Kotitalouskriisi
13.1.2016

Aamusmoothie tästä ikuisuuteen

Aamusmoothie tästä ikuisuuteen

IMG_0593 (1)

Muna meinasi unohtua

Muna meinasi unohtua

Aloitin syksyllä joka-aamuisen smoothie-touhun. Tähän mennessä olin kyllä mielestäni syönyt ja syöttänyt varsin terveellisiä aamupaloja. Tein yleensä aamupalaksi puuroa, jossa oli kaikenlaista ”parannusta” hampunsiemenistä spelttiin.

Mutta muutaman kuukauden smoothieputken jälkeen paluuta puuroon ei ole ollut näkyvissä. Kirjoitinkin ensimmäisistä muutikulhoista teille. Alkuhuuman jälkeen en ole panostanut enää ulkonäköön, vaan tykittänyt smoothien sisältöä pomminkestäväksi.

Mitään tieteellistähän tämä ei ole, kun perheemme on pieni, mutta itse olen ainakin voinut paremmin kuin ikinä. Jotain sekin saattaa kertoa, että lapset eivät ole olleet kertaakaan flunssassa koko syyslukukautena.

Pari aamua kokeiltiin taas sitä aamupalaa, mitä ennen ollaan aina tyytyväisinä syöty ja jo huomasi eron: olo ei ollut yhtään niin energinen ja hyvinvoiva kuin smoothie-aamuina.

Teen smoothieen aina melkein samanlaisen peruspohjan, joukkoon sekoitan kaikenlaisia superfoodeja, vitamiineja ja erikoisjuttuja. Smoothien lisäksi aamupalaamme kuuluu kultainen kaakao.

IMG_0591

Smoothien peruspohja:

  • 1 pussi pakastemustikoita (tai joskus mustaherukoita)
  • appelsiini ja ohut siivu appelsiiniin kuorta
  • banaani
  • avocado
  • raaka muna
  • 1 dl mantelijauhoa
  • puolikas sitruuna ja ohut siivu sitruunan kuorta
  • 2dl tyrni- tai omenamehua
  • 1 tl kurkumaa

Hyväksi todetut lisukkeet:

Marjojen voiman lisäksi uskon, että näillä seuraavilla ravintolisillä meidän perhe saa boostattua vastustuskykyä. Ravinteet ovat erityisen tärkeitä lapsille, jotka joutuvat syömään päivittäin ravinneköyhää kouluruokaa.

Kaikkia lisukkeita en laita samana päivänä, vaan hieman vaihtelen fiiliksen mukaan. Smoothie on muuten loistava keino syöttää lapsille lisäravinteita. En usko, että saisin maitohappokapseleita syötettyä mitenkään muuten. Smoothieen on helppo kumota kapselin sisältö.

Tästä aamupalasta en kyllä tingi. Voisin syödä jotain muutakin aamuisin, vaan en halua. Maailma saa räjähtää, että tästä luopuisin. Kaiken kaamoksen, rännän, pakkasen, viiman, noroviruksen, rs-viruksen ja arkikiireiden keskellä olo on ollut aivan uskomattoman vahva.

PS. Kertokaa mitä lisäravinteita / vitamiineja te suosittelette!

Avainsanat

Kommentit

Hei, Käytätkö MCT-öljyä lapsilla? Minua kiinnostaisi lorauttaa smoothien sekaan lapsillekin, mutten löydä oikein hyvää annostusohjetta/tietoa sen hyödystä lapsilla..kuvittelelisin kuitenkin hyötyjen olevan samat kuin aikuisillakin?

Moi maria! Näytät todella hyvinvoivalta ja jonkin verran ruokavaliostasi tiedänkin tämän blogin perusteella. Vältätkö muita ruoka-aineita kun gluteenia ja sokeria? Itse myös ruokavalioasioiden ja terveyden kanssa kamppaillut ja vinkkejä kaipaileva.. 🙂

Maria

Kiitos! Vältän maitotuotteita, gluteenia ja sokeria. Mutta voita syön, välillä paljon, välillä en yhtään. Itselläni oli selvästi sokeririippuvuus, siitä eroon pääseminen on muuttanut koko ruokakäsitykseni. Syön nykyään todella paljon ”kunnon ruokaa” (kasviksia, kalaa, lihaa). Lisäksi vältän kaikkia turhia lisäaineita, mutta eipä niitä tulekaan, kun ruoka on enimmäkseen tuota mitä mainitsin. Eineksiä en syö oikeastaan ollenkaan. Ruokavalio on tosi tärkeä, mutta itselleni sisäilma on vähintään yhtä tärkeä. Voiko olla, että sinäkin kärsisit sisäilmasta?

