Kotitalouskriisi
12.7.2015

Satokausi! Varhaiskaalia ranteisiin, nilkkoihin, rintoihin, suuhun…

Satokausi! Varhaiskaalia ranteisiin, nilkkoihin, rintoihin, suuhun…

DSCF5076

Äitini toi meille tänään valtavan varhaiskaalin. Yleensä hän tuo meille ruokia silloin, kun hän haluaa minun laittavan jotain erityistä ruokaa. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan esittänyt toivetta kaalisalaatista tai -padasta.

Äitini istutti minut pöydän ääreen. Olin eilen illalla ulkona korkokengissä ja venäytin nilkkani. Valittelin asiaa aamulla kun hain lapset yökylästä hänen luotaan. Istuessani mummo irroitti kaalin päälimmäiset lehdet, kauli lehtiruodot kaulimella sileäksi ja kääri lehdet paketiksi nilkkani ympärille.

Kaalin lehdet tuntuivat ihanan viileiltä kuumottavaa nilkkaa vasten. Ihmeellisin vaihe oli kuitenkin kääreiden poisto. Tunnin päästä, kun avasin paketin, oli nilkan turvotus oli laskenut huomattavasti.

Äsken muistin, että olen ennenkin kokenut kaalinlehtien voiman – Naistenklinikalla! Esikoisen syntymän jälkeen maito nousi huminalla rintoihin. Pian rinnat olivat koripallon kokoiset, muhkuraiset, tulikuumat ja järkyttävän kipeät. Kävely, tai mikä vaan pieninkin liike aiheutti paineen, joka tuntui räjäyttävän maitorauhaset synnytyssairaalan seinille. Hoitajatkin huomasivat tuskani ja toivat perhehuoneeseeni avun: kaalinlehtiä ja sairaalan verkkoalushousut.

IMG_1127

Housuista leikattiin kiilaosa auki, kaalinlehdet tungettiin sisään. Ja kas, siinäpä upea toppi.

Kaalinlehtitoppi viilensi rintoja ja poisti paineen tunnetta hetkessä. Parantava vaikutus oli myös kaalienlehtitopin aiheuttamalla nauruhepulilla. Nauroin itseni vessan lattialle (hyvää treeniä vatsanpohjalihaksille). Olin synnytyksen jälkeen niin yliväsyntyt ja ylikierroksilla, että vasta vedet silmissä nauramisen jälkeen pystyin rentoutumaan ja nukkumaan edes hetken.

Tarjottiinko sinulle kaalinlehtiä synnytyssairaalassa?

PS. Lapset katsovat nyt Rango-elokuvaa (suosittelen!), jossa iskä on ääniroolissa. Sohvalta kuuluu tasainen ”lisää kaalia”-huuto kaanonissa. Makoisa ja mehevä varhaiskaali on mitä parasta nakerrettavaa lapsille!

Avainsanat

Kommentit

Minulle tarjottiin kaalinlehtiä ihanassa Vammalan aluesairaalassa, jossa äitejä ja isiä kohdeltiin kuin kuningattaria ja kuninkaita. Otin vastaan ja helpotti, muutenkin siellä kaikessa luomumenetelmät käytössä, kuten synnytyksen jälkeiseen ummetukseen luumunektari.

maria

Oi, kuulostaa ihanalta paikalta! Onni on hyvä synnytyskokemus. Eikä se tosiaan ole vain se yksi ponnistus, vaan mehut ja kaalinlehdet ja pienenpienet huomaavaiset eleet, jotka tekevät kokonaisuuden.

Ihana kirjoitus! Minä käytin myös kaalinlehtiä perhehuoneessa ja tunnistan nuo samat oireet, kun tuntui, että maito oikein pursuaa rinnoista ulos. Olen säästänyt nuo ”verkkorintsikat” ja joka kerta, kun niitä katselen, nousee mieleeni synnytys ja ne aivan ikimuistoiset ensihetket <3

maria

Hih! 🙂

Ihana! Mäkin käytin kaalinlehtiä sitten kun mulla alkoivat rintatulehdukset parin kuukauden imetyksen jälkeen, ja kaali tosiaan tuntui auttavan. Sitä en muista, mistä kuulin vinkin, mutta luultavasti en vielä laitoksella. Varmaan muuten Kaksplussasta luin 🙂

Voi että olet hauska tyyppi! Tuo kuva sinusta kaalinlehtirintsikoissa on tosi hieno. 🙂
Varhaiskaali on superia…

Juu, jäi myös vastaamatta, että sairaalassa ei kaalinlehtiä tarjottu, mutta kotona niitä käytin useinkin jo ennalta ehkäisemään, kun tuli ”kuumottava” tunne. 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.