Yleinen
8.4.2015

Hetki josta olen haaveillut onkin yhtä helvettiä

Hetki josta olen haaveillut onkin yhtä helvettiä

Me muutettiin uuteen kotiimme pian vuosi sitten. Olen haaveillut koko tämän vuoden ajan ajasta yksin kotona. Niin että saisin olla useamman tunnin kotona ja järjestellä rauhassa tavaroita, siivota ja touhuilla yksin kotona. Totuushan on että vaikka jo vuosi ollaan asuttu niin edelleen muutamat tavarat odottavat oikeaa paikkaansa. Tämmöistä hetkeä en ole siis kuitenkaan saanut ennen kuin nyt kun on pakko.

Ja nyt kun pakotetusti olen yksin kotona en voikaan tehdä mitään vaan makaan vuodepotilaana sängyssä tai sohvalla. Kivut liikkuessa on niin kovat etten voi kuvitellakaan siivoavani tai järjestäväni tavaroita. Nousen makuuasennosta vain käydäkseni vessassa tai keittiössä hakemassa syötävää jonka tulen syömään sohvalle makuuasentoon. Jalat joita kovasti treenasin kisoihin alkaa kuihtua..

image image

Minulla on suolistosairaus colitis ulcerosa ja tauti on aktiivinen. Tämä tauti on aiheuttanut nyt lisävaivan joka on kivun aiheuttaja. Varsinaisesti suolisto ei siis ole kipujeni aiheuttaja vaan vaiva joka johtuu koliitista. (En mene nyt tämän tarkempiin yksityiskohtiin)

Koliitti siis vaivaa myös ja on ollut ihanaa kuinka moni on lähettänyt minulle viestejä kertoakseen heillä olevan sama tauti ja jakavat vinkkejään taudin hoitoon. Syön tautiin määrättyjä lääkkeitä mutta ainakin toistaiseksi olen kieltäytynyt kortisonilääkityksestä ja turvautunut ruokavalioon sekä luonnonmukaisiin lääkkeisiin. Tällä hetkellä syön Natura Median Serrapeptaasi nimistä lääkettä ja käytän heidän kuitulisää. Kortisonista olen kieltäytynyt sen vuoksi että niin moni samassa tilanteessa ollut on kortisonia syönyt ja joo se on kyllä auttanut oireisiin mutta vain hetkellisesti ja hetki kuurin jälkeen on vaivat tulleet pahempina takaisin.

Hurjin hoitoehdotus vieteissä on ollut tupakointi. Oikeesti Tommi niminen henkilö lähetti viestin:

”Jos vaivat ei pysy kurissa ilman kortisonia tai solunsalpaajia niin kannattaa aloittaa tupakoimaan 2-3 tupakkia päivässä. Jos asia kiinnostaa niin kerron asiasta enemmän”

ööö kiitos vaan Tommille vinkistä mutta tämän ohjeen taidan jättää väliin enkä suosittele sitä kenellekään =) sori Tommi =)

Monen muiden vinkit tulen keräämään ja kunhan pääsen näistä muista kivuista eroon niin toteutan jonkun tai joidenkin vinkkejä.

Mä oon käynyt nyt viikon sisään 4 kertaa Jorvin sairaalan kirurgisella päivystyksessä. Viimeisin kerta poiki hieman tulosta ja sain lähetteen varsinaiselle kirurgiselle poliklinikalle. Mutta sieltäkin saan apua vasta 1-7 vrk kuluessa tai silloin lääkärin pitäisi ottaa minuun yhteyttä. Se koska varsinainen apu eli leikkaus on en tiedä… Leikkaus on selkeästi ainoa hoitokeino kun mikään muu ei auta.

Viikko sitten maanantaina menin suoraan päivystykseen kun saavuttiin Brasiliasta. Siellä lääkäri operoi hieman vaivaani ja yritti auttaa.. kysyi operoinnin jälkeen että helpottiko johon vastasin ”sori nyt mutta tämä kyllä vain pahensi asiaa”.

