Äiti elämää
21.2.2016

Helpotuksen huokaus -au pair löytyi

Helpotuksen huokaus -au pair löytyi

 

apukäsiä kaivataan välillä

apukäsiä kaivataan välillä

Nyt on jotenkin helpompi hengittää. Mua on jännittänyt jopa suorastaan pelottanut miten tuun pärjäämään sitten kahden lapsen, hevosten ja kotitöiden kanssa. Tässä pelkotilassa päätin että meille tulee au pair.

 

Lisää tuntemuksia hakuprosessin alussa täältä

 

Nyt meille on au pair löytynyt. Sovittiin hänen tulosta jo muutama päivä sitten mutta jotenkin nyt vasta osaan alkaa ajatella että hän todellakin on tulossa. Mä saan kotiin apua! Tai toisaalta odotan kyllä vielä varsinaista päivää jolloin hänen on määrä saapua, tuleeko hän sittenkään? Mutta eiköhän hän tule =) 2.3. eli hyvin pian hän saapuu.

 

Kerroin muuten keskiviikkona neuvolassa että olen päättänyt ottaa au pairin ja olin hyvin kiitollinen neuvolantädin suhtautumisesta asiaan. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä että päätös on oikea ja hieno. Hän luonnollisesti näkee työssään paljon väsyneitä äitejä ja hänestä oli hienoa että minä ennalta ehkäisen väsymystä tällä tavalla.

 

Sain varmuutta että olen tehnyt oikean päätöksen.

 

Tietenkin aika näyttää miten elämä au pairin kanssa sujuu, mutta olettaisin että hyvin. Minulla on meili ja puhelinkeskustelujen perusteella hyvä fiilis tästä 20 vuotiaasta tytöstä joka meille on tulossa. Toivottavasti vaistoni on oikeassa =)

 

p.s. tänään otin kuvan liittyen uudistuneeseen Fit lehteen ja tulin jälleen siihen tulokseen että on hyvä kun lapset näkee kun vanhemmat jumppaa. Onhan se ehkä hieman haastavaa kun ovathan he tiellä, mutta ottakaa ainakin joskus sellainen jumppahetki jonka lapset saavat ”sotkea”

”SITÄ PIENET PERÄSSÄ MITÄ ISOT EDELLÄ”

IMG_7876 IMG_7878

mukavaa sunnuntaita

-Mari-

 

Avainsanat

Kommentit

Tuleeko au pair näkymään blogissa yhtään? Se olisi nimittäin tosi kiva… 😉 Mutta tsemppiä loppuraskauteen ja vauva-aikaan! ♡

Mari Valosaari

Sitä täytyy kysyä au pairilta haluaako hän näkyä missään =) jos se on hänelle ok niin varmasti tulee näkymään.

Kiinostaisi tietää mitä kautta te nyt hankitte au pairin, ja smistä maasta? Osaaako hän suomea yhtään?

Mari Valosaari

sivuston http://www.aupairworld.com kautta, hän on Amerikasta ja suomalaisten sukujuurtensa vuoksi osaa ilmeisesti muutamia sanoja suomea =)

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.