Kotitalouskriisi
10.4.2016

Pienet kädet käsittävät maailmaa – kaunoa pitäisi opettaa ennen kouluikää

Pienet kädet käsittävät maailmaa – kaunoa pitäisi opettaa ennen kouluikää

IMG_2923

Kuusivuotiaamme käsialaa

Olen jo monta kertaa kirjotuksillani halunnut esille kätevät kädet ja lasten ihmeelliset aivot. Joka hetki vauvan aivoissa muodostuu tähtitieteellinen määrä uusia hermoyhteyksiä.

Itseasiassa ihmisen isoaivojen tuntoaivokuorille voidaan piirtää kartta, joka kertoo siitä, miten laajat alueet osallistuvat ihmisen osien liikuttamiseen. Käden (erityisesti peukalon) ja kasvojen (erityisesti suun) alueet aivoissa ovat niitten todelliseen kokoon nähden paljon suuremmat.

Tämä havainto kertoo käden ja kasvojen erityisestä merkityksestä ihmiselle. Ihmislajin kehityksen kannalta tärkeimmät asiat ovat olleet monipuolinen käsien käyttö sekä kommunikointi. Käsien tehtävä on ”käsittää” eli tunnustella ja tehdä. Suu ja kasvot osallistuvat myös tunnusteluun esimerkiksi, jos haluan tunnustella jotain todella tarkkaan tai vaikka tietää, onko jokin pyykki vielä kosteahko, kokeilen esinettä ylähuulen yläosalla. Tunnustelun lisäksi kasvot ja suu osallistuvat kommunikointiin.

Ihmislajin kehitys tapahtuu vauvassa pienoiskoossa. Vauva kehittyy  parhaiten kuten ihmislajikin, käsillään käsittämällä ja kommunikoiden. Sormiruokailusta kertovilla sivustoilla voi lukea siitä, kuinka vauvan käsi (pinsettiote) ja kielen koordinaatio tapahtuvat samanaikaisesti. Teorian mukaan jos vauva osaa pinsettiotteen, on kieli myös tarpeeksi kehittynyt käsittelemään marjan kokoisen ruuan suussa. Varhaista kommunikaatiota voi sen sijaan harjoittaa vauvojen vessahätäviestinnän muodossa.

Osoitus lapsen kädentaitoihin uskomisesta on sormiruokailun mahdollistaminen jo mahdollisimman pienelle. Meillä lapsille on myös aina annettu aivan pikkuruisia leluja, joiden pakkauksissa on varmasti ollut merkintä ”ei alle kolmivuotiaille”. Joululahjaksi olen ostanut kanavatöitä ja hamahelmiäkin on töppäilty. Itse olen antanut pieniä esineitä jo aivan pienelle vauvalle, mutta tietenkin vain valvovan silmän allaFullSizeRender

Minulle kasvattajana hauskin haaste on tukea käden sekä aivojen kehitystä parhailla mahdollisilla tavoilla. (Siis sen lisäksi, että olen pohjaton syli. Vaikka puhun paljon aivoista ja lasten älykkyydestä ja muusta, ei se tarkoita, että laittaisin mitään rakkauden eteen.)

Olen vahvasti sitä mieltä, että lasten älyllistä kapasiteettia aliarvioidaan. Tästä aiheesta olen puhunut ennenkin. Mutta sen lisäksi olen sitä mieltä, että myös lasten kädentaitoja aliarvioidaan. Ja rankasti. Aliarvioiti tapahtuu viralliselta taholta peruskoulun muodossa.

Suomalaisten älykkyysosamäärä on laskenut viimeiset vuosikymmenet. Käden ja aivojen yhteyden heikkeneminen voi ympäristömyrkkyjen lisäksi olla yksi tekijä suomalaisten tyhmentymiseen. Nykyään peruskoulussa ei enää edes opeteta kaunokirjoitusta, ilmeisesti resurssien puutteen takia. Olen nyt huomannut, että kaunokirjoituksen opettaminen koulussa on täysin turhaa.

Lasten pitäisi opetella kirjoittamaan kaunoa jo ENNEN kouluun menoa.