Seuraavana päivänä menin omalle terveysasemalle lääkärin vastaanotolle jossa lääkäri myös teki operaation joka oli kivuliain homma mitä minulle on koskaan tehty ja sen jälkeen tuli kovimmat kivut mitä olen koskaan kokenut. Synnytys supistukset tai muut kivut siihen hommaan liittyen eivät olleet mitään tähän verrattuna. Itkin, huusin ja tärisin… se oli kauheeta! Sain ensin lääkkeeksi kaksi panacodia porejuomana. Kivut vain jatkuivat yhtä kipeänä, en voinut muuta kuin itkeä.. Lääkäri laittoi sitten tipan josta vasta neljäs kerta meni oikein paikoilleen ja tämä toi tietenkin lisää tuskia. Pian sain kipuihin morfiinia ja se helpottikin hetken kuluttua. Kokonaan kipuja ei tämä morfiinikaan vienyt mutta helpotti suuresti. Tämän episodin jälkeen odotin ambulanssi kyytiä Jorviin. Ambulanssi tuli ja siellä otin kuuluisan ambulanssi-selfien josta tietenkin nettihaukujilla oli omat sanansa sanottavana. Iltalehti julkaisi siis instagram kuvani ja sehän on tietenkin heti hyvä paikka ihmisten päästä haukkumaan! Voit käydä katsomassa jutun ja ihmisten kauniit sanat tästä.

image image image image image image

Päivystyksessä asiaani ei hoidettu millään tavalla, ainoastaan eräs lääkäri kävi vielä kiduttamassa minua kerran lisää ja lähetti lääkkeiden kera kotiin. Perjantaina hakeuduin taas päivystykseen kun kivut eivät hellittäneet. Tällä kertaa en suostunut kidutettavaksi joten ei muuta kuin eri lääkkeet ja kotiin. Perjantaista saakka olen syönyt kuulema vahvinta kipulääkettä mitä kotiin määrätään, oxynorm nimistä. Se helpottaa kyllä hieman kipuihin mutta ei vie niitä kokonaan pois.

Eilen jälleen eli tiistaina 7.4. menin omalle lääkärille koska kivut ovat niin kovat. Hän yrittää saada minua kirurgille mutta sen on tapahduttava jorvin päivystyksen kautta joten ei muuta kuin sinne taas ja nyt siis neljättä kertaa. No siellä lääkäri harjoittelija tulee ja katsoo eikä osaa sanoa mitään, kokeneempi lääkäri käy myös paikalla mutta ei hänkään ole halukas viemään asiaa suoraan eteenpäin kirurgeille vaikka selvästi leikkaus on ainoa vaihtoehto minun tapauksessani. No loppuen lopuksi harjoittelija kuitenkin laittaa lähetteen kirurgiselle ja ”saan” lähteä kipujeni kans kotiin odottamaan että joku ottaa yhteyttä ja ilmeisesti yhteys otetaan kirjeitse. KIRJEITSE huh huh, saa nähdä kuinka kauan joudun tuota kirjettä odottamaan ja kärsimään kotona kivuista. Jos olisi vakuutus tai paljon ylimääräistä rahaa niin menisin toki yksityiselle jossa apua saisi nopeasti mutta kumpaakaan kun ei ole…

Jouduin lähettämään Milan pois kotoa kun Jontte meni tänä aamuna työvuoroon ja pääsee sieltä huomen aamuna pois. Joo Mila on hyvässä hoidossa tätinsä luona mutta lisää tuskaa minulle tuo se fakta että en ole kykeneväinen nyt hoitamaan omaa lastani. Kiitos Jontelle, Jonten äidille ja mun kahdelle siskolleni kun olette nyt Milaa hoitanut kun minä olen pois kuvioista.

Tämä makaaminenkin alkaa sattumaan, koko kroppaa kolottaa. Ja pää alkaa olla myös koetuksella kun liikkumiseen tottunut ihminen joutuu vain ja ainoastaan makaamaan. Lähemmäs kotiani Espoonlahteen on avattu uusi SATS Elixia keskus enkä ole ensin kiireiden ja nyt kipujen vuoksi päässyt edes pyörähtämään. Kova kaipuu on salille.. Nyt olen maannut 8 päivää ja sitä ennen viikon jo liikuin huonosti.. Toivottavasti tätä ei jatku enää pitkään… en jaksaisi enää…

Avainsanat

Kommentit

Oho, tuli edelliseen kirjoitusvirhe. Mulla siis ikää 34-vuotta. Ei 24! 😀

Paras apu on ruokavalio. Mulla on pysynyt sen avulla oireet kurissa vuosia. Tuolla on hirmu hyvät ohjeet ruokavalioon: http://www.tervevatsa.fi/ibs-aertyvae-suoli

