Äiti elämää
5.5.2016

Ristiäiset jo nyt – miksi ihmeessä

Ristiäiset jo nyt – miksi ihmeessä

 

spice and ice photography

spice and ice photography

Onko ristiäisille jokin tietty aika milloin ne tulee pitää? Ja mitä ne maksaa?

 

Yleisellä tasolla voisin nyt kokemuksen perusteella sanoa että on. Tai ainakin ihmisillä on mielikuva että ne pitäisi järjestää esim vasta kun vauva on vähintään kuukauden ikäinen.

 

Onhan siinä toki se että usein pidetään vauvat ”eristyksessä” tauteja välttääkseen ja siitä syystä ei mennä paikkoihin missä on paljon porukkaa tai kutsuta paljoa väkeä kotiin.

 

Joka tapauksessa meillä oli tänään ristiäiset ja vauva on vasta 11 päivän ikäinen.

 

Pari sukulaista kuulosti jopa ehkä hieman pahastuneelta kun näin nopeasti ja lyhyellä varoitusajalla ne järjestettiin, mutta ei nyt kuitenkaan oikeasti loppupeleissä pahoillaan =)

 

Syy miksi ne järjestettiin nyt, oli se että äitini tuli reilun 500 kilometrin päästä käymään ja hoksasin viime viikonloppuna että jos vaan pappi saadaan paikalle niin järjestetään ne nyt ettei äidin tarvitse matkustella tänne jatkuvasti. Vaikka mielellään kuulemma olisi tullut myös pian uudestaan.

 

Maanantaina alettiin metsästämään pappia ja kaiken etsinnän ja epäuskon jälkeen heitä olisi ollutkin jo kolme ketkä olisi päässyt paikalle. Kiitos Vihdin seurakunnan Anu-papille joka sitten tuli ja kastoi meidän poikamme.

 

Ja hyvinhän tämä onnistui näinkin. Pappi vahvistui siis tiistaina aamupäivästä ja sen jälkeen otin yhteyttä ammattilaisiin ja tilasin voileipäkakun sekä makean kakun paikasta pitopalvelu Pilke (sama joka toimi pitopalveluna baby showereissa. Keskiviikkona kävin ostamassa niinkin hienot kuin kertakäyttöastiat ja muutamia keksejä. Tilasin kukat kukkakaupasta ja siinäpä se. Ristiäismekko meillä oli jo kotona Milan jäljiltä. Mekko on muuten äitini tekemä ja siinä on kastettu meidät kaikki siskot, Tiina, Eveliina, Pauliina sekä minut ja meidän lapset serkkupoika Milo, meidän Mila ja nyt uusin tulokas. Rahaa meni näihin bileisiin 235€ Kakut 160€, astiat ja keksit 40€ ja kukat 35€. Mä sanoisin että selvittiin edullisesti. Voishan niihin enemmänkin rahaa upottaa, mutta nopeasti kun järjestää niin ei ehdi paljoo tuhlailla =)

tarjoilut

tarjoilut

Jännitti kyllä kovasti miten kaikki vieraat pääsee paikalle näin lyhyellä varoitusajalla, mutta olisipa se jännitys/vaara ollut vaikka juhlat olisi ollut vasta kahden kuukauden päästä. Aina on riski että joku ei pääse paikalle. Meillä kävi hyvä tuuri, kaikki pääsivät paikalle ketä kutsuttiin. Yksi kummi, Jonten veli meinasi olla ensin ettei pääse, mutta hän järjesti itsensä paikalla, kiitos Tutu!

Kummit

Kummit

Kasteessa poikamme sai nimen Mio Valtteri Valosaari

Jontella on ollut tuo nimi valmiina pojalleen jo yli kymmenen vuoden ajan =)

isä ja poika <3 spice and ice photography

isä ja poika -spice and ice photography-

Sankari oli kiltti ja nukkui koko toimituksen ajan ja isosisko hauskuutti juhlaväkeä sanomalla isoon ääneen ”minulta tuli pieru” =D Eikä siinä sitten oikein kukaan pystynyt naurua pidättelemään ja joku purskahti nauruun vähän väliä. Eli juhlat olivat hyvinkin meidän näköisemme <3

pikku hauskuuttaja

pikku hauskuuttaja

Kiitos kummit, mummit ja vieraat, teitte päivästä ikimuistoisen

P1000886 P1000830 P1000834 P1000781 P1000877 P1000880 P1000882

Juhlien päätteksi mummo ja serkkupoika riemuitsi trampoliinilla =)

P1000897

Kaikesta riemusta huolimatta ei ilman itkuakaan näitä bileitä vietetty. Mulla tuli ensimmäinen itku alkuvirren aikana =) (mitkä hormoonit??? hahaha)

P1000802

Oli ihana päivä ja sään sekä vieraiden johdosta ihanuus senkun jatkuu..nyt grilli kuumaksi!