Se on täysin mahdollista ja kivutonta. Esimerkiksi Espanjassa tai Ranskassa kaunokirjoituksen opettelu aloitetaan 5-vuotiaina.

Tätä juttua varten inspiroiduin neurologi Kiti Müllerin tekstistä, joka kannattaa lukea!

Avainsanat

Kommentit

Älä nyt tuota vanhaa omaa kouluaikaista kaunoa ala opettaan!

Maria

En ole opettanut, vaan leikkikoulussa opettavat. Tää on ranskalaista kaunoa.

Kiitos ”lukutaitoiselle”viisaista ja inhimillisistä sanoista. Selvästi tiedät, mistä puhut.

Kiitokset itsellesi ”luokanopettaja” ja myös Marialle, joka nosti esiin tärkeän aiheen. Jokainen tehköön tyylillään, kun lastenkasvatuksesta on kysymys. Itselläni on omanlaiseni kanta ja uskon, että muilla on omanlaisensa. Kiva, että sain tuoda omani esille. Mukavaa kevättä!

Hei Maria,

tarkasti ottaen en käsitellyt kaunokirjoitusta kommentissani lainkaan. Pääosin keskustelin lukutaidosta, jonka Olefiina mainitsi omassa kommentissaan. Kaksi eri asiaa, eikö totta, vaikka toki osittain päällekkäisiä ilmiöitä ovatkin.

Kukaan ei varmasti ole eri mieltä, jos kysytään, että a. onko lapsesi aivojen kehitys sinulle tärkeää tai b. tulisiko lapsen kehitystä tukea ravitsemuksellisesti tai kommunikoimalla lapsen kanssa – mitä se tarkasti ottaen tarkoittaakaan. Hyviä yleisiä tavoitteita molemmat.

Se että tämäntyyppisistä ns. kokonaisvaltaisista kasvatusmetodeista ei olisi mahdollista saada tieteellisesti vahvistettua tietoa ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ilman muuta ko. ilmiötä on mahdollista tutkia. Muutenhan tämäntyyppistä tutkimusta ei olisi ollut runsain mitoin jo pitkään saatavilla.

Kokonaisvaltaisesti ajatellen kannattaa aina muistaa, että yksittäinen seikka, kuten lukutaito tai motoriikka jne. eivät yleisellä tasolla kerro lapsen aikuisiän taipumuksista ja taidoista välttämättä paljoakaan silloin, kun puhutaan varhaisesta lapsuudesta. Tarkoitan tällä sitä, että lapsena käytännössä lähes kaikki on vielä mahdollista. Minusta tässä ajatuksessa on jotakin tavattoman koskematonta ja ainutlaatuista.

Sitä vastoin minua joskus huolestuttaa se – sanotaan nyt sokeus, kun en parempaa sanaa löydä – jolla osa vanhemmista suorastaan syöksyy kasvattamaan alle kouluikäisistä lapsistaan jalkopallotähtiä, kirjailijoita, shakkimestareita ja mitä näitä eri lahjakkuuksia nyt onkaan. Tämä kaikki on tietysti tavattoman inhimillistä – kukapa ei haluaisi lapsensa olevan erityinen ja lahjakas – ja hyvin monella tapaa kaikki lapset sitä ovatkin.

Edelliseen ajatukseen viitaten puhunkin täysin yleisellä tasolla, kun totean, että on tilastollisesti äärimmäisen epätodennäköistä, että kaikista niistä lapsista, joita erityislahjakkuuksina kohdellaan tai paremminkin koetellaan, olisi varsinaisesti edellytyksiä edetä taitotasollaan sitä tahtia kuin heidän vanhempansa toivoisivat. Ymmärrän, että asia on vanhemmille varmasti hyvin sensitiivinen, mutta näin maailma suuressa mittakaavassa makaa.

Mikään ei kuitenkaan estä ketään harjoittelemasta yhdessä kaunokirjoitusta tai opettelemasta matematiikkaa tai maalaamasta tai mitä tahansa tulee mieleen. Siinä oppii varmasti uusia asioita, eikä ole epäilystäkään, etteikö siitä voisi olla hyötyä myöhemmin elämässä. Jos vaikka se itse aihealue on mennyt hieman pieleen = muuttunut varttummisen myötä, niin oppimisvalmius on sellainen, joka voi siirtyä uusiin kiinnostuksenkohteisiin ja usein siirtyykin.