Olen hyvin vastaavanlaista noudattanut ja oireita tulee nykyään todella harvoin. Tosin itse en siedä viljoja lainkaan eli myös gluteenittomat tuotteet pannassa. Ja jos jotain positiivista tahtoo repiä, niin IBS:ää sairastavana ruokavalio on ainakin sellainen, että pysyy kroppa kunnossa 😀 Itsellä ikää 24-vee ja selluliitisa ei tietoakaan. Ajatellaan siis positiivisesti <3 Voimia Mari <3

Hei Mari,

Ikävää kuulla ettet voi hyvin, toivottavasti nyt kuitenkin jo paremmin. Suosittelen lämpimästi sinua tutustumaan vegaani ruokavalioon (terveelliseen versioon tietysti – paljon hiilareita, vähemmän rasvoja ). On ihan uskomatonta miten ruokavalio voi parantaa. Minulla katosi kaikki ihosairaudet ja kaikki muutkin ongelmat (esim. uniongelmat), joihin en edes arvannutkaan voivani vaikuttaa ruokavaliolla. Olen kuullut ja lukenut paljon ”ihmeparantumisista” vegaani ruokavalion avulla ja luulen, että siitä voi olla iso apu sinullekkin! Kannattaa ihan tosissaan tutusta tähän. Aiheesta löytyy paljon informaatiota netistä (myös videoita youtubesta) ja kirjoista.

Terveisin,

Oona

Mari Valosaari

Moi Oona,

kiitos, kovana lihansyöjänä täysin vegaani ruokavalio kuulostaa aika kaukaiselta mutta en poissulje sitä ettenkö joskus voisi sitäkin kokeilla. Nyt on ihan hyvä kausi meneillään =)

Moi Mari! Päädyin ihan sattuman kaupalta sun blogia lukemaan ja järkytyin tästä postauksesta kyllä tosi paljon. Oon kattonu fitnesspäiväkirjoja ja vaikutat aivan ihanalta ja maanläheiseltä ihmiseltä! Suomessa tuntuu toi hoitoon pääseminen olevan välillä niin ylivoimaisen vaikeeta :/ en voi muuta ku toivottaa jaksamista ja tsemppiä!

Mari Valosaari

Moi Ina

joo vaikeeta se oli. Mutta onneksi sitten kun hoitoon pääsi oli hoito hyvää. Ja nyt tosiaan kaikki alkaa olemaan hyvin. Usean päivän oon jo voinut elää normaalia elämää. Takaisin normaaleihin mittoihin pitäisi vielä päästä ja myös saada itse koliittia parempaan kuntoon mutta kaikki ok nyt =)

Eräs lääkäri kerran sanoi tutullemme, joka myös kärsii samasta taudista, että hän ei suosittele tupakoinnin aloittamista mutta se auttaa! Olen seurannut vierestä juurikin työkaverini mihen kärsimystä kyseisen taudin kourissa. Öitä sairaalassa on vietetty lukemattomia, solunsalpaajia ym myrkkyjä syöty, eikä niistä missään vaiheessa ole ollut vastetta 🙁 Aloitti tupakoinnin 1 aamulla ja 1illalla) ja mies on vuoden sairasloman jälkeen töissä! Mikä siyten on terveydelle haitallista? pari tupakkia vai solunsalpaajat, kortisonit ja muut kemialliset myrkyt kaikkine haittavaikutuksineen.

Itsekään en suosittelisi tupakointia mutta olen lukenut monista joilla tupakoinnin lopettaminen on laukaissut haavaisen paksusuolen-oireet, ja toisaalta monista joilla se on nimenomaan jopa lopettanut oireet.,on ikävää että joutuu tavallaan valitsemaan kahdesta pahasta.,mutta niin kai se on monessa asiassa:/ Olen joskus keskustellut asiasta jonkun täysin sairaudesta tietämättömän kanssa joka ei millään uskonut tuota, mutta jopa useimmat lääkärit tietävät tuosta että niillä on yhteys, mutta tietenkään lääkäri ei voi, eikä ehkä pidäkään suositella tupakoinnin aloittamista, en tiedä miten paljon tuota on tutkittu ihan tieteellisesti kun on kumminkin poliittisesti epäkorrekti juttu:o

Mari Valosaari

Moi Laura,

joo on kyllä tosiaa outoa jos tai ilmeisesti kun se auttaa. Onkohan kukaan tutkinut miksi se auttaa?