-Mari-

Avainsanat

Kommentit

Oikein naurahdin ääneen tuota ”itku ekan virren aikana” oman pojan ristiäiset oli huhtikuun puolessa välissä ja kas kummaa ekan virren aikana tuli tälläkin äitillä itku 😂 😀

Ihana nimi komealle pojalle! Onnea koko perheelle ja ihanaa kevättä 🙂

Ensimmäinen lapsenlapseni kastettiin yli kaksikuisena,kun vanhemmat olivat varanneet kirkon ja papin monta kuukautta ennen syntymää. Lapsi päättikin syntyä ennenaikojaan,eikä niitä varauksia viitsitty ruveta muuttamaan. Minulle yksi sivullinen henkilö valisti,että lapsen nimi pitää antaa väestörekisteriin ennen kahta kuukautta,on kuulemma semmoinen ”määre”. Saattaa ollakin,mutta mummina vähän pahoitin mieleni tämän jokapaikan asiantuntijan ”valistuksista”

Ihana nimi! ♡ Teethän jonkinlaisen synnytyskertomuksen? 😉

Mari Valosaari

Moi, kiitos. Joo sekin on tulossa =) vähän menee nyt jälkijunassa kirjoitukset =) paitsi tämän ristiäis jutun sain kirjoitettua hyvin.

Mari Valosaari

Kiitos kaikille <3

Olen samaa mieltä. Me järjestettiin ristiäiset 3 viikkoa syntymästä ja pikku ukko nukku koko toimituksen ajan. Veikkaan, että mitä nuorempi lapsi on, sen helpompi toimitus on. Vatsa vaivat kun yleensä on pahimmillaan 6-8 viikkoisina. Ainoa huono omasta mielestä oli noissa aikaisissa ristiäisissä se, että itse olin vielä synnytyksestä todella turvoksissa ja kuvia ei itsestään oikein ole mukava katsoa. Pinnallista, I know 😄🙈

Pakko olla erimieltä, meillä lapsi oli päivää vaille kk ja huusi alusta loppuun saakka 😐

Aika kalliit keksit ja kertikset!

Mari Valosaari

=) tiiätkö et en muista ostinko muutakin =) muistin vaan että loppulasku oli 40€. Mut nyt kun mainitsit niin olihan siinä ainakin kahvipaketti ja leivinarkkeja.. ja en oikeesti kuollaksenikaan muista oliko muuta.. Mut ei noi kyllä vähennä laskua kuin n 5€.
Ostin kyllä kertiksiä aika reilusti myös kesää ajatellen.. Tässä saattaa nyt olla jonkinlainen ”laskuvirhe” mutta ei suurta.

40€??? Pari erilaista keksipakettia maksaa alle 10. Sit on lautaset, kahvikupit, juomalasit, haarukat, veitset, lusikat, lautasliinat. Kyl mä ymmärrän, maksaa ne aika paljon!

Todellakin teillä oli hienot juhlat kaikkine mausteineen. Isosisko osasi hienolla tavalla kertoa olevansa myös paikalla. Ne trampoliini hyppelöt kruunasivat juhlan. Hyviä vointeja koko perheelle

Meillä molemmat pojat kastettiin kolmen viikon ikäisenä, ja se oli just hyvä aika meille 🙂

Voitko tehdä jotain juttua raskaudesta palautumisesta, niinkun miten esim vatsa palautuu?

Mari Valosaari

Juu se on tekeillä =)

ihana nimi! 🙂 meille kaikki sanoi tytön kohdalla ettei ristiäisillä mikään kiire ole ja siitä meni pari viikkoa kun samat ihmiset alkoivat udella koskas ne nyt oikein on. minä kysyin tulevalta kummilta työvuoroja että saataisi hänet paikalle mutta ennen kun sain vastauksen ehti mies jo varata tilat ja papin 😀 ei ihan noin nopeasti kuitenkaan järjestetty kun te 😀 Onnea vielä koko perheelle 🙂

Onnea teille pojan syntymästä ja onnea pikkuiselle kauniista nimestä 🌹💖 Mun tyttö on nyt 10vko ikäinen.

Ei jumpe sä olet aivan upea ilmestys! Ja Milakin on niiiin kaunis, voin vaan kuvitella millainen hurmuri hänestä tulee vanhempana 🙂 Valtavasti onnea teidän perheelle❤️

Paljon onnea koko perheelle ❤️
Ihana nimi pikku miehelle ❤️

Onnea pieni mies Mio! Juurikin näin, omasta elämästä ja juhlista tehdään just oman näköiset! Ei ole oikeita tai vääriä tapoja vaan jokaisen perheen omat tavat. Ihanan rennolla otteella Mari hoidat hommia – itse en olisi tuohon pystynyt. Meillä molemmat lapset kastettu parin kk ikäisenä ja juhlavalmisteluja stressattu pitemmän aikaa. Olisi ne voinut hoitaa noin niin kuin teilläkin 💚

Ristiäiset kannattaa järjestää just silloin kun itselle tuntuu sopivalta 🙂
P.S Onko toi Anita joka hyppii trampoliinissa 😉

Mari Valosaari

Äitihän se siellä pomppii =)

Ihana nimi! Mikä Milan koko nimi on? 🙂

Mari Valosaari

Mila Vivian

Ihastuttavat ristiäiset ja voi miten kiva nimi! Onnea koko perheelle ja kaikkea hyvää ❤

Voi kuinka ihana nimi! ☺ ristiäiset on hyvä järjestää silloin kun se on itselle paras! Mitä suotta asioita ressaamaan sekä pitkittämään ☺

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.