Oma vaatimaton toiveeni on vain, että perheissä ei niin paljon stressattaisi lapsen kehityksestä – kyllä ne siitä kaikki ovat aikuisiksi kasvaneet, kun puhutaan kohtuullisesta perheympäristöstä – ja oikein hyviä ihmisiä pääsääntöisesti vielä.

Olen Olefiinan kanssa samaa mieltä – lapsen kehityksen kannalta on parempi kiiruhtaa hitaasti. Perusteita tälle näkökannalle on löydettävissä sekä neurotieteistä – jotka Maria postauksessasi jo mainitsitkin – että kognitiotieteistä. Molemmat tieteenalat ovat ottaneet kantaa niihin hyötyihin ja haittoihin, joita varhaiseen lukutaitoon lapsen kehityksen kannalta liittyy.

Yksi laajimmista ongelmista on se, että lukeminen ei ole mekaaninen taito, joka joko osataan tai ei osata. Kysymys on paremminkin siitä, miten lapsi hahmottaa/ymmärtää lukemansa asiasisällön ja millaisia vaikutuksia tällä sisällöllä on tiettyihin kehitysvaiheisiin.

Totta on kuitenkin se, että lukutaidon omaksuminen on varhentunut viimeisten parin vuosikymmenen aikana rajusti niin, että kun parikymmentä vuotta sitten hyvin harva osasi lukea ensimmäiselle luokalle tullessaan, nykyisin luku on 30 prosentin tietämissä. Ympäristön ”tekstualisoituminen” on tehnyt tässä tehtävänsä.

Luku- ja kirjoitustaitoon liittyvät tasoerot tasoittuvat lopulta hyvin nopeasti niin, että ensimmäisen luokan lopulla koulussa lukemaan oppinut ikäluokkaansa kuuluva lapsi on kehitykseltään ja taidoiltaan jotakuinkin samalla tasolla aikaisemmin lukemaan oppineiden lasten kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yksilöiden eli erilaisten lapsien välillä voi olla suurempia taitoeroja kuin varhain tai ”vasta” koulussa lukemaan oppineiden lasten välillä. Tästä on olemassa runsaasti tieteellistä näyttöä.

Niin. En sanokaan että ”tavallisesti”/suositusten mukaiselle lapselle olisikaan mahdollista opettaa kaunoa viisivuotiaana. Itselleni lapsen kehityksen erityinen tukeminen on sydämen asia. Lasten aivojen kehitystä tulisi tukea varhaisella kommunikaatiolla ja aivoja ravitsevalla ruualla ym. Tieteellistä tutkimusta tällaisesta kokonaisvaltaisesta kasvatutavasta on mahdoton saada.

Itse olen kyllä täysin samaa mieltä tuosta aliarvionnista! Olen aina taitojen opettelussa pitänyt meidän tyttöä ”vähän vanhempana”. Meidän tyttö on nyt 1v. 10kk ja osaa numerot yhdestä kahdeksaan ja tunnistaa paljon kirjaimia ja oman nimensä. Hän myös puhuu valtavasti ja pitkiäkin lauseita. Lapsille pitäisi vaan rohkeasti antaa mahdollisuuksia oppia 🙂

Ulkomailla asuvana itse katselen kauhulla omia lapsia jotka joutuvat kouluun jo 5-vuotiaina. Nykytietämyksen mukaan kun 7 vuoden ikäinen on aivojen suhteen vasta valmis koulun haasteisiin.

Uskon, että kotona piirtäminen ja kirjoittelu (jos lapsi haluaa itse), on ihan riittävä. Henkilökohtaisesti en usko, että kaunokirjoituksen opettaminen 5-vuotiaana on hyvä asia – kaikki eivät siihen vielä tuolloin ole valmiita.

Niinpä.

Uudessa opetussuunnitelmassa ensi syksystä alkaen kaunokirjoitus jää kokonaan pois peruskoulun oppimäärästä.

Onneksi on Steinerkoulut! 😉

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.