Tupakointi ainakin supistaa verisuonia ja vähentää välillisesti jossain määrin turvotusta. Intiaanit ovat käyttäneet lääkkeenä moneen asiaan, tietysti puhtaassa muodossaan eikä nykyisenä paljon myrkkyjä sisältävänä tuotteena.

Mari Valosaari

Moi Mimmi

toi tupakointi on kyllä aika hurja hoitomuoto. Siihen en kyllä itse lähde. Oon joskus polttanut ja paljon mutta nyt pian jo 12 vuotta ilman tupakkaa niin pysyn kyllä sillä tiellä =)

Ihan uskomattoman positiivista että joku puhuu tästä sairaudesta julkisesti, kun tiedän itse millasta on elää KAUAN jatkuvien kovien vatsakipujen kanssa, ja lääkärit ei halua tutkia ellet itse jaksa väitellä niiden kanssa,.ja kuka kipeänä jaksaa puolustaa itseään? Äiti sairastui tuohon haavaiseen paksusuoleen joskus ehkä 35v ja kävi töissä niin et suolisto vuosi verta jatkuvasti, sit sitä tuli lopulta muita ongelmia: paha anemia, paise suolistoon ym.,Tuossa kumminkin se positiivinen juttu et nyt ollut jo useamman kymmenen vuotta käytännössä ilman oireita eli se tosiaan voi helpottaa huomattavasti: )

Mari Valosaari

Moi Laura

On ollu ihana kuinka positiivista palautetta sairaudesta julkisesti puhuminen on tuonut. Tietenkin negatiivistakin on tullut mutta sen esiintuominen taitaa kuulua suomalaisen luonteenpiirteeseen, Mahtavaa että äitisi on ollut oireetta näinkin pitkään!

On todellakin suomalainen tyyli puhua pahaa ihan jo periaatteesta, ja saman huomaa nimenomaan lukiessa vaikka jotain iltalehtien kommentteja, jotka ovat usein jo suorastaan uhkaavia.,On hyvä että olet noin itsevarma ja avoin että uskallat puhua suoraan, kun itsellä on just ongelmana että pelottaa aina ihmisten reaktiot, ja toisaalta olen hirveän tarkka yksityisyydestä jonka takia esim just lääkärille meneminen oli itsellä vaikeaa, tiedän: ”lääkärit on nähnyt kaikkea”,mutta ikinä ei tiedä millainen lääkäri kohdalle sattuu ja ne huonot kokemukset jää mieleen pitkäksi aikaa. Mutta tuo ilkeiden ja ylipäätään negatiivisten kommenttien antaminen on tuo mieleen koulukiusaamisen, jos aikuiset odottavat lapsilta hyvää käytöstä niin ehkä pitäisi antaa se hyvä esimerkki ja opetella antamaan sitä positiivistakin palautetta rohkeasti:)

Mari Valosaari

Laura, oon täysin samaa mieltä, meidän aikuisten tulisi kyllä näyttää parempaa esimerkkiä. Kuitenkin lapsetkin niitä kommentteja varmasti lukee ja olettavat toisten haukkumisen olevan ok kun aikuisetkin niin tekevät.

Hei!

Tosi pahoillani et oot ollut noin kipeä. Mun on jaettava sulle tietoa kyänin terveystuotteista ja erityisesti sen noniextreme juomasta, se auttaa kipuun ja mun nilkkaleikkauksen jälkeen kun kipuun ei auttanut enää edes kolmiolääkkeet, niin otin tippoja tätä luonnonainetta ja tadaa, kipu helpotti ja sain nukuttua https://www.youtube.com/watch?v=gm4BZoVIXtQ 28 vuoden selkäkipu lähti kokonaan 4 päivässä!

katso YouTubelta videoita ihmisiltä kyäni and pain haulla! kokeile näitä! Lämpimästi suosittelen. Jos pääset kuntoon, nämä ovat myös huipputuotteita treenaamiseen! Voin tulla esittelemään sulle myös tuotteet jos haluat. Minulla on oma kauneushoitola ja myyn myös näitä tuotteita sieltä.

http://www.kyani.net täältä löydät 3 ”ihmetuotetta”, jotka toimivat

Toivon että alat pian voimaan paremmin! yst. Johanna

Mari Valosaari

Hei Johanna,

voisihan sitä tuohonkin tutustua.

