Fitness
26.1.2014

Miksi fitness? kuntosalillahan on ihan tyhmää!

Miksi fitness? kuntosalillahan on ihan tyhmää!

Fitness innostus alkoi vuonna 2009. Ystäväni Anu Kiiveri houkutteli minua hänen ja Else Lautalan mukaan Miamiin kisaamaan Bikini Fitness tittelistä. Minä sanoin tuohon että en lähde, ei minusta ole sellaiseen!! Mutta Anu jatkoi houkuttelua ja siskoni Tiina Kasvi kannusti myös. Tiina lupasi tehdä ruokavalion ja saliohjelman.

No pitihän sitä sitten lähteä kokeilemaan, ainakin tulisi hauska reissu tyttöjen kans Miamiin jollei muuta. Tätä ennen en ollut käynyt kuntosalilla kuin muutamia harvoja kertoja lähinnä katsomassa kun muut treenaa, ruokavaliokin oli sen mukainen söin silmänruokaa salilta =)

Jos vartaloani ajatellaan niin olen ollut aina ihan hyvässä kunnossa, lihakspohja on hankittu jo pikkutyttönä Jarvan Tarhalla hevosen paskaa luodessa ja tanssityöni varmasti piti vartalon ja lihakset kunnossa.

Mutta siis ennen inhosin kuntosalia, oli ihan tyhmää mennä sinne, ei siellä ollut kivaa… Ja tämähän johtui siitä etten tiennyt mitä siellä pitää tehdä! No nyt Tiina tuli ja kädestä pitäen opasti minulle Solanassa miten mikäkin liike tehdään ja miten se tehdään niin että tuloksia syntyy. Samoin hän antoi paperille ruokavalio-ohjeet.

Nämä kaksi paperia –ruokavalio ja saliohjelma olivat minulle kuin raamattu Kisalavalle saakka. Noudatin ohjeita pilkulleen ja se kannatti.

Miamin Miss Bikini Universe kisa 2009 oli ensimmäinen fitnesskisani ja karsintojen aikaan sanoin ”jos finaalipaikan saan olen todella tyytyväinen sijoitukseeni”.
No 10 parhaan joukkoon pääsin ja silloin tiesin että fitess-kärpänen on puraissut. Koko matka kisoihin oli ollut mahtava, kaikki ne kanat ja kananmunat, sali ja lenkkihikoilut on tuoneet minut tänne ja täällä on kivaa.
Kisan ja kärpäsen puraisun kruunasi vielä se että omaksi totaaliseksi yllätykseksi sijoituin kisassa toiseksi.

Tässä samassa kisassa kilpaili bikinifitness +45 vuotiaiden sarjassa 63 vuotias isoäiti joka voitti kyseisen sarjan ja ajattelin silloin heti että tuossa taidan olla minäkin isoäitinä…. Nooh aika näyttää käykö niin mutta tästä syystä fitness ja se kuntosalikin on oikeesti tosi kiva paikka kunhan vaan tietää mitä siellä tekee.
Anu Miami1506-010709 086

Miami kesä 2009

Miami kesä 2009

 

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.