Kiitos vastauksesta! Miten toimit kyläillessä, jätätkö ottamatta vai otat kohteliaisuussyistä? Taidan koittaa ruokavaliomuutosta.
Hyvin mahdollista voi olla, että oireeni johtuvat myös sisäilmasta. Työpaikkani saattaisi olla ongelmainen. Mulla on paljon poskiontelotulehduksia ja väsymystä, vatsaongelmia ja mielialan laskua…

Maria

En kyläillessäkään syö mitään mikä ei kuulu ruokavaliooni, mutta yritän olla tekemättä numeroa.

Nuo oireesi kyllä viittaavat sisäilmaongelmaan. Mullahan on nyt mun uusi nettipalvelu http://www.marianordin.fi, jos haluat niin sitä kautta voin auttaa selvittämään asiaa.

Heippa Maria. Ihan hyviä pointteja sinulla mutta raakaruoka on kyllä niin stydiä kamaa ettei sovi kaikille. Puuro on aivan mainio vaihtoehto niille joiden suoli tarvitsee rauhoitusta esimerkiksi stressin tai muun suolistoa sekoittavan asian vuoksi. Puhumattakaan suolistosairauksista joiden suolisto ei kertakaikkiaan kestä raakaruokaa. suolistoa täytyy rauhoittaa ja vasta sen jälkeen voi alkaa raakaruuan syönti jos suoli kestää sen. Tämä ei tarkoita sinua vaan lähinnö vinkkaan tässä muita lukijoita jotka imevät vinkkisi eivätkä ehkä tule ajatelleeksi tätä. Ihanan terveellinen aamupala teillä, meillä sama setti ja lapsia tulpasti. Tulee kalliiksi 😀

Ps maitohapot menee hukkaan noin isossa satsissa. Ne kuuluu sekoittaa minimäärään nestettä. Kaikista tärkein bakteerien joukko, bifidot ovat erittäin herkkiä hapelle. Kuolevat lähes sillä seisomalla kun avaat kapselin. Siksi suosittelen yrittämään kapselimuodossa iltaisin tyhjään mahaan yötä vasten.

Nim. Ravintoalaa opiskeleva

mehustamalla saa myös vitamiinit makoisan juoman muotoon, porkkana-appelsiinimehu on varsinkin ihanaa! Minä otan purkista vain d-vitamiinia, jos muistan.

Smoothien hinta voi vaikuttaa kalliilta, kun laskee nuo kaikki tuotteet mitä käytät, mutta tuleehan niistä monta smoothieta sitten. Ja kun tuotteet on kerran hankkinut niin ne loppuu eri aikoihin eikä tule uudestaan samanlaista hintapaukkua. Tuli vaan mieleen, kun moni kyseli hintaa. Tokihan on kalliimpi verrattuna kaurahiutaleisiin, joita voi saada kilon 40 sentillä. Murskaatko kananmunan kuoret ennen blendausta, vai luotatko siihen, että tehosekoitin jauhaa ne? Isompi pala voisi olla ikävä yllätys suussa.

Minä teen paljon myös smoothieta. Joko aamu tai iltapalaksi. Lähinnä minä ja mies sitä juodaan, vanhin lapsi ottaa joskus ja kolmas. Toinen poika on niin ronkeli ettei hälle kelpaa. Aikasemmin tein ihan simppelin mansikka/mustikka-banaani-luonnonjugurtti pirtelön mutta nyt olen käyttänyt pohjana mantelimaitoa, lisännyt marjoja ja banaania. Chian siemeniä, avocadoa ja luomu-maapähkinävoita. joskus laitan leseitä sekaan tai pähkinöitä. Raakaa kananmunaakin tullut joskus laitettua. Meilläkin on omat kanat joten munia kyllä riittäisi. Ja mansikat ja mustikatkin on poimittu omalta pellolta ja talon ympärysmetsistä joten ei tuo hintakaan meillä älyttömäksi nouse.