Hei! Jos haluat tutustua tuotteeseen, voin tuoda sinulle purkin noniextremeä 25€, näillä 30pvän täystyytyväisyystakuu, toki tuoteperheeseen kuuluu myös aamujuoma superhedelmistä ja illalla otettavat omega-e-vitamiinit, mutta ainakin kannattaa kokeilla tuota nonijuomaa kipujen helpottamiseen, toki ne iltatabletit toimivat myös tulehdukseen hyvin, et siinä mielessä niitäkin kannattaisi kokeilla 44€/kk

Mulla on Crohnin tauti, jonka olen lopulta saanut Remicaden avulla kuriin. Lisäksi menee Imurel ja Asacol. Mutta ei tämä ihan yksinkertaisen kaavan mukaan ole mennyt. Nyt tulee sitten romaani 😀

Olen nyt 27-v. Ensimmäiset oireet tulivat joskus 12-vuotiaana. 13-vuotiaana ”todettiin” keliakia. Vuoden söin gluteiinittomia eikä auttanut. Sairaalasta sanottiin aluksi, etten noudata ruokavaliota kun en parane. Ikävintä, vatsakipujen ja ripulin ohella, olivat yläasteiässä iho-oireet, mm. huulet todella turvoksissa pitkään. Vaikutti sairaus toki myös pituuskasvuun. Kaiken summana olin pieni, heiveröinen ja naama turvoksissa. Osittain varmaan siksi olin koulukiusattu. Takaisin asiaan. Ravattuani allergiatesteissä eräs yksityisen puolen iholääkäri sai päähänsä Crohnin taudin. Sairaalassa ei oikein uskottu, pikemminkin jäi kuva, että älkää te amatöörit leikkikö lääkäriä. Noh, sitten kokeilivat tähystää, ei onnistunut kun suoli liian huonossa kunnossa ja jäi siis kesken. Sitten tähystivät nukutuksessa, ja hupsista Crohnin tauti. 3 viikkoa olin sairaalassa tipassa, lääkityksenä alkoi Imurel ja Asacol, ja Prednisolon. Aluksi kaikki sujui hyvin, iso annos kortisonia toi helpotuksen. Lihoinkin palloksi, paino nousi nopeasti 43 kilosta 58 kiloon. Osittain kortisonista, osittain siksi, että sain taas syödä lempiruokiani 😀 Paino tasoittui noin vuodessa normaaliksi. Kortisoni-annosta pienennettäessä oireetkin palasivat. Vaihtelevasti sujuen menikin aina alkuvuoteen 2009, jolloin eräs lääkäri ehdotti Remicadea. Pääsin eroon kortisonista ja kaikki oireet hävisivät. En tiedä voinko Remicadea käyttää lopun ikääni, mutta kaiken kokemani jälkeen tahtpisin vain jatkaa näin. Olen lukenut, ettei tehoa kaikilla tai vaste voi pienentyä, mutta itsrlläni toiminut hyvin jo yli 6 vuotta.

En tiedä onko sinun sairauteesi sopiva hoito, mutta ehkäpä? Ainiin, kun kommenteissa on mainittu Ramstedt, niin muistaakseni ex-kuulantyöntäjä Conny Carlssonilla myös ko sairaus. Hänellä taisi ura loppua sairauden myötä.

Mari Valosaari

Moi Antti,

joo oon kuullu tosi paljon kortisonista et autta just oireisiin mutta ei varsinaisesti paranna ja monilla just menny pahempaan suuntaan kortisonin lopettamisen jälkeen. Se lihominen mua ei siinä pelota, painon saa aina pudotettua mut pelkään että se tekee vaan hallaa saitaudelle. Mulla on lääkitys mutta se ei selkeesti oo oikee mulle, mut jospa sekin piakoin saataisi oikeaksi.

Mua ei oo tätä ennen sairaus rajoittanut liikkumisen osalta ja toivottavasti ei jatkossakaan. Nyt tämä niinkutsuttu oheissairaus on vetänyt petipotilaaksi mutta huominen leikkaus helpottanee.

Tsemppiä sulle ja toivottavasti oireet pysyy aisoissa.

moi mari <3

Kaikki sympatia ja tsemppi sinne. Laita viestiä jos haluut juttuseuraa! Mulla eioo sun numeroa enää uudessa luurissa!! Olis kivaa vaihtaa kuulumiset. Voimia!

