Äiti elämää
23.12.2014

joulu -en voi neuvoa välttämään mässäilyä

joulu -en voi neuvoa välttämään mässäilyä

Jouluaatto on huomenna.

Joulu on ehdottomasti mun yks suosikkijuhlistani. On ihana tulla äidin luo lomailemaan ja syömään herkkuja, nauttimaan perheestä ja ulkoilemaan.

Tänä vuonna joulu on kyllä edelleen ihana, perhe on parasta ja lomalla ollaan, mutta pari juttua on toisin kuin ennen. Herkut.. minähän olen dieetillä valmistautumassa kisoihin. Ulkoilu.. minulle iski flunssa =( Tämä on muuten elämäni ensimmäinen joulu kun on tiukka ruokavalio käynnissä.

Ollaan viikko Tiinan kans täällä yhdessä ja oli tarkoitus käydä monena päivänä kunnolla treenaamassa yhdessä, mutta karstainen kurkku ja vuotava nenä ei salli moista. Harmittaa ihan vietävästi! Ulkoilu on kans aika suppeaa, tänään käytiin sen verran ulkona että tuosta talon välittömästä läheisyydestä käytiin kuusi kaatamassa.

No tuosta mässäilystä, olen dietillä niin minunhan pitäisi kovastikin neuvoa kaikkia olemaan tiukkoja ja ilman herkkuja. Mutta en voi niin tehdä sillä huomenna minä aijon mässäillä niin paljon kuin vain jaksan. Tänään ja taas heti aaton jälkeen syön ruokavalion mukaisesti mutta 24.12. annan itselleni (tai siis Tiina antoi) vapauden syödä kaikenlaista jouluherkkua. Eniten odotan kinkkua ja laatikoita ja makeista joulutorttuja ja piparkakkuTAIKINAA =) äiti jätti mulle pakkaseen taikinaa jotta saan syödä sitä koska tykkään siitä enemmän kuin valmiista pipareista =) niin ja varmasti kaikki näyttää ja maistuu huomenna hyvältä kun on ollut jo jonkin aikaa taas herkuitta. Hieman kyllä pelottaa etukäteen jo vatsanturvotus ja paha olo minkä itselleni syön, mutta se on sen ajan murhe se. Ylihuomenna taas takaisin ruotuun ruuan kans ja jospas flunssakin helpottais ja loppuviikosta pääsisi treenaamaan.

Matkalle lähtiessäni sunnuntai-iltana tai yötä se tais jo olla tein ruokaa matkaa varten (äidille matkaa reilu 500km joten eväät oli pakattava)

kuva 1 kuva 2

image

 Myös lahjat ja lämpimät vaatteet pakattiin mukaan

image imageJa menoksi =)

kuva 3-1Saavuttiin äidin luo, Milan mummolaan eilen iltapäivällä ja joulunvietto alkoi tästä. Tänään haettiin pieni joulukuusi ja illalla on vielä luvassa sen koristelu. Myös ruokaa tehdään huomiseksi vielä valmiiksi. Kiitos äidille kun jaksat aina järjestää ihanaakin ihanamman joulun, olet rakas <3

Ja näiden kuusenhakukuvien myötä haluan toivottaa ihanaa, rauhallista ja herkkujen täyteistä joulua kaikille lukijoilleni.

Lämmin ajatus lähtee myös sille äidille joka menetti onnettomuutensa vuoksi oman lapsensa. Te saatte olla palkatun lapsenvahdin teitä vahtiessa yhdessä 7 tuntia huomenna, nauttikaa siitä ajasta ja olkaa kuin ylimääräistä pyörää ei olisikaan. (voit käydä lukemassa jutun tästä)

imageimage-Mari-

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.