Oi, miten ihana! Mutta vaikuttaa tosi kalliilta (etenkin jos vertaa puuroon, heh).. Onko toi ohje siis neljälle ja paljonko on teidän lasten ja aikuisten smoothieiden annoskoot? Itse ostan ihan Rainbown omenanmakuisia maitohappobakteereita, joissa on 5 eri bakt.kantaa, lapset ottaa ne ihan karkkina 🙂

Maria

Tästä riittää oikeastaan viidellekin. Mutta yleensä kun meillä on neljä syöjää, niin minä syön tupla-annoksen… 😀
En ole laskenut, mitä hinnaksi tulee. Lasken!

Hmm, kiitos vinkeistä! Itse olen syönyt noin 2kk aamuisin smoothien. Vatsa voi mielettömän hyvin! Minäkin heittelen sekaan marjoja ja banaanin joka aamu mutta myös desin kaurahiutaleita (puuro alkoi tökkimään) ja 125g maustamatonta rahkaa! Helppo, nopea ja ravitseva! Meillä on kanoja, joten taidanpa aamulla kokeilla kananmunan sekoittamista joukkoon ja kuorenkin!

Maria

Meillä ei syödä enää kovinkaan paljon kauraa, eikä maitotuotteita paitsi voita. Raa’at munat on tosi ravitsevia, niitä ehdottomasti kannattaa käyttää, varsinkin jos on noin hyvä tilanne, että on ihan omat kanat!
Kuoret otan talteen keitetyistä munista. Raakoja kuoria en suosittele. Vaikka itse söin lapsena raakoja kananmunia niin, että tein kuoreen reiän ja imin siitä sisällön – YÖK. Ja ihme, etten saanut salmonellaa, tein näin nimittäin espanjassa…

Hei, täälläkin käytetään kananmunat kuorineen. Itse käytän nimenomaan keittämättömät, pestyt kuoret, jotka desinfioin 150 asteisessa uunissa 10 min.

Kiitos kommentista! Kiinnostaisi tietää, syökö lapsesi koulussa/päiväkodissa niiden tarjoamaa ruokaa? Eli onko heidän ruokavalio tarkka kotona vai molemmissa paikoissa ja jos molemmissa miten se on mahdollista? 🙂 Käytän maitotuotteista ainoastaan rahkaa proteiinin helppona lähteenä, harrastan liikuntaa ja salia niin paljon, että lihasten kasvun takia. Toki proteiinia tulee muualtakin päivän mittaan! Kiinnostaisi myös tietää miksi järkytä kaurahiutaleet pois ja mikä olisi hyvä niiden tilalle?

Monelleko yllä oleva annos on? Mitä se maksaa? Minkä maalaisia pakastemustikoita käytät?

Maria

Annos on 2 lapselle ja 2 aikuiselle. Mutta joskus meillä on 3 lasta syömässä ja sama annos kyllä riittää viidellekin.
Lasken mitä maksaa, mutta varmasti enemmän kuin puuro. Saadaan hinta takaisin siinä, ettei pahemmin sairastella. Pakastemustikat on ihan tavallisia suomalaisia mustikoita. Marjat ostan aina kotimaisina, sillä ulkomaisissa voi olla kaikenlaisia myrkkyjä.

Meillä syödään ”lisäravinteena” kalsiumia purkista, sillä lapset eivät juo maitoa. Ihan vaan perinteisen monivitamiinin ottavat myös samalla.

Smoothieta syödännaamuisin meilläkin. Pohjana ovat pakastemarjat (kotimainen mustikka, vadelma ja mansikka, toisinaan myös tyrni, herukat ja puolukka). Nesteenä käytän Valion Gefir -juomaa, jossa noita maitohappobakteereja.
Lisäksi hedelmiä, kuten mangoa, banaania, ja avokadoa.

Unohdin yhden jutun! Laitan usein keitetyn kananmunan kuoria sekaan just kalsiumin takia.

Kalsium liukenee keitinveteen. Keitettyjen kananmunien kuorilla ei ole lannoitusarvoa luomuviljelyssä. Keittämättömien kananmunien kuoret taas ovat mahti lannoitetta kasvimaalle ja varmaan myös ihmiselle.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.