Mari Valosaari

Kiitos Oona

Kuule, oletko kuullut fitlinesta?

Mari Valosaari

Hei Sar

siitäkin on tullut pari vinkkiä

Voi Mari 🙁 En sinua tunne mutta olen ylpeä sinusta ja siitä miten olet jaksanut taistella tuota tautia vastaan. Se mitä sinulle on sanottu tupakoinnista pitää valitettavasti tuon taudin suhteen paikkansa mutta muuten tupakasta on vain haittaa. Ei ehkä kannata tosiaan kokeilla! 😀 Paljon voimia ja tsemppiä! Onneksi sinulla on vieressä just Jontte eikä kukaan muu. 🙂 Terkkuja!

Mari Valosaari

Hei Riikka,

ohhoh, aika hurjaa että tupakointi olisi mihinkään hyväksi. mutta tosiaan mun kohdalla tuo jää testaamatta =)

Itselläni tauti ollut vuodesta 2001 ja siihen väliin on mahtunut noin joka 3 vuosi parin kuukauden mittainen kortsonikuuri. Ilman kuuria todennäköisesti olisi jouduttu leikkaamaan. Mielummin kannattaisi kokeilla kuuri läpi, koska leikkausen menee, paluuta takaisin ei ole. Crohn ja Colitis yhdistykseltä löytyy hyvin tietoa ja myös keskusteluryhmiä

Mari Valosaari

Hei Pertsa,

Olen toki miettinyt kuurin syöntiä mutta ainakin vielä hetken sitä mietin ennen kuin sitä lähden syömään

Suolistosairauteen sairastuneiden määrä on kyllä kasvanut aivan järjettömästi viime vuosina! Tuntuu, että itse kun sairastui Crohnin-tautiin 8 vuotta sitten, niin en tiennyt yhtään kohtalontoveria, ellen niitä varta vasten googlettanut. Nykyisin on jo muutama tuttu, joilla tiedän sairauden olevan ja lisäksi vielä blogien ahkerana lukijana tätä tulee valitettavan usein vastaan – kai sitten positiivisena asiana voi mainita sen järjettömän ison vertaistuen määrän! Se on ollut itsellänikin kultaakin kalliimpaa, ja vasta kun löysin kohtalontovereita niin uskalsin itsekin avautua tästä sairaudesta enemmän. Harvinaisen vähän ihmiset kuitenkaan tietävät suolistosairauksista ja sen osalta sai sitten kuulla niin koulussa kuin harrastuksissa miten taas lintsaan joka paikasta..

Itse sain sairauden hallintaan (monien monien kortisoni-kuurien, solunsalpaajien, biologisten lääkkeiden ja muiden erilaisten epäonnistuneiden lääkekokeilujen jälkeen) ruokavaliolla ja sillä tiellä ollaan edelleen. Tämän ruokavalion aloitin viime lokakuussa, biologisten lääkkeiden aiheuttaessa mulle järjettömän uupumuksen ja lukemattoman määrän muita sivuvaikutuksia.

Toivottavasti et joudu lääkekierteeseen missään vaiheessa, vaan saat apua luonnollisimmin keinoin!! Mun sairastuessa ei ollut vielä tietoa mistään vaihtoehtoisista keinoista, joten söin kiltisti monet kortisoni-kuurit joiden jälkeen mm. mun luuston tiheys heikentyi miltein 10%.. TSEMPPIÄ HIRVEÄSTI! Ihanaa että jaksat tuoda tätä sairautta esille, sillä kaikki keinot millä tätä saadaan levitettyä on tervetulleita.

http://www.crohnjacolitis.fi/vertaistuki/hyodyllisia-linkkeja/ Tuolta löytyy vertaistukea ja mm. linkki tuonne Teemu Ramstedtin sivuille joka myös sairastaa Colitista. Tekee hienoa työtä tietoisuuden edistämiseksi!! 🙂

http://annnikaeveliina.blogspot.fi/

Mari Valosaari

Hei Annikaeveliina

itse oon kans yllättynyt kuinka monella tätä esiintyy. Itse oon ollu ystävile heti avoin asiata ja kappas kuinka moni on sanonut sairastavansa samaa. Sairaus kun on oireidensa vuoksi aika arkaluontoinen niin en ihmettele yhtään ettei siitä puhuta. Itse oon vaan niin avoin ja kova höpöttämään että se on tullut esille =)
Teemun kans ollaan oltukin jo yhteydessä ja varmasti tehdään jotain yhteistyötä tulevaisudessa.

