Äiti elämää
1.9.2016

Luopumisen tuska ja riemu

Luopumisen tuska ja riemu

kerholainen

Sydäntä puristaa, silmähiki meinaa iskeä ja samaan aikaan olen iloinen. Mila aloitti kerhon.

 

Mila on ollut kotona nyt hieman reilu 3 vuotta. Avoimessa päiväkodissa ollaan käyty jonkin verran, mutta ensimmäistä kertaa Mila on jossain ryhmässä ilman minua. Hän sain kerhopaikan jonotuspaikalta alkaen nyt 1.9. Mitenhän hän pärjää, pärjääkö hän? Pitäisikö jäädä nurkalle odottamaan? Olla varmuudeksi läsnä? Uskallanko jättää häntä? Nämä ajatukset on varmaan monelle äidille tuttuja ja nyt ne tuli tutuksi myös mulle.

 

Jouduin oikeasti ryhdistämään itseni jotta olen reipas tyttö ja sanon reippaasti tyttärelleni heippa ja toivotan mukavaa kerhopäivää.

 

Eron hetkellä Mila melkein alkoi murehtimaan, mutta minä kaivoin itselleni hymyn, sanoin hänelle ”oi että on kivaa kun sä saat jäädä tänne kerhoon, mukavaa kerhopäivää, äiti tulee kohta sua hakemaan, rakastan sinua, pidä hauskaa”

Hymy tarttuu ja myös pieni prinsessani hymyssä suin sanoi heipat sekä minulle että pikkuveljelle. Veikkaa piti myös halata ja pussata ja sanoi hänelle ”rakastan sinua”

 

Lentosuukkoja vielä pois kävellessä ja tunnustan: hieman hidastelin että näin miten Mila alkaa touhuamaan ja hienostihan se näytti starttaavan. Lapset siirtyivät kohti leikkipaikkaa ulkona ja Mila ensimmäisten joukossa. Sydäntä lämmitti kun hän meni heti mukaan. Reipas tyttö hän on kyllä aina ollut eikä turhia ujostelut, mutta tämä ätiys, aina on pelko perseessä miten ne pikku naperot pärjää. Usein he pärjäävät paljon meitä aikuisia paremmin.

 

Iloinen olen että Mila sai paikan kerhosta sillä sosiaaliset taidot kehittyy parhaiten ryhmässä ja uskon vieläpä että ryhmässä ILMAN ÄITIÄ =)

 

Ja vielä toinen tunnustus loppuun, jäin kuitenkin keskustaan kahvilaan odottamaan kerhon päättymistä, mutta tämä ei voi jatkua jos tässä käy aina näin:

<3

 

-Mari-

 

Avainsanat

Kommentit

Silloin kun meidän kuopus syntyi ja esikoinen jäi perhepäivähoidosta koti-pojaksi, niin kyllä sen huomasi että meidänkin hiljainen ja rauhallinen esikoinen kaipasi seuraa ja muutakin toimintaa kuin äiti. Siksi hain hänelle kerhopaikan kahdesti viikossa kolme tuntia kerralla ja oli sen jälkeen ihan selkeästi tyytyväisempi kun välillä oli muutakin seuraa ja ohjattua tekemistä, sen vapaan oleilun lisäksi. Meilläkin esikoinen oli kolme kun pikku-sisko syntyi ja vaikka ei ollut silloin (eikä edelleenkään) mikään super sosiaalinen tyyppi, niin kyllä tavallinen lapsi kaipaa kuitenkin muutakin seuraa kuin vanhemmat. Kolme vuotias alkaa olla sen verran iso, että tykkää jo leikkiä muiden kanssa sekä erilaiset laulu / askartelu / ohjattu liikunta / muu toiminta alkaa jo kiinnostaa ja innostaa ( toiminta siis ikätasoisesti suunnattuna ) 🙂

Parhaiten muutenkin toisten lasten kanssa oppii toimimaan kun on yhdessä muiden kanssa. Nuo kerhot ovat hyviä muuten koti-hoidossa oleville lapsille. Äiti ehtii olla vähän kaksistaan vauvan kanssa ja isompi saa seuraa. 🙂

Mari Valosaari

Samaa mieltä =)

”Sosiaaliset taidot kehittyy parhaiten ryhmässä”.
Hauskaa olisi kuulla, mihin perustat väitteesi?

Mari Valosaari

juurikin noihin mitä muut ovat kommentoineet =)
Ei lapsi opi toimimaan muiden lasten kans jollei se pääse sitä tekemään. Ja mä nään vielä hyvin tärkeenä että pääsee juurikin tilanteisiin missä äiti ei ole läsnä. =)

Minulla 6 lasta joista 4 kouluikäisiä. Ovat olleet aina kotona kanssani, eli ei päiväkoteja ja kerhoja käyty. Kukaan heistä ei ole jäänyt sosiaalisista taidoista ”jälkeen” saan usein positiivista palautetta heistä koulusta enkä koskaan ole saanut huonoa. vanhin on jo 8.luokalla.

Tottakai sosiaaliset taidot pääsee kehittymään vain sosiaalisissa ja uusissa tilanteissa 😀 Olipas outo kysymys. Minusta on kyllä jokaisen lapsen eduksi käydä ennen eskaria ja koulua edes niissä avoimissa päiväkerhoissa juurikin siksi, että oppii ajoissa luomaan niitä kaverisuhteita ja leikkimään ja kehittymään muidenkin kuin omien sisarusten tai vanhempien kanssa.

No onpas hurjan sosiaalista viettää suurin osa päivistä kaksistaa äidin kanssa!

Tottahan se on!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.