelen ja luen muiden juttuja kun vastasyntyneet vauvat nukkuu heti 7-9 tunnin unia ja hiljaa mielessäni toistelen itselleni ”kyllä se meilläkin vielä joskus helpottaa”. Vauva-aika on raskasta, mutta samalla niin rakasta että kyllä sen jaksaa.

Meidän pikku jäbä oppi myös eilen kurkistamaan sängynreunan yli. Täytynee laskea tuo korotettu pohja piakoin alas

matkasänky

-Mari-

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.