Ihan pakko kommentoida kohtaa ”jos olisi varaa menisin yksityiselle”. Apu ei nimittäin välttämättä löydy sieltäkään. Suo hoidetaan Jorvin erikoissairaanhoidossa, jos suo ei osata parantaa siellä niin ei ne kyllä yksityiselläkään osaa. Ihmisillä on Suomessa liian auvoinen kuva yksityispuolen sairaanhoidosta. Suomessa ei ole erikoistutkimuksiin vaadittavia laitteita yksityispuolella tai mahdollista hoitaa potilasta niin laajasti kun vaikka Jenkeissä, jossa on yksityispuolella isoja sairaaloita. Tosiasia on, että Suomessa yksityiseltä lähetetään vaativimpiin tutkimuksiin erikoissairaanhoitoon, esim. Jorvi, Meilahti jne. Eikä yksityispuolella tehdä mitään kovin vaikeita leikkauksia ja toimenpiteitä. Mä en itse edes synnyttäisi yksityispuolella, jos ajatellaan et vaihtoehtona on synnyttää esim. Kättärillä jossa hoidetaan satoja synnytyksiä vuodessa tai yksityisellä, jossa hoidetaan noin 10 synnytystä vuodessa. Noi ei oo oikeita lukuja, mut suhde on toi. Silloin ei se osaaminenkaan oo samaa. En halua mollata yksityispuolen sairaanhoitoa enkä toivo sulle kuin parasta ja toivotaan et paranet. En oo myöskään mikään asiantuntija, mutta mä oon nähny työssäni potilaita, joita lääkärit ei osaa auttaa. Se on hirveää. En usko et suo pompotellaan tahallaan vaikka osa tosta sun kertomasta kuulostaa siltä. Voimia sulle 🙂

Mari Valosaari

Hei Heidi,

uskon myös että julkisen puolen erikoislääkärit ja kirurgit on huippu luokkaa mutta sinne pääsy on kovin vaikeaa. Tuo päivystys puoli mua tällä hetkellä eniten kismittää.
Oma lääkäri kivenlahdesta olisi jo laittanut leikkaukseen mutta hänellä ei ole siihen valtuuksia…Päivystyksessä tunne on että he eivät ota tosissaan eivätkä auta oikeasti.

Moi! Luin näitä kommentteja ja pakko vastata tähän itsekin colitis ulterosaa ja sivusairauksia sairastavana. Mulla oireet alkoi 15 vuotiaana ja kaksi vuotta piti tutkia ennen kuin löydettiin syy oireille 🙁 pääsin leikkaukseen kun kävi hengenlähtö lähellä elimien romahduksen vuoksi, nyt toipumista 4kk takana ja hyvin menee! 🙂 masu tahtoo vaan aina turvota (niin kuin olit itsekin Mari kuvannut edellisessä jaksossa) mutta suuriltaosin oireet on ohi 🙂 miten sulla kestää tehdä vatsalihaksia? Mulla tulee kipeeksi + masu tosi kipeä aina ( lihakset + suolisto) tämän jälkeen O.o mutta kai ne tottuu kun rauhassa aloittelee. Potkunyrkkeily harrastus loppui lääkärinmääräyksestä siihen mutta onneksi fitness päiväkirjoista saa tsemppiä ja ideoita muihin treeneihin♥ ootte mahtavia!

Mari Valosaari

Moi Sohvi

mullakin tulee usein vatsa kipeäksi jos teen vatsalihaksia kovasti esim tauon jälkeen, mutta näin oli jo ennen sairauden puhkeamista joten uskon sen olevan ainakin omalla kohdalla jostain muusta johtuvaa.

Jaksamisia! Ihania ihmisiä siulla ympärillä ketkä auttavat! ❤

Voimia Mari hurjasti

Mari Valosaari

Kiitos Hellu

Tätähän se on julkinen puoli nykyään, sen tietää jokainen hieman lähempää seurannut. Hoitajat, lääkärit ovat ylikuormitettuja ja aivan liian iso osa potilastiloista kärsii pahoista kosteusvaurioista. Päivystyksessä asiakkaita juoksutetaan rivissä harjoittelijalla, joka kokemuksen syvällä äänellä kertoo, lähetetäänkö kotiin vai pääseekö ihan lääkärille asti muutaman tunnin kuluessa.

