Kotitalouskriisi
3.7.2016

Terveellinen mansikkajäätelö

Terveellinen mansikkajäätelö

image

Minua on vuosia ärsyttänyt maito-sokeri-esanssi-jäätelöt. Asia alkoi ärsyttää varmaankin silloin, kun esikoinen oppi puhumaan ja sai tietää, mitä jäätelö on. Minua ottaa päähän kaikki tavalliset jäätelökioskien ja kaupan pakastealtaiden jäätelöt. Viimevuosina ärsytystä on aiheuttaneet myös ne pyörillä liikkuvat jäätelökojut, jotka parkkeeraavat leikkipuistojen porteille puistoruokailun jälkeen. Jokakesäinen jäätelökitinä myös ärsyttää.

Hassua on, että nykyään minua ärsyttää tavalliset jäätelöt entistä enemmän. Ennen en nimittäin tiennyt, että epäterveellisille jäätelöille on vaihtoehtoja.

image

Taivas! Kun syön jäätelöä, jonka teimme kuopuksen kanssa tänään minua ei ärsytä lainkaan. Olen niin onnellinen, että Hyvän olon jäätelökirja löysi luokseni. Olin vappuna kirjan julkkareissa ja sain sieltä kappaleen itselleni. Täytyy sanoa, että tuskin olisin muuten tähän tarttunut, kun en ole ennen ollut lainkaan jäätelöfani.

Jäätelökirjassa on uskomaton määrä jäätelöreseptejä, jotka tehdään täysin ilman maitotuotteita, lisättyä sokeria tai gluteenia.

Tänään teimme mansikkajäätelöä luomumansikoista tietenkin. Mansikat, jotka poimimme Varpulan tilalta jo loppuivat, joten kokeilin uutta marjatkotiin.fi-palvelua. Sieltä saa kaikenlaisia marjoja, suoraan kotiin toimitettuna. Palvelu oli tosi kätevä, ainoa puute oli, että en saanut tarkkaa toimitusaikaa tietooni, joten odottelimme kotona koko päivän.

Maidoton mansikkajäätelö

Tästä jäätelöstä tuli aivan taivaallista, vaikka tein sen vähän eri tavalla kuin jäätelökirjan reseptissä. Minun versioni meni näin:

  • litra mansikoita
  • kaksi banaania
  • tölkillinen kookosmaitoa
  • kaksi ruokalusikallista Puhtikaura-puuteria

Viipaloin mansikat ja banaanit edellisenä päivänä ja laitoin ne pakastimeen. Laitoin jääkaappiin myös tölkillisen kookosmaitoa. Kun kookosmaitotölkin laittaa jääkaappiin, valkoinen rasvainen osa ja kirkas neste erottuvat. Valkoinen osa nousee pintaan. Näihin maidottomiin jäätelöihin käytetään vain tuo valkoinen osa.

Kaadoin kaikki ainekset kulhoon ja survoin sauvasekottimella sorbettimaiseksi. Kun valkoisen kookosmaidon sekoittaa jäisiin marjoihin, kovettuu kookosmaito pienen pieniksi rakeiksi. Minusta tämä oli oikeastaan aika jännä rakenne jäätelölle. Lisäksi en survonut banaaneja aivan muussiksi. Banaaninpalat toivat myös kivan lisän jäätelöön.

Puhtikaurapuuteri parantaa jäätelön rakennetta.

Tämän jäätelön voisi tehdä myös toisin päin, jolloin kaikki ainekset sekoitetaan sauvasekottimella ennen pakastamista. Kuohkeutta jäätelöön saa sekoittamalla sitä voimakkaasti pakastuksen välissä.

imageJätskiohjeita lahjaksi lapselle

Olen niin ihastunut jäätelökirjaan, että odotan innolla että esikoisen kaverilla olisi syntymäpäivät. Hyvän olon jäätelökirja on ihan täydellinen lahja! Hinta taitaa tosin olla aika korkea, itselläni on ollut sellainen sääntö, että lasten synttärilahjat saavat maksaa noin 10€. Mutta keksin tähänkin jo ratkaisun: jäätelökirjan voisi ostaa jonkun toisen kanssa yhdessä.

image

Valmistajat – tehkää parempia jätskejä!

Miten monta vuotta pitää odottaa, että tähän tyyliin valmistettuja jäätelöitä saisi meidän lähikaupasta?

PS. Pari viikkoa sitten tein puolukka-kaura jäätelöä. Jos pakastinta pitää nyt tyhjentää mansikoille, niin puolukat kannattaa käyttää tähän reseptiin.

Avainsanat

Kommentit

Kiitos kirjavinkistä! Tämän kirjan tarvitsen! Rakastan nimittäin jäätelöä ihan mielettämästi, mutta sen syöminen saa aikaan aina syyllisyyden tunteen. Joten, jos saisin herkun hieman terveellisemmässä muodossa, niin saan jatkaa herkuttelua ilman syyllisyyttä. 🙂

Maria

Tää on aivan loistava kirja!

Yritin tilata marjoja marjatkotiin.fistä. Oma luomumansikkatilaukseni peruutettiin kaksi kertaa tämän viikon aikana lukuisten sähläysten saattelemana.

Lieko Marian postaus aiheuttanut Marjatkotiin-firmalle yleisöryntäyksen ja marjapulan kun näin pääsi käymään. Ehkäpä saavat homman kunnolla toimimaan myöhemmin kesällä, mutta tällä hetkellä minä en ainakaan voi suositella palvelua.

Tuli mieleen, että oletko koskaan perehtynyt lasten uv-uimapukuihin ja lasten aurinkorasvoihin? Olisi kiva lukea niistä..miten teidän lapset suojautuvat auringolta?

Maria

Yhden jutun jo kirjoitin aurinkovoiteista: https://blogit.kaksplus.fi/kotitalouskriisi/kiellettya-ainetta-aurinkovoiteissa/

Mutta olen tän jälkeen muuttanut taas mieltäni.

Me ei käytetä mitään aurinkorasvaa, vaan hattua ja vaatteita. Nekin ihan tavallisia. Tai kyllä joskus yhden lippiksen ostin lapselle, jossa mainostettiin UV-kertoimia. Olen aika varma, että ihosyövät liittyvät enemmänkin siihen, että kosmetiikan kemikaalit reagoivat yhdessä auringonvalon kanssa. Tästä tulikin uusi tutkimus, jossa kosmetiikalla käsiellyt UV-valolle altistetut rotat saivat huomattavasti enemmän ihosyöpää kuin verrokkirotat.

Mutta me ei siis olla palettu, edes lomamatkalla, vaikka ei ollut aurinkorasvaa. Suositaan varjoa ja ollaan rannalla aamulla tai illalla ja pidetään pitkiä vaatteita.

Johan ehdin innostua tuosta marjat kotiin-palvelusta.
Hetken sain selata sivuja, jotta löysin tuon ratkaisevan lauseen: ”toimitus pk-seudulla”.
…muuten olisi ollut kiva kokeilla.

Maria

Voi hitsit!

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.