Jos tähän sekametelisoppaan lisätään vielä vihreiden ja vasemmiston ajama terveydenhuolto paperittomille, väjäämättä tämä johtaa siihen, ettei enää siinä vaiheessa kukaan saa ansaitsemaansa hoitoa (oli sitten paperiton tai kantaväestön edustaja)

Päättäjillä ja poliitikoilla asia on tietenkin täysin toinen, koska yksityiset lääkärikeskukset ovat pääkaupunkiseudulla auki 24 tuntia vuorokaudessa ja ajan voit sopia 30 minuutin varotusajalla vaikkapa kello kolmeksi yöllä. Tavallaisella rivitallaajalla asia on tietenkin täysin toinen, kun palkkalaskelma sisältää aivan eri lukuja.

Mari Valosaari

valitettan totta Kimmo

On se kyllä kumma, että sellanen tekeminen mikä ei vielä niin yleistä on suurimmalle osalle ihmisistä outoa, jopa idioottimaista!?! Fitness on nyt aika suosittua ja ohjelmia elämäntapamuutoksista yms. tulee aikalailla. Joten niihinhän silloin otetaan joko fitness urheilua harrastavia tai muutosta haluavia. Ei ole keltään pois jos joku pitää itsestään huolta. Itse urheilen säännöllisen epäsäännöllisesti, en kuitenkaan jaksa urputtaa hyvässä kunnossa oleville vain siitä että heillä on se minulta puuttuva motivaatio ja huonoina päivinä eteenpäin vievä”traivi” että jaksaa mennä salille. Minuu nähen ottakaa kuvia milloin ja missä haluatte. Ja jos blogia kirjoittaa niin miksikäs ei päivittäisi sinne myös niitä huonoja kuulumisia? En tiedä tuliko asiaa vai vierestä

Mari Valosaari

totta HeidiS

kiitos ja tsemppiä sulle liikkumiseen. Aina ei tarvikaan jaksaa, mutta melkein aina joo =)

Voi ei! Paljon voimia koko perheelle! Onneksi sulla on tukiverkosto. Ihmiset ei ymmärrä että nämä akuutit vaiheet ovat vaikeita ja joskus hengenvaarallisiakin. Miten voisivatkaan jos kerran lääkäritkään ei näy ymmärtävän.

Pikaista paranemista! 🙂

Mari Valosaari

Kiitos Kirsi

Voi kulta ! Lähetän Sinulle täältä Lahdesta ISON halin ja paljon tsemppiä !

Mari Valosaari

voi ihana Tarja. Kiitos! Olet aina ollut niin kultainen!

Hei, luin eilen noi kommentit iltalehestä ja pisti nii vihaksi että en voi sanoiksi pukea. Itse sairastan samaa tautia ja tiedän että ihmiset joilla tätä tautia ei ole eivät myöskään ymmärrä siitä hevonhelvettiäkään.. En ymmärrä miksi pitää kommentoida jos ei tiedä asioista mitään. Samaistun sinuun, koska itsekin olen fitnessharrastajia, ja sairaus ei tee siitä kovin helppoa. Kovasti tsemppiä tulevaan ja kyllä.ne kintut kasvaa takas!

Mari Valosaari

Hei kk

kiitos. ja joo ei niitä oikein voi ymmärtää mutta onneksi ymmärrän sen että haukut kertoo enemmän haukkujasta kuin haukun kohteesta.

Tsemppiä hirmuisesti tuon kaiken kestämiseen! 🙁 Toivottavasti helpottaa mahdollisimman pian.

Mari Valosaari

Kiitos Ilona

Moikka,

Toivottavasti saat pian apua ja helpotusta kipuihin.

Kävin lukemassa iltalehdessä olevia kommentteja.. Kysynpähän vaan miten ihmisillä on pokkaa sanoa moista? Taitaa heillä olla pahemman kerran asiat itsensä kanssa pielessä, jos kehtaa sanoa noin törkeitä asioita toisesta?

Toivon sulle kaikkea hyvää ja toivottavasti parannut pian! 🙂

Mari Valosaari

Kiitos